Tule Nordeaan, pääset Panamaan!

Näin voinee kai kuvata Nordean markkinointi-slogania veronkiertoa harkitseville suomalaisille, jotka eivät halua osallistua yhteiskunnallisten palvelujen kuten terveydenhoidon ja koulutuksen rahoittamiseen.
On suorastaan irvokasta, että Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju kritisoi televisiossa päivästä toiseen, että Suomi ei lähde nousuun ilman kaikkien suomalaisten veronmaksajien uhrautumista yhteisen hyvän vuoksi.
On täysin selvää, että Nordean yksittäiset toimihenkilöt eivät ole vastuussa tästä veroparatiisi-skandaalista, vaan yhtiön toimiva operatiivinen johto on antanut ohjeet alemmille tasoille tarjota aktiivisesti veronkiertomahdollisuutta sitä haluaville. Eikä toimiva johto ole varmasti uskaltanut lähteä tällaiseen ”rikolliseen” toimintaan ilman Nordean hallituksen ja sen puheenjohtajan Björn Wahlroosin suostumusta.
Aion itse välittömästi sanoa tilini irti Nordeasta ja kehotan muitakin harkitsemaan, sillä ahneudella ei näy olevan loppua, ei ainakaan Nordeassa.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


AntiNordea kirjoitti:

Näin voinee kai kuvata Nordean markkinointi-slogania veronkiertoa harkitseville suomalaisille, jotka eivät halua osallistua yhteiskunnallisten palvelujen kuten terveydenhoidon ja koulutuksen rahoittamiseen.
On suorastaan irvokasta, että Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju kritisoi televisiossa päivästä toiseen, että Suomi ei lähde nousuun ilman kaikkien suomalaisten veronmaksajien uhrautumista yhteisen hyvän vuoksi.
On täysin selvää, että Nordean yksittäiset toimihenkilöt eivät ole vastuussa tästä veroparatiisi-skandaalista, vaan yhtiön toimiva operatiivinen johto on antanut ohjeet alemmille tasoille tarjota aktiivisesti veronkiertomahdollisuutta sitä haluaville. Eikä toimiva johto ole varmasti uskaltanut lähteä tällaiseen ”rikolliseen” toimintaan ilman Nordean hallituksen ja sen puheenjohtajan Björn Wahlroosin suostumusta.
Aion itse välittömästi sanoa tilini irti Nordeasta ja kehotan muitakin harkitsemaan, sillä ahneudella ei näy olevan loppua, ei ainakaan Nordeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu