Haamumunkki

Ennen yön menoja, liikuin ihmisvilinässä kuin kuka tahansa. Tavaratalo oli jälleen kerännyt keltaisille päivilleen tuotejoukon, jota kutsuin asiakkaiksi. Voisin lyödä vetoa, että sama jengi on radalla joka vuosi. Minäkin.

Ystäväni oli ostanut jo vähän kaikenlaista. Ehkä hän siksi oli ystäväni. Itse en syttynyt oikein mistään. Lopulta huomasin olevani kotikeittiössä grillikanan kanssa. Olin kuorinut sen esiin paketista ja annoin sen ottaa aurinkoa keittiön retropöydällä. Se oli broileri, eli broisku. Kuivahtanut ja etelänruskea, pakkaus talouselämälintua irti revittyine päineen ja jalkoineen. Jostain makaaberista syystä olisin halunnut sille jätettävän jäljelle edes jalat. Näin se näytti aivan kanatorsolta tai teollisuustuotteelta, jota se varmaan olikin. Kääntelin sitä kuin Hamlet pääkalloa foliopaeripussin päällä. Empatia minussa otti vallan. Suustani pääsi kummallinen, luonnoton ääni.

- Kot kot.

Olisi skarpattava. Hääpuku on yhä ostamatta ja almanakka tulee naamalle vauhdilla.

(Hihitystä)
13238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En ole pitkään aikaan ollut häissä. Häät ovat iloiset pippalot täynnä suomalaista tunnejäykkyyttä.

Suosittelen häissä käymistä.

(Reps)

Äänestä
  • Taidan varata hotellihuoneen ja lillua kylpylähoidossa viikon kirkkoriennon jälkeen.

    Mutta se asu? Ei tule kyllä mitään mieleen.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Luolamadonna kirjoitti:

    Taidan varata hotellihuoneen ja lillua kylpylähoidossa viikon kirkkoriennon jälkeen.

    Mutta se asu? Ei tule kyllä mitään mieleen.

    (Hihitystä)

    Yksikön instruktiivia ei tahdo löytyä sanasta morsio. Ehkä morsmaikkoa ei ole tarkoitettu kuin hetkelliseksi yksiköksi suuren ihmisjoukon sisällä.

    Nainen talutetaan alttarille kuin uhrilammas. Nainen on kaikessa toiminnassa sen ydin,. Koko idea perustuu häneen.

    Katselen ohitseni hulmuavaa kaunotarta kuva väreillen kuin suolavesisydän Strombolin vapisevassa tuhkamaassa korkealla merenpinnan yllä.

    (Naurua)

    Tuossa olisi varmaan paras hääasu valovuosiin.

    (Reps)

    http://www.google.com/imgres?imgurl=http://picture-cdn.wheretoget.it/dk3zhc-i.jpg&imgrefurl=http://wheretoget.it/link/350028&docid=_Rf9JKG4v-8fZM&tbnid=dx2owDJFq-tHcM:&w=392&h=523&ved=0ahUKEwjdmNjP94DMAhXjYZoKHQcLBjI4rAIQMwggKBwwHA&iact=mrc&uact=8

    Äänestä

  • Luolanadonna kirjoitti:

    Pitää vakavasti pohtia tätä keissiä. Tuollaiset pitsihihat ovat äärimmäisen epämukavia yllä. Lisäksi jalat ovat kuin joonialaiset pylväät roomalaisissa koroissa. On käsittämätöntä se miten paketista saadaan vakaa. Kuinka naiset siinä onnistuvat? Ja lähes poikkeuksetta. Eroottisen puolen unohtaminen on kuin mestariteos itsekontrollia ja plaseboa. Oleessaan itsessään kuin kotonaan, nainen ei periaatteessa ole kotonaan vaan kylässä. Kunnon strippivetimissä hiihtely ei ole silloin läsnä, vaan hän itse on arjen kommelluksineen ja muine sattumineen.

    Seksuaalisuus on paikalla, mutta tämä kieltää kantajansa. Sellainen nainen, joka ei unohda tätä, näyttää häiritsevän säälittävältä. Hänen tietoisuutensa täyttää oma keho, jota hän ei osaa unohtaa.

    Väitän, että kauneimmat ihmiset viis veisaavat kehokontrollistaan.

    Ai niin, mutta tuo väri?

    Fiktiivisellä Luolamadonnalla ei ole kuin mustia vaatteita. Onko hän jollain tasolla rajoittunut tai joka henkisesti jälkeen jäänyt tai traumaattinen. Kuinka ihminen, joka aina on pukeutunut mustaan, voi minkään syyn vuoksi toimia toisin?

    Asiaa pitää pohtia.

    Kuitenkin on mainittava, että tietynlainen eksentrisyys on hänelle sallittua. Kyllähän ne sekoboltsit tunnetaan.

    Luolamadonna muistaa olleensa joskus sairaalan vuodeosastolla muutaman vuorokauden, ja hänet oli puettu siniseen. Kokemus oli järkyttävä. Se oli niin kuusta ja kujalta, että hänen persoonallisuutensa oli hajota käsiin. Tunne siitä, että ei ollut vain alaston vaan nahaton läpitunkevassa radioaktiivisessa säteilyssä, oli järkyttävä, lähes invalidisoiva. Aurinko paistoi häne ruumiinsa läpi kuin pitsistä. Väri oli kuin happoa hänen ihollaan.

    Kammottavaa. Ainoa musta asia tai esine oli mustakantinen kirja, joka piteli rakoilevaa ja repsottavaa mieltä koossa.

    Kirja.

    (Hihiyystä)

    Ihan puistattaa ajatella koko asiaa. Luolamadonnalla on varmaan jokin väriallergia, vaikka hänen värikäsityskykynsä on sirkkaravun tasolla.

    Pimeys on hänen valonsa, kotinsa ja kehonsa.

    On erittin ahdistava se ajatus, että jopa häissä hänet on tuomittu hautajaislookkiin.

    Revi siitä.

    Luolamadonnan Top 5

    - äitiys
    - morsius
    - naiseus

    Sitten tulee pari muuta, mutta niin mitätöntä asiaa, että en jaksa niitä edes mainita.

    Mielestäni Lulliksen peruselementteihin kuuluu jonkinlainen tragikoomisuus. Hän on sellaisen teatterin kiinnitetty näyttelijä, jonka vakavuus on naurettavaa. Hän on musta klovni, joka ei naura saati hymyile. Hän on huipputuote siinä mielessä, että yleisö, eli minä, saan päivittäisen huumoripläjäyksen retuutellessani tätä riepua mukana.

    (Hihitystä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luolamadonna kirjoitti:

Ennen yön menoja, liikuin ihmisvilinässä kuin kuka tahansa. Tavaratalo oli jälleen kerännyt keltaisille päivilleen tuotejoukon, jota kutsuin asiakkaiksi. Voisin lyödä vetoa, että sama jengi on radalla joka vuosi. Minäkin.

Ystäväni oli ostanut jo vähän kaikenlaista. Ehkä hän siksi oli ystäväni. Itse en syttynyt oikein mistään. Lopulta huomasin olevani kotikeittiössä grillikanan kanssa. Olin kuorinut sen esiin paketista ja annoin sen ottaa aurinkoa keittiön retropöydällä. Se oli broileri, eli broisku. Kuivahtanut ja etelänruskea, pakkaus talouselämälintua irti revittyine päineen ja jalkoineen. Jostain makaaberista syystä olisin halunnut sille jätettävän jäljelle edes jalat. Näin se näytti aivan kanatorsolta tai teollisuustuotteelta, jota se varmaan olikin. Kääntelin sitä kuin Hamlet pääkalloa foliopaeripussin päällä. Empatia minussa otti vallan. Suustani pääsi kummallinen, luonnoton ääni.

- Kot kot.

Olisi skarpattava. Hääpuku on yhä ostamatta ja almanakka tulee naamalle vauhdilla.

(Hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu