Minun muistoja Jehovan todistajista;

Hei!

Vietin oienestä pojasta kesälomistani puolet sukulaisissa. Sukulaiseni puolison perhettä sukua olivat paljon Jehovan todistajia.

Näitä ihmisiä tapasimme jatkuvasti, ja minun kanssani ei ole missään ajassa uskon asioita puhuttu sanaakaan.
Kävimme konventeissa, ja tilaisuuksissa, mutta uskossa ei meidän autokuntamme ollut, vaan kohteliaisuus-syistä ja tapaamassa ihmisiä.

Sukualaiseni tuli sitten myöhemmin elämässään Jehovantodistaja uskoon.
Emme koskaan keskustelleet sanaakaan uskosta.

Minä en muista näitä ihmisiä pahalla uskon vuoksi. Hyvällä muistelen näitä ihmisiä.

Minä tunnen joitakin Jehovantodistajia, joiden kanssa keskustelemme yhteisymmärryksessä siten etteä toistemme uskoa arvostamme henkilökohtaisena uskona. Tulemme toimeen koska emme arvostele toisemme henkilökohtaista uskoa
Jumalasta ja uskosta keskustellessa.
Tiedän kuitenkin että Jehovantodistaja voi hyväksyä vain oman järjestönsä oikeaksi.
Uskossa pyhittyneet uskovat yksilöinä tahtovat pääosin jäädä Jehovan todistajien arvostuksissa "suureen babylonian joukkoon" kuuluvaksi kuitenkin. Jehivantodistaja ei ymmärrä uskoa seurakuntarajojensa ulkopuolella tavallisesti uskona Jumalaan -pyhittyneeksi uskoksi.

Ei Raamatun kanssa niin tyhmiä olla, ja etteikö Jumalan Henki ihmisiä tavoittaisi- etteikö Raamatun sana, ja Ramaatun Kristus kallion arvot, etteikö olisi yksilöille erilaisissa piireissä elämän ykkösarvoina. Rakkaussuhteen Jumalaan ja Jeesukseen on solminut ihmiset uuden liiton metodissa Hebr 10:12-18, pyhittyneeseen uskoon; Hebr 12:14. Jumalan laki opettamassa synnin Jumalan Hengen kanssa; Matt 5:17-18, Jaak 2:8-13, Ilm 14:12/12:17, Room 3:20,31, Luuk 16:16-17, mm.

Jehovan todistajissa on tosissaan uskoon pyhittyneitä ihmisiä yksilöinä, niin kuin kaikissa muissakin piireissä yksilöinä-.

Ahkeralla työllä ovelta oville JT Vartiotornijoukko on tehnyt isot seurakunnat.
Kuitenkaan ei voi aina tietää että asialla olisi Jumalan Henki, kun "hyvä Jehovantodistaja" ei voi kieltäytyä ovelta ovelle ovelle työstä. Kieltäytyessään yksilö jää II-luokan Jehovantodistajaksi.

>> Oli hilkulla aikoinaan ettei minusta tullut Jehovan todistaja, mutta este oli se että en kyennyt näkemään itseäni kierämässä ihmisten ovilla. Tähän se kariutui.

Minä tulin uskoon 1990 luvulla. Tutkin Raamatun hyvin. Vaikka uskossa pari liukastumista baanalla onkin tapahtunut 20- vuoden aikana, on usko totinen arvo tänäkin aamuna. San 24:16, Dan 12:10.

Evankeliumin asioilla palvelu oli minun elämäni jokaisen päivän täyttävä asia.
Jaoin Raamattuopiston mainoksia. Seurakunta-yhdistystoiminnassa säestin seurakunnan laulun, pidin saarnoja ja Raamattu-tunteja.
Tilauksesta autoin muitakin seurakuntia ohjelmassa, ja hoidin 2 tunnin tilaisuuksia yksin, kun em. asiat suoritin. Evankeliumin asioilla Jumalan palvelua oli että muiden luottamustehtävieni ohessa väsyin liikaan suorittamiseen, ja jouduin potemaan elämässäni toisen kerran uupumisongelmia. Jotkut luottamustehtävät teettivät työtä ja huolta murhetta stressiksi asti.

Raamattu aiheisia kirjoituksia kirjoitan; Esipuhe kirjoituksiini; http://jarinhotelli.blogspot.com/p/tekijanoikeuksista.html
(linkki jäi hiukan harhaanjohtavaksi koneen sisällä olevasta nimestään)
Vastaan Raamatun näkökulmasta kirjoitukseni otsikon aiheeseen. En ajattele näissä seurakuntien rajakysymyksiä koskaan.

Minä en seiso vartijana portilla. Jumalan paikalle en ole jonossa siis ainokaisenkaan ihmisyksilön henkilökohtaista uskoa arvostelemassa siis.
En ole koskaan elämässäni arvostellut kenenkään henkilökohtaista uskoa sanallakaan. Tällaisilla ehdoilla minun kanssanikin toimeen tullaan.
Minä en ole Jehovantodistajalta enkä keneltäkään muuallakaan kieltämässä pelastusta ja uusia maita koskaan. Raamatun teologiasta voin korkeintaan keskustella. Pahalla en muista niitä Jehovantodistajia joita elämäni varrella tunsin ja tapasin.

Rakkaus Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen synnyttää uskon synnintunnossa, Jumalan Hengen työnä. Ihminen siihen vain vastaa myöntävästi. Kun tuo suhde muuttuu rakkaudeksi Jumalaan, ja pyhittää ihmisen synninteosta uskossa pois,
niin-. Mitä tuohon sanoisi muuta tavita sitten?
Raamatun teologiasta saa olla eri mieltä, Raamattu on iso oppikirja, eikä kaikentietäväisyys ole mahdollista, ja pelastuksen ehto. Läpi elämän jokaiselle avautuu uusia näkökulmia tutuistakin asioista, eikä paraskaan Raamatun tuntija ja /tai teologi, ei ehdi opettamaan koko Raamattua hyvin elämänsä aikana.

Minä en voi ihmisyksilöiden esim. edesmenneiden tai elävien sukulaisten uskoksi ja omaksitunnoksi muuttua koskaan. Jokaisella on oma usko, ja oma omatunto. Vaatimuksia ei voi esittää toiselle. Suhde Jumalaan esittää vaatimukset ihmisyksilön ja Jumalan välillä itse Jumalan työnä ja Jumalan opetuksena.
Vilpitön usko on ehto, -silloin Jumala antaa lisää.

Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
20278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Katso ensinnä Pasi Turusen VArtyiotorni, valtakunta uudessa valossa. Löytyy kirjastoista.
Turunen esittelee lahkon sen oman kirjallisuuden sitaatein. Todistajat tapaavat röyhistää rintaansa, etä kun ihan kristitty mies kirjoittaa kirjan heidän oppiensa perusteella.
Palaa sitten keskusteluun.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hei kiitos!

    Monenlaista pettynyttä on aina erilaisissa piireissä yksilöinä, kuten yksilöitä seurakunnissakin.

    On monenlaista protestin ilmaisijaa. Jotkut näkevät vaivaa loppuelämänsä kirjoittaa protestia, sen sijaan että katsoisivat itseensä uskossa ja taivasta kohti uskossa. Ihmisiin aina pettyy, jos ihmisiin uskonsa ja toivonsa asettaa. Ihmiset eivät voi vastata koskaan uskon asioiden odotuksiin.
    Jos joku ihminen hetken tukena kantaakin, jonakin päivänä se kantaminen loppuu.

    Ihmisen on siis perustettava uskonsa Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen.

    Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin.
    Niin kuin sanoin vilpittömyys uskossa Jumalan edessä on ehto Jumalan ja ihmisen välillä.

    >>> Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja aina siellä missä on ihmisiä. On turhaa käyttää elämäänsä protestiin. Viisaampaakin tekemistä.

    Minä en ole ainokaisenkaan ihmisen henkilökohtaista uskoa arvostellut, en ainokaisenkaan henkilökohtaista panostaan yhdistyksensä hyväksikään ole arvostellut.

    Olen kirjoittanut vain yleisiä integriteteetti- ja legitiimiysasoita.
    Olen neuvonut erilaisia käytännön yhdistystoiminnan asioita siellä missä itse olen ollut.
    - En arvostellut enkä syyttänyt ketään missään.
    - Raamatun teologiaa puhun ja kirjoitan- en syytä ketään, enkä arvostele ketään.

    En kertaa sitä mitä kirjoitin edellisessä.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "
    -Esim. että pomo Rutherfordin uni taivaan täyttymisestä otettiin Vartiotorniinkin ?

    "Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja "
    -Mutta olemme lahkofoorumilla. Ehkä kuitenkin tarkoitat että haluat lakkauttaa vartiotorniuskonnon esim. juuri sen ristiriidan takia, että sen johto on antanut määräyksen suojella lahkon pedofiileja viranomaisia vastaan, jolloin lahkossa uhrit syyllistetään ja heistä tehdään ihmisraunioita, ehkä tosin tahdottomia mutta alttiita vartiotornikaupustelijoita

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viinimauste kirjoitti:

    " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "

    Vartiotorniseuran perustaja oli Kristus mission miehiä enemmän kuin seuraajansa.
    Hänellä oli jotakin jäänyt ensimmäisen päivän adventti-liikkeiden missiosta.

    Ihmisten seuraaminen uskossa ei ole mahdollista metodia Raamatun pohjalta.
    Jeesus Kristus on ainoa jonka opetusta voi pitää esimerkkinä ihmisestä jos puhutaan. Jeesus Kristus oli osa jumaluutta ihmislihassa hetken.
    1 Mos 1:1, Joh 1:1- Ilm 1:7-8, Kol 1:12- Ef 2:8-9.
    Jeesus Kristus oli osa jumaluutta; Kol 2:9, Apt 17:29.

    Ne pedofiilijutut ovat liioiteltuja tavallisesti.
    Löydät ihmisiä kärsimässä tuomioitaan rikoksista jostakin muualta.
    En ole kuullut koskaan että uskovaisten kirjoilta olisi hengellisiä uskovaisia tuomittu rikoksista.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viinimauste kirjoitti:

    " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "
    -Esim. että pomo Rutherfordin uni taivaan täyttymisestä otettiin Vartiotorniinkin ?

    "Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja "
    -Mutta olemme lahkofoorumilla. Ehkä kuitenkin tarkoitat että haluat lakkauttaa vartiotorniuskonnon esim. juuri sen ristiriidan takia, että sen johto on antanut määräyksen suojella lahkon pedofiileja viranomaisia vastaan, jolloin lahkossa uhrit syyllistetään ja heistä tehdään ihmisraunioita, ehkä tosin tahdottomia mutta alttiita vartiotornikaupustelijoita

    Minä en ole kirjoittanut lopettavani mitään kuitenkaan.

    En syytä ihmisten henkilökohtaista uskoa, ja puhun vain Raamatun teologiasta, jos jotakin puhun,. En ihmisiä arvostele, enkä muutu kenenkään esim. sukulaisteni edesmenneiden tai elävien uskonnoksi tai -omaksitunnoksi.

    Jumalan edessä käsi sydämellä yksilöitä oman tietomääränsä valossa itse kukin erilaisissa piireissä.

    Minulla ei ole tietoa uskonnollisten järjestöjen ihmisjohtajien ohjeista missään asiassa.

    Tunnen ja osaan demokratian yhdistysasiat, ja seuraan ja noteeraan vain sellaisia.
    Ihminen ei voi olla hengellinen johtaja toiselle koskaan.
    En seuraa uskonnollisia johtajia koskaan.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viinimauste kirjoitti:

    " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "
    -Esim. että pomo Rutherfordin uni taivaan täyttymisestä otettiin Vartiotorniinkin ?

    "Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja "
    -Mutta olemme lahkofoorumilla. Ehkä kuitenkin tarkoitat että haluat lakkauttaa vartiotorniuskonnon esim. juuri sen ristiriidan takia, että sen johto on antanut määräyksen suojella lahkon pedofiileja viranomaisia vastaan, jolloin lahkossa uhrit syyllistetään ja heistä tehdään ihmisraunioita, ehkä tosin tahdottomia mutta alttiita vartiotornikaupustelijoita

    Lahkolaisia kaikki olemme maailmassa sellaisessa merkityksessä mitä ihmiset lahkolaisuudesta ajattelevat. Mikään liike ei seuraa suoraan alkuseurakuntaa.

    Vasta 1800 luvulla on syntynyt alkuseurakunnan perinteille syntyneitä II-adventin mission liikkeitä; Ilm 14:6-13.

    Keskiajan kirkko oli roomalainen valta. Alkuseurakunta kuoli sukupuuttoon, tai luopui alkuperäisestä uskostaan 300 luvulle mentäessä.

    Jehovan todistajissa on uskolleen pyhittyneitä tosissaan uskossaan olevia yksilöitä.
    En minä näiden uskoa romuta, enkä kenenkään Joo-joo mies ole koskaan ollut missään.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viinimauste kirjoitti:

    " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "
    -Esim. että pomo Rutherfordin uni taivaan täyttymisestä otettiin Vartiotorniinkin ?

    "Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja "
    -Mutta olemme lahkofoorumilla. Ehkä kuitenkin tarkoitat että haluat lakkauttaa vartiotorniuskonnon esim. juuri sen ristiriidan takia, että sen johto on antanut määräyksen suojella lahkon pedofiileja viranomaisia vastaan, jolloin lahkossa uhrit syyllistetään ja heistä tehdään ihmisraunioita, ehkä tosin tahdottomia mutta alttiita vartiotornikaupustelijoita

    Mutta en silti voi allekirjoittaa kaikkea Vartiotorniseuran teologiaa.
    Minun pitäisi saada kirjoittaa itse Vartiotorniseuran teologia että kykenisin itse Jehovan todistajaksi.
    - En ihmisten uskoa siis arvostele ja syytä niin kuin kirjoitin.
    - Pitän itsekin omat tietoni oman omantuntoni määrän mukaan tiedossa, ja suon muillekin sen vapauden ymmärtää jumaluutta oman tietomääränsä mukaan ja olla eri mieltä.

    Mutta Kristus kallion perusarvoja ei voi romuttaa koskaan!
    - Jeesus Kristus missio Joh 3:16, 14 luku, ne jakeet mitkä jo annoin, ja Jumalan laki synnin opettajana Room 3:20,31, Jaak 2:8-13, on Raamatun perusmissio pyhityksen Hebr 12:14 kera uuden liiton metodissa; Hebr 10:12-18.
    Uskossa yksin armosta Jeesuksen Kristuksen ansion tähden, ettei kukaan hukkuisi joka tahtoo rakastaa Jeesusta Kristusta/ Jumalaa ja kiertää syntiä.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Mitä mieltä olet siitä, että Jehovan todistajat opettavat , että Jeesus Kristus on enkeli Mikael?

    Mitä mieltä olet siitä, kun Jehovan todistajien opetuksen mukaan vain heidän uskontonsa on Jumalan käyttämä kanava meidän aikanamme ja kaikki muut kirkkokunnat ovat S.a.atanan puolella ja kristikunnan kristityt tulevat kuolemaan ns Harmagedonissa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    MitäsFuntsit kirjoitti:

    Jeesus ei voi olla enkelistä syntynyt. Mahdotonta. Raamatun mukaan Jeesus Kristus suoritti luomistyönkin. Kol 1:16.
    Minusta tuntuu että Jumala on ikäänkuin delegoinut kaiken maailmaa koskevan Pojalle. Jeesus Kristus ei ole luotu. Raamattu ei käytä samaa sanaa Jeesuksesta missään kuin sanaa jota Raamattu käyttää luomisesta.

    Mikael on yksi Jeesusta Kristusta koskeva nimitys. Siis yksi jumaluuden ilmestymisen Jeesusta koskeva nimitys, jossa on kyse nimenomaan Jeesuksesta Kristuksesta jumaluuden metodissa-
    Enkeliruhtinas, enkelijoukkojen johtaja ei voi olla kukaan muu kuin Jeesus Kristus itse.

    Vaikka Jehovan todistajien teologia on joissakin kohdin muuttunut paremmaksikin, minusta erehtyy selittäessään Jeesus enkeliksi, tai pelkäksi ihmiseksi.
    Se jumaluus mikä liittyy Jeesukseen Kristukseen Raamatussa on Vartiotorniseuralta kateissa paljolti.

    Tarkemmin;
    Olen kirjoittanut Jeesuksen jumaluudesta; ja olen kirjoittanut myös Mikael- asiasta täällä; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1
    Kirjoitan viitaten Raamatun jakeisiin teksteissäni.

    Jumalan siunausta
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viinimauste kirjoitti:

    " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "
    -Esim. että pomo Rutherfordin uni taivaan täyttymisestä otettiin Vartiotorniinkin ?

    "Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja "
    -Mutta olemme lahkofoorumilla. Ehkä kuitenkin tarkoitat että haluat lakkauttaa vartiotorniuskonnon esim. juuri sen ristiriidan takia, että sen johto on antanut määräyksen suojella lahkon pedofiileja viranomaisia vastaan, jolloin lahkossa uhrit syyllistetään ja heistä tehdään ihmisraunioita, ehkä tosin tahdottomia mutta alttiita vartiotornikaupustelijoita

    Jehovantodistajissa on yksilöinä nöyriä uskossaan oman tietomääränsä mukaan vilpittömiä Jumalan edessä tosissaan olevia yksilöitä, uskolleen pyhittyneitä ihmisiä.
    Jehovalle pyhittyneitä. -En minä syytä ja arvostele ihmisen henkilökohtaista vilpitöntä uskoa koskaan.

    Jumaluudesta ihmiselle muodostuu omaa näkemystä ja uskoa.
    Ihmisen on hankalaa selittää Luojaansa ylhäältä käsin.

    Minun "selitys" jumaluudesta on täällä; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1

    Erilaista mieltä isossa kirjassa tietenkin ihmiset on, ja tieto muuttuu ajassa, ja ihmisen käsitykset muuttuvat tiedon mukana.
    Luuk 12:47-48 kuvaa Jumalan suhtautumista ihmisen ymmärrykseen.

    Minulla on myös tietoa, jonka näen oikeaksi.

    Raamattu on iso kirja.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viinimauste kirjoitti:

    " Minä tunnen JT- uskovien mentaliteetin, ja uskonsa opinkin. "
    -Esim. että pomo Rutherfordin uni taivaan täyttymisestä otettiin Vartiotorniinkin ?

    "Mitä tulee järjestöjen toimintaan, on tietenkin aina monenlaisia ristiriitoja "
    -Mutta olemme lahkofoorumilla. Ehkä kuitenkin tarkoitat että haluat lakkauttaa vartiotorniuskonnon esim. juuri sen ristiriidan takia, että sen johto on antanut määräyksen suojella lahkon pedofiileja viranomaisia vastaan, jolloin lahkossa uhrit syyllistetään ja heistä tehdään ihmisraunioita, ehkä tosin tahdottomia mutta alttiita vartiotornikaupustelijoita

    Jumalan synnin opetavasta laista olen kirjoittanut täällä;
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/4

    Blogini kirjoituspajani Raamattu-hengellisistä kirjoituksistani voi aina katsoa mitä mieltä minä olen, jos minun mielipidettä haluaa kysyä.

    Tiedän hyvin miten iso kakku Raamattu on, ja en syytä ja arvostele koskaan minkäänlaisen piirin ihmisten henkilökohtaista uskoa, eli en seiso siinä jonossa joka jonottaa Jumalan paikalle.
    En Jumalan palvelijalta kiellä pelastusta, en vilpitöntä uskoa halveksi, enkä uskoa syytä koskaan minkäänlaisen Raamattua lukevan ihmisyksilön uskoa-.

    Teologiasta voi aina keskustella siis. Ei ihmisen uskoa syyttää.
    Käsi sydämellä Jumalan edessä itse kukin joka paikassa.

    Kaikissa piireissä on yksilöinä vilpittömiä uskolleen -Jumalalle - Jeesukselle Kristukselle pyhittyneitä yksilöinä.

    Kiitos vastauksistasi!

    Raamatun mukaan Jeesus ei kyllä mitenkään ole enkeliruhtinas Mikael/ylienkeli Mikael tai yleensäkään Mikael. Tästä on ollut aiemmin täällä vakuuttava ketju hyvine perusteluineen.

    Näin pikaisen tutkailun jälkeen sinun oma tapasi ajatella Raamatun asioista vaikuttaa Jehovan todistajien ja kristikunnan opetusten sekoitukselta eli olet sekoittanut näistä kahdesta jonkinlaisen oman coctailisi, ihan oman Raamatun tulkintasi, joka ei ole kristikunnan kristillisyyttä eikä Jt-oppiakaan vaan jotain näitten kahden väliltä.

    En voi olla samoilla linjoilla kanssasi, mutta kiitän avoimmuudestasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    MitäsFuntsit kirjoitti:

    Mitä mieltä olet siitä, että Jehovan todistajat opettavat , että Jeesus Kristus on enkeli Mikael?

    Mitä mieltä olet siitä, kun Jehovan todistajien opetuksen mukaan vain heidän uskontonsa on Jumalan käyttämä kanava meidän aikanamme ja kaikki muut kirkkokunnat ovat S.a.atanan puolella ja kristikunnan kristityt tulevat kuolemaan ns Harmagedonissa?

    Lisäys;

    Oppi jossa oman piirin rajat on ainoa Jumalan vaikutusalue, on merkki tavallisen usein jostakin muusta.
    - Mutta nk. sanoin jo ketjussa, mitä sanoin ihmisten henkilökohtaisesta uskosta oman tietomääränsä valossa, ja vilpittömyydelle sille Jumalan edessä-
    Minä en narisuta "helvetin porttien saranoita," enkä seiso Jumalan paikkaa jonottavassa jonossa.

    Minun ymmärrykseni mukaan Jumalan Henki kutsuu ihmisen uskoon, ja olen nähnyt ison joukon pyhittyneitä Jumalaa rakastavia syntieä kiertäviä ihmisiä; Hebr 3:7-

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    MitäsFuntsit kirjoitti:

    Kiitos vastauksistasi!

    Raamatun mukaan Jeesus ei kyllä mitenkään ole enkeliruhtinas Mikael/ylienkeli Mikael tai yleensäkään Mikael. Tästä on ollut aiemmin täällä vakuuttava ketju hyvine perusteluineen.

    Näin pikaisen tutkailun jälkeen sinun oma tapasi ajatella Raamatun asioista vaikuttaa Jehovan todistajien ja kristikunnan opetusten sekoitukselta eli olet sekoittanut näistä kahdesta jonkinlaisen oman coctailisi, ihan oman Raamatun tulkintasi, joka ei ole kristikunnan kristillisyyttä eikä Jt-oppiakaan vaan jotain näitten kahden väliltä.

    En voi olla samoilla linjoilla kanssasi, mutta kiitän avoimmuudestasi.

    Hei!

    Kiitos, on yhtä tyhjän kanssa Sinun kommentti nyt, jossa ei ole mitään perustelua.

    Olen kirjoittanut linkissäni mistä on kyse, var vänligen;
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1.10

    Linkistä selviää, lue se, kiitos. Sitten voit keskustella lisää kun luet ensin.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    MitäsFuntsit kirjoitti:

    Kiitos vastauksistasi!

    Raamatun mukaan Jeesus ei kyllä mitenkään ole enkeliruhtinas Mikael/ylienkeli Mikael tai yleensäkään Mikael. Tästä on ollut aiemmin täällä vakuuttava ketju hyvine perusteluineen.

    Näin pikaisen tutkailun jälkeen sinun oma tapasi ajatella Raamatun asioista vaikuttaa Jehovan todistajien ja kristikunnan opetusten sekoitukselta eli olet sekoittanut näistä kahdesta jonkinlaisen oman coctailisi, ihan oman Raamatun tulkintasi, joka ei ole kristikunnan kristillisyyttä eikä Jt-oppiakaan vaan jotain näitten kahden väliltä.

    En voi olla samoilla linjoilla kanssasi, mutta kiitän avoimmuudestasi.

    Hei!

    Minulla ei ole mitään coctailia.

    Kukaan muu ei voi olla enkeleiden ylipäällikkö suuri enkeliruhtinas kuin Jeesus Kristus.
    - Ei asia ole lopuksi tämän vaikeampi.

    Vartiotorniseuran teologiaa siinä ei ole vähääkään. Ingen coctail alltså.

    Jätit lukematta linkkini. On turhaa vängätä kun et linkkiä avaa.
    Cocatailia ei ole, sen sanon.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • Aloittaja

    MitäsFuntsit kirjoitti:

    Kiitos vastauksistasi!

    Raamatun mukaan Jeesus ei kyllä mitenkään ole enkeliruhtinas Mikael/ylienkeli Mikael tai yleensäkään Mikael. Tästä on ollut aiemmin täällä vakuuttava ketju hyvine perusteluineen.

    Näin pikaisen tutkailun jälkeen sinun oma tapasi ajatella Raamatun asioista vaikuttaa Jehovan todistajien ja kristikunnan opetusten sekoitukselta eli olet sekoittanut näistä kahdesta jonkinlaisen oman coctailisi, ihan oman Raamatun tulkintasi, joka ei ole kristikunnan kristillisyyttä eikä Jt-oppiakaan vaan jotain näitten kahden väliltä.

    En voi olla samoilla linjoilla kanssasi, mutta kiitän avoimmuudestasi.

    Helpotan hiukan;

    Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1.10. Näytä kaikki tekstit
    Miikael Taivaallisten Sotajoukkojen Johtaja. -Enkeli vai Jeesus ?
    .

    Väitetäänkö Jeesusta luoduksi enkeliksi ?

    Nimitys "Miikael" saa raamatuntutkijat hakemaan selitystä.

    Monet Raamatuntutkijat olettavat että "Miikael on Jeesus?" Miksi?
    Mikael teologia onkin erilaisten piirien raamatuntukijoiden Raamatun tutkimusta.

    Uskotaan että "Miikael" olisi yksi Jeesuksen nimityksistä; Dan 12:1
    liittyen.
    Jeesuksen Kristuksen täytyy olla enkeleiden ylipäällikkö.
    Jeesus ei voi olla luotu enkeli koskaan missään yhteydessä.

    "Mikael teologiassa" on kyse Jumalan ilmestymisestä ihmiselle, ilmestymisen muodosta, sekä kuvausta Taivaallisesta Ylipapista.

    Ylienkeli, enkeliruhtinas Miikael, (merkitsee=“Kuka on niin kuin Jumala” -“Mii”= kuka “ka”=kuten,kuin, “el”=Jumala) johti taivaassa taistelua paholaista ja hänen enkeleitään vastaan. Paholainen enkeleineen karkotettiin maan päälle. (Ilm 12:7-9) Sama enkeli herätti Mooseksen kuolleista. (Juud 9, Matt 17:3) Viimeisessä ahdistuksessa Miikael on Jumalan kansan suojana. (Dan 12:1, 10:13,21)

    Mikael nimeä käytetään Raamatussa viisi kertaa nimittämään ja nimeämään taivaallista olentoa; Dan 10:13, 21, 12:1, Juud 9, Ilm 12:7.
    Mikael nimeä ei ole käytetty rinnakkain Jeesuksen kanssa missään, mutta teologit tuktijat eri piireissä ovat verranneet Jeesus ja Mikael nimeä ja rooleja toisiinsa.

    1. Mikael tunnistetaan "yhdeksi enkeliruhtinaista, ylin päämies;" Dan 10:13. "Ruhtinas" (jae 21;) "enkeliruhtinas, päämies, suuri ruhtinas;" Dan 12:01, ja arkkienkeli;" (Juud 9.) "Arkkienkeli" tarkoittaa, että hän on ruhtinas enkeleille, ja viittaa siihen, että Mikael ei voi olla toinen nimi Jeesukselle, koska Jeesus Kristus on jumalallinen ja enkelit ovat luotuja olentoja.
    Osa ongelmaa on että substantiivi "enkeli" on otettu nimeämään olentoa, kun taas Raamatussa nimitetään toimintoa. Toisin sanoen, "enkeli" on olento, joka toimii Jumalan “sanansaattajana.”
    Tämä kristologian tulkinta näyttää olevan Raamatullisesti pätevä. Monet kristityt ovat tunnistaneet Herran enkelin kuten Jeesuksen Kristuksen. Vanhassa Testamentissa viitataan sekä lähettäjään että ilmestykseen toiminnollisesti.

    2. Hän on enkeleiden johtaja; -Lause "yksi enkeliruhtinaista;" Dan 10:13 voisi antaa vaikutelman, että hän on yksi monista ruhtinaista. Mutta Ilmestys 12:07 mukaan Mikael on taivaallisten enkeleiden ylin johtaja; "Mikael ja hänen enkelinsä, "suuri ruhtinas." Tarvittaessa hän henkilökohtaisesti avustaa enkeleitä sille osoitetuissa tehtävissä; Dan 10:13, mutta enkeliarmeijat ovat Hänen komennossaan; Ilm. 12:07. Hän on todellakin "arkkienkeli; ylienkeli;" Juud 9. Tämä nimi on mainittu yhtenä muualla Raamatussa; 1 Tess 4:16 yhteydessä kuvauksessa Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä. Hän tulee "äänellä arkkienkeli" ja viittaa siihen että Mikael on todennäköisesti toinen nimi Jeesukselle.

    3. Hän suojelee Jumalan kansaa; Mikael kuvataan Israelin päämiehenä ja ruhtinaana; Dan 10:21. Hän päämies ja ruhtinas joka suojelee Israelia; Dan 12:01. Suojelu on kuvattu sotilaallisesti ja esittää päämiesruhtinasta niin kuin soturia.
    Käytännössä kaikissa kohdissa, joissa hänet mainitaan, on ristiriita Jumalan kansan ja heidän vihollisensa välillä, jossa Mikael on läsnä puolustamassa kansaansa. Suojelu voi myös ilmetä tuomiosta, kun Mikael nousee ylös ja puolustaa kansaansa. Jumalan kansan puolustaminen on Kristuksen työtä; 1 Joh 2:1-2. Johtajan toiminta ulottuu maahan Uuden Testamentin kuvauksissa. Mikael ja Kristus on sama persoona.

    4. Hän, taivaallinen ruhtinas Daniel 8:10, on viittaus taivaalliseen olentoon joka suorittaa päivittäistä palvelua taivaallisessa -pyhäkössä. Vanhassa Testamentissa on vain yksi toiminto mainittu jossa päällikköruhtinas olento on mainittu; -Joosua kohtaa olennon joka nimittää itsensä Herran sotajoukon päämieheksi; Joos 5:14. Hän määräsi Joosuan riisumaan kenkänsä, koska maa jossa Joosua seisoi oli pyhä. Samanlainen Jumalan ilmestys tapahtui Moosekselle. Asiayhteydessä tehdään selväksi, että tämä olento oli Herra itse; Joos 6:2. Tämä ruhtinas päämies on sama persoona muissakin Mikael-kohdissa, siksi voimme tunnistaa hänessä Jeesuksen Kristuksen.

    Vaikka Raamattu ei yksilöi konkreettisen selvästi Mikaelia Kristuksen kanssa, kuitenkin tarpeeksi Raamatullisen tiedon perusteella voidaan katsoa, ​​että Jeesus Kristus ja Mikael ovat sama persoonallisuus.

    > Nimi Mikael painottaa, että Jeesus Kristus on taivaallisten enkeleiden ylin johtaja, ja puolustaja kansaansa kuin soturi, tuomari, ja pappi. Jeesus Kristus johtaa Jumalan kansaa. Asiayhteydessä ei pidä ajatella että Mikael olisi enkeli, vaan että Mikael on yksi Jeesuksesta käytetty nimitys silloin kun kyse on taivaallisesta ruhtinas päälliköstä.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

Kiitos näistä rakentavista sanoistasi. Niin, vanhurskaskin lankeaa, mutta voi kohota uudelleen, jos sydämessään haluaa muutosta ja rukoilee Jumalalta siunausta vilpittömästi. Daniel on aina esitetty Raamatussa vanhurskaana, esimerkillisenä miehenä, mutta rukouksissaan hän sisältää itsensä oman kansansa tavoin syntiin langenneeksi ja armoa tarvitsevaksi. Danielin elämä todistaa kuitenkin elävässä uskossa vaeltamista, joka päivä niiden välttämättömien kolmen rukoushetken avulla hänen vetäytyessään kammioonsa hiljaisuuteen. Tuskin hän jätti rukoushenkeään houneeseensa sieltä lähtiessään, vaan eli siinä päivän toimia suorittaessaan.
Hebreal. 10 ja 12 luvuissa mainitsemasi kohdat tekevät tosiaan mahdolliseksi kohdata lähimmäisensä rauhan hengessä, hyvällä omallatunnolla. Päivä päivältä tarvitsee Kristuksen uhrin ja Ylimmäisen Papin esirukouksia voidakseen "kääntää puhtaan paperin" ja jatkaa uusin ponnisteluin.
Hyvää kevätpäivää sinulle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hei!

    Olen ajatellut samoin että en tunne Raamatusta kuin Danielin, jonka kohdalla ei harha-askelista tai erehdyksistä ei ole merkintöjä Raamatussa.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hei!

    Olen ajatellut samoin että en tunne Raamatusta kuin Danielin, jonka kohdalla ei harha-askelista tai erehdyksistä ei ole merkintöjä Raamatussa.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Haluaisin kiittää viimeksi sinuakin vielä ajatuksistasi ja blogistasi.
    Oli avuksi, että kävit tälläkin saralla huomaavaisesti "nostamassa maailmaa kohdalleen", ilman kahvaa, esimerkin voimalla.
    Blogissasi on paljon hyvää työtä ja rohkaisevia ajatuksia.
    Olen etsinyt käytännön ohjeita arkipäivän asioistakin muualta, mutta en ole löytänyt vastaavaa - kristillisessä hengessä - perusteellisia ohjeita missään, joten toivon, että saisin "kyläillä" blogissasi joskus.
    Hyvää kesää sinulle rakastamasi luonnon keskellä :-)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lemminkäisen.sisar kirjoitti:

    Siellä blogini http://jarinhotelli.blogspot.com oikeassa yläkulmassa on minun kirjoituspajani.

    Sieltä valita oikealla ylhäältä aihepiiri, ja kirjoituksen aihe /otsikko.

    Viittaan Raamatun jakeisiin, ja Raamatun jakeista löytyy asiatieto.

    Vastaan otsikon näkökulmasta, ja samasta aiheesta, tai samasta aihepiiristä löytyy lisää tavallisesti, toisen otsikon näkökulmaan vastaavaa taas.

    Näin se toimii. Tervetuloa Raamattu-hotellini /kirjoituspajani vieraaksi, em. ohjeen mukaan.

    Jumalan siunausta
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_78555 kirjoitti:

Hei!

Vietin oienestä pojasta kesälomistani puolet sukulaisissa. Sukulaiseni puolison perhettä sukua olivat paljon Jehovan todistajia.

Näitä ihmisiä tapasimme jatkuvasti, ja minun kanssani ei ole missään ajassa uskon asioita puhuttu sanaakaan.
Kävimme konventeissa, ja tilaisuuksissa, mutta uskossa ei meidän autokuntamme ollut, vaan kohteliaisuus-syistä ja tapaamassa ihmisiä.

Sukualaiseni tuli sitten myöhemmin elämässään Jehovantodistaja uskoon.
Emme koskaan keskustelleet sanaakaan uskosta.

Minä en muista näitä ihmisiä pahalla uskon vuoksi. Hyvällä muistelen näitä ihmisiä.

Minä tunnen joitakin Jehovantodistajia, joiden kanssa keskustelemme yhteisymmärryksessä siten etteä toistemme uskoa arvostamme henkilökohtaisena uskona. Tulemme toimeen koska emme arvostele toisemme henkilökohtaista uskoa
Jumalasta ja uskosta keskustellessa.
Tiedän kuitenkin että Jehovantodistaja voi hyväksyä vain oman järjestönsä oikeaksi.
Uskossa pyhittyneet uskovat yksilöinä tahtovat pääosin jäädä Jehovan todistajien arvostuksissa "suureen babylonian joukkoon" kuuluvaksi kuitenkin. Jehivantodistaja ei ymmärrä uskoa seurakuntarajojensa ulkopuolella tavallisesti uskona Jumalaan -pyhittyneeksi uskoksi.

Ei Raamatun kanssa niin tyhmiä olla, ja etteikö Jumalan Henki ihmisiä tavoittaisi- etteikö Raamatun sana, ja Ramaatun Kristus kallion arvot, etteikö olisi yksilöille erilaisissa piireissä elämän ykkösarvoina. Rakkaussuhteen Jumalaan ja Jeesukseen on solminut ihmiset uuden liiton metodissa Hebr 10:12-18, pyhittyneeseen uskoon; Hebr 12:14. Jumalan laki opettamassa synnin Jumalan Hengen kanssa; Matt 5:17-18, Jaak 2:8-13, Ilm 14:12/12:17, Room 3:20,31, Luuk 16:16-17, mm.

Jehovan todistajissa on tosissaan uskoon pyhittyneitä ihmisiä yksilöinä, niin kuin kaikissa muissakin piireissä yksilöinä-.

Ahkeralla työllä ovelta oville JT Vartiotornijoukko on tehnyt isot seurakunnat.
Kuitenkaan ei voi aina tietää että asialla olisi Jumalan Henki, kun "hyvä Jehovantodistaja" ei voi kieltäytyä ovelta ovelle ovelle työstä. Kieltäytyessään yksilö jää II-luokan Jehovantodistajaksi.

>> Oli hilkulla aikoinaan ettei minusta tullut Jehovan todistaja, mutta este oli se että en kyennyt näkemään itseäni kierämässä ihmisten ovilla. Tähän se kariutui.

Minä tulin uskoon 1990 luvulla. Tutkin Raamatun hyvin. Vaikka uskossa pari liukastumista baanalla onkin tapahtunut 20- vuoden aikana, on usko totinen arvo tänäkin aamuna. San 24:16, Dan 12:10.

Evankeliumin asioilla palvelu oli minun elämäni jokaisen päivän täyttävä asia.
Jaoin Raamattuopiston mainoksia. Seurakunta-yhdistystoiminnassa säestin seurakunnan laulun, pidin saarnoja ja Raamattu-tunteja.
Tilauksesta autoin muitakin seurakuntia ohjelmassa, ja hoidin 2 tunnin tilaisuuksia yksin, kun em. asiat suoritin. Evankeliumin asioilla Jumalan palvelua oli että muiden luottamustehtävieni ohessa väsyin liikaan suorittamiseen, ja jouduin potemaan elämässäni toisen kerran uupumisongelmia. Jotkut luottamustehtävät teettivät työtä ja huolta murhetta stressiksi asti.

Raamattu aiheisia kirjoituksia kirjoitan; Esipuhe kirjoituksiini; http://jarinhotelli.blogspot.com/p/tekijanoikeuksista.html
(linkki jäi hiukan harhaanjohtavaksi koneen sisällä olevasta nimestään)
Vastaan Raamatun näkökulmasta kirjoitukseni otsikon aiheeseen. En ajattele näissä seurakuntien rajakysymyksiä koskaan.

Minä en seiso vartijana portilla. Jumalan paikalle en ole jonossa siis ainokaisenkaan ihmisyksilön henkilökohtaista uskoa arvostelemassa siis.
En ole koskaan elämässäni arvostellut kenenkään henkilökohtaista uskoa sanallakaan. Tällaisilla ehdoilla minun kanssanikin toimeen tullaan.
Minä en ole Jehovantodistajalta enkä keneltäkään muuallakaan kieltämässä pelastusta ja uusia maita koskaan. Raamatun teologiasta voin korkeintaan keskustella. Pahalla en muista niitä Jehovantodistajia joita elämäni varrella tunsin ja tapasin.

Rakkaus Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen synnyttää uskon synnintunnossa, Jumalan Hengen työnä. Ihminen siihen vain vastaa myöntävästi. Kun tuo suhde muuttuu rakkaudeksi Jumalaan, ja pyhittää ihmisen synninteosta uskossa pois,
niin-. Mitä tuohon sanoisi muuta tavita sitten?
Raamatun teologiasta saa olla eri mieltä, Raamattu on iso oppikirja, eikä kaikentietäväisyys ole mahdollista, ja pelastuksen ehto. Läpi elämän jokaiselle avautuu uusia näkökulmia tutuistakin asioista, eikä paraskaan Raamatun tuntija ja /tai teologi, ei ehdi opettamaan koko Raamattua hyvin elämänsä aikana.

Minä en voi ihmisyksilöiden esim. edesmenneiden tai elävien sukulaisten uskoksi ja omaksitunnoksi muuttua koskaan. Jokaisella on oma usko, ja oma omatunto. Vaatimuksia ei voi esittää toiselle. Suhde Jumalaan esittää vaatimukset ihmisyksilön ja Jumalan välillä itse Jumalan työnä ja Jumalan opetuksena.
Vilpitön usko on ehto, -silloin Jumala antaa lisää.

Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu