Putin kavereineen ei luota Venäjään

Rahanpiilottelu kertoo sekä Putinin lähipiirin että hänen itsensä epäluottamuksesta Venäjän yhteiskuntaa kohtaan, erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa.
Koko maailma on kohissut Panaman tietovuodosta nyt reilun vuorokauden verran, mutta jostain syystä kohu ei tunnu erityisemmin ravistelevan Venäjää.

Ei, vaikka tietovuotoa tutkineen toimittajaryhmän edustaja Drew Sullivan lupasi jo etukäteen Venäjän presidentin lehdistöpäällikölle Dmitri Peskoville Twitterissä, että tämän yöunet jäisivät vähiin paljastusten tultua julki.

Panaman papereista selvisikin, että Vladimir Putinin lähipiiri on onnistunut piilottelemaan veroparatiiseihin jopa parin miljardin euron edestä varoja Putinin parhaan ystävän Sergei Rolduginin avustuksella ja että Peskovin omalla vaimollakin on ollut paratiisiyhtiö Brittiläisillä Neitsytsaarilla.

Tästä huolimatta Peskov astui aivan pokkana Venäjän median eteen maanantaina ja selitti kaiken kaikkien muiden syyksi kuin Kremlin itsensä.

Venäläisille kerrottiin ensiksikin, että nyt kyse ei ole pelkästään enää russofobiasta, vaan putinofobiasta, mikä saa kaikki Venäjän viholliset hyökkäämään jopa henkilökohtaisesti Putinia vastaan.

Vuodon takaa Peskov löysi tietenkin Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n ja kaikki mahdolliset muutkin läntiset juonet.

Lisäksi koko vuoto asettuu Peskovin mukaan epäuskottavaan valoon siksi, että siinä on vääriä tietoja hänen vaimostaan, sillä eihän Tatjana Navkalla ole tietenkään koskaan ollut minkäänlaisia veroparatiisiyhteyksiä.

Ehkä kaikkein osuvin Peskovin retorinen heitto tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun hän keksi vähätellä maailman suurimmaksi tietovuodoksi nimetyn paljastuksen antia kaikkineen.

– Itse asiassa tässä ei kerrottu juuri mitään uutta, Peskov ilmoitti.

Ja siinä hän oli tietenkin harvinaisen oikeassa.

Putinista uskotaan yhä hyvää
Kremlille itselleen paljastukset eivät tuoneet mitään uutta, koska juuri he itse ovat koko veronkiertoprojektin luoneet. Tietyille presidentin lähimiehille on taattu oikeus rikastua ja venyttää sekä moraalin että lain rajoja – ja vastineeksi Putin on saanut heistä oman valtansa vankkumattoman tukiklaanin.

Myöskään Venäjän kansalle paljastukset eivät tuoneet sinänsä mitään uutta, sillä kansa törmää maan viranomaisten korruptioon joka päivä arkisessa elämässään. Myös uutisia Putinin ystävien rikastumisesta on ollut vuosien varrella jo niin paljon, että peruskuvio on ollut tiedossa kauan.

Venäjän johtajilla on aivan omat vapautensa, mutta kansaan sekä johdon vihollisiin lakeja sovelletaan ankarimman mukaan.

Yksi venäläisen elämänmenon erikoisuuksista onkin, että tätä kaikkea pidetään jollain tapaa aivan luonnollisena: johtajilla on aivan omat vapautensa, mutta kansaan sekä johdon vihollisiin lakeja sovelletaan aina ankarimman mukaan.

Ja aivan kuten moni uskoi Josif Stalinin aikana aivan aidosti, että hyvä Stalin ei tiedä mitään hänen alaistensa harjoittamasta terrorista, niin moni venäläinen uskoo nyt aivan yhtä vilpittömästi, että Putin itse on silti yhä edelleen kaiken korruption ulkopuolella.

Epäilyille saatiin nyt todisteita
Läntisestä näkökulmasta Panaman-papereiden paljastukset ovat merkittäviä siksi, että aiemmille epäilyille Putinin lähipiirin omaisuuden piilottamiskuviosta on nyt saatu ensimmäistä kertaa todella vankkoja todisteita.

Tämä kaikki näyttää siis jatkuneen näihin päiviin asti, vaikka virallisesti Venäjän korkeat poliitikot ja virkamiehet on velvoitettu lain nojalla luopumaan ulkomaalaisista sijoituksistaan ja tileistään jo 2013.

Lisäksi Krimin valtauksen jälkeen Venäjän tavallista kansaa on pantu isänmaalliseen ruotuun oikein toden teolla pelottelemalla heitä kaikella ulkomaalaisella jopa niin, että ulkomaille matkustamisestakin on tehty eri tavoin kiellettyä huvia miljoonille venäläisille.

Putin on myös houkutellut veroparatiiseihin piilotettuja rahoja takaisin lupaamalla ensi kerran jo joulukuussa 2014, että varojen vapaaehtoiset palauttajat armahdetaan rangaistuksista ja veroseuraamuksista. Joulukuussa 2015 Putin joutui kuitenkin ilmoittamaan jatkavansa lain voimassaoloaikaa, sillä hänen mukaansa liikemiehet ”eivät olleet kiiruhtaneet” palauttamaan rahojaan Venäjälle.

Tämä kaikki kertoo paljon venäläisestä kaksinaismoralismista, mutta se kertoo erittäin paljon myös Venäjän yhteiskunnan sisäisistä epäluuloista.

Vaikka Putinin ystävät ovat virallisesti kuin muuri hänen tukenaan, yksi motiivi rahojen siirtämiseen ulkomaille on se, että he valmistautuvat tarvittaessa pakenemaan Venäjältä.
1483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eipä hätää, tiltuset luottaa Venäjään viimeiseen asti.

Äänestä

Katsoin juuri äsken, mitä Putinin probaganda-kanava RT tästä PanamaGatesta kertoo. No, vitsiksihän se siellä käännetään. Kaikki viittaa siihen, että viranomaiset eivät Venäjällä tutki veroparatiisikytköksiä millään tavalla. Venäläiset eivät kysy Putinin lähipiiriltä, että millä tavalla varat on pienellä palkalla ansaittu. Kukaan ei heistä ole omalla yritysosaamisella omaisuuttaan tehnyt. Tämä moraalinen rappio johtaa väistämättä syöksykierteeseen maassa ja sen seurauksena tämä kopla tulee tarvitsemaan länteen siirtämiään kähvellettyjä varoja ennemmin tai myöhemmin. Surkeaa tavallisen Igorin ja Irinan kannalta katsottuna.

Äänestä

varautua huonoihin aikoihin luotettavilla talletuksilla.
Sellaisiahan Venäjältä ei löydy.

Äänestä

Kun on uskonut messiaaseen niin on vaikeaa myöntää olleensakin väärässä. Useimmat venäläiset ovat ihmisiä vain jotka haluavat uskoa edes johonkin ja tietoisesti jatkettu itsepetos on houkuttelevampi kuin myöntää olleensa hölmö.

Putin on Venäjän kansan Auervaara.

Äänestä

Suomen Vapaussota 1918 mitään pyhempää ja puhtaampaa EI OLE OLEMASSA


Suomen Vapaussota on ÄÄRETTÖMÄN TÄRKEÄ ASIA

Kaikki SUOMEN VAPAUSSOTA nimet tulee palauttaa paikoilleen!

Tarja Halonen kansojen murhaaja lenin niskalaukaukset KOM

on todennäköisesti poistanut esim. VAPAUSSOTUREIDEN SODAN WIKIPEDIA

Käykää kaikki suomalaiset korjaamassa!

Myös Mannerheim on niskalaukset KOM tarja halonen myrkyttänyt WIKIPEDIA



Jokainen on velvollinen korjaamaan!

Äänestä

Olen käynyt monta kertaa korjaamassa, mutta venäläiset
poistavat Suomen Vapaussodan.

Tämä johtuu siitä, että julmassa miehityksessä puhutaan satoja eri kieliä, mutta kellään ei ole yhtään edustajaa rikollisessa duumassa. Duuman ainoa työ on taputtaa kansojen murhaaja Putinille. Kaikki on raiskattu, kaikki on pilattu, kaikki taudit ja vain rikollinen rus miehitys. Niskaan ampuminen on venäläinen tapa ylläpitää rikollisuutta.
-
putin ei ole mikään maa putin on kansojen murhaaja (siellä ei ole oikeita uutisia)!

Teurastaja kansojen murhaaja lenin tappoi kaiken älyllisen ja Venäjää ei ole enää.
putin on törkeä petos, väärentäjä ja murhaaja "Breivik" kansojen vankilassa KGB.

Tota puhut!

"Kaikki SUOMEN VAPAUSSOTA nimet tulee palauttaa paikoilleen!

Tarja Halonen kansojen murhaaja lenin niskalaukaukset KOM

on todennäköisesti poistanut esim. VAPAUSSOTUREIDEN SODAN WIKIPEDIA

Käykää kaikki suomalaiset korjaamassa!

Myös Mannerheim on niskalaukset KOM tarja halonen myrkyttänyt WIKIPEDIA

Jokainen on velvollinen korjaamaan!"

Äänestä

"Tämä johtuu siitä, että julmassa miehityksessä puhutaan satoja eri kieliä, mutta kellään ei ole yhtään edustajaa rikollisessa duumassa. Duuman ainoa työ on taputtaa kansojen murhaaja Putinille. Kaikki on raiskattu, kaikki on pilattu, kaikki taudit ja vain rikollinen rus miehitys. Niskaan ampuminen on venäläinen tapa ylläpitää rikollisuutta".

-

putin ei ole mikään maa putin on kansojen murhaaja (siellä ei ole oikeita uutisia)!

Teurastaja kansojen murhaaja lenin tappoi kaiken älyllisen ja Venäjää ei ole enää.

putin on törkeä petos, väärentäjä ja murhaaja "Breivik" kansojen vankilassa KGB.

"Kaikki SUOMEN VAPAUSSOTA nimet tulee palauttaa paikoilleen!

Tarja Halonen kansojen murhaaja lenin niskalaukaukset KOM

on todennäköisesti poistanut esim. VAPAUSSOTUREIDEN SODAN WIKIPEDIA

Käykää kaikki suomalaiset korjaamassa!

Myös Mannerheim on niskalaukset KOM tarja halonen myrkyttänyt WIKIPEDIA

Jokainen on velvollinen korjaamaan!"


Minä en koskaan kumarra saatanan valtakuntaa (yöllä tulee koputtaja)!



Vapaussotureiden kohdalla on heti ensiarvoisen tärkeää korjata VAPAUSSOTA!

Äänestä
  • Länsimielinen nero Kiina ei koskaan kumarra ryssää. Voitte luottaa meihin.
    Jokainen kiinalainen vihaa rikollisia venäläisiä viisaana. Me syljemme niitä.
    Kiinalaiset imevät jo Äidinmaidossa leppymättömän vihan ryssää kohtaan!

    Äänestä

Japani ei koskaan kumarra ryssää, eikä kukaan täysijärkinen! Puola sylkee myös!

Äänestä

Suomen Vapaussota 1918 todistaa kauniisti. Kuulumme puolustusliitto Natoon!

Äänestä

no niinpä, pelkästään eu alueelta on piilotettu yli tuhannen miljardia euroa veroparatiiseihin ja nyt tikun nokkaan on nostettu "jopa" kaksi miljardia mitä Putinin "lähipiiri" on siirtänyt varoja, voi voi voi. Kyse on siis promilleista, mutta kun on saatu nyt Putinin serkun kaiman veli satimeen, niin onhan se mahtavaa lännen mediassa.
Odottelemme ensi viiikon MOT ohjelmaa, josko uskaltavat paljastaa suomalaisten nimiä.

Äänestä
  • Tuommonen promille -luokan merkityshän Putinilla on muutenkin tässä maailmassa

    Äänestä

eivät siis luota itseensä. Ihmekös tuo.

Äänestä
  • Ei niiden kannata sijoittaa varojaan Venäjälle, huono ja epävarma tuotto. Läntiset sijoituskohteet monin kerroin varmempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NotPutin kirjoitti:

Rahanpiilottelu kertoo sekä Putinin lähipiirin että hänen itsensä epäluottamuksesta Venäjän yhteiskuntaa kohtaan, erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa.
Koko maailma on kohissut Panaman tietovuodosta nyt reilun vuorokauden verran, mutta jostain syystä kohu ei tunnu erityisemmin ravistelevan Venäjää.

Ei, vaikka tietovuotoa tutkineen toimittajaryhmän edustaja Drew Sullivan lupasi jo etukäteen Venäjän presidentin lehdistöpäällikölle Dmitri Peskoville Twitterissä, että tämän yöunet jäisivät vähiin paljastusten tultua julki.

Panaman papereista selvisikin, että Vladimir Putinin lähipiiri on onnistunut piilottelemaan veroparatiiseihin jopa parin miljardin euron edestä varoja Putinin parhaan ystävän Sergei Rolduginin avustuksella ja että Peskovin omalla vaimollakin on ollut paratiisiyhtiö Brittiläisillä Neitsytsaarilla.

Tästä huolimatta Peskov astui aivan pokkana Venäjän median eteen maanantaina ja selitti kaiken kaikkien muiden syyksi kuin Kremlin itsensä.

Venäläisille kerrottiin ensiksikin, että nyt kyse ei ole pelkästään enää russofobiasta, vaan putinofobiasta, mikä saa kaikki Venäjän viholliset hyökkäämään jopa henkilökohtaisesti Putinia vastaan.

Vuodon takaa Peskov löysi tietenkin Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n ja kaikki mahdolliset muutkin läntiset juonet.

Lisäksi koko vuoto asettuu Peskovin mukaan epäuskottavaan valoon siksi, että siinä on vääriä tietoja hänen vaimostaan, sillä eihän Tatjana Navkalla ole tietenkään koskaan ollut minkäänlaisia veroparatiisiyhteyksiä.

Ehkä kaikkein osuvin Peskovin retorinen heitto tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun hän keksi vähätellä maailman suurimmaksi tietovuodoksi nimetyn paljastuksen antia kaikkineen.

– Itse asiassa tässä ei kerrottu juuri mitään uutta, Peskov ilmoitti.

Ja siinä hän oli tietenkin harvinaisen oikeassa.

Putinista uskotaan yhä hyvää
Kremlille itselleen paljastukset eivät tuoneet mitään uutta, koska juuri he itse ovat koko veronkiertoprojektin luoneet. Tietyille presidentin lähimiehille on taattu oikeus rikastua ja venyttää sekä moraalin että lain rajoja – ja vastineeksi Putin on saanut heistä oman valtansa vankkumattoman tukiklaanin.

Myöskään Venäjän kansalle paljastukset eivät tuoneet sinänsä mitään uutta, sillä kansa törmää maan viranomaisten korruptioon joka päivä arkisessa elämässään. Myös uutisia Putinin ystävien rikastumisesta on ollut vuosien varrella jo niin paljon, että peruskuvio on ollut tiedossa kauan.

Venäjän johtajilla on aivan omat vapautensa, mutta kansaan sekä johdon vihollisiin lakeja sovelletaan ankarimman mukaan.

Yksi venäläisen elämänmenon erikoisuuksista onkin, että tätä kaikkea pidetään jollain tapaa aivan luonnollisena: johtajilla on aivan omat vapautensa, mutta kansaan sekä johdon vihollisiin lakeja sovelletaan aina ankarimman mukaan.

Ja aivan kuten moni uskoi Josif Stalinin aikana aivan aidosti, että hyvä Stalin ei tiedä mitään hänen alaistensa harjoittamasta terrorista, niin moni venäläinen uskoo nyt aivan yhtä vilpittömästi, että Putin itse on silti yhä edelleen kaiken korruption ulkopuolella.

Epäilyille saatiin nyt todisteita
Läntisestä näkökulmasta Panaman-papereiden paljastukset ovat merkittäviä siksi, että aiemmille epäilyille Putinin lähipiirin omaisuuden piilottamiskuviosta on nyt saatu ensimmäistä kertaa todella vankkoja todisteita.

Tämä kaikki näyttää siis jatkuneen näihin päiviin asti, vaikka virallisesti Venäjän korkeat poliitikot ja virkamiehet on velvoitettu lain nojalla luopumaan ulkomaalaisista sijoituksistaan ja tileistään jo 2013.

Lisäksi Krimin valtauksen jälkeen Venäjän tavallista kansaa on pantu isänmaalliseen ruotuun oikein toden teolla pelottelemalla heitä kaikella ulkomaalaisella jopa niin, että ulkomaille matkustamisestakin on tehty eri tavoin kiellettyä huvia miljoonille venäläisille.

Putin on myös houkutellut veroparatiiseihin piilotettuja rahoja takaisin lupaamalla ensi kerran jo joulukuussa 2014, että varojen vapaaehtoiset palauttajat armahdetaan rangaistuksista ja veroseuraamuksista. Joulukuussa 2015 Putin joutui kuitenkin ilmoittamaan jatkavansa lain voimassaoloaikaa, sillä hänen mukaansa liikemiehet ”eivät olleet kiiruhtaneet” palauttamaan rahojaan Venäjälle.

Tämä kaikki kertoo paljon venäläisestä kaksinaismoralismista, mutta se kertoo erittäin paljon myös Venäjän yhteiskunnan sisäisistä epäluuloista.

Vaikka Putinin ystävät ovat virallisesti kuin muuri hänen tukenaan, yksi motiivi rahojen siirtämiseen ulkomaille on se, että he valmistautuvat tarvittaessa pakenemaan Venäjältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu