Tällästä ikinä ei saisi ajatella/ sanoa.
Olen alkanut inhoon mieheni lapsia.
Näin ei saisi olla, mutta ajan mittaan on käynyt niin. En haluaisi inhota. Tunteelle ei voi mitään. Miestä rakastan suuresti ja lapset ovat osa hänen elämää. Lapset ei oo kovin pieniä enää. Onko muilla käynyt vastavaa?
Olen alkanut inhoon mieheni lapsia.
Näin ei saisi olla, mutta ajan mittaan on käynyt niin. En haluaisi inhota. Tunteelle ei voi mitään. Miestä rakastan suuresti ja lapset ovat osa hänen elämää. Lapset ei oo kovin pieniä enää. Onko muilla käynyt vastavaa?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Seurustelin aikoinaan miehen kanssa jolla oli tytär. Hän määräs aina tahdin milloin mistäkin asiasta. Hän juoksutti isäänsä. Isällä oli yksinhuoltajuus ja vieraili äitinsä luona silloin tällöin. Illalla, kun jäi kahden keskistä aikaa lapsen piti olla nukkumassa. Hän keksi kaikenlaista,että voisi isäänsä juoksuttaa tuoda mehua,vettä isän piti jopa nukkua välillä samassa huoneessa,ettei vain olsi ollut minun kanssani. Keskellä yötä kun rakastelimme tytär herää ja huutaa,ettei isä saa olla omassa huoneessa. Hänen piti lopettaa ja mennä lastansa katsoon.
Aika raskaaksi tämä kävi ja lopulta en kestänyt enää ja lähdin. Myöhemmin kuulin,että uusi nainen sai saman kohtalon.
Lapsi ei kestä,että isällä on joku muukin, jota hän rakastaa. Tällä tavalla lapsesta kasvatetaan täysin muita pompottelevan ihmisen. Nyt minulla on mies, jolla on myös lapsia ja he ovat ottaneet minut hyvällä perheeseen.
Kyllä uusi sussu on aina nokkimisjärjestyksessä alimpana.
Ny ei tainnu olla uudesta sussusta kyse.
Ikävää, että Mies antoi itseään pomputtaa.
Tälläisiä näistä lapsista tulee isona. Pomputtaa omia miehiä mennen tullen.
Jos lapsuudessa jo antas lapsen tehdä kaikesta päätösvallan.
Kun kysyit onko kenelläkään vastaavaa.
Minulla on.
Tunteet menee ylös ja alas kumppanin lasten ollessa paikalla. En tarkoita sitä,
että minut pitäs ykköseksi laittaa.
Mies toivo,että teen hänen luonaan
oma-aloitteisesti talon töitä siinä missä hänkin ja teen ihan mielelläni.
No, kerran tein ja siitä kuulin kuinka hänen lasten ois pitäny tehdä ne jutut. No, näistä ei etukäteen puhuttu niin en voinu tietää
Että menin tekeen asiaa mitä muut ois tehnyt.
No,eipä lapset niin halukkaita ollutkaan tekeen sinä päivänä talon töitä.
Tunteet meni ristiin rastiin. Olo tuntui, että nyt ollaan erimieltä oma-laitteellisuudesta.
En haluaisi varpaillaankaan olla
lasten aikana.
Sitten kun en tehny seuraavalla kerralla, kun lapset oli paikalla niin siittä kuuli, kuinka kumppani joutuu kaikki tekeen, kun en tee mitään.
Vähän siinä on vaikea tehdä ja olla tekemättä mitään.
Siinä tullut ajan mittaan pieni vihan tunne kaikkia osapuolia kohtaan myös itseäni.
Aina kun tekee on väärin ja kun ei tee niin on väärin. Aluksi se ei tuntunu miltään,
Kun tuli sanomista, mutta ajan päälle rupesi tuntuun itsetunnossa. Itsetunto ei oo
koskaan ollut hyvä. Kuitenkin arka monessakin asiassa.
Tunteelle VOi jotain. On raukkamaista ja selkärangatonta väittää muuta ja vierittää syy omista tunnetiloista toisille. Sinun tunteesi syntyvät omiasta ajatuksistasi. Se, miten miellät puolisosi lapset ja miten heistä ajattelet, on perusta sille, mitä heitä kohtaan tunnet.
Sä inhoot miehen lapsia. Ellet voi kääntää inhon tunnetta lapsia hyväksyväksi, laske meis lapsineen menemään.
Tiedät aivan vuorenvarmati että sinä AINA tulet kauas toiselle sijalle lasten jälkeen ( kunnon isän ollessa kysymyksessä).
Miksi piinaat itseäsi ja miestä? Etsi lapseton kumppani, katsos- sellaisiakin kun on olemassa!
Mitä piinausta tuo muka on??? Jos ne muksut ei vaan ole sellaisia mistä tykkää, niin sille ei vaan voi mitään. Eihän se tarkoita, että aloittaja näyttää miehen lapsille sitä inhoansa saati kertoo miehelle. Jos lapset eivät edes ole enää pieniä, niin kohtahan nuo lähtevät omiin huusholleihinsa. Jos suhde heidän välillään on muuten ok, niin ei sitä tenavien takia erota kannata.
Miksi inhoat? Syy inhoon ei löydy lapsista, vaan sinusta itsestäsi. Oletko sinut oman sisäisen lapsesi kanssa...? Eli esim. miehesi kohtelee lapsia juuri sillä tavalla, millä tavalla olisit halunnut itseäsi nuoruudessa kohdeltavan, mutta ei kohdeltukaan?
Oletko miettinyt, mistä tämä tunne johtuu? Oletko lasten kanssa pahasti riidoissa? Vai johtuuko tuneesi jostain muusta? Oletko koittanut tutustua miehen lapsiin? Vietätkö heidän kanssa laatuaikaa? Onko sinulle henkisesti ok, että miehellä on lapsia aiemmasta suhteesta? Ja onko se sinulle ok, että lapsille on äiti hyvin rakas? Tai se, että lapset ovat miehelle aina ykkösasia?
Veikkaan että nyt on kyse jostain muusta kuin siitä, että millaisia lapset olisivat. Inhoaisitko sinä heitä, jos he olisivatkin vaikkapa hyvän ystävättäresi lapsia? Tai sinun kummilapsia? Inhoamisesi taitaa johtua siis jostain muusta..
Yritä käsitellä ongelmiasi. Jos se ei onnistu, lopeta suhde. Älä jatka suhdetta, jos vihaan miehen lapsia. Se ei ole oikein. Minä en ainakaan haluaisi olla ihmisen kanssa, joka vihaisi lapsiani.
Naisista on aivan luonnollista asettaa omat lapset (uuden) puolison edelle. Mutta kun mies asettaa lapsensa (uuden) naisen edelle, sitä harva sietää. Tämä on sikäli poikkeuksellinen ketju aiheesta, että myös mies saa ymmärrystä osakseen. Tosin suvaitsen epäillä, että miestä ymmärtävät naiset olisivat helisemässä itse kyseisessä tilanteessa. Valitettavasti.
Minä olen yksi ketjuun aiemmin jo vastanneista, ja pidin miehen puolta tavallaan asiasta. Tai kehotin miettimään, mistä tämä johtuu. Ja minun miehelläni on myös lapsi, joten en ole helisemässä kyseisessä tilanteessa. Minullakin on kaksi lasta. Olemme mieheni kanssa jo aikaa sitten tehneet päätöksen, että lapset, kaikki kolme, ovat ensisijalla meidän perheessä. Heitä kohdellaan rakastavasti ja tasa-arvoisesti. Jos emme siihen olis pystyneet, ei meistä perhettä olis aikanaan tullut. Miehen lapsi on minulle ihan samalla tavalla rakas kuin omanikin, ja sama toisinpäin.
Olen aiemmin elänyt suhteessa, jossa mies ei kunnioittanut lapsia. Sellaista en enää koskaan olisi lähtenyt katselemaan. Kyllä minun ja nykyisen puolisoni parisuhteellekin jää hyvin aikaa, vaikka annamme aikaa ja huomiota myös kaikille lapsille. Aivan kuten ydinperheessäkin. Emme me parisuhdettakaan unohda.
Mutta palavasta autosta pelastaisin ensin kaikki lapset, ja sitten vasta mieheni. Niin sen kuuluu ollakin.
Tilanne on toki erilainen, kun molemmilla on lapsia ja kokemusta lapsiperhearjesta.
Lapsia voi toki rakastaa asettamatta heitä etusijalle.
Oikeaa tasa-arvoa on se, ettei vanhemmat aseta itseään lapsia alemmalle tasolle. Ei meinaan toimi. Vanhempien rooliin kuuluu ohjata lapsia, asettaa kullekin lapselle sopivat rajat. Usein vanhemmat eivät välttämättä huomaa, ettei kaikille lapsille tarvita samanlaisia rajoja- Ja jos rajat ovat erilaiset, niin se ei ole epätasa-arvoista, vaan tarkoin hallittua yksilön ohjausta. Itse uskon - hyvin erilaisten lasten ja nuorten parissa toimineena - että tämä kohta tökkii perheissä eniten silloin kun on kyse uusperheistä tai monilapsista ydinperheistä.
Ei ole mikään ihme jos inhoaa toisen tekemiä lapsia,ja joutuu heitä
elättämään,ja juottamaan,veri on sakeampaa kuin "vesi".Miksi pitää naida
puolisoksi sellainen henkilö jolla jo on lapsi,lapsettomiakin on paljon tarjolla ?
Onneksi itselläni on paljon kokemusta rakkaudesta. Siitä miten ihmiset rakastavat niin puolison lapsia, kuin myös adoptio tai sijaislapsiaan, ystävien lapsia, kummilapsiaan, naapurin lapsia jne.
Olen myös ollut nuorisokodissa töissä. Välillä ajattelin, että moni ohjaaja rakastaa ja välittää noista nuorista enemmän kuin monen ydinperheen vanhemmat lapsistaan.
Onko sinulla omia lapsia? Tunnen suhteita joissa vain jommallakummalla on lapsia, usein se jolla ei ole, on vaikea hyväksyä sitä, että lapset jos pieniä vievät vielä" yhteistä aikaa".
En ole näyttänyt inhoa kenellekään. En tietenkään siitä mainitse ja lapset lentää kohta pesästä. Olen miehen kanssa en lasten. Miksi jättää miestä. Ei tunteelle voi mitään, mutta opetella voi olla näyttämättä sitä muille. Toimeen tulen kuitenkin, vaikka heistä pidä. Lapsesta asti opetettu,että kaikkien kans pitää tulla toimeen, vaikka heistä pitäisikään.
Sinä elät valheessa. Kysypä mieheltäsi, haluaisiko HÄN elää sinun kanssasi, vaikka vihaat hänen lapsiaan? Eikö miehellä ole oikeus tietää? Jos asia on hänellekin ok, niin teidän suhteenne voi jatkua. Mutta ole miehellesi rehellinen.
Ja se ettei tunteelle muka mahda mitään on paskapuhetta! Kuinka lapsellinen olet? Tietenkin tunteille mahtaa. Voit tehdä paljonkin asioita, joiden kautta vihasi lapsia kohtaan muuttuisi kunnioitukseksi, ystävyydeksi tai välittämiseksi. Sinä et vaan vaivaudu edes ymmärtämään omaa vastuutasi asiassa.
Ei aloittaja ole kirjoittanut vihaavansa lapsia vaan inhoavansa..Siinä on pikkanen ero.
Minä olen samaa mieltä, että tunteille voi aina jotain. Jos ei voisi, niin miten muuten esim. kristillinen kirkko lukee synneiksi tunteita esim. ylpeys, viha, kateus. Tämä siitä syystä, että nämä tunteet eivät tule itsestään. Ne nousevat anteeksiantamattomuudesta, itsekkyydestä jne. On ihan valintakysymys inhoaako jotakuta vai ei. Inhon takana voi olla myös mustasukkaisuutta, kateutta ja laiskuutta tutustua kyseiseen ihmiseen. Jeesus antoi meille kaikille yhden käskyn ja se oli rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä ja Jumalaa yli kaiken. Jos tuollainen käsky on annettu, niin se tarkoittaa, että rakastaminen on ihan ihmisen oma valinta. Käsky velvoittaa meidät kaikki työskentelemään oman sisimpämme kanssa, että siellä asuisi anteeksianto, armollinen asenne ja rakkaus kaiken maailman negatiivisten tunteiden sijaan. Jos negatiivinen tunne piinaa, niin siitä voi päästä eroon esim rukoilemalla itselle armollisempaa asennetta.
Asiat on sitten jo aika hyvällä mallilla, jos tunnistat ja tiedostat kielteiset tunteesi. Silloin voit käydä ongelmaan käsiksi, ja korjata tilanteen aikuisella tavalla.
Pahempaa olisi, jos olisit kokoajan vaan vihainen ja kivenkovaa väittäisit ettei sua mikään kiukuta. Näin näet useat ihmiset toimivat parisuhteissaan. Eivät hae koskaan mitään ratkaisua tunne-ongelmiinsa, kunnes "pimahtavat" kokonaan, ja heittävät kaiken "paskan" puolisonsa päälle..
Aikamoisia vastauksia täällä. Minä voisin hyvin kuvitella, etten välttämättä piittaisi toisen osapuolen omista lapsista. Varsinkin jos ovat vielä siinä iässä, että ovat nenille hyppimässä ja muutenkin rasittavia. Tietysti ne kersat olis vaan hyväksyttävä, mutta ei kukaan pakota tykkäämään.
Sinulla ei taida olla kokemusta, että olisit parisuhteessa ja sinulla on lapsia mutta toisella ei?
Siis millä tavalla inhoat ja miksi, kerro jotain? Asuvatko miehen lapset teillä?
Lapsia on erilaisia, aivan kuten vanhempiakin. Eivät lapset/nuoret välttämättä siedä vanhempiensa uusia kumppaneita. Jotkut eivät siedä edes biologisia vanhempiaan/toista vanhempaa. Jotkut vanhemmat myöskään eivät siedä omia lapsiaan. Jne. Perhe voi tästä huolimatta toimia, ainakin jotenkin. Paljon riippuu siitä, miten perheen vanhemmat (biologiset tai ei) suhtautuvat lapsiin, miten vuorovaikutus toimii = miten tullaan toimeen keskenään.