Ansiosidonnaisen lyheneminen - onko jo vahvistettu

Kuka tietää onko tästä asiasta tehty päätöstä, tämä alla näkyvä on vasta esitys. En ole ainakaan itse nähnyt asialle vahvistusta. Jos joku löytää linkin, laita näkyviin.

Työryhmä ehdottaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston lyhentämistä

13.10.2015

Työryhmä ehdottaa, että ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kesto alenisi 500 päivästä 400 päivään vuoden 2017 alusta. Henkilöillä, joilla on alle kolme vuotta työhistoriaa, kesto alenisi 400 päivästä 300 päivään. 58 vuotta täyttäneillä kesto säilyisi 500 päivänä.
Omavastuuaikaa pidennettäisiin viidestä seitsemään päivään. Työllistymistä edistävien palvelujen osalta maksettavaa korotettua ansio-osaa alennettaisiin. Uudet korotetun ansio-osan prosentit olisivat 55 ja 25. Pitkän työuran jälkeen maksettavista korotusosista luovuttaisiin.
Hallituksen esitys työttömyysturvan muutoksista valmistuu keväällä 2016 ja muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta.
Hallitusohjelman mukaan hallitus uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa niin, että se kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja. Tavoite on säästää 200 miljoonaa euroa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.
Lue lisää valtioneuvoston tiedotteesta
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikille jotka ovat saaneet työpaikkansa pitää, pitäisi säätää lakisääteinen 7 päivän omavastuutyöaika kerran vuodessa. 7 päivää palkatta töissä vuodessa. Jos työpaikka vaihtuu vuoden sisällä, ei uutta omavastuuaikaa tarvitse suorittaa toistamiseen.

Äänestä

"Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston lyhennys ei koske vielä niitä, joiden työttömyysjakso alkaa tänä tai ensi vuonna. Kaavailtu muutos koskee vasta vuoden 2017 alussa ja sen jälkeen alkavia työttömyysjaksoja.
– Uudistusta ei tehdä takautuvasti, tarkentaa STT:lle hallitusneuvos Esko Salo sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän johtaa muutosta valmistelevaa työryhmää.
Hallitus päätti työttömyysturvan muutosten päälinjoista viime tiistaina. Hallituksen ehdotuksen mukaan ansiosidonnaisen päivärahan kesto alenisi 500 päivästä 400:aan. Alle kolmen vuoden työhistorialla kesto alenisi 400 päivästä 300:aan.
Kaikki ansiosidonnaiseen oikeutetut, jotka ehtivät täyttää 58 vuotta ennen työttömäksi jäämistään, saavat ansiosidonnaista päivärahaa nykymallin mukaisesti eli pidempään myös tulevaisuudessa. 500 päivän ansiosidonnaista voi siis saada myös vuodesta 2017 eteenpäin, jos ikävuosia on 58 tai enemmän."

Äänestä
  • Kiitos tästä.

    Nyt en kyllä ihan ymmärrä tuota ensimmäistä kappaletta.
    Jos työsuhteeni päättyy 31.12.2016?

    Tekstin mukaan "Ei koskisi vielä niitä, joiden työttömyysjakso alkaa tänä tai ENSI vuonna. Kaavailtu muutos koskee vasta vuoden 2017 ALUSSA ja sen jälkeen alkavia työttömyysjaksoja."

    Minusta "ensi vuosi" = 2017 alku.........

    Hjälp!

    Äänestä

  • Äh, teksti on tietysti vuodelta 2015.... tyhmä mina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anssi500 kirjoitti:

Kuka tietää onko tästä asiasta tehty päätöstä, tämä alla näkyvä on vasta esitys. En ole ainakaan itse nähnyt asialle vahvistusta. Jos joku löytää linkin, laita näkyviin.

Työryhmä ehdottaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston lyhentämistä

13.10.2015

Työryhmä ehdottaa, että ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kesto alenisi 500 päivästä 400 päivään vuoden 2017 alusta. Henkilöillä, joilla on alle kolme vuotta työhistoriaa, kesto alenisi 400 päivästä 300 päivään. 58 vuotta täyttäneillä kesto säilyisi 500 päivänä.
Omavastuuaikaa pidennettäisiin viidestä seitsemään päivään. Työllistymistä edistävien palvelujen osalta maksettavaa korotettua ansio-osaa alennettaisiin. Uudet korotetun ansio-osan prosentit olisivat 55 ja 25. Pitkän työuran jälkeen maksettavista korotusosista luovuttaisiin.
Hallituksen esitys työttömyysturvan muutoksista valmistuu keväällä 2016 ja muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta.
Hallitusohjelman mukaan hallitus uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa niin, että se kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja. Tavoite on säästää 200 miljoonaa euroa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.
Lue lisää valtioneuvoston tiedotteesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu