Törmään tämän tästä semanttisiin käsien vääntelyihin sinkkuuden syvimmästä olemuksesta. Ilman tulosta.
Vaikka olisin sidottu minkälaisiin kuvioihin ja sosiaalisiin konteksteihin, niin minussa elää vahvana tietoisuus siitä, että sinkkuus on pysyvä olotila, jonka epävarmaa ja heppoista olemusta tuetaan erilaisilla liitoksilla ja yhteistyöanomuksilla. Kuitenkin näen tällaisen tuen ydinsinkkuutta heikentävänä toimintana, sillä se rajoittaa henkilökohtaista vapautta, joka sinkulla eittämättä on ja josta hän voi nauttia päivittäin.
Eli kysymys on sidoksista. Sidottu ihminen nakertelee mielellään kettinkejään, sillä löydetty heikoin lenkki pettäessään avaa kaikki ovet. Mutta mihin.
(Hihitystä)
Sinkkuuden laajennusosa
Luolamadonna
2
76
Vastaukset
Sinkkuuteenko?! 80
;P- Luolamadonna
Näin ajattelin. Oikeastaan tämä on klassinen kehäpäätelmä, joka mielestäni kuvaa hyvin ihmiselämän arkea tasapainottelussa näkymättömän, hajuttoman ja mauttoman vaijerin päällä. Hyvässä lykyssä se ei edes tunnu miltään.
(Trapetsinaurua)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841339- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän122686- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594