Reijo Hammar on yksi Suomen tunnetuimmista

Tarja Halonen meni ja armahti tämän eläimen. Kun hänelläkin on ihmisoikeutensa,,nyyyyyhh

Reijo Hammar

Reijo Juhani Hammar (nykyisin Andreas Hammar) (s. 1953) on yksi Suomen tunnetuimmista rikollisista. Häntä kutsuttiin aikanaan Suomen vaarallisimmaksi vangiksi.

Hammar murhasi heinäkuussa 1986 Turusta Tukholmaan matkalla olleella Viking Sallylla tamperelaisen 44-vuotiaan liikemiehen, Antti Johannes Eljaalan. Hammar oli iskenyt Eljaalaa veitsellä kaulaan sekä kuristanut tätä lakanalla. Hammar tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Vuoden 1988 heinäkuussa Hammar karkasi kahden vankitoverinsa, Aaro Petteri Tenhusen ja Martti Orajärven kanssa Kakolasta eli Turun keskusvankilasta. Paon yhteydessä Hammar ampui vartijaa katkaistulla haulikolla käteen. Lapissa karkureille tuli riita, jonka päätteeksi Hammar surmasi Tenhusen lyömällä tätä kirveellä päähän. Karkumatka päättyi elokuussa 1988, jolloin Hammar ja Orajärvi jäivät kiinni Tukholmassa ja heidät palautettiin Suomeen. Kaksikko ehti tehdä pakonsa aikana useita pankkiryöstöjä. Lehdistö nimesi Hammarin vankilapaon seurauksena "Kakolan karkuriksi".

Presidentti Tarja Halonen armahti Hammarin 30. joulukuuta 2004.

Hammar sai seuraavan kerran huomiota tiedotusvälineissä, kun hän 24. helmikuuta 2007 meni pistoolilla varustautuneena helsinkiläiseen Vuosaaren Oluthuoneeseen ja vapautti pubissa häiriköineen vaimonsa ovimiesten otteesta. Hammar ja vaimo poistuivat baarista ennen poliisin tuloa. Hammar saatiin kiinni myöhemmin samana iltana autosta vuosaarelaiselta pysäköintialueelta. Poliisi piti Hammarin ja hänen vaimonsa pidätettyinä seuraavaan päivään saakka, jolloin pariskunta päästettiin vapaalle jalalle. Helsingin käräjäoikeus langetti Hammarille 360 euron päiväsakot lokakuussa 2007.

25. syyskuuta 2011 Hammar puukotti tuttavaansa yksityisasunnossa erimielisyyksien seurauksena. Puukotettu mies onnistui pakenemaan toiseen asuntoon, minkä jälkeen Hammar lähti läheiseen pubiin. Poliisi otti Hammarin kiinni pubista kuulusteltavaksi. 7. joulukuuta 2011 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hammarin tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen.
5811189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Hammar taitaa taas olla keskuudessamme

Äänestä

Eipä löydy Suomesta kovin montaa pytyn istujaa, jos sitä tässä haet. Ja jos satuit näkemään Hullu -Holopaisen telkkarissa, niin parin minuutin jälkeenvoi jo sanoa, että Niuva olisi Holopaisenkin oikea paikka.

Äänestä
  • Holopainen on tehnyt rikoksensa ollessaan sekaisin päihteistä ja raittiina voisi pärjätä yhteiskunnassa. Toisaalta jos ei pysy raittiina, niin neljäskin henkirikos on todennäköinen.

    Äänestä

Charles Manson on edelleen linnassa....ei ole saanut armoa.

Äänestä

Reijo on aika seksikäs, lempeät silmät.

Äänestä

Moninkertainen murhamies yritti tappaa taas kerran, ja neljä vuotta vankeutta... Kyllä tämä suomen oikeuslaitos on yksi saatanan suuri vitsi, sitä ei tarvitse edes halventaa koska halventavat itse itsensä.

Äänestä

Haluaisin naida Reijon kanssa. Vaarallisuus on kiihottavaa.

1Äänestä
  • mullon tatulointi voin bylsii sua

    Äänestä

  • Pysytäämpäs asialinjalla

    Äänestä

Hammar on kiihkeä Helluntailainen ja asuu Kauhajoki ja tekee siellä helluntailaista pyhitystyötä

Äänestä
  • Onko jo julistettu autuaaksi?

    Äänestä

  • Pyhimykseksi vasta

    Äänestä

  • En usko että hammari tekee mitään pyhitys työtä.

    Äänestä

Kerran hairahtuneesta ei saa luoda kuvaa että on aina hairahtunut

Äänestä
  • Suksi vittuun.

    Äänestä

Kaikkien veritekojen jälkeen suurin moka kutistuneella kaljulla on ollut käydä soittamaan poskea FBI agentille sellaisesta kun voi saada buranan päänsärkyyn harvinaisen herkästi

Äänestä

Hammar on saanut hellutailaisten upostu aikuiskasteen ja on näin ollen täysin synnitön ja pyhä hulluntailainen

Asuu nykyisin Kauhajoki,. jossa tekee hulluntailaisten pyhitystyötä

Äänestä

Olen kyllä tiennyt , ettei Halosella ole ne terävimmät kynät olleet penaalissa , mutta tästä idiootimaisuudesta en ollut tietoinen.

Äänestä
  • Niin oliko se Tarjan vika olihan äijä istunut jo aika kauan suomen oloissa,täällä tuomiot murhista liian lyhyet moni ei istu 12 vuotta enempää muutkin pressat vapauttaneet kuka tekee esityksen vapauttamisesta eikös ne ole yhtään vastuussa.

    Äänestä

Andreas Hammar on tulisieluinen Helluntailainen julistaja, ja siitä johtuu ´myös tuo hänen nimen vaihdoksensakin. Andreas oli yksi opetuslapsi,

Andreas Hammar on Kauhajoen Hammareita ja sieltä käsin hän kiertää ympäri Suomea ja ulkomaita levittämässä Hellutai oppia.

Äänestä

Aito vanhanliitonmies. Pyyhkii nettien räkäkirjoittajilla lattiaa mennen tullen, jos viitsisi. Habaa löytyy edelleen ja pärjäisi ikämiesten voimakisoissa. Yhteiskunta on tuomiot langettanut, Reka on ne sovittanut. Mistä kiikastaa tätä räkäsukupolvea?

Äänestä
  • Hammarin kuuluisi olla umpisolmuun vedetys kortsun sisällä jossain Kauhajokelaisessa jätekatoksessa ei hillumassa hillu-helluna telttakokouksissa. ......otan tämän kurahaaran matsin milloin vain......

    Äänestä

  • sä oot kyl kova myönnän, vaik ei olla nähty, putosin jo tuolilta - kun nauroin ihan sikana sun kommenttia :DDDD sä oot joku venttiilikumi imatralta, johan sellaista ei pelkää edes jehova mummotkaan.

    Äänestä

  • Siltavuori oli ketterä kärppä ja teräsnyrkki kunnes kompastui vai jeesasiko joku rappusissa? Olisi elänyt sata vuotiaaksi ilman tapaturmaa.

    Äänestä

Hammar pitäisi valaa elävältä betoniin.

Äänestä
  • Reijon voisi luovuttaa isis joukoille Syyriaan. Saisivat näyttää repalle mitä kaikkea tikarilla ja miekalla voi tehdä.

    Äänestä

  • Ja betoni paali pitäisi upottaa Mariaanien hautaan jossa on syvyyttä 11 kilsaa.

    Äänestä

saaks tääll laulaa ??

Äänestä

Tuo on yksi hyvä esimerkki suvakkien täydellisestä vajaa-älyisyydestä. Olisipa ollut ihanaa ja oikeudenmukaista, jos tuo Hammar olisi tappanut vaikkap vain ihan vahingossa Halosen sen jälkeen, kun sai tältä armahduksen.

Äänestä
  • Toivot toisille kuolemaa olet sairas.

    Äänestä

  • ihmetyyppihänolet kirjoitti:

    Toivot toisille kuolemaa olet sairas.

    toivot murhaajille elämää, olet hyvin sairas.

    Äänestä

  • Jos Hammar olisi tappanut Halosen tyttären heti armahduksen jälkeen niin se olisi ollut tuolle puidenhalaajalle oikea tuomio.

    Äänestä

  • mistä teille kehittyy noita sairaita kuvitelmia? hammarhan puolustaisi naisia ja lapsia henkeen ja vereen edelleen. vihaa raiskaajia ja pedofiileja. miksi hän koskisi yhteenkään naiseen tai tyttäreen pahat mielessä?

    Äänestä

No, helluntailaisuus on tappajalle ihan sopiva rangaistus.

Äänestä

Voi teitä fariseuksia, huudatte täällä "piilossa", jos ihminen tekee elämässään parannuksen ja nyt elää parempaa elämää niin se on sitten teistä paha. Ei hänen tekojaan voi puolustaa, eikä saa tekemättömäksi, mutta nyt suunta on parempaan ja suunta on oikein, Taivas. No, niinhän reilu 2000v sitten silloiset fariseukset huusivat Jeesuksen ristille. Hän tosin ei tehnyt pahaa, varpusellekkaan. Jumala, teitä " ääliöitä " armahtakoon.

Äänestä
  • Niin, maailma ei häntä parantanut matkansa aikana.
    Mutta.

    Paavali- hänessä eli ennen kääntymystä väkivalta.
    Jumala muutti.

    Jospa tämä murhamies, yhteiskunnassa sovituksensa kantanut rangaistuksen nimissä, on mielensämuuttanut Jumalan edessä.

    Jumala- Vanhurskas tuomari, hän jakaa viimeisellä tuomiolla meille jokaiselle tuomion. Entäpä jos tämä Hammar saa vapauttavan tuomion ja nämä pilkkaajat saavat mennä siihen tuleen, sopii miettiä, mitä velkoo ja keltä.

    Jumala armahtaa, kenet armahtaa.

    Äänestä

  • muistetaan.tämäkin kirjoitti:

    Niin, maailma ei häntä parantanut matkansa aikana.
    Mutta.

    Paavali- hänessä eli ennen kääntymystä väkivalta.
    Jumala muutti.

    Jospa tämä murhamies, yhteiskunnassa sovituksensa kantanut rangaistuksen nimissä, on mielensämuuttanut Jumalan edessä.

    Jumala- Vanhurskas tuomari, hän jakaa viimeisellä tuomiolla meille jokaiselle tuomion. Entäpä jos tämä Hammar saa vapauttavan tuomion ja nämä pilkkaajat saavat mennä siihen tuleen, sopii miettiä, mitä velkoo ja keltä.

    Jumala armahtaa, kenet armahtaa.

    Kaikenlaisia huluja sitä on olemassa.

    Äänestä

Reijo on kuin kotonaan helluntailaisten rupusakissa, kaikkihan siellä on jotain ex-alkoholisteja, narkkareita, linnankundeja, huoria, mielenterveyspotilaita ym.

Äänestä
  • Eikö ole hyvä asia että olisi siellä, eikä nitistämässä esimerkiksi sinua kirveen hamaralla, ympäripäissään.

    Äänestä

  • Juu, on se. Mutta helluntailaisuus ei päätä paranna, vaan vie viimeisetkin rippeet henkisestä terveydestä. Kohta ei Reijo-Andreas tarvitse enää viinaa kyytipojaksi kirvesjuhliinsa.

    Äänestä

  • Ritva Santavuorikin on helluntailainen. Siinäpä pari.

    Äänestä

Terve piirre ihmisessä on, että katuu vilpittömästi tekojaan ja pyytää syntejään anteeksi kaikkivaltiaan edessä. Raskaita ovat Rekan teot, mutta on niistä hintaakin maksettu. Puolet elämästä mennyt muurien varjoissa.

Äänestä
  • "Puolet elämästä mennyt muurien varjoissa."

    Murhamiesten uhreille ei jää edes sitä elämää, ja saattaa se omaisillakin olla aika sekaisin.

    En ymmärrä, miksi elinkautinen ei voi olla oikeasti nimensä mukainen monta ihmistä tappaville monirikollisille.

    Äänestä

Ei ole mikään Helluntalainen.
Dokattiin kimpassa Vuosaaren Pubissa ihan joku päivä sitten.
On ihan jees vanha pappa nykyisin.

Äänestä
  • Helluntailaiset vetääkin viinaa ihan kaksin käsin

    Äänestä

  • Jos jonkun mielestä 63 vuotias on vanha pappa niin olkoon sitten. Minusta 63 vuotias on työikäinen joten älä jauha paskaa. Sinä et ole sen kanssa dokannut mitään missään.

    Äänestä

Reka on nykyisin ihan jees tyyppi.Hyvä kouluttamaan koiria,se on hänen lempi
harrastus nykyisin.

Äänestä

Reijo Hammar on persu.

Äänestä
  • Onkohan entisen linja-auton rahastahan kanssa tekemisissä?
    Onko tataareja? Sieltähän nämä Hammarit ovat lähtöisin!!

    Äänestä

Reijo on jo varmaankin jo vanha ukko. Antakaa vanhan miehen mennä.
Eiköhän niitä ole uusia valvottavia ihan tarpeeksi.

Äänestä

Onhan tämä Suomi hieno maa: täällä voi päälle kolmikymppisenä tappaa pari ihmistä, ammuskella vanginvartijoita, paeta vankilasta , tehdä ryöstöjä ja yrittää tappaa vielä myöhäiskeski-iässäkin ihmisen ja silti saa viettää leppoisia eläkepäiviä kuusikymppisenä!

Äänestä
  • Olet selvästikin vihapuheinen, hirwittäwä rassisti joka ei suvaitsevaisuudesta mitään ymmärrä. Jumala rankaisee sinua. Halleluja! Kiitos Herralle!

    Äänestä

  • Aivan_oikein kirjoitti:

    Olet selvästikin vihapuheinen, hirwittäwä rassisti joka ei suvaitsevaisuudesta mitään ymmärrä. Jumala rankaisee sinua. Halleluja! Kiitos Herralle!

    Reijo Hammarin tekemillä rikoksilla oli aina myös rikoksen uhri. Rikokset eivöt tapahdu yhteiskuntatyhjiössä. Uhrit hakevat myös sovitusta jouduttuaan rikoksentekijän uhriksi.

    Äänestä

Tällainenkin Tarja Halosen tekemä armahdus!!! Aivan järjettömän tuntuinen, suomalaisten oikeustajun vastainen teko, tasavallan presidentiltä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Reijo_Hammar

Tässä mielessä on hyvä, ettei Niinistö armahtanut ketään tänäkään vuonna. Ei tällaisia tarvii päästää vapaalle koskaan, kuolkoot vankilaansa.

Äänestä

Tarjan on pakko turvata selusta!
Voipi pian seurata onnettomuus.
Tämä koskee myös kaikkia Veijo B:tukijoita.
Rikoo on riskillä ruma...

Äänestä

Aivoton narsisti lepakkopresidentti tulisi sulkea Hammarin kanssa kahdestaan samaan eristysselliin pariksi vuodeksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vittu.mikä.hyysäri kirjoitti:

Tarja Halonen meni ja armahti tämän eläimen. Kun hänelläkin on ihmisoikeutensa,,nyyyyyhh

Reijo Hammar

Reijo Juhani Hammar (nykyisin Andreas Hammar) (s. 1953) on yksi Suomen tunnetuimmista rikollisista. Häntä kutsuttiin aikanaan Suomen vaarallisimmaksi vangiksi.

Hammar murhasi heinäkuussa 1986 Turusta Tukholmaan matkalla olleella Viking Sallylla tamperelaisen 44-vuotiaan liikemiehen, Antti Johannes Eljaalan. Hammar oli iskenyt Eljaalaa veitsellä kaulaan sekä kuristanut tätä lakanalla. Hammar tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Vuoden 1988 heinäkuussa Hammar karkasi kahden vankitoverinsa, Aaro Petteri Tenhusen ja Martti Orajärven kanssa Kakolasta eli Turun keskusvankilasta. Paon yhteydessä Hammar ampui vartijaa katkaistulla haulikolla käteen. Lapissa karkureille tuli riita, jonka päätteeksi Hammar surmasi Tenhusen lyömällä tätä kirveellä päähän. Karkumatka päättyi elokuussa 1988, jolloin Hammar ja Orajärvi jäivät kiinni Tukholmassa ja heidät palautettiin Suomeen. Kaksikko ehti tehdä pakonsa aikana useita pankkiryöstöjä. Lehdistö nimesi Hammarin vankilapaon seurauksena "Kakolan karkuriksi".

Presidentti Tarja Halonen armahti Hammarin 30. joulukuuta 2004.

Hammar sai seuraavan kerran huomiota tiedotusvälineissä, kun hän 24. helmikuuta 2007 meni pistoolilla varustautuneena helsinkiläiseen Vuosaaren Oluthuoneeseen ja vapautti pubissa häiriköineen vaimonsa ovimiesten otteesta. Hammar ja vaimo poistuivat baarista ennen poliisin tuloa. Hammar saatiin kiinni myöhemmin samana iltana autosta vuosaarelaiselta pysäköintialueelta. Poliisi piti Hammarin ja hänen vaimonsa pidätettyinä seuraavaan päivään saakka, jolloin pariskunta päästettiin vapaalle jalalle. Helsingin käräjäoikeus langetti Hammarille 360 euron päiväsakot lokakuussa 2007.

25. syyskuuta 2011 Hammar puukotti tuttavaansa yksityisasunnossa erimielisyyksien seurauksena. Puukotettu mies onnistui pakenemaan toiseen asuntoon, minkä jälkeen Hammar lähti läheiseen pubiin. Poliisi otti Hammarin kiinni pubista kuulusteltavaksi. 7. joulukuuta 2011 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hammarin tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu