Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!
Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.
Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.
Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.
Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.
Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.
Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.
- Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml
eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!
Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hehe osa Eurostoliiton Unionin maataloustuista on sidottu laskennalliseen keskisatoon.
Suomen liittyminen eurooppalaiseen kolhoosiin tapahtui 1990-luvun alkupuolella,jolloin maassamme oli osittaisia katovuosia.
Laskennallinen keskisato jäi huomattavasti jälkeen edullisempien keski-euroopan maiden tasosta.
Niinpä suomalainen veronmaksaja maksaessaan tukea suomalaiselle viljelijälle maksaa yhtäaikaa myös suurempaa tukea keskieurooppalaiselle maatalousyrittäjälle.