Seiko SKX007 kestää kovankin käytön ja on halpa

http://tyyliniekka.fi/seiko-skx007-sukeltajakello-on-tehty-kovaan-kayttoon/

Seiko SKX007 -sukeltajakello on tehty kovaan käyttöön

Beaterillä tarkoitetaan kelloa, jota ei ole tarkoitus säästellä käytöltä tai suojella iskuilta. Monet alun perin kovaan käyttöön tehdyt kellot ovat sittemmin siirtyneet paria pykälää arvokkaampaan seuraan ja eivätkä enää ole yhtä usein varsinaisessa työkäytössä. Tästä ehkä parhaana esimerkkinä voidaan käyttää Rolex Submarineria. Kovinkaan usein kyseistä kelloa ei näe enää kyntämässä merenpohjaa tai heiluvan ranteessa, kun venettä laitetaan talviteloille.

Seikon SKX007-mallisto nauttii kelloihmisten keskuudessa arvostusta. Tavallinen tallaaja ei ajattele asiaa sen enempää, se on vaan Seiko. Kyseessä on kuitenkin todella kovaa käyttöä kestävä laadukas kello, jonka historia alkaa vuodesta 1965, jolloin esiteltiin Seikon ensimmäinen sukeltajakello 62MAS. Kyseessä oli kello joka oli edullinen hankkia, mutta silti erittäin luotettava.

Seiko SKX007 on yksi kellomaailman legendoista. Se on kello joka on tehty kestämään ja jota ei tarvitse varjella kovalta käytöltä. Jos kyseisen kellon onnistuu saamaan hengiltä, niin sen korvaaminen uudella tai huollattaminen ei ole kohtuuttoman kallista.

-Seiko kopioi sukeltajan kellon ulkoasun Rolexilta ja teki paremman kellon kuin mihin rolex pystyy ikinä. Seiko SKX007 kestää ihan aidosti sukeltamista, kolhuja ja kovia olosuhteita sekä työssä ilman, että käyttäjän täytyy edes yrittää suojella kelloa osumilta ja tärinältä tai kosteudelta. Rolex epäonnistui tekemään kalliista lelustaan oikeasti käyttöä kestävän, mutta Seiko teki kellostaan lähes panssarivaunun kellojen joukossa ja silti kellon hintaluokka on vain 200-250 euroa. Automaattikello ja edullisesti!
Suurimman iskun otti nimenomaan roilex ja kaupallisessa mielessä kun sen tuote kopioitiin ja tehtiin paljon paremmaksi kilpailevan valmistajan toimesta. Seiko SKX007 on rolex Submariner homage, siis ulkonäkökopio jossa ei edes ole yritetty muuta kuin varastaa Rolexin kellon ulkoasu. Rolex ei mahtanut tilanteelle yhtään mitään.
111325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuo touhusi alkaa hipoa jo lapsellisuuden huippua.
Totuushan on ettei Rolex miestä kiinnosta halpiskellot tai juttusi, mutta halpispojalla ei ole varaa Rolexiin, vaikka sen kuitenkin haluaisi.

Äänestä
  • Ei kukaan halua Rolexia, koska Rolex on rikkaan persreikä pyrkyrin kello jota eivät edes köyhät arvosta vaan he vihaavat omahyväisiä ja sikarikkaita, vääryydellä omaisuutensa hankkineita Rolex-pellejä. Niin vihaan minäkin. Siksipä on hyvä esittää halvempi ja parempi vaihtoehto Rolexille.

    Äänestä

  • "kukaan ei halua Rolexia", kuitenkin niitä valmistetaan vuosittain noin miljoona kappaletta? Epäilen ettei niitä ihan turhaan valmisteta.

    Äänestä

Kestävyyden kehuminen on täyttä soopaa. Mikään mekaaninen kello ei ole kestävyydeltään kvartsikellon veroinen.

Kovassa käytössä tarvitaan G-Shockia tai vastaavaa.

Äänestä
  • Aivan. Q&Q on massojen suosikki kovaan käyttöön.

    Äänestä

  • Toki G-Shock on kiistatta kestävämpi kovassa käytössä kuin Seikon sukeltajan kello. Syy miksi käytän itsekin G-Shockia edc-kellona.

    Äänestä

Noitahan sai vielä joskus seisköötluvulla.

Äänestä
  • Saa vieläkin. Seiko SKX007 ei kadonnut minnekään markkinoilta vaan on yhä myynnissä.

    Äänestä

Miksi pitäisi käyttää rumaa 50-luvun tyylistä sukeltajankelloa?
Kenkienkin pitäisi olla tällaiset, 50-luvun sukellussaappaat, jotta on tyylillisesti linjassa rannekellon kanssa:
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/41/b7/fd/41b7fd064a19e57684991e7293e87a57.jpg

Mieluummin käyttää vaikka Alpina geneve pilottikelloa ja cheaney lancaster aviatior-kenkiä. Jos on pakko jotain sport tai military tyylisiä asusteita yleensäkään käyttää.

Äänestä
  • Mulla on Saksan asevoimien hyppymaiharit (laskuvarjojääkärin maiharit) ja sen lisäksi löytyy Jalaksen poliisimaiharit mallia Fantom drylock m05 ja sitten on vielä jenkkipoliisin taktiset maiharit. Kello on Casio G-Shock sotilasmalli NATO-hihnalla.

    Äänestä

Japanista näyttäisi vielä löytyvän aito made in Japan, mutta en osaa niin hyvin kieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rolexhaisee kirjoitti:

http://tyyliniekka.fi/seiko-skx007-sukeltajakello-on-tehty-kovaan-kayttoon/

Seiko SKX007 -sukeltajakello on tehty kovaan käyttöön

Beaterillä tarkoitetaan kelloa, jota ei ole tarkoitus säästellä käytöltä tai suojella iskuilta. Monet alun perin kovaan käyttöön tehdyt kellot ovat sittemmin siirtyneet paria pykälää arvokkaampaan seuraan ja eivätkä enää ole yhtä usein varsinaisessa työkäytössä. Tästä ehkä parhaana esimerkkinä voidaan käyttää Rolex Submarineria. Kovinkaan usein kyseistä kelloa ei näe enää kyntämässä merenpohjaa tai heiluvan ranteessa, kun venettä laitetaan talviteloille.

Seikon SKX007-mallisto nauttii kelloihmisten keskuudessa arvostusta. Tavallinen tallaaja ei ajattele asiaa sen enempää, se on vaan Seiko. Kyseessä on kuitenkin todella kovaa käyttöä kestävä laadukas kello, jonka historia alkaa vuodesta 1965, jolloin esiteltiin Seikon ensimmäinen sukeltajakello 62MAS. Kyseessä oli kello joka oli edullinen hankkia, mutta silti erittäin luotettava.

Seiko SKX007 on yksi kellomaailman legendoista. Se on kello joka on tehty kestämään ja jota ei tarvitse varjella kovalta käytöltä. Jos kyseisen kellon onnistuu saamaan hengiltä, niin sen korvaaminen uudella tai huollattaminen ei ole kohtuuttoman kallista.

-Seiko kopioi sukeltajan kellon ulkoasun Rolexilta ja teki paremman kellon kuin mihin rolex pystyy ikinä. Seiko SKX007 kestää ihan aidosti sukeltamista, kolhuja ja kovia olosuhteita sekä työssä ilman, että käyttäjän täytyy edes yrittää suojella kelloa osumilta ja tärinältä tai kosteudelta. Rolex epäonnistui tekemään kalliista lelustaan oikeasti käyttöä kestävän, mutta Seiko teki kellostaan lähes panssarivaunun kellojen joukossa ja silti kellon hintaluokka on vain 200-250 euroa. Automaattikello ja edullisesti!
Suurimman iskun otti nimenomaan roilex ja kaupallisessa mielessä kun sen tuote kopioitiin ja tehtiin paljon paremmaksi kilpailevan valmistajan toimesta. Seiko SKX007 on rolex Submariner homage, siis ulkonäkökopio jossa ei edes ole yritetty muuta kuin varastaa Rolexin kellon ulkoasu. Rolex ei mahtanut tilanteelle yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu