Mun suhteessa on tällä hetkellä ikävä pattitilanne, jossa en oikein tiedä mitä voisin tehdä. Suurin ongelma on tyttöystävän ja mun vanhempien huonot välit, jonka vuoksi tyttöystävälle on tullut masennusoireita ja jo pidempään on tunteet minuakin kohtaan heikenneet. Eivät ole toisiaan tavanneet syyskuun jälkeen kuin jouluna, tunnin. Tyttöystäväni kaipaa vanhemmiltani aloitteellisuutta, eli kutsua käymään ja yhteistä tekemistä. Molemminpuolista yhteydenpitoa. Tyttöystäväni on kaksi kertaa yrittänyt kutsua, mutta silloin ei ole vanhemmilleni käynyt, eivätkä ole yrittäneet järjestää uutta aikaa. Kun puhun asiasta vanhemmilleni, sanovat vain että heille saa tulla milloin tahansa käymään, kun ovat kotona. Pitäisi vain ilmoittaa, että nyt tullaan, sopiiko. Näin olenkin itse tehnyt aina sen jälkeen, kun omilleni muutin. Kotiinhan minä siinä olen aina mennyt. Ja näin tekee myös siskoni miehensä ja kaikkien edellisten poikaystäviensä kanssa. Vanhempani eivät suostu muuttumaan: äitini ajattelee, että tyttöystäväni haluaa passausta ja huomiota vaan. Ei kuulemma ole luonnollista, että pitäisi kutsua. Tyttöystäväni on taas kasvatettu niin, ettei kutsumatta mennä kylään. Hänelle kumppanin perhe pitäisi kuulemma olla läheinen ja kuin oma perhe, ja kumppanin vanhempiin pitäisi pitää yhteyttä silloin tällöin, vaikkei nähtäisikään. Vanhempieni mielestä tavalliset, hieman etäiset välit olisivat paras ratkaisu. Tyttöystävääni vaivaa, että tuntee olevansa kuin ilmaa, ihminen jolla ei ole väliä vanhempieni silmissä. Häntä arveluttaa, pystyykö elämään näin esim. lapsen saannin jälkeen. Ihan ymmärrettävää, mutta minun kannaltani kovin ikävää.
Jään aika ikävästi väliin, eikä kukaan ymmärrä minua. Enää en oikein usko, että tässä saadaan molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Koska ratkaisu on a) vanhempani tosiaan muuttuvat, b) tyttöystäväni hyväksyy asian, tai c) kompromissi, eli molemmat tulee vastaan. Vai onko jokin muu lopputulos, mihin voisi pyrkiä? Tyttöystävälle tuntuu sopivan vain a, vanhemmilleni taas vain b. Kompromissia ei oikein nähdä vaihtoehtona, koska ajatusmaailmat eivät yhtään kohtaa. Tyttöystävälleni puhun, etten usko vanhempieni muuttuvan, kun niin ovat itse sanoneet. Vanhemmilleni taas kerron, mitä tyttöystäväni tuntee ja mikä häntä vaivaa. Tyttöystäväni haluaisi sopia, mutta ei pysty tekemään aloitetta itse. Koko kuvio on mennyt jo liian pitkälle. Vanhempiani ei puolestaan ole juuri edes vaivannut koko asia. Äitini on puhunut minulle eroamisesta, ja että on muitakin vaihtoehtoja. Kuitenkin samalla sanoo ”virallisesti”, ettei ole mitään tyttöystävääni vastaan, ja että teen omat ratkaisuni. Vanhempani eivät arvosta tyttöystävääni. Olen alkanut ottaa etäisyyttä vanhempiini, koska pidän tuollaista puhetta loukkaavana. Tyttöystäväni sitten kritisoi minua, kun asiat ei etene mihinkään, enkä saa ratkaistua asiaa. Yritän puhua molemmille osapuolille, mutta paras olisi saada kaikki samaan tilaan.
Mielestäni tyttöystäväni ei tarvitse tehdä vaikutusta vanhempiini, mutta toisaalta vanhempieni velvollisuus ei ole kohdella tyttöystävääni ikään kuin omaa lasta. Tuntuu, että molemmat vaativat juuri näitä asioita, ja kaikki purkavat tyytymättömyytensä minuun. Olen alkanut itsekin oireilla. Vaikea tilanne, enkä tiedä mitä tekisin.
Jään aika ikävästi väliin, eikä kukaan ymmärrä minua. Enää en oikein usko, että tässä saadaan molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Koska ratkaisu on a) vanhempani tosiaan muuttuvat, b) tyttöystäväni hyväksyy asian, tai c) kompromissi, eli molemmat tulee vastaan. Vai onko jokin muu lopputulos, mihin voisi pyrkiä? Tyttöystävälle tuntuu sopivan vain a, vanhemmilleni taas vain b. Kompromissia ei oikein nähdä vaihtoehtona, koska ajatusmaailmat eivät yhtään kohtaa. Tyttöystävälleni puhun, etten usko vanhempieni muuttuvan, kun niin ovat itse sanoneet. Vanhemmilleni taas kerron, mitä tyttöystäväni tuntee ja mikä häntä vaivaa. Tyttöystäväni haluaisi sopia, mutta ei pysty tekemään aloitetta itse. Koko kuvio on mennyt jo liian pitkälle. Vanhempiani ei puolestaan ole juuri edes vaivannut koko asia. Äitini on puhunut minulle eroamisesta, ja että on muitakin vaihtoehtoja. Kuitenkin samalla sanoo ”virallisesti”, ettei ole mitään tyttöystävääni vastaan, ja että teen omat ratkaisuni. Vanhempani eivät arvosta tyttöystävääni. Olen alkanut ottaa etäisyyttä vanhempiini, koska pidän tuollaista puhetta loukkaavana. Tyttöystäväni sitten kritisoi minua, kun asiat ei etene mihinkään, enkä saa ratkaistua asiaa. Yritän puhua molemmille osapuolille, mutta paras olisi saada kaikki samaan tilaan.
Mielestäni tyttöystäväni ei tarvitse tehdä vaikutusta vanhempiini, mutta toisaalta vanhempieni velvollisuus ei ole kohdella tyttöystävääni ikään kuin omaa lasta. Tuntuu, että molemmat vaativat juuri näitä asioita, ja kaikki purkavat tyytymättömyytensä minuun. Olen alkanut itsekin oireilla. Vaikea tilanne, enkä tiedä mitä tekisin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ilmoita vanhemmillesi, että tulette kylään sunnuntaina klo 14.
Kerro tyttöystävälle, että olet sopinut vanhempiesi kanssa kylään menosta sunnuntaina klo 14. Jos hän alkaa vängätä siitä, kutsuivatko vanhempasi vai suostuivatko he sinun ehdotukseesi, niin hän tekee tahallaan riitaa ihan tyhjästä.
No tyttöystäväsi on kyllä siinä oikeassa että välit pitäisi olla paremmat, ei tuohon tilanteeseen halua kyllä mitään lasta tuoda jos välit anoppiin huonot. Luulen että sekin sulattaisi jäätä jos vain kävisitte kylässä vanhempiesi luona, jos tyttöystäväsi vaikea soittaa ja kysyä kylään, totea sinä et nyt mennään käymään. Siitä se lähtee, kahvipöydän ääressä ehti jauhaa kaikkea sitten. En usko että tyttöystäväsi haluaa huomiota tai että kohdeltaisiin kuin toista lasta, haluaa vaan hyvät välit.
kokeilepa tuota kylässä käymistä.