Wahlroos: "haistakaa kateelliset paska"

Ette vain osaa tehdä rahaa.
41441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tähyääkö yle palkankorotuksia? Nallella olisi paljon rahaa jos vaan pääsisi käsiksi sosialistit..

Äänestä
  • JA NÄIN WALLE TEKEE RAHAA... Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!


    Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.

    Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.

    Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.

    Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.

    Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.

    Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.

    - Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.


    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml

    eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!

    Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

    Äänestä

  • ÅÖPOÄ kirjoitti:

    JA NÄIN WALLE TEKEE RAHAA... Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!


    Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.

    Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.

    Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.

    Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.

    Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.

    Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.

    - Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.


    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml

    eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!

    Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

    Wahlroos kuitenkin työllistää kartanoa ja maita kunnossa pitäviä, ei ne tuet muuten tule, eikä edes riitä siihen.

    Äänestä

  • VTTU MITÄ PASKAA TAAS KAKKAKOKKAREELTA! PUOLUETUET POIS NÄILTÄ SAASTOILTA!

    Äänestä

Kateus ja kauna ovat Suomen kansan perusominaisuuksia.

Äänestä
  • KokkareTROLLLi jauhaa taas kateusmantraansa.

    Äänestä

  • Kokkareet on kateellisia. Kauheaa kun pitää stressata jostain paperilapuista ja muovikorteista.

    Äänestä

Muistakaa Ulf Sundqvist (SDP), SKDL:n taloussekoilu ja punapääoman tuho 1990-luvun alussa.

Äänestä
  • Niin SKOPin alasajo, ja Gristoffer Wegeliuksen kallit hevoset, ja Iiro Viinasen Nalle Wahlroosille lahjoittama Mandatum. Oikeistohallitus paikkasi omia virheitään kansallistamalla pankit... suomalaiset veronmaksajat maksoivat siitä lystistä 10 miljardia.... AAAAAHHH

    Äänestä

  • chicken curry vindaloo ja kiljua ilmeisesti?

    Äänestä

  • hyhyhyyhhyhyhyy kirjoitti:

    chicken curry vindaloo ja kiljua ilmeisesti?

    karmea käymistila suolistossa.

    Äänestä

Kaikki valta Wahlroosille!

Äänestä
  • Piere kirnuun kokkareTROLLI!

    Äänestä

  • spuhyfs kirjoitti:

    Piere kirnuun kokkareTROLLI!

    Presitentin paikka on varattu T. Hakkaraiselle. Hakkarainen on sentään kauppamies, joka on tuonut rahaa Suomeen, kun muut ovat tylsistyttäneet aivojaan myymällä valtion omaisuutta.

    Äänestä

Wahlroos on moraalisesti rappiolla.

Ahne yläluokan kiipijä.

Ei varmaan milloinkaan ajattele niitä perheitä, joilla on todella vaikeaa.

Kunhan vain itse saa kahmittua kaikki miljoonat/miljardit.

Mitä hän niillä miljoonilla/miljardeilla tekee?
Onko hyvä omatunto.

Äänestä
  • tottahan nalle puhuu poliitikkojen ja lainsäätäjien vikahan se on kun mahdollistavat veroparatiisi vehkeilyn nalle on vain yksi monien satojen joukossa suomesta miksi näitä muita ei pistetä samalle viivalle "puolueettomassa" mediassa vaan niistä vaijetaan?

    Äänestä

Ai että miksi pitää tätä ahnetta miestä puolustella?

Äänestä

Wahlroosista pitää tehdä Suomen presidentti. Hän on todellinen arvojohtaja.

Äänestä
  • Mutta sehän asuu Ruotsissa?

    Äänestä

Olen täysin vakuuttunut että köyhät valtaosaltaan saavat köyhyydestään syyttää vain itseään.

Äänestä
  • kokoomuslaiset Suomen suurimpia tukiloisia!!!!!!!

    paskakokkareet kuppaavat eniten tukia Suomessa!!!
    On tukea mm.

    -yritystukea

    -maataloustukea

    -kodinhoitotukea

    -päivähoitotukea
    -kotona teetettävän työn tukea
    -verotukea,verovähenykset
    -ja on puoluetukea kokarenuorloisille jotta voivat vaan makoilla!

    On tukea tuen päälle!

    Lista ois loputon!

    Susanna Kosken johtama kokoomuksen nuorisojärjestö saa valtionapua 642 850 euroa.=sossutukea!

    Vastikkeetonta tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€

    Kokoomusnuorten tuet pitäisi poistaa!!!!!

    Poliittisten nuorisojärjestöjen, kuten kokoomusnuorten, tuet pitäisi ehdottomasti poistaa.

    On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme
    miksi täällä on älyvapaina syntyviä lapsuksia ja kovasydämisiä kannanottoja oikeistonuorilta.

    Äänestä

  • Onko köyhyys sinulle aina ongelma? Minulle ei suurimman osan ajasta. Miksi stressata tyhjästä.

    Äänestä

Haluaako tänne katkeria kommunismipropagandaväitteitä puskeva vasuriääliö todellakin Suomeen neuvostoliittolaisen yhteiskuntajärjestelmän leipäjonoineen?

Äänestä
  • Haha.Neuvostoliitto oli tunnettu siitä,että siellä todellakaan ei ollut leipäjonoja.
    Leivän hinta oli vallankumouksen jälkeen määrätty pysyväksi,eli vuosikymmenien jälkeen se oli lähes ilmaista.
    Kansalaiset muunmuassa pitivät sikoja asunnoissaan ja ruokkivat niitä leivällä,koskapa se oli halvempaa kuin sianrehu.
    Leipäjonot tulivat muuten suomalaiseen todellisuuteen pian sen jälkeen kun Kykypuolue oli saanut värisuoran maan hallintoon...

    Äänestä

Niin miten Wahlroos teki sitä rahaa aikanaan. Mies oli tyhjätasku joka eli yli varojensa mutta kun suomenruotsalainen jolla on oikeat kaverit oikeassa paikassa ja hyvävelujärjestelmä kukoistaa.

KANNATTAA LUKEA ESKO SEPPÄSEN KOMMENTIT ASIASTA!!!

Äänestä
  • Olikohan sillä Buntta Wahlroosilla jotakin tekemistä poikansa alkupääoman kanssa?
    Ettei vain ollut se kommunistien Venäjä tauti, eli varastettiin rahat valtiolta !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Olikohan sillä Buntta Wahlroosilla jotakin tekemistä poikansa alkupääoman kanssa?
    Ettei vain ollut se kommunistien Venäjä tauti, eli varastettiin rahat valtiolta !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Oliko postipankilla jotakin tekemistä asian kanssa ja sen SYP yhden tytäryhtiön Mandatumin kanssa, kun ei tullut konsernin pääjohtajan paikka ??? Jotakin hämärästi muistelen.

    Äänestä

Hyvä että rikkaita uskalletaan puolustaa tässä puolisosialistisessa Tsekkoslovakiassa.

Äänestä

Eräänä päivänä nallekin lakkaa hengittämästä.
Sitä odotellessa....

Äänestä

Wahlroosilla on älyä enemmän kuin häntä parjaavilla katkerilla idiooteilla yhteensä.

Äänestä

Wahlroosin pitäisi tehdä Suomen selviytymisohjelma ja panna se täytäntöön. Parissa vuodessa tämä kuhnailijoiden valtakunta muuttuisi dynaamiseksi kasvukeskukseksi. Nyt täällä jyllää vain veltto sosialismi.

Äänestä

Sunnuntaina kustaan parvekkelta marssijoiden niskaan. Kyllä jämpti on niin.

Äänestä

Perustakaa menestyksellinen firma ja myykää se suurella voitolla.

Äänestä

Wahlroos on oikeassa - suomalaisten valtaosa on aloitekyvyttömiä flegmaattisia paskiaisia joilla ei ole draivia.

Äänestä

Niistä maataloustuista, silloin kun niistä tuista pääsin "nauttimaan", tukien saaminen edellytti tilalla asumista. Lait ja säännöthän ovat niin kuin ne luetaan. Wahlroosille ja muille vastaaville on pykälissä porsaan reikiä joista Wahlroosit päästetään läpi, mutta ne portit ei tavan tassuttajalle aukene.

Äänestä

Eikös tämä wille wallaton neuvonut jo Saksaa ja Deutsche Bankia, joten äkkiä äijä Merkelin seuraajaksi - ehdottomasti, niin Saksa(kin) pelastuu.

Äänestä

Paljonkos nalle olisi tehnyt rahaa ilman rikasta sukua ja miljoonaperintöä? Aivan... Kohdusta asti ollut kultalusikka perseessä.

1Äänestä

Nalle se vaan stressaa jostain paperilapuista. Tai nykyään ne taitaa kaikki olla muovikortteja. Who cares. Et sinä tästä maailmasta lähtiessäsi mitään mukaan saa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


business-as-usual kirjoitti:

Ette vain osaa tehdä rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu