Turvikset tulevat nyt italiaan

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tphakijat_italia-48641

turvapaikanhakijat suuntaavat nyt Italiaan
JENNY THUNEBERG 2 tuntia ja 36 minuuttia sitten (päivitetty 20 minuuttia sitten)
Kreikka aloittaa maanantaina EU:n ja Turkin sopimuksen mukaiset turvapaikanhakijoiden palautukset. Turvapaikkaa hakevien määrät maassa ovat puolittuneet, senjaan Italiassa luvut ovat kasvussa.
Vaikka Kreikan määrät ovat edelleen suuria, on turvapaikanhakijoiden määrä edellisinä kuukausina laskenut dramaattisesti. Väen pyrkiminen kohti Italiaa on kuitenkin vastaavasti selvästi kasvussa, kertoo IOM.

Järjestön Rooman viranomaiset kertovat, että maaliskuun 29. päivän jälkeen Italian meriltä on pelastettu yli 4000 henkilöä, jotka on laitettu merikelvottomiin veneisiin joko Libyassa tai Egyptissä. Maaliskuun aikana mereltä pelastettiin yhteensä 9200 ihmistä, kun vuoden 2015 maaliskuussa heitä pelastettiin 2283.

Tulijoista 42 prosenttia kerrotaan olevan miehiä, 21 prosenttia naisia ja 37 prosenttia lapsia.

Italian-reitin suosioon ei järjestön mukaan kuitenkaan vaikuta se, että turvapaikanhakijoiden suosimat reitit Balkanilla on pyritty sulkemaan. Sen sijaan hyvät sääolosuhteet ja Libyan levottomuudet kasvattavat turvapaikanhakijamääriä. Erityisesti Libyan tilanne on IOM:n mukaan vaarallinen niille pakolaisille, jotka maassa vielä ovat. Heihin kohdistuu järjestön mukaan systemaattista väkivaltaa.

Mailaa Printtaa
381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, Vokkeja tyhjennetään nyt vauhdilla, että saadaan tp-shoppailubisnes pyörii taas viime vuoden tapaan.

Kohta lykkää Sipilälle partalapsia hoivattavaksi verovaroilla. Saas nähdä, minkälaisia etuuksia lupaa niille tänä vuonna.

Äänestä

Kulla tsoomiin mahttus paljjo ihmissii. Tsoommi eurroppa harvaan assuttettujja maata.

Äänestä
  • Joo joo kyllä kyllä. Metsissä ja pelloilla on paljon tilaa. Sinne vaan kaikki ibrahimit kavereineen. Ei vastusteta yhtään. Hehän osaavat itse hommata ruokansa sieltä metsistä ja rakentaa asumuksensa sinne. Kyllä sopii, ilman muuta, ja montasataa tuhatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Gjgjfjfuudufu kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tphakijat_italia-48641

turvapaikanhakijat suuntaavat nyt Italiaan
JENNY THUNEBERG 2 tuntia ja 36 minuuttia sitten (päivitetty 20 minuuttia sitten)
Kreikka aloittaa maanantaina EU:n ja Turkin sopimuksen mukaiset turvapaikanhakijoiden palautukset. Turvapaikkaa hakevien määrät maassa ovat puolittuneet, senjaan Italiassa luvut ovat kasvussa.
Vaikka Kreikan määrät ovat edelleen suuria, on turvapaikanhakijoiden määrä edellisinä kuukausina laskenut dramaattisesti. Väen pyrkiminen kohti Italiaa on kuitenkin vastaavasti selvästi kasvussa, kertoo IOM.

Järjestön Rooman viranomaiset kertovat, että maaliskuun 29. päivän jälkeen Italian meriltä on pelastettu yli 4000 henkilöä, jotka on laitettu merikelvottomiin veneisiin joko Libyassa tai Egyptissä. Maaliskuun aikana mereltä pelastettiin yhteensä 9200 ihmistä, kun vuoden 2015 maaliskuussa heitä pelastettiin 2283.

Tulijoista 42 prosenttia kerrotaan olevan miehiä, 21 prosenttia naisia ja 37 prosenttia lapsia.

Italian-reitin suosioon ei järjestön mukaan kuitenkaan vaikuta se, että turvapaikanhakijoiden suosimat reitit Balkanilla on pyritty sulkemaan. Sen sijaan hyvät sääolosuhteet ja Libyan levottomuudet kasvattavat turvapaikanhakijamääriä. Erityisesti Libyan tilanne on IOM:n mukaan vaarallinen niille pakolaisille, jotka maassa vielä ovat. Heihin kohdistuu järjestön mukaan systemaattista väkivaltaa.

Mailaa Printtaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu