Sormeiltiin

Oltiin istumassa iltaa tutun naisen kanssa ja puhe kääntyi pettämiseen ja sen rajoihin. Jotenkin aiheesta puhuminen nosti haluja pintaan. Puhe kääntyi rintoihin ja pikku humala sai naisen nostamaan paidan päältään. Näin hänen kauniit rintansa paljaina ja koin voimakkaan erektion. Kaikki tuo johti lopulta siihen, että istuimme alasti hänen sängyllään. Teimme päätöksen, että emme antaisi haluillemme liiaksi valtaa, vaan me ohjaisimme niitä. Makoilimme vain sängyllä ja hyväilimme käsillämme toistemme vartaloita ja elimiä.

Tulimme tulokseen, ettei toisen ihmisen hyväily ilman yhdyntää voi olla väärin tai pettämistä. Se tekee vain hyvää, sillä muuten emme osaa kohdata toiseutta muissa ihmisissä. Älkää olko itsellenne niin ankaria. Pettinki erogeenisillä alueilla vieraan kanssa voi olla todella vapauttavaa.
193038
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Sähän oot saman sarjan nero kuin Bill Clinton aikoinaan.

Entäs jos olis vain vähän päätä laittanu sisään - entäs jos vähän enemmän - entäs jos ihan pohjaan asti, mutta ei laukeamiseen asti - entäs jos vetää ulos ennen laukeamista

"määritelkää sukupuoliyhdyntä" sanoi Bill kun oli kiinni jäänyt....

1Äänestä

Vähän on miehellä "naismainen" suhtautumistapa. Kun mietit asiaa ja keksit itsellesi muutaman "perustelun" voit tehdä temppusi - eikä se ole pettämistä?! Mieti asiaa vaimosi/tyttöystäväsi kannalta. Kaikki mitä voit sanoa ja tehdä kolmannen osapuolen kanssa vaimosi/tyttöystäväsi läsnäollessa on varmaan ihan Ok...loput ei.

Äänestä
  • En käy enää paskalla!

    Äänestä

Mulle kävi vastaavanlainen tilanne parikymppisenä teltassa, seurueeseen kuului kolme kollia ja kaks tyttöä joista toinen tyttö eksyi mun telttaan. Siinä sitten otettiin vähän olutta ja hiukan hiplailtiin...muuttui sitten läheisempään kontaktiin. Makoiltiin siinä ja suudeltiin ja sitten huomasin että tyttö aukaisi mun vetoketjun ja työnsi kätensä housuihin ja kaivon jo kovana jopöttävän vehkeeni esiin, siinä sitten antoi käden käydä aikansa ja tulin, osin tytön sormille ja pyyheen päälle. Ja annoinhan minäkin tytsylle sormetusta. Näin jälkeenpäin täytyy sanoa että kyllä voi 17v tytöllä olla ihanan kiinteät ja terhakkaat tisut. Muistan ne vielä tänä päivänäkin mielessäni vaikka on yli kaksivuosikymmentä aikaa.

Äänestä

Pettämistä tuokin. Se mitä et voi vaimolle kertoa, on kaikki pettämistä.

Äänestä

Muista sanoa tämä sama omalle naisellesi eli koskettelu ei ole pettämistä. Hän siis voi kosketella miehen penistä ja muutakin, kunhan ei yhdy. Hyvää parisuhde elämää teille molemmille, muista että naisesi on myös oikeutettu samaan.

1Äänestä

Toivon, että vaimosi saa vieläkin parempaa "hoitoa" toiselta mieheltä kuin sinulta!

Äänestä

Vaimosi imee jotain isolla varustettua. Pakko koska eihän sun kaltainen lapanen kenellekään riitä

Äänestä

Petting varmasti on vapauttavaa, mutta paneminen olisi varmasti ollut vielä vapauttavampaa. Jos vaimoni olisi kertonut hyväilleensä vierasta miestä ilman panoa, pitäisi häntä tyhmänä. Ei tilanne olisi panosta pahemmaksi muuttunut, päinvastoin. Kuulostaa ihan teinien touhulta. Ainakin suihinotto vieraalta ilman panoa on ajanhukkaa.

Äänestä

Ihanaa oli kun nuorukaisena riisuin neitoselta puseron sekä rintsikat, sain kosketella kiinteitä rintoja, nuolaista nännipihaa, ujutin myös sormiani reisien väliin tapasin karvoituksenm houkuttelevan raon kostealta tuntui ja tuoksui ihanalta. Kyllä luonto tikanpojan saa puuhun.

Äänestä

Minä annoin vieraan miehen sormettaa alapäätäni baarissa, eikä kaduta yhtään. :) Miehen ei tarvi tietää eikä pettämistäkään ole tapahtunut ;)

Äänestä

Kaikki intiimi kanssakäyminen toisen kuin oman puolison kanssa on pettämistä. Piste!

Äänestä

Kaikki mitä pitää salata puolisolta, on pettämistä.

Äänestä

Kunhan asiasta kertoo kumppanilleen niin mitä vaan voi tehdä. On sitten kumppanin asia päättää mitä haluaa.

Äänestä

Sitten muistutus kaikille; sukupuolitaudit tarttuvat myös käsien kautta kun kosketaan limakalvoihin. Ja tietenkin kaikki muistaa, että suojaamaton suuseksi on tartuntariski.

Äänestä

Liian pitkälle on menty, sillä miksi perheellinen on sormetus puuhissa. Vai ei pettämistä, kaikki tuollainen on pettämistä, jopa ajattelu toisen kanssa seksistä on pettämistä. Uskollinen ihminen ei näe minkäänlaisia päiväunia toisen kanssa seksistä tai koskettele ketään muuta.
Näissä kertomuksissa huomaa, että baari ja viina ovat ne siat, jotka sotkevat pään. Tälle asialle pitää itse pistää piste. Mitä varten sinne baariin pitää mennä ryyppäämään ja vielä ilman omaa kumppania. Kotonakin voi yhdessä ottaa lasillisen silloin tällöin ja kutsua tuttavia vieraiksi jos seuraa kaipaa, ei tarvitse mennä nolaamaan baariin itseään.
Katsopa kerrankin selvin päin baareissa olevien toimia. Näet järjen katoamisen ja sekoilun, sille ei ole minkäänlaista oikeutta kenellekään. Pitääkö todella sotkea elämänsä baarien ja viinan avulle. Lasten kohtalo näiden baareissa viihtyvien vanhempien kohdalla on suorastaan kamala. Joutuvat häpeämään omia vanhempiaan, murrosiässä sitten voivat vastapainoksi sotkea kostaakseen vanhemmilleen oman elämänsä.
Pitäisikö ehkä joskus hetki ajatella elämänsä suuntaa ja seurauksia siitä.

Äänestä

Täällä uskottomuuspalstalla jotkut ihan oikeasti puolustelevat uskottomuutta ja valehtelua, pettäjät ja kakkoset siis.

Äänestä

Sormilla saa usein ihmeitä aikaan...niin naisen alapäässä kuin miehenkin veitikassa.

Äänestä

Uskottomuus kysyy petetyltä suurta sydäntä ja itsensä tuntemusta. Ei ole helppoa pettäjälläkään siltä näyttää. Ovet on auki mennä ja tulla jos luontoa riittää. Turvallista matkaa !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salavuoteilija kirjoitti:

Oltiin istumassa iltaa tutun naisen kanssa ja puhe kääntyi pettämiseen ja sen rajoihin. Jotenkin aiheesta puhuminen nosti haluja pintaan. Puhe kääntyi rintoihin ja pikku humala sai naisen nostamaan paidan päältään. Näin hänen kauniit rintansa paljaina ja koin voimakkaan erektion. Kaikki tuo johti lopulta siihen, että istuimme alasti hänen sängyllään. Teimme päätöksen, että emme antaisi haluillemme liiaksi valtaa, vaan me ohjaisimme niitä. Makoilimme vain sängyllä ja hyväilimme käsillämme toistemme vartaloita ja elimiä.

Tulimme tulokseen, ettei toisen ihmisen hyväily ilman yhdyntää voi olla väärin tai pettämistä. Se tekee vain hyvää, sillä muuten emme osaa kohdata toiseutta muissa ihmisissä. Älkää olko itsellenne niin ankaria. Pettinki erogeenisillä alueilla vieraan kanssa voi olla todella vapauttavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu