"Juoksetko onnen perässä?"

2

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Serkkuni on perehtynyt samanlaisiin aiheisiin ja vasta pääsiäisenä juotiin laatikko bisseä ja keskusteltiin asiasta.

      Hänellä oli sama teesi, ettei onnen perässä juokseminen tee onnelliseksi vaan hetkessä eläminen. Minä taas uskon, että voin hyvin, kun asetan itselleni saavutettavissa olevia tavoitteita ja pyrin niitä kohti. Eli myös matka kohti tavoitteita lisää onnellisuuttani. Se on minulle paljon parempi vaihtoehto kuin onnen odottelu. Kunhan se sorru mahdottomista haaveilemaan.

      Vaikka täälläkin usein neuvotaan, ettei nainen, unelmaduuni tai mikään muukaa löydy etsimällä vaan odottamalla. No ei se ainakaan silmänsä mahdollisuuksilta ummistamalla onnistu.

    • atännä

      Olen nyt sen verran väsynyt, etten jaksanut ihan täysillä keskittyä tuohon artikkeliin. Sitku, mutku, eiku NYTKU. Olen hyvä elämään hetkessä ja koen olevani onnellinen ihan niiden asioiden vuoksi, jotka ovat tässä hetkessä juuri nyt. Äsken se asia oli lämmin ruoka, nyt hyvä ja onnistunut olo treenin jälkeen, kroppa palautuu ja rentoutuu. NYT on kaikki hyvin.
      Mulla voi olla silti joitain tavoitteita, mutta vain mukavia. Sellaisia, joiden tavoitteleminenkin on jo miellyttävää ja joista saan positiivista voimaa. En peilaa niitä toisten kautta, vaan oman itseni ja hyvän oloni kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe