"Pikkulasten vanhempien eroon johtaa oman ajan puute – "kyse ei ole vanhempien itsekkyydestä"
HS, kirjoitus, joka perustuu tutkimukseen eroon perheissä. Tuota ajan puutetta on selvitelty johtuvan siitä, että odotukset elämään ovat lapsen myötä varsinkin tuoneet pettymyksen. Ei ole omaa aikaa, on työ, opiskelu ja lapsiperheen arki.
Tutkija tuo esiin myös sen, että eroaminen yksistään ei tilannetta auta, sillä eiväthän nuo asiat katoa eronkaan avulla.
Asiaa on kuitenkin tutkittu vain näiden vanhempien näkökulmasta katsoen ja sillä tavoin tuotu esiin vuoroasuminen erotilanteessa esiin. Silloin vanhemmalle jää joka toinen viikko omiin toimiinsa.
No miltä tämä kuulostaa lapsen kannalta, ei kovinkaan hyvältä, toki parempi vaihtoehto kuin se, että toinen vanhempi tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu tai harvemmin tai ei halua tavata lainkaan.
Mitä ajattelee äiti ja isä, joka eroaa oman aikansa vuoksi, on hankkinut lapsen , mutta ei sitten haluakaan hoitaa häntä. Mitä tämä lapselle antaa elämän eväiksi, ainakin minusta aika järkyttävän alun lapsen elämään.
Minusta aikuisen ihmisen pitää osata joustaa omista menoistaan ja toinen asia , molempien vanhempien on osallistuttava kodin töihin , toisesta ei voi tulla piikaa , sillä tämän päivän elämässä molemmat käyvät ansiotyössä. On myös otettava huomioon muut tekijät, jos on vaativa työ , sille pitää puolison antaa mahdollisuus, eikä kadehtia, silloin toinen jaksaa paremmin työpäivän jälkeen osallistua perheen elämään ja parisuhteeseen.
Kuinka monta kertaa se ero onkin voimasuhteiden koettelua, jossa aletaan kilpailla jostakin keskenään ja hajotetaan perhe ja tehdään omien lasten elämästä ihan kamala.
Kun sitten etsitään uusi ihminen, jolla on lapset mukanaan, ovatko nämä lapset sitten parempia kuin omat, heidän kanssaan ollaan päivittäin, omia nähdään pari kertaa kuussa viikonloppuna, silloin ei koskaan kohdata lasten arkea, viedä heitä harrastuksiin ja olla heidän kanssaan siellä, ei olla lukemassa pienelle iltasatua, ei mukana koulutyössä.
Pidän tällaista isää tai i äitiä hirviönä, kuitenkin lapsi kaipaa teitäkin.
HS, kirjoitus, joka perustuu tutkimukseen eroon perheissä. Tuota ajan puutetta on selvitelty johtuvan siitä, että odotukset elämään ovat lapsen myötä varsinkin tuoneet pettymyksen. Ei ole omaa aikaa, on työ, opiskelu ja lapsiperheen arki.
Tutkija tuo esiin myös sen, että eroaminen yksistään ei tilannetta auta, sillä eiväthän nuo asiat katoa eronkaan avulla.
Asiaa on kuitenkin tutkittu vain näiden vanhempien näkökulmasta katsoen ja sillä tavoin tuotu esiin vuoroasuminen erotilanteessa esiin. Silloin vanhemmalle jää joka toinen viikko omiin toimiinsa.
No miltä tämä kuulostaa lapsen kannalta, ei kovinkaan hyvältä, toki parempi vaihtoehto kuin se, että toinen vanhempi tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu tai harvemmin tai ei halua tavata lainkaan.
Mitä ajattelee äiti ja isä, joka eroaa oman aikansa vuoksi, on hankkinut lapsen , mutta ei sitten haluakaan hoitaa häntä. Mitä tämä lapselle antaa elämän eväiksi, ainakin minusta aika järkyttävän alun lapsen elämään.
Minusta aikuisen ihmisen pitää osata joustaa omista menoistaan ja toinen asia , molempien vanhempien on osallistuttava kodin töihin , toisesta ei voi tulla piikaa , sillä tämän päivän elämässä molemmat käyvät ansiotyössä. On myös otettava huomioon muut tekijät, jos on vaativa työ , sille pitää puolison antaa mahdollisuus, eikä kadehtia, silloin toinen jaksaa paremmin työpäivän jälkeen osallistua perheen elämään ja parisuhteeseen.
Kuinka monta kertaa se ero onkin voimasuhteiden koettelua, jossa aletaan kilpailla jostakin keskenään ja hajotetaan perhe ja tehdään omien lasten elämästä ihan kamala.
Kun sitten etsitään uusi ihminen, jolla on lapset mukanaan, ovatko nämä lapset sitten parempia kuin omat, heidän kanssaan ollaan päivittäin, omia nähdään pari kertaa kuussa viikonloppuna, silloin ei koskaan kohdata lasten arkea, viedä heitä harrastuksiin ja olla heidän kanssaan siellä, ei olla lukemassa pienelle iltasatua, ei mukana koulutyössä.
Pidän tällaista isää tai i äitiä hirviönä, kuitenkin lapsi kaipaa teitäkin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Itse näen hyvänä nykyisessä yhteishuoltajuustilanteessa sen, että toinenkin vanhempi on lasten elämässä aidosti läsnä. Niin ei ollut ennen. Parempi olisi tietysti se, että molemmat ovat jatkuvasti, mutta uskon lasteni pitävän enemmän nykytilanteesta kuin riitelystä. Itselläni oli tietysti aluksi aina huoli ja ikävä.
Senkin energian, joka kului riitoihin, voin antaa lapsilleni heidän olessaan luonani.
Olen kuvitellut vaikeuksien johtuvan siitä, etteivät vanhemmat etukäteen ymmärrä sitä millaisen muutoksen lapsi aiheuttaa perheen arkeen. Varsinkin miehille se tuntuu olevan yllätys.
Ajan riittämistä helpottaa kummasti äidin jääminen kotiin pitemmäksi ajaksi.
Nykyään tuntuu olevan kaiken maailman äitiyslomia. Minun vaimoni jäi pois töistä siksi ajaksi, että nuoremmallakin oli peruskoulu hyvässä vauhdissa.
Miksei isä voi jäädä pois? Nykypäivän tukiverkosto lapsien hoitamisessa on paljon heikompi kuin aiemmin. Esimerkiksi monet isovanhemmat ovat vielä itse työelämässä, asuvat kaukana tai elävät omaa elämäänsä. Maailma on muuttunut ja naiset ovat enemmän myös työelämässä nykyisin. Ratkaisu ei nyt kuitenkaan ole se, että naiset takaisin kotiin. tukiverkostoja pitäisi rakentaa tiiviimmiksi, se voisi olla yksi ratkaisu.
En usko, että monikaan eroaa oman ajan saamisen vuoksi, mutta joku voi olla niin lopussa, että hengissä selvitäkseen tai täyspäisenä selvitäkseen tarvitsee eron. Perheiden tilanteista ei koskaan ulkopuolinen tiedä. Voi olla parisuhdeongelmat ja siihen päälle vielä lasten kasvatus ym.ongelmat. Lisäksi lapsia kasvattaa nyt sukupolvi, joiden vanhemmat ovat arvoineen ja asenteineen eläneet aivan erilaisessa maailmassa ja mistäköhän ihminen pitkälti ne arvonsa saa; lapsuudesta ne juontaa juurensa. Aikamoinen ristiriita siis monella.
Isä ei jää sen takia koska monesti se mies tienaa tuplasti mitä nainen jos hän on noemaaleissa palkkatöissä ja ei ole itseään kouluttanut hyväpalkkaisiin töihin niin yleensä se huonommin tienaava jää kotiin. Ihmettelen tätä omaa aikaa kun kerheen perustaa niin se oma aika on sitä perheen ja varsinkin lapsen kanssa olemista ja kerkiää sitä urheilla ja muutakin mutta ei joka vkl. Kun lapsemme oli pieni niin kerkisin ihan hyvin kaikkea tekemään ja patistelin lapseni äitiäkin harratuksiin kun meinas jäädä vain olemaa kotiin mutta onneksi ymmärsi lähteä harrastuksiin.
Vaimoni oli 60-luvulla marketissa myyjänä ja silloin se todella oli matalapalkka-ala jossa oli eri palkkataulukot samassa työssä miehillä ja naisilla. Oma bruttopalkkani oli 5 x vaimoni vastaava. Ratkaisu oli helppo, ainut järkevä ja s iitä oli sovittu jo lapsia suunnitellessamme. Emme olisi saaneet lapsiamme kunalliseen päivähoitoon ja vaimoni palkka olisi tuskin riittänyt yksityiseen.
Poikani vaimo on akateemista koulutustaan vastaavassa, esimiestason tehtävässä julkishallinnon puolella. Heidän nuorempi lapsensa on nyt yli vuoden ikäinen.
4:n vuoden aikana kaksi lasta joiden välillä yksi keskenmeno. Töissä kahdessa osassa yhteensä alle vuoden. Supistusten yhteydessä rouva sai lopputilin ja sen seurauksena hän muuttaa töihin toiseen kaupunkiin ja mies tulee perässä jollakin aikataululla.
Pienipalkkaisesta eukosta on sekin etu, että ottaessaan "virkavapaata" osa-aikaisesta marketin kassatyöstä, ei tule suurta ansion menetystä.
Paikkakuntien vaihdot olivat helppoja vaimon kotivuosina.
Vaimoni oli myös mukanani palkattomalla ja korvauksettomalla vapaalla ollessani Espanjassa työttömänä työnhakijana 3kk.
Samoin hänen oli helppo "eläköityä" 52-vuotisena.
Onneksi en nainut vaikkapa tippaiitaa koulutetusta virkanaisesta puhumattakaan!
Vastaan mekk:lle. Ymmärrän, että isä ei jää pois jos tulot suuremmat, mutta en neuvoisi naisiakaan pitkäksi aikaa jäämään. Tiedän nyt kotiäidit hyökkää kimppuun, arvostan kyllä heitä. Itse olin pidempään lasten kanssa kotona ja se oli oikeasti rankkaa hommaa. Mutta kotiin ei kannata jäädä, sillä nykypäivänä erot ovat hyvin yleisiä ja itseään ei lapsihuuruissa kannata pudottaa työelämän ulkopuolelle. Eihän kukaan usko, että ero itselle napsahtaisi, mutta saattaa hyvinkin napsahtaa. Lisäksi eläkekertymät jäisivät pienemmiksi. Todin tiedän, että nykypäivänä on valveutuneita äitejä, jotka kotiuraan sitoutuessaan myös miehensä kanssa ihan lakituvassa sopivat tietyistä eduista mahdollisen avioeron varalle.
Ja vielä isien kannattaa todella pitää kaikki mahdolliset isyysvapaat ja hoitovapaitakin, vaikka tulot olisivat pienemmät. Tällöin hekin saisivat osansa lasten arjesta, oppisivat tuntemaan lapset hyvin ja samalla edesauttaisivat työelämän tasa-arvoistumista. Eli, että toimittaisiin eikä olisi pelkkää sanahelinää.
Isän hoitovastuu. Penskojemme ollessa hyvää vauhtia peruskoulussa ilmoitti vaimoni kerran menevänsä kotivuosien jälkeen töihin.
Kun epäilin ratkaisun järkevyyttä ja kannattavuutta lasten hoidon kannalta niin vastaus oli, sinä olet se hoito! Menen iltatöihin klo 17 - 20 ja lauantaisin klo 9 - 15.
Eivät tenavamme varsinaista hoitoa enää tarvinneet mutta läsnäolo, ja varsinkin tekemisiin ja harrastuksiin osallistuminen oli tärkeää.
Parasta kaikessa olivat lauantait. Ruokin tenavat. Kesäisin kävimme lauantaisin tenavien kanssa marjassa ja sienessä. Opetin pajupillin teon ja metsän ilmiöitä.
Siivosimme yhdessä talomme. Kävimme kahvilassa minä kahvilla, tenaville jäätelöannokset.
Valmistelimme töistä klo 15.15 palaavalle vaimolleni valmiiksi kahvipöydän.
Myöhempinä vuosina kaikki työt siirtyivät hiljalleen tenaville. Talon siivouksesta pihatöihin ja tiskaukseen. Poika inhosi tiskausta joten he vaihtoivat tiski- ja pihatyöviikkoja keskenään.
Kaikki opiksi ja hyödyksi myöhempiä vuosia ajatellen.
Vaikka niitä lapsia tulee niin kannattaa huolehtia siitä parisuhteesta ja seksiäkin 2-4 kertaa vk niin ei vierraannuta ja ei toinen lähde sitä muualta hakemaan. Monesti erot hohtuu ssiitä ettei pariskunta tiedä mitä taphtuu kun lapsi syntyy eikä osata asennoitua oikein perhe-elämään.
Tässäkin puhutaan monesti miesten tarpeista ja haluista. Mutta itse olen kuullut, että tilanteita myös toiste päin.
Lapset ovat jo aikuisia, mutta muistan vielä, että heidän lapsuusaikansa oli minulle aivan hirveää. Parikymmentä vuotta omasta elämästä meni kankkulan kaivoon eikä parisuhteesta ole enää muistoakaan.
Ei siihen millään olisi osannut varautua, vaikka oma isäkin kovin varoitteli projektiin ryhtymästä. Joka sukupolvi tekee samat virheet.
Tunkeileva kysymys: Miten se lasten lapsuusaika oli hirveää?
Jokainen sukupolvi ja samat virheet? Onkohan otanta riittävän edustava? Jokainen sukupolvi? Vai olisiko niin, että niitäkin löytyy joskus ja jostakin?
Olen pahoillani puolestasi ja tuskin sinua lohduttaa tieto, ettei kaikilla ole yhtä kamalaa.
Lasten lapsuusaika hirveää? Eiköhän se ole sellaista, jollaiseksi sen itse tekee. Puhu siis vain omasta puolestasi.
Hoidin lapsia kotona lähes 10v (lapsia useita siis), 24/7. Töitä sai paiskia kokoajan, mutta oli se antoisaa aikaa. Käytännössä olin yksinhuoltaja, koska miestäni (nykyään ex) ei juurikaan kotona näkynyt. Ei viikolla, ei viikonloppuisin. Ei myöskään silloin, onneksi harvoin, jos satuin sairastumaan.
Nyt lapset ovat kaikki kunnolla täysi-ikäisiä, minä urani huipulla työssäni. Paremmin ei voisi olla.
Mulla oli kans tosi hirveetä silloin kun skidit oli pieniä. Muija oli kävelevä tietosanakirja, tiesi kaikesta kaiken. Erottiin kuitenkin suht rauhallisesti ja nyt on kiva olla muksujen kanssa kun se helvetin hanhi ei ole päsmäämässä. En mäkään olis halunnu omasta elämästä tehdä helvettiä mutta muija halusi välttämättä sotkee joka asian. Nykyisen hoidon kanssa ei oo mitään ongelmaa, naidaan ku elukat ja pidetään hauskaa.
Voin kuvitella että äijäs lähti samoista syistä?
Minä se lähdin. Ex ei olisi millään halunnut, ja laittoi hanttiin sen minkä voi.
Taas noita tutkimuksia, joista en kovin perusta.
Oman ajan puute ei eroon johda. Parisuhteessa, kuten elämässä muutenkin, kaikki on järjestelykysymyksiä. Asioista pitää sopia parin kesken. Itse tiedän, ettei se aina onnistu mitenkään päin, vaikka mitä tekisi, vuosikausiin. Silloin kannattaa erota.
Ihmiset monasti eroo vain sen takia kun alkuhuuman hekumaa ei enään ole ja toisessa alkaa kaikki ärsyttään. Muijat ruikuttaa ettei mies tee sitä ja tätä, miehet ruikuttaa ettei saa seksiä jne. Kaikki alkuhuuman "rakkaus" katoaa eikä kestetä tylsää arkea. Lapsiperheen arjen kovuus tuli ilmeisesti yllättäen. Eikä mikään ihme tälle hemmotelulle itsekkäälle laiskalle sukupolvelle. Ei mitään sisukkuutta laittaa omia tarpeitaan yhtään syrjään välillä vaan minä tarvin ja tarpeeni on aina etusijalla oli mikä elämäntilanne tahansa.
Ei liiemmin lisättävää. Hyvin sanottu.
"Ihmiset monasti eroo vain sen takia kun alkuhuuman hekumaa ei enään ole ja toisessa alkaa kaikki ärsyttään."
Harva eroaisi, jos suhteessa vuorovaikutus ja molemmin puolinen arvostus toimisi. Sitä parisuhteessa tarvitaan enemmän, paljon enemmän kuin mitään hekumaa.
Ei seksiä voi laittaa syrjää mitenkään koska se on perustarve ja en naisista tiedä mutta miehenä en halua olla viikkoakaan ilman seksiä ja se siitä. Ei venhemmat ole pelkästään lapsia varten ja ne lapset voi aina vähn odottaa. Kun äidit sanoo että kun lapsi oli pieni niin ei muka kerinnyt kahvia juomaan kuumana ja ruokaa lämpimänä niin miehenä olen aina kerinnyt kun antaa sen lapsen vähän odotella niin hyvä tulee. Hoidin sentää vuoden lastamme kun olin työttömänä -90 laman aikana ja kivaa oli.
Lapsien myötä täytyy olla valmius kasvaa mukana ja joustaa omista jutuista. Ihan kivutonta se kasvu ei varmaan kenelläkään ole, kun lapsien myötä moni oma asia jää vähemmälle jopa pois kokonaan.
Välillä on huonompia päiviä ja hetkiä, välillä tuntuu kaikki sujuvan kuin itsestään. :)
T. Äiti jolla oma aika on kahvipöydässä, aamupalalla tai kun lapset hetken aamusta tai päikyillä nukkuu. Se oma aika merkitsee kahta kupillista kahvia tai teetä, hetken netissä turisten tai illalla hitusen pidempi suihkussa viivähdys. :)