Erja Lyytinen - surkeaa!!

Sill_ne_maneerit

Erja Lyytinen soittaa kitaraa arvosanalla 10. Luovuudesta ala-arvoinen, sillä sitä ei ole. Seksikkyyttäkin lavashowssa arvioinut koulutyttömäinen lehtikirjoittaja arvioi korkeaksi, itse nollaksi. Erja Lyytinen luulee itsestään liikoja. Ei matkimalla Johnny Winteriä pitkälle pötki, sillä Johnny Winter oli muusikko, Erjan musiikista puuttuu sielu. Konsertista paljon aikaa kuluu kitaran vireen tarkistamiseen, joka kappaleen välissä neuroottisuuteen asti. Erja soittaa ja lavashow perustuu vain takakenoon ja polven nostoon. Tällä kovalla kiroilijalla on noussut neste nuppiin, eikä tiedosta tilaansa. Surkea tyyppi, eli se siitä!

61

5042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eearrenbbrsmalow

      eli sinä olet alle 19v joka ei tiedä musiikin soittamisesta mitään.
      epävireisellä kitaralla ei saa mitään aikaiseksi.
      Erja on menestyvä artisti myös ulkomailla toisin kuin joku Yö ja Yölintu sinun mielimusiikkisi .

      • kaikkiasitäonkin

        Nimimerkille eearrenbbrsmalow, sairaus on sairautta.

        Ennen sinun syntymää diggasin Beatlesia ja hyvin montaa muuta sen jälkeen. Jos sairaudestasi huolimatta älysi pelaa, on helppo laskea milloin The Beatles on suosituimmillaan. 1963 - 1965.

        Erja onkin menestynyt hyvin, siitä ei ole kysymys. Pelkkä teoreettinen soittaja.

      • Anonyymi

        No sielu puuttuu soittaa kuin kone. Muusikoita (kuten matemaatikoitakin tms) on paljon lahjattomia, mutta tehneet niin paljon työtä, että pärjäävät amatöörien (mikä tarkoitta lahjattomien) maailmassa. Yritän etsiä jotain hyvää Erjan soittamaa mutten vielä löytänyt ensimmäistäkään. Soittaisi edes Covereita muttei uskalla. Kyllä suurin osa suomalaisista kuuluu edelleen samaan paska porukkaan poikkeuksena muutama hyvä esim. Pulliainen, Järvinen, Hasse Walli ja 10 muuta. Jenkeillå historiasta ja huonoista oloista johtuen saatu sielua joka kantaa paljon pidemmälle kuin harjoittelu ilman tunteita - ikävä kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta nämä konservatoriot, Metropolia AMK:t ja Sibelius-Anemia.

        Nehän vasta ylikouluttaa näitä teknisiä soittajia, joilta poistetaan siinä koulutuksen aikana sielu, kun se imeytyy sen amerikkalaisen pedagogiikan mukana vanavedessä pois.

    • sdfsdf

      Mitä siihen virittämiseen tulee niin varsinkin slidellä soitettaessa käytetään erilaisia virityksiä eli kyse voi olla virityksen vaihdosta eikä neuroottisesta vireen tarkistuksesta. Suuremmilla nimillä kitarateknikot kantaa valmiiksi viritetyn kitaran soittajalle käteen eikä yleisön tarvitse seurata virittelyä.

    • tosiasiaaa

      Itsekin olen kuullut huippuartisteja. Heistä ei kukaan joka biisin jälkeen katso kitaran virettä. Erja ei ole luova.

      • sdfsdf

        En ko. henkilön tuotantoa tai taitoa tunne mutta yleisesti, mitä tekemistä vireen tarkastamisella ja luovuudella on keskenään? Toisaalta keksin monta syytä miksei monet artistit tarkista virettä:
        - heille kannetaan valmiiksi viritetyt kitarat syliin
        - he eivät (välttämättä) käytä soitossaan erilaisia vireitä
        - soittotapa, musiikityyli ja soitin ovat sellaiset että kitara pysyy vireessä
        Jatkuva vireen tarkistaminen voi olla ärsyttävä maneeri mutta parempi niin kuin soittaa epävireisellä soittimella, osoittaa vaan että haluaa kuulostaa mahdollisimman hyvälle.

      • BNBHYGT

        ## mitä tekemistä vireen tarkastamisella ja luovuudella on keskenään? ##

        Vastaus: Ei mitään. Erja Lyytinen ei ole luova. Täysin persoonatonta musiikkia. Esimerkiksi vertailu Esa Pulliaiseen on mahdotonta. Esa on virtuoosi ja soitossa on sielu. Esa Pulliainen on luova!

      • elmorejamesforever
        BNBHYGT kirjoitti:

        ## mitä tekemistä vireen tarkastamisella ja luovuudella on keskenään? ##

        Vastaus: Ei mitään. Erja Lyytinen ei ole luova. Täysin persoonatonta musiikkia. Esimerkiksi vertailu Esa Pulliaiseen on mahdotonta. Esa on virtuoosi ja soitossa on sielu. Esa Pulliainen on luova!

        Esa Pulliainen on helvetin pätevä kitaristi,mutta ei ole soittanut nuottiakaan sellaista mitä ei olisi monet muut ennen häntä soittanut.
        Olen nähnyt keikoilla satoja bändejä,osa loistavia,osa umpisurkeita,loput siltä väliltä.
        Mutta, en ole koskaan nähnyt keikalla huonoa sliden soittajaa;)

      • Gmaj

        Esa Pulliainen osaa nuotit mutta ei soita niistä. Itse kitaristina sanon; korvakuulolta soittaminen on tarkempaa. Edellyttää tietenkin musiikkikorvaa.

        elmorejamesforever luopa sinä sama tyyli kuin Esa Pulliaisella on!

        Jk. Jimi Hendrix ei osannut nuotteja, mutta loi sitäkin enemmän. Jimin kappalaita oppii soittamaan monikin, mutta luoda jotain omaa on vaikeampaa, vai onko?

      • vhanttu
        Gmaj kirjoitti:

        Hehhhee......

        "Jimi Hendrix ei osannut nuotteja, ...."
        No nyt mä hokasin. Sen takia Jimi lopetti studiomuusikon hommat ja lähti Pikku Rikun taustabändiin ja sitten soolouralle.

        Niin,nuotin vierestä

      • Anonyymi
        vhanttu kirjoitti:

        Hehhhee......

        "Jimi Hendrix ei osannut nuotteja, ...."
        No nyt mä hokasin. Sen takia Jimi lopetti studiomuusikon hommat ja lähti Pikku Rikun taustabändiin ja sitten soolouralle.

        Voi hyvä tavaton... Mitä tämä dissaus oikein ajaa takaa?
        Kimulihan rokkaa!

    • Teinitohtori

      On Erjalla ainakin harvinaisen upea peppu.

      • Naiskauneusexpertti

        ”OLEN VAIN 158 senttiä pitkä, mutta vahva ja lihaksikas. Pidän erityisesti pepustani, joka ei ole koskaan ollut pieni", sanoo Erja

    • Wildstallione

      Lyytinen koittaa olla Suomen Bonnie Rait, siinä surkeasti onnistumatta.

      Molemmat livenä nähneenä voin täysin rehellisesti todeta että toinen näistä on pitkästyttävän tylsä ja mitään sanomaton, opistossa opetettu soittaja vailla näkemystä ja karismaa.

      Nämä virityspuuhat on Suomessa täyttä teatteria.
      Avoimet viritykset vaativat aina omat kitarat, ei niitä siellä lavalla muutella kesken keikkaa.

      • jooeikai

        Yrität puhua suomea siinä surkeasti onnistumatta:)))))))))))))

      • raykampi

        Bonnie Raitt oli joskus 70-80 luvulla bluesmimmi,sitten vaihtoi abbaan...

        "Avoimet viritykset vaativat aina omat kitarat, ei niitä siellä lavalla muutella kesken keikkaa."
        Jos keppi on esim. E vireessä ja seuraava biisin tarvitaan Em, ei sen takia tarvitse kitaraa vaihtaa.

      • Sill_ne_maneerit

        "Lyytinen koittaa olla Suomen Bonnie Rait, siinä surkeasti onnistumatta." Totta!

        Bonnie Rait on karismaattinen ja lahjakas muusikko. Erja on kirjanoppinut soittaja, kuka ei koskaan naurettavilla maneereilla tule pääsemään samalle tasolle.

        Ennen konserttia näin vierestä kun Erja kireänä värkkäsi piuhojen kanssa. Kirota pärski siinä. Muu bändi oli rentona vieressä. Silloin hänen kokoonpanossaan oli musta mies basistina. Basisti tervehti hymyillen minua.

        Miksi muut Erjan bändissä, eikä missään muussakaan räplää kappaleiden välillä kitaran virettä?

      • erja_aiheutti_trauman
        Sill_ne_maneerit kirjoitti:

        Olet nähnyt keikan,hienoa. Minä olen nähnyt satoja keikkoja ja olen nähnyt varmaan sata kertaa kitaristin virittävän kitaran biisien välissä. Ei ehkä kaikkia kieliä,mutta yhden tai kaksi. Se on vähentynyt,kiitos lukkotallan. Ehkä Lyytinen ei käytä lukkotallaa koska on helpompi vaihtaa virettä kuin kitaraa;)

      • Sill_ne_maneerit

        erja_aiheutti_trauman ||| Kuulehan poika, olen ollut aika monessa tilaisuudessa. Hurriganes 1973 taisi olla ensimmäinen. Hurriganesin kohdalla ei viimeinen. En muista koskaan Albert Järvisen neuroottisesti joka kappaleen välillä virittäneen kitaraa. Soitan itsekin ja tiedän mistä puhun. Remulla välillä kapulat lensi, mutta nappasi numeroa tekemättä uuden ja soitannallinen nautinto jatkui.

        erja_aiheutti_trauman .<<< jos Erja aiheutti sinulle trauman, mieti onko hänen diggaaminen sen arvoista. Vaikuttaa, että musiikin sijasta katsot vempaimia millä kitara viritetään tai kaikkea muuta kuin itse soittoa.
        Kannattaa ajatella omilla aivoillaan, eikä mennä jonkun lehden kriitikon antaman lausunnon mukana.

      • teinikä_vol_2

        Hehehee...kukahan se vahtii sitä virittämistä:))
        Kyllä Alppu viritti skeban aina kun huomasi sen olevan epävireessä ja Alpun soittotyylillä se ei kauan vireessä pysynyt.
        "Soitan itsekin ja tiedän mistä puhun."
        Jos sinun ei tarvitse virittää skebaa usein,se tarkoittaa että
        - et suuremmin bendaa
        - et huomaa epävirettä

      • Olimanerittaiei

        "teinikä_vol_2 " Olet savolainen ja väännät slangia, .......... pyh!

      • uhmaikäuudestaan
        Olimanerittaiei kirjoitti:

        "teinikä_vol_2 " Olet savolainen ja väännät slangia, .......... pyh!

        Voi kauheeta.missä kohdin on slangia ??

      • oikeajavasen
        Sill_ne_maneerit kirjoitti:

        erja_aiheutti_trauman ||| Kuulehan poika, olen ollut aika monessa tilaisuudessa. Hurriganes 1973 taisi olla ensimmäinen. Hurriganesin kohdalla ei viimeinen. En muista koskaan Albert Järvisen neuroottisesti joka kappaleen välillä virittäneen kitaraa. Soitan itsekin ja tiedän mistä puhun. Remulla välillä kapulat lensi, mutta nappasi numeroa tekemättä uuden ja soitannallinen nautinto jatkui.

        erja_aiheutti_trauman .<<< jos Erja aiheutti sinulle trauman, mieti onko hänen diggaaminen sen arvoista. Vaikuttaa, että musiikin sijasta katsot vempaimia millä kitara viritetään tai kaikkea muuta kuin itse soittoa.
        Kannattaa ajatella omilla aivoillaan, eikä mennä jonkun lehden kriitikon antaman lausunnon mukana.

        "...katsot vempaimia millä kitara viritetään ...
        Niitä vempaimia kutsutaan käsiksi.

      • Savolaisuutta_et_kuiten
        uhmaikäuudestaan kirjoitti:

        Voi kauheeta.missä kohdin on slangia ??

        uhmaikäuudestaan sanoo: Voi kauheeta.missä kohdin on slangia ??

        Savolaisuutta et kuitenkaan kiellä? Sulla taitaa olla niin iso kitaran viritin ettei mahdu edes Kuopion torille.

      • uhmaikäuudestaan
        Savolaisuutta_et_kuiten kirjoitti:

        uhmaikäuudestaan sanoo: Voi kauheeta.missä kohdin on slangia ??

        Savolaisuutta et kuitenkaan kiellä? Sulla taitaa olla niin iso kitaran viritin ettei mahdu edes Kuopion torille.

        Mä födasin Stadissa ja tunnistan uutta uhmaikää elävän;)

      • Hattu_kitara

        Miksi et tykkää Erjasta? Totta, ettei ole luova, mutta kyllä radiosta sitä voi kuunnella.

    • donttihosuja

      eli siis on hyvä kun surkeasti onnistumatta hahaha .

    • MrJuha82outolintu

      Erja hyvä omassa genressään.
      IMO.
      Totuus.
      Sorry, pakko päteä.
      Perusteluina simppelisti hyvät biisit.
      Blues on vaikea laji, ei oo helppoa löytää mitään uutta bluesiin.
      Erja tekee hyvää työtä.
      Ok soittaja.

    • MrJuha82outolintu

      Mutta parhaat bluesrokkibiisit Suomen kamaralla on tehny hippimies Mikko Kuustonen.
      Kuustonen toki tunnettu myös iskelmätyylisestä rokistaan, mutta on tunnettu myös bluesistaan.

      Kuunnelkaapa Mikon albumit Abrakadabra, Aurora, musta jalokivi ja valon valtakunta!
      Aurora nimibiisi iskelmärokkia, mutta lähes kaikki muut biisit albumilla on bluesrokkia.

    • whatdidyou

      Mitä uutta aloituksessai on? Johan tuo vajaa karisma ja luovattomuus on ollut selvää ajat sitten.

      • luovaisto.kököntyy

        "Luovattomuus"... - niinpä niin.

        Sattuuko teitä tuo helvetillinen tyhmyys vai mikä, kun pitää täällä ruikuttaa milloin ammattimuusikon soittimenkäytöstä, milloin julkkisten elämästä - ylipäätään kaikista mahdottomista asioista, joista ette tiedä hevon persettäkään?

    • hyih21

      kauheeta kuraa ja kauhee nainen
      pitäis pitkän tauon
      aloittais uudestaan uusin voimin ja uusinlla viboilla

      • voimia

        Pidä ite tauko, jne.

    • nainenskebana

      Sähköskeba nyt on vaan miehehinen instrumentti. Naiset lähinnä vaan hiplailee sitä, kun miehet taas osaa antaa sille oikein kunnon kyytiä!

      Tässä hyvä esimerkki naisvirtuoosista, joka on teknisesti erittäin taitava, mutta soitto on niin kliinistä, että patologian professoriakin hirvittää.

      https://www.youtube.com/watch?v=DIGfO2Dgc9Y

      Pikku kundilla on taas asennetta ja ihan eri meininki!

      https://www.youtube.com/watch?v=13THMJngHkU

    • TarjaNen

      Ei ole hääppöinen slidekitaristi. Ja enkkulausuminen on melkoisen kauheaa...

      Mutta ihan ok, että pärjää maailmalla. Naisena saa näköjään paljon anteeksi myös bluesskenessä.

      • katkatkatkotkotkot

        No voih.

    • feedback

      Erja on hiton hyvä kitaristi. Kuinka moni täällä haukkujista on edes kuunnellut livenä Erjan soittoa? Se on parempi teille haukkujat/arvostelijat että kuuntelette melodikaa ja
      unelmoitte tööt..pulla-mössöt.

      • Anonyymi

        Ensiksi pitää määrtitellä mikä on hyvä kitaristi. Mikä siis on hyvä? Se että soittaa nuotilleen ja nopeaa vai miten tulee asia määritellä? Kerro mikä tekee hyvän kitaristin?

    • Kofoff

      Niin.olen siis yli viisikymmentä.kävin kuuntelemassa erjaa sibeliustalossa.lähdin väliajalla pois.kun kuuntelee maailman huippuja,niin sitten ilmeisesti odottaa että täälläkin osattaisiin.no.meitä on moneen junaan.

    • Anonyymi

      Katoin että onko se Tarja Turusen vai Eino eicca Toppis näköinenen kun blueskitaraa siinä vonguttaa? Sitten tulin siihen tulokseen että on se!

    • Anonyymi

      Erjan soittotaidot on kyllä ilmeiset, jotenkin lähtenyt ehkä lapasesta liiallisen nopeuden tavoittelu..tulee mieleen nuo nykyajan piirretyt kammottavalla vauhdilla säheltävät kuvat..

      Jos malttaisi vähän rauhoittaa sitä soittamistaan saattais tulla vielä oikein hyväkin.

      Kuuntele vaikka vertailuksi Snowy Whiten "Midnight Blues" live versiona tuubista - saatat ymmärtää mitä tarkoitan..

    • Suomalaisilla kitaran soittelijoilla ei taida olla kitarateknikkoa niin kuin tuolla suuressa maailmassa ja ainakin ennen vanhaan.

      Erja Lyytisen soitosta en osaa kauheasti sanoa mitään (tiedän kyllä hänet), mutta bluesia soitetaan yleensä tunteella niin kuin vanhat bluesmuusikot soittelivat.

      • Anonyymi

        Erja soittaa hyvin ja plus seksikäs lisäksi.

      • Anonyymi

        Ei voi olla kovin huono kitaristi jos on valittu vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi Euroopassa v.2017. Pesee siis monet mieskitaristitkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla kovin huono kitaristi jos on valittu vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi Euroopassa v.2017. Pesee siis monet mieskitaristitkin.

        Hm..aikamoista nuo "paras" tai toiseksi paras jutut, perustuvat lähinnä mielipiteisiin ja makuasioihin. Enpä ole moisille koskaan mitään painoa laittanut - omat mieltymykset sanelevat enemmän. Mutta suomalaisista blues kitaristeista, niistä omista mieleisistä pakko nostaa Silvennoinen
        ja Dave Lindholm - Lyytisen kitaroinnista en ole sitä "kipinää" omasta mielestäni löytänyt, kuunnnellut kyllä jonkunverran. Mutta kun ei nappaa niin ei nappaa.
        Osaa kyllä soittaa mutta jotakin vaan puuttuu.
        Noista "munista" ei kuitenkaan ole kyse, ei kitaransoitto ole niistä kiinni!
        Oma kitaristisuosikkini tällä hetkellä naispuoleisista jenkki Toni Lindgren jonka soittoa ei genret rajaa.On Reina Del Cid yhtyeen "ei niin salainen ase" monipuolisuudessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla kovin huono kitaristi jos on valittu vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi Euroopassa v.2017. Pesee siis monet mieskitaristitkin.

        Tuo vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi valinta kyllä ihmetyttää. Tuossa kuopiolaislähtöisen Erja Lyytisen soitossa ei ole mitään jolla jäisi nimenä muistiin. Toki kaikki blues-kliseet soittaa muttei kolahda. Youtubesta löytyy kitaristimimmejä jotka vetävät monta kertaa paremmin.

    • Anonyymi

      No ei sen kitaransoitto nyt mitään Alan Holdsworth fuusiota pitäisikään olla.

      Tai jos olisi, niin silloin Erjalla ei löytyisi edes Saksasta keikkaa.

    • Anonyymi

      Ehkä sellaista "salonkikelpoista bluesia" joka uppoaa massoihin, joita blues ei ole muuten koskaan niin kiinnostanut. Varmaan ihan kivaa, ja teknisesti taitavaa meininkiä, mutta jokin puuttuu, ehkä se elämän rosoisuus, jota blues aina vaatii ollakseen uskottavaa. Jos tykkää, niin sitten tykkää.

    • Anonyymi

      Sipelius-Akatemiasta valmistui ENSIMMÄISENÄ naisena sähkökitaran soitossa, aika harvassa on olleet naiset tällä saralla.

      Makuasioista ei pidä väitellä, mutta blues ja akatemia ei oikein mätsää, blues opitaan elämän kovassa koulussa, ei missään opistossa. Teknisesti taitavaa soittoa, siitä ei ole kyse. Jos elettäis 60-70-lukua, niin olis kova juttu.

      Joe Bonamassakin on todennut olevansa pelkkä "nörtti", joka esittää rokkaria, ja blues-miestä. Soitellut paljon livenäkin vanhojen partojen kanssa.

      Joitain biisejä olen kuunnellut näiltä molemmilta, ja ei oikein ole "sitä jotain" heidän soitossaan, ehkä siksi, kun ajat on muuttuneet, ja jos haluan kuunnella kyseistä musaa, niin pakko kaivaa vanhat levyt esiin.

    • Anonyymi

      No kuulin tuossa eräältä joka tuntee tämän Erjan että Erja on aloittanut tankotanssin opiskelun ja niinpä tulevissa esiintymisissään tullaan näkemään kun Erja tiukoissa ja niukoissa trikoissa roikuskelee akropaattisesti tangossa ja saman aikaisesti soittaa bluesia kitaralla. Siitä tulee mahtava show.

    • Anonyymi

      Erja on parhaimmillaankin huono.Ikävää ettei suuri yleisö sitä ymmärrä.

    • Anonyymi

      Erja käyttää myös voimaa soittamisesta, mikä puolestaan vaikuttaa kitaran vireeseen, on Erja kansainvälisesti palkittu, soittanut monien konkareiden kanssa.....oletko itse?

    • Anonyymi

      Siis nämä on puhtaasti makuasioista ja riippuu miten arvioi lyytistä eli jos ottaisi huomioon miten arvostettu hän on eli hän on päässyt maailman kolmen parhaan kitaristin joukkoon niin sillä mittapuulla on selvää se, että hän osaa todella soittaa kitaraansa, mutta kun musaa voi arvioida myös muun reitin kautta eli viittaa kintaalla noille massojen mielipiteille.

      Oma mielipide on se, että teknillinen osaaminen lyytisellä on huipputasoa ja kyllä se tunnettakin saa soittoonsa ympätttyä riittävästi. Suomen paras kitaristi joka saa parhaiten tunnetta soittoonsa , on ehkäpä kummelistakin tuttu Silvennoisen heikki.

      Suomen puhtaimmat kitaristit ovat taas minusta Esa pulliainen ja dave Lindholm.

      • Anonyymi

        Dave ei ainakaan ole puhtain. Hampaat oli kuin tervahaudat, henki haisi kalmolle ja koko mies rankkitynnyrille.

    • Anonyymi

      Onko Lyytikäisen Yrjö laittanut jo silarit ja only fansin? Tuo rämpyttely nyt ei ketään kiinnosta.

    • Anonyymi

      No eikös tuo ole melkein 100% fakta (varmasti on!) että se on huippuhyvä kitaristi minkä on todistanut lukuisia kertoja keikoilla kun pysyy hyvin tahdissa ja soitto on puhdasta. Ja levyillä myös tosi hyvänkuuloista sen soitto. Ei virheitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3414
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3210
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2822
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2072
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1835
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      140
      1460
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1260
    Aihe