Tällä palstalla on paljon kirjoituksia karenssista ja siitä miten se on melkein aina kärsittävä jos sanoo itse itsensä irti. Mutta entäs sitten: löytyykö tapauksia, joissa työvoimatoimikunta on päättänyt ettei lätkäise karenssia vaikka työntekijä on itse irtisanoutunut? Onko kokemusta ?
Ei karenssi
tuittu
1383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meitä lähti hirveästä työpaikasta kaksi ihmistä kerralla. Esimiehen käytös oli järkyttävää, huusi asiakkaiden kuullen jne.
Ilmoitimme olevamme sairaslomalla, marssimme yhdessä työkkäriin ja kerroimme tilanteen, ettemme voi mennä enää takaisin päiväksikään. Olimme kaksi hyvin eri-ikäistä ja eri tyyppistä ihmistä.
Rukoilimme, että voimme lopettaa ilman ongelmia.
Työsuhde oli kestänyt muutaman kuukauden.
Olen myös kuullut tapauksesta, jossa Liitto auttoi asiaa vielä todistamalla työkkärille etukäteen, että irtisanoutuva oli ottanut yhteyttä useaan otteeseen ongelmien takia.