Mikä ihmeen vimma naisilla on päästä naimisiin, ei ymmärrä. Ihan yhtä ja samaa puurtamista se on yhteiselämä ilman sormustakin tai papin aamenia. Mua koko ajatus häistä harmittaa...kävellään alttarille ja luvataan hymyssä suin toiselle rakkautta ylä ja alamäessä. Ja kun tulee ensimmäiset vastoinkäymiset niin lupaukset unohtuu ja juostaan vieraissa. Sitten menee aikaa ja on eropaperit edessä ja ihmetellään et mitäs hittoa, ei tainnut olla meidän juttu. Mielummin olen yksin kuin huonossa suhteessa...itsellä on ero mielessä kun joutuu olemaan seksittömässä suhteessa. Enkä varmasti etsi/halua toista suhdetta. Näitä tapauksia olen nähnyt muutaman läheltä eikä ole muijaa vaihtamalla parantunut ja yhdestä kaveristani tuli vannoutunut poikamies kun sai tarpeekseen kahdesta naisesta...nyt nauttii elämästä, deittailee ja nauttii seksistä.
Kummastuttaa
takaisin_päin
4125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jep, näin se menee. Itse asiassa mä teen saman jutun heti kun tää nykyinen pito on taputeltu. Ekat oireet on jo ilmassa...
Juoskaa helvetin lujaa karkuun;)
Ei edes kannata deittailla. Menkää huoriun ja saakaa hiv.
Väkisinkö sutkin sinne alttarille vietiin? Mikä mies se sellainen on, joka ei uskalla kertoa, että voidaan seurustella mutta en halua naimisiin? Miesten suurin ongelma taitaa sittenkin olla, että teette juuri niinkuin nainen tahtoo, seurauksia miettimättä. Että nainen pysyisi tyytyväisenä.
Jos sulla ei seksiä parisuhteessa ole niin oliko muka ennen papin aamenta? Sekö muka tuhosi teidän seksielämän? Tuliko mentyä vihille hieman hätiköiden?
Mä en hlökohtaisesti keksi yhtään syytä miksi mennä vihille vaikka nainen olenkin. En usko parisuhteen siitä miksikään muuttuvan. Niin taitaa moni nainen kuvitella että avioliitossa se autuus alkaa.
Minä olen eronnut, mutta edeleen haaveilen naimisiin menosta, nykyisen avopuolisoni kanssa siis. Yhteisiä vuosia takana jo jokunen. Vaikuttaa siltä, että lähivuosina naimisiin menemmekin.
En minä naimisiin menosta haaveile siksi, että olettaisin jonkun muuttuvan, vaan siksi että kaikki on hyvin, joten on hyvä ns. sinetöidä liitto. Tämä on myös mm. taloudellinen turva. Eli jos toinen kuolee, saa leskenoikeuden asuntoon ja puolet yhteenlasketusta omaisuudesta (tai enemmän jos niin testamentilla määrätään). Jos toinen sairastuu pahasti, on itse toisen lähiomainen. Nämä seikat ovat merkittäviä myös toisinpäin ajateltuna. Kyllä minä ainakin haluan jättää omaisuuteni puolisolleni, haluan että hän voi jäädä kotiimme asumaan ja haluan että hän on minun lähiomainen, joka tarvittaessa asioistani päättää. (Eron varalle teemme avioehdon. Erota toki saa, mutta silloin emme jaa omaisuutta puoliksi, vaan molemmat voi pitää sen, mitä nyt on hankkinut.)
Seksielämä meillä on oikein hyvä, eikä naimisiin meno sitä miksikään muuta. Olen ollut naimisissa ennenkin, eikä muuttanut silloinkaan siinä 7 vuoden avioliitossa. Ero tuli ihan muista syistä. Eikä se ero ole minua katkeraksi jättänyt.
Jos suhteessa on ongelmia, ne eivät johdu siitä, että ollaan naimisissa. Kyllä ne kumpuaa jostain ihan muualta. Ja jos on ongelmia jo ennen avioliittoa, niin ei pidä mennä naimisiin.