Hollannin kansa torjui USAn hyökkäyksen EU:hun

Vuodesta 2001 lähtien USA on yrittänyt pelastaa syöksyvää ja supistuvaa talouttaan sodilla tuhoamalla muuta maailmaa ja niiden talouksia ja yrittäen ryöstää Lähi-Idän öljyä ja kaasua.

USA on sotkenut Euroopan ja EU:n Venäjän vastaiseen taloussotaan, mistä kärsii Eurooppa, ei USA.

Nyt USA painaa Eurooppaan TTIP-vapaakauppasopimusta, jolla USA:n valtio, CIA, suuryhtiöt imevät Euroopan tyhjiin sekä Turkkia ja Ukrainaa EU:n jäseniksi, jolla EU:n talous saadaan varmasti sekaisin.

Eilen hollantilaiset äänestivät siitä, otetaanko Ukraina EU:hun EU:n sopimuksen piiriin ja 61 % hollantilaisista oli sitä mieltä, että ei oteta.

Se oli tappio ennen muuta USA:lle ja tietysti sen marionetille Poroshenkolle, joka myös haluaa EU:n rahat. Ilman EU:n rahoja USA, NATO, Poroshenko eivät pysty pitämään Ukrainan kriisiä yllä vaan Venäjä korjaa potin.

Siksi peli ei ole vielä pelattu. USA, CIA, NATO painostavat jo Hollannin hallitusta vesittämään kansanäänestyksen tuloksen.
17347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jeps Hollannissakin on sauli niinistöjä ja stubbeja poliittisessa johdossa, ne jo miettii miten kansanäänestyksen tulos kierretään.

Äänestä

Ottaako Pollyt nyt keksin, vai siemeniä?.

Äänestä
  • cvfxc

    Äänestä

"Nyt USA painaa Eurooppaan TTIP-vapaakauppasopimusta, jolla USA:n valtio, CIA, suuryhtiöt imevät Euroopan tyhjiin sekä Turkkia ja Ukrainaa EU:n jäseniksi, jolla EU:n talous saadaan varmasti sekaisin."

Varsinaista suurvaletta tiltulta!!
Tällä ei ollut mitään tekemistä Hollannin äänestyksen kanssa.

"Eilen hollantilaiset äänestivät siitä, otetaanko Ukraina EU:hun EU:n sopimuksen piiriin ja 61 % hollantilaisista oli sitä mieltä, että ei oteta."

Törkeää valetta jopa tiltulta. Kyse on Ukrainanja EU:n assosiaatiosopimuyksesta, ei jäsenyydestä.

Holantilaisia äänesti 32 % ja heistä 61 % vastaan.

Siis noin 20 % follantilaisista on halunnut hylätä sopimuksen. Luultavasti heistäkin suurin osa halusi vain protestoida EU:ta vastaan.

Parlamentti onjo ratifioinut sopimuksen. Kumotaanko se nyt vähemmistön voimin?
Hollannin hallitus miettii, mitä tehdä.

Äänestä
  • Olihan, lue hollantilaisia lehtiä jos osaat kouluja käymätön pöhkö ja kun et osaa pyydä jotain varusmiestä lukemaan ja kääntämään sinulle.

    Kukaan ei puhu EU-jäsenyydestä vain sinä pöhkö vaan sopimuksesta. Sopimuksen jälkeen tulee jäsenyys.

    Sinä pöhkönä sotilaana et ymmärrä äänestyksiä. Niissä lasketaan vain annetut äänet. Sen takia toimenpiteen nimi on äänestys.

    Ei ole mitään vähemmistöä, on vain virallinen kansanäänestystulos. USA haluaa mitätöidä äänesryksen.

    Hollannin kansa tietää, että Ukrainaan menisi hollantilaisten rahat.

    Äänestä

  • "Olihan, lue hollantilaisia lehtiä jos osaat kouluja käymätön pöhkö ja kun et osaa pyydä jotain varusmiestä lukemaan ja kääntämään sinulle.!

    Kyse ei siis ollut USA:n ajamasta TTIP-sopimuksesta, vaan EU-Ukraina assosiaatio- eli lähentymissopimuksesta.
    Tiltut eivöät tyhmyyttään erota asioita toisistaan.

    "Kukaan ei puhu EU-jäsenyydestä vain sinä pöhkö vaan sopimuksesta. Sopimuksen jälkeen tulee jäsenyys."

    Ei tule. Jäsenyydestä käydään eri neuvottelut. Ennen niitä on täytettävä suuri määräehtoja.

    "Ei ole mitään vähemmistöä, on vain virallinen kansanäänestystulos. USA haluaa mitätöidä äänesryksen."

    Hölynpölyä. Vain pieni vähemmistö äänesti ja siitäkin kolmasosa puolsi sopimusta. USA:lla ei ole äänestyksen tuloksen kanssa mitään tekemistä, eikä ylipäätään koko EU-Ukraina sopimuksen.

    "Hollannin kansa tietää, että Ukrainaan menisi hollantilaisten rahat."

    Tiltun valetta. Mahdolliset avustukset maksetaan Euroopan Keskuspankin tai IMF:n rahastoista, ei kansallisista varoista.

    Tiltujen valeet ovat lapsellisia ja perustuvat kaunaan sekä tietämättömyyteen ynnä täysin eri asioiden sotkemiseen keskenään..

    Äänestä

  • Tiltu-lykkää-valeitaan kirjoitti:

    "Olihan, lue hollantilaisia lehtiä jos osaat kouluja käymätön pöhkö ja kun et osaa pyydä jotain varusmiestä lukemaan ja kääntämään sinulle.!

    Kyse ei siis ollut USA:n ajamasta TTIP-sopimuksesta, vaan EU-Ukraina assosiaatio- eli lähentymissopimuksesta.
    Tiltut eivöät tyhmyyttään erota asioita toisistaan.

    "Kukaan ei puhu EU-jäsenyydestä vain sinä pöhkö vaan sopimuksesta. Sopimuksen jälkeen tulee jäsenyys."

    Ei tule. Jäsenyydestä käydään eri neuvottelut. Ennen niitä on täytettävä suuri määräehtoja.

    "Ei ole mitään vähemmistöä, on vain virallinen kansanäänestystulos. USA haluaa mitätöidä äänesryksen."

    Hölynpölyä. Vain pieni vähemmistö äänesti ja siitäkin kolmasosa puolsi sopimusta. USA:lla ei ole äänestyksen tuloksen kanssa mitään tekemistä, eikä ylipäätään koko EU-Ukraina sopimuksen.

    "Hollannin kansa tietää, että Ukrainaan menisi hollantilaisten rahat."

    Tiltun valetta. Mahdolliset avustukset maksetaan Euroopan Keskuspankin tai IMF:n rahastoista, ei kansallisista varoista.

    Tiltujen valeet ovat lapsellisia ja perustuvat kaunaan sekä tietämättömyyteen ynnä täysin eri asioiden sotkemiseen keskenään..

    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1452313318836?jako=837f7437bd5c564e5358a9521e42cac0&ref=fb-share
    Tälviisii.

    Äänestä

Ukrainasta tulisi EU:n syöpäläinen ja sitä USA haluaa.

Äänestä
  • Jännä, miten kaikki eurokämmit selitetään aina Venäjän pahansuopeudella.

    Äänestä

Miksi haluaisi? Mutta yleisellä tasolla EU haluaa auttaa Ukrainaa selviämään turvaan Venäjän ahneista käsistä!

Äänestä
  • USAa ei haittaa jos Eurooppa kompuroi omissa asioissaan.

    Äänestä

Venäjän vastaisella taloussodalla, Ukrainalla, pakolaisaallolla USA ei saanut EU:n taloutta nurin vaikka huonoon kuntoon saikin.

Kun USA on saanut Turkin EU:n jäseneksi niin se on EU:n loppu.

Äänestä
  • USA:lla ei ole mitään tekemistä EU:n talousvaikeuksien kanssa. Ne johtuvat ennen kaikkea talouslamasta.

    USA ei vaikuta Turkin EU-jäsenyyteen, Turkki ei täytä jäsenyysehtoja, eivätkä monet EU-maat halua sitä jäseneksi.

    Äänestä

  • Tiltun-valeita kirjoitti:

    USA:lla ei ole mitään tekemistä EU:n talousvaikeuksien kanssa. Ne johtuvat ennen kaikkea talouslamasta.

    USA ei vaikuta Turkin EU-jäsenyyteen, Turkki ei täytä jäsenyysehtoja, eivätkä monet EU-maat halua sitä jäseneksi.

    Ei tiltu koskaan tuollaasia valheita päästeleis.

    Äänestä

Mutta kelpas Turkki "demokratiaa asein "natoon.

Kummallista? Irakista usa teki kaatopaikan kun täytyi viedä "demokratiaa" sinne.

Äänestä
  • Usa haluaa kontrolloida Euta kokonaan. Turkki on sen yksi keino.

    Äänestä

Kas kun senaattori McCain ei ollut puhujamatkalla Hollannissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÄlykkäätHollantilaiset kirjoitti:

Vuodesta 2001 lähtien USA on yrittänyt pelastaa syöksyvää ja supistuvaa talouttaan sodilla tuhoamalla muuta maailmaa ja niiden talouksia ja yrittäen ryöstää Lähi-Idän öljyä ja kaasua.

USA on sotkenut Euroopan ja EU:n Venäjän vastaiseen taloussotaan, mistä kärsii Eurooppa, ei USA.

Nyt USA painaa Eurooppaan TTIP-vapaakauppasopimusta, jolla USA:n valtio, CIA, suuryhtiöt imevät Euroopan tyhjiin sekä Turkkia ja Ukrainaa EU:n jäseniksi, jolla EU:n talous saadaan varmasti sekaisin.

Eilen hollantilaiset äänestivät siitä, otetaanko Ukraina EU:hun EU:n sopimuksen piiriin ja 61 % hollantilaisista oli sitä mieltä, että ei oteta.

Se oli tappio ennen muuta USA:lle ja tietysti sen marionetille Poroshenkolle, joka myös haluaa EU:n rahat. Ilman EU:n rahoja USA, NATO, Poroshenko eivät pysty pitämään Ukrainan kriisiä yllä vaan Venäjä korjaa potin.

Siksi peli ei ole vielä pelattu. USA, CIA, NATO painostavat jo Hollannin hallitusta vesittämään kansanäänestyksen tuloksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu