L.Lehtinen demareille; kilauta kavereille...

..eikä tovereille. Vartiaisen päästö kokoomukseen oli virhe, sanoo Lasse Lehtinen demareille.
On turvattava rahansaanti josta hyvinvointi yhteiskuntaa turvataan. Tämähän oli myös Kataisen höpinöitä. Mutta, ihan oikein!
Hyvä SDP! ottakaa vastaan tuhannet palkansaajat jotka eivät kertakaikkiaan ole tyytyväisiä Sipilän hallituksen järjettömään politiikkaan.
Hyvinvointivaltiossa on nyt liikaa menoja, ei tarvitse ensimmäisenä puuttua viikonloppulisiin ja ihmisten työsopimuksiin tai eläkelläisten sairaskuluihin.

Maatalouden tuet alas ja muu yhteiskunnan menojen karsiminen..
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyään Ruotsin entiset johtavat sosialidemokraattiset poliitikot elävät miljonäärielämää luksushuviloineen ja urheiluautoineen. Ruotsalaislehti Expressen on laskenut yhteen Göran Perssonin, 67, ja hänen kanssaan samaan aikaan vallassa olleiden demareiden tulot.

13 entistä ministeriä, valtiosihteeriä, lehdistövastaavaa ja kansanedustajaa ovat Expressenin mukaan tienanneet yhteensä yli 252 miljoonaa kruunua sen jälkeen, kun he ovat jättäneet poliittisen uransa taakseen. Heidän yhteenlasketut tulonsa ovat nousseet huimaan 27 miljoonaan euroon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11406717 kirjoitti:

..eikä tovereille. Vartiaisen päästö kokoomukseen oli virhe, sanoo Lasse Lehtinen demareille.
On turvattava rahansaanti josta hyvinvointi yhteiskuntaa turvataan. Tämähän oli myös Kataisen höpinöitä. Mutta, ihan oikein!
Hyvä SDP! ottakaa vastaan tuhannet palkansaajat jotka eivät kertakaikkiaan ole tyytyväisiä Sipilän hallituksen järjettömään politiikkaan.
Hyvinvointivaltiossa on nyt liikaa menoja, ei tarvitse ensimmäisenä puuttua viikonloppulisiin ja ihmisten työsopimuksiin tai eläkelläisten sairaskuluihin.

Maatalouden tuet alas ja muu yhteiskunnan menojen karsiminen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu