Sauli Niinistö on liittoutunut taas sotahullu McCainin kanssa nyt Trumpia vastaan.
Sauli Niinstö vastusti aikoinaan Obamaa ja liittoutui silloinkin sotahullu McCainin kanssa Obamaa vastaan.
Obama ei anna paljoakaan arvoa Natolle. Obama Eei ole edes tavannut Naton johtoa kunnes nyt presidenttiytensä ehtoopuolella.
Trump on ilmoittanut halunsa, että USA vetäytyy Natosta ja että hän haluaisi lopettaa nykyisenkaltaisen vanhanaikaisen Naton.
Donald Trumpin pituus 191 cm, Obaman pituus on 184 cm eli pikkusen pidempiä kuin meidän 170-senttinen Nato-änkyrä.
Sauli Niinstö vastusti aikoinaan Obamaa ja liittoutui silloinkin sotahullu McCainin kanssa Obamaa vastaan.
Obama ei anna paljoakaan arvoa Natolle. Obama Eei ole edes tavannut Naton johtoa kunnes nyt presidenttiytensä ehtoopuolella.
Trump on ilmoittanut halunsa, että USA vetäytyy Natosta ja että hän haluaisi lopettaa nykyisenkaltaisen vanhanaikaisen Naton.
Donald Trumpin pituus 191 cm, Obaman pituus on 184 cm eli pikkusen pidempiä kuin meidän 170-senttinen Nato-änkyrä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sauli Niinistö ei anna ottaa kokovartalokuvia kun kättelee ja juttelee häntä pitempien valtiojohtajien kanssa ettei Niinistön lyhyys paljastu.
Suomen kansa on keskimääräistä pitempää ja meitä hävettää lyhyet miehet.
Trump on pitkä, sillä on sukujuuria Pohjoismaihin.
Taas meni pieleen. Trumpilla ei ole mitään sukujuuria Pohjoismaihin vaan Saksaan. USA:n presidenteistä Busheilla on sukujuuria Pohjoismaissa, tarkkaan ottaen Suomessa.
Saluli Niinistö ei kannata eikä vastusta sen paremmin Trumpia kuin McCainia! Suomesta käsin on joutavaa ja turhaa ottaa kantaa USA:n vaaleihin, koska meidän mielipiteet eivät siellä paina!
ainakin 10 senttiä Putinia ja Hollandea pitempi.
Lisäksi hän on noin 10 kertaa Trumpia pätevämpi.
Niinistö väärensi viime presidentinvaaleissa pituutensa 177 cm.
Joku äänestäjistä valitti asiasta. Niinistön vaaliorganisaatio pyysi anteeksi "vahinkoa".
Niinstö on oikeesti vain 172 cm.
Jos Suomen kansa olisi tiennyt kuinka pätkä Niinistö on, sitä ei olisi äänestetty presidentiksi.
Niinistö on 177 cm pitkä, mutta Putin vain 170 cm.
Täällä vielä yksi Niinstön vaalityöntekijöistä yrittää tehdä Nii stöstä täysmittaista miestä.
Niinistö ei ole kuin 172 cm.
Trump on 191 cm.
Niinistö 20 cm lyhyempänä on käskenyt trollinsa haukkumaan Trumpia sovinistiksi ja naisvihaajaksi, vaikka Niinistö ja sen trolli ovat erinomaisia persoonaesimerkkejä naisvihaajasta.
HILJAA! pikku musikka, siellä kaalimaan laidalla. Eta Prikaz!.
Trump ei iknä kutsuisi pikku-ukko Niinstöä Valkoiseen taloon kun ei ole kutsunut Obamakaan, vaikka Niinistö on myynyt Usalle ja Natolle kaiken mahdollisen.
Sauli Niinistö on sotahullu ja se vastustaa Trumppia koska Trumppi ei ole sotahullu.
Ottaako Polly keksin?.
Sauli-sedän sodanuhittelu ja vttuilu Venäjälle loppuu siihen päivään kun Trump on USA:n presidentti.
Sauli Niinistö kannattaa TTIP-vapaakauppasopimusta, Trump vastustaa.
SUOMEN KRISTITYT SAULI NIINISTÖ ON PAHA IHMINEN
LASKEKAA PEDON LUKU, SAULI NIINISTÖ TÄYTTÄÄ KRITEERIT.
Pedon luku ( 666 ) lasketaan seuraaavasti:
Nimi (etunimi sukunimi) ja syntymäaika (pp.kk.vvvv) muutetaan luvuksi.
Muuta nimen kirjaimet luvuiksi ja laske ne yhteen. A=1, B=2, C=3, D=4, E=5, F=6, G=7, H=8, I=9, J=10, K=11, L=12, M=13, N=14, O=15, P=16, Q=17, R=18, S=19, T=20, U=21, V=22, W=23, X=24, Y=25, Z=26, Å=27, Ä=28, Ö=29
Laske syntymäajan numerot yhteen.
Kerro laskemasi nimen ja syntymäajan luvut keskenään ja jaa käyttämälläsi lukujärjestelmän kantaluvulla (10).
eli
Nimi: Sauli Niinistö
Syntymäaika: 24.8.1948
Nimi, S=19 A=1 U=21 L=12 I=9 N=14 I=9 I=9 N=14 I=9 S=19 T=20 Ö=29 == 185
Syntymäaika, 2 4 8 1 9 4 8 = 36
Lopullinen lasku 185 x 36 : 10 = 666 = Sauli Niinistö = Pedon luku
HUOMIO KRISTITYT! ÄLKÄÄ ÄÄNESTÄKÖ ENÄÄ SAULI NIINISTÖÄ!!!!!
Yiltun sekopäätouhuka??!!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!
Sauli Niinistö ei ole ennätyksellisen suosittu!!!
Esimerkiksi Niinistö päätti vuoden 2015 normilinjansa huijaukseen mutta oopps naruttaminen ei mennytkään enää läpi !!!!
Karhunpalveluksen teki Kokoomus-YLE, joka oli pantu teettämään Sauli Niinistön "tilaama" gallup, jossa ei ollut rehellisyyden häivääkään ja varsin selkeästi osoitti Niinistön tyhmyyden tilata tuollaisia "tutkimuksia!
Kysely oli rakennettu niin, että istuva presidentti voittaa ja näyttää ylivoimaiselta ehdokkaalta kun muut "äänet" jakautuivat 49 muun "ehdokkaan" kesken.
Oikeassa presidentinvaalissa ei koskaan ole 50 ehdokasta eikä 49 presidentin "vastustajaa", mutta Kokoomus-YLEn manipuloidussa gallupissa oli, jotta Niinistön kilpailijoiden äänimäärät hajosivat mahdollisimman monen ehdokkaan kesken niin että Sauli Niinistö näyttäisi ylivoimaiselta.
Kyselyllä Kokoomus, YLE, Niinistö eivät edes halunneet selvittää vaaliasetelmaa niin härskisti gallup oli rakennettu. Tarkoitus oli vain johtaa Suomen kansaa harhaan, luulemaan, että kaikki haluavat Sauli Niinistön presidentiksi. Vaan ei halua ja piste !!!
Kokoomus YLEn ja Sauli Niinistön suureksi pettymykseksi Niinistöä kannatti vain 45 % Suomen kansasta, eli Suomen kansan vähemmistö. Tulos on yksi heikompia istuvan presidentin kannatusmittauksia toiselle kaudelle.
Mistä ihmeestä on kyse kannattaa katsoa täältä:
https://www.facebook.com/%C3%84l%C3%A4-%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4-en%C3%A4%C3%A4-Sauli-Niinist%C3%B6%C3%A4-1606003069647224/
Niinistö on valekristitty. Se ei usko jumalaan yksityisesti mutta valehtelee julkisuudessa että uskoo kun kalastelee suosiota ja pakenee omaa henkilökohtaista vastuutaan panemalla asiat jumalan syyksi niin kuin G. Bush teki kun tappoi miljoona.
Oikeastaan irvokasta seurata kun pahansuopa ja ilkeä henkilö yrittää hastusta keksiä valeita toisesta henkilöstä, jota ei laisinkaan tunne!
Tiltujen alennustila syvenee?
Joo Trumpin panettelu on nyt aika kiivasta, kun siitä voi tulla Usan presidentti.
Silloin Niinistön on syytä jäädä eläkkeelle ja Stubbin on syytä hakea jotain muuta työtä.
Eihän Suomesta kukaan panettele/kiittele Trumpia, koska asia on pikemminkin EVVK! Meiltä kukaan ei voi USA:n vaaleihin vaikuttaa ja valittiin siellä kuka hyvänsä niin hän on kuukauden päästä petturi Tiltuille!
Taitaa olla McCain, Niinistö ja Trump samalla puolella kaikki. Trumpilla on nyt uho päällä USA tulee ensiksi ja kaikki muut jyrätään edestä.
Avaajalla on muutama harhakäsitys:
- TP on 177 cm eikä käytä piilkorkoja
- TP:tä ei kiinnosta tipan vertaa se, KENESTÄ tulee USA:n pressa
- TP ei ole sanallakaan ajanut Nato-asiaa
- TP ei edes tunne sinun McCainiasi
Älä viitsi!
Kaikkihan tietävät että Trump ja McCain olivat viime viikolla Mäntyniemessä yhteisessä pokeri-illassa Niinistön kanssa.
Samalla tarkastettiin Mäntynimen alla luolissa säilytettävät jo ostetut salaiset F-35 hävittäjät.