olemmeko kuitenkaan kahden

No ehkäpä sitä ei kannata ajatella siltä kannalta, mikä elämäntapa on oikea ja mikä väärä... vaan mikä sopii itselle ja mikä puolisolle, yhdessä ja erikseen. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitan, että voihan olla, että puolisollesi yhteisasuminen sopii... eikä se ole väärin sekään. Itse kuulun niihin, jotka kammoavat asumista omana suljettuna perheyksikkönä.

Eli keskustelkaa ja selvittäkää, haluatteko samaa. Ja jos kumpikin osaa olla pitämättä omia toiveitaan oikeana elämisen mallina, edellytykset sovinnolle lienevät paremman. Jos taas elämisen tapaan liittyvät odotokset ovat kovin erilaiset.... niin voi olla ratkaisujen aika.

Ekaksi heräsi lisäkysymyksiä (aiheellisia tai aiheettomia?).Minkä ikäisitä ihmisistä on kyse? Te itse ja kumppanisi pikkusisko? Olisiko maatila teille tulevaisuudessa vain asunto/koti vai onko se edelleen maatila (kumppanisi saa elantonsa siitä?)
Mitä pikkusisko tekee - käy koulua, opiskelee, käy töissä? Tämänhän vaikuttaa hänen muuttoasioihinsa

Kyllähän lähtökohta on se, että se on teidän kahden asunto/koti. Eikä siellä kuuluu muiden asua. Tai edes tulla käymään ovista sisään kuten entiseen kotiinsa. Tottakai se on pikkusiskollekin kova paikka, kun joutuu muuttamaan omilleen. Mutta joutuisihan hän sen tekemään joka tapauksessa jossain vaiheessa.

Mutta teidän kahden pitää kesksutella ja sopia asia valmiiksi ennen mahdollsita muuttoasi. Älä jätä asiaa niin, että se on keskeneräinen. Sisaren asia pitää ratkaista ensin. Mutta älä sekaannu hänen asumisjärjestelyihinsa enempää, jotta sopu säilyy. Annan kumppanisi ja heidän vanhempiensa hoitaa asian sisaren kanssa.

Maalla perhesuhteet sekä läheisten auttaminen ovat hyvin usein paljon tärkeämpiä kuin muualla. Näkökulmasi miehen ja hänen perheensä mielestä voi olla jopa itsekäs ottaen varsinkin sen huomioon, että paikka on hänen eikä teidän yhteinen. Ei sinulla ole käytännössä oikein valtaa päättää ketä siellä asuu tällä hetkellä. Mies varmaan haluaa pitää maatilan koko perheen omana, eikä omia sen vain teille kahdelle tällaisessa tilanteessa, jossa sisko tarvitsee asunnon ja ei ole vielä lapsia. Eihän mitään vauvaa ole tulossa kumminkaan vielä hetkeen, ellet ole jo raskaana et voi nojautua vauva-huoneen puutteeseen näyttämättä vain itsekkäälle osapuolelle tässä väittelyssä.

Kyllä minuakin ärsyttäisi jos tietäisin, että joutuisin jakamaa tulevan kotini jonkun 3. osapuolen kanssa tietämättä siitä reilusti etukäteen, mutta ei se tilanne olisi kumminkaan kuin väliaikainen. Voi kumminkin olla, että järjestelyt kestävät pidempään jos hän esim työskentelee maatilalla tai opiskelee siellä päin. Asiaa pitäisi miettiä siskon kanssa, että voisitte vähän pohtia etukäteen miten asioita järjestää.

Sinun pitäisi miettiä hiukan pidemmälle miehen kanssa, eikä vain tätä tilannetta. Mitä sitten kun miehen vanhemmat ovat niin huonossa kunnossa etteivät kykene hoitamaan itseään. Mikä on miehen suunnitelma silloin? Tulisivatko he maatilalle asumaan teidän hoidettavaksenne vai onko vanhainkoti vaihtoehto jne.

Miksi pikkusisko ei voinut muuttaa äidin ja isän kanssa sinne, missä he nyt asuvat?

Ennenhän tuo, että sisarukset jäi kotitaloon asumaan siihen asti, kunnes itse menivät naimisiin tmv, oli ihan normaalia. Mutta en tiedä, onko se nykyään enää maallakaan kovin tavallista.

Kyllä tuossa monta vaikeaa asiaa on mietittävänä. Kyllähän asiasta pitäisi sinultakin kysyä. Toisaalta on olemassa sellainen hiukan inhottava ajatus, joka saattaa tulla jonkun mieleen joskus: jos ette ole miehen kanssa naimisissa, sinä olet vain ulkopuolinen ihminen siinä asumassa, kun sen sijaan pikkusisko asuu omassa kodissaan ja hän on miehesi sisar. Sinua taas ei lasketa miksikään.

Eli onko sinulla käytännössä tai edes teoriassakaan sananvaltaa?

Hemmetin hankala asia. Minä "pikkusiskona" en omasta puolestani haluaisi edes jäädä taloon, johon tulee vieras ihminen veljen kanssa asumaan. Muuttaisin suosiolla pois. Mutta jos veli ei käske, eikä sisko halua, niin minkäs teet.

Olisiko sisko teidän taloutenne varassa vai onko hänellä omat tulot, joilla elämisensä kustantaa?

Jos sopua ja hyvää tahtoa riittää, ei yhteiselämä mahdotonta olisi. Paljon riippuu siitäkin, millaisia te persoonina olette ja mikä on keskinäinen suhteenne. Itseäni ei välttämättä haittaisi joku miehen sukulaisen asuminen samassa talossa meidän kanssamme, jos tilaa olisi paljon ja tämä ihminen asustelisi omissa oloissaan eikä rasittaisi minua mitenkään eikä puuttuisi meidän elämäämme liikaa. Eihan tavalliset ihmissuhteet nyt niin vaikeita ole.

Tässä on liian monta peitossa olevaa tekijää, joten on vaikea sanoa yhtään mitään, varsinkaan neuvoa.