Jaikal puhuu omiaan monessa asiassa!

"-" Jaikalin opetuksista voi vetää useitakin eri johtopäätöksiä, varsinkin tuosta tuolla alla olevasta! Tässä vain muutamia:

Matteus 4
1 Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
"-" Jeesus itse vei itsensä
"-" Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. [Jaak. 1:13 ]
"-" Jumala ei ole pahan kiusattavissa, mutta Jeesus oli!

Markus 1
12 Kohta sen jälkeen Henki ajoi hänet erämaahan.
"-" Jeesus itse ajoi itsensä

Luukas 4
1 Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa,
"-" Jeesus itse kuljetti itseään

Luukas 12
12 sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
"-" Jeesus itse seuraa mukana

Johannes 7
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
"-" Jeesus ei vielä ollut tullut

Johannes 14
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
"-" Jeesuksen toinen tuleminen tapahtui jo "apostolien teoissa"

Luukas 3
22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
"-" Jeesus laskeutui itsensä päälle

Johannes 20
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
"-" kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja 11 opetuslapsen nimeen

jaikalii91

8.4.2016 13:40

MinäOlenOletkoSinäkin kirjoitti:

Apostolit eivät käyttäneet Matt 28:19 kastesanoja! Siitä on nyt kyse! Ja miksi eivät niitä käyttäneet? Siksi etteivät olleet niistä ikinä kuulleetkaan! Jos Jeesus olisi heidän käskennyt niitä käyttää, niin he olisivat ilman muuta sen tehneet!

Tuohon jakeeseen Matt. 28:17 et ottanut minkäänlaista kantaa?! Oletko sitä mieltä että muutamat (siis vähintäänkin kolme!) opetuslapset niistä yhdestätoista todellakin epäilivät Jeesusta? Löydätkö sinä tukea muualta Raamatusta tuon väitteen tueksi? Minä en! Sekin jae on Raamattuun jälkeenpäin lisätty!

Kenen näistä yhdestätoista opetuslapsesta epäilet epäilleen (kuten Matt.28:17 väittää) Jeesusta: Simon, toiselta nimeltä Pietari; hänen veljensä Andreas; Jaakob Sebedeuksen poika; Johannes Sebedeuksen poika; Filippus; Bartolomeus; Tuomas; publikaani Matteus; Jaakob Alfeuksen poika; Taddeus; Simon Kananeus?

Keitä heidän epäiltiin/epäillään, käymissäsi raamattukouluissa, olleen?

Ja kuten jo sanoin, minä itse en usko yhdenkään noista yhdestätoista opetuslapsesta epäilleen Jeesusta!

Matteus 28

17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.

- vaikka ei niistä yhdestätoista opetuslapsesta yksikään itse epäillyt, vaan heidän yksitoista epäuskoista naapuriaan epäilivät. -
Näytä lisää

>>>>Apostolit eivät käyttäneet Matt 28:19 kastesanoja! Siitä on nyt kyse! Ja miksi eivät niitä käyttäneet? Siksi etteivät olleet niistä ikinä kuulleetkaan! Jos Jeesus olisi heidän käskennyt niitä käyttää, niin he olisivat ilman muuta sen tehneet!<<<

Tai sitten he tiesivät että Isän ja Pyhän Hengen nimi on Jeesus ja kastoivat siihen yhteen nimeen. Jeesus kun puhui yhdestä nimestä lä'hetyskäskyssä. Isällä ja Pyhällä Hengellä ei siis ole eri nimeä kuin Jeesuksella. Apostolit tiesivät että se yksi nimi on Jeesus.

"-" Jaikalin seli...seli...selitys ei selitä sitä, että mikseivät apostolit kastaneet siten, kuten Matt. 28:19 käski heitä kastamaan!

"-" SeliSeli-Jaikali se muistaakseni kai oli, tai sitten joku Toivosen Usko, joka muutama vuosi sitten väitti, että Jeesus vanhempineen matkusti kyllä Egyptiin, mutta palasivat jo viikon päästä takaisin Jerusalemiin, Jeesusta ympärileikkauttamaan! Selitteli siten, miten Matteuksen ja Luukaksen jutut niin paljon erosivat toisistaan! Kova poika tuo Jaikali omasta päästään keksimään ja selittelemään Raamattua mieleisekseen! Ja aina päin mäntyä! Kevyiksi raamatunvastaisiksi ovat Jaikalin nuotiotarinat vaa`alla punnittu! Ymmärtää yhtä paljon Raamatusta kuin sika tekohampaista!
6103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jaikalin ajatuksen juoksuin ja selityksin voisi hassusti selitellä myös jaetta:

Matteus 16
23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".

"-" Pietari nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin!

1. Aikakirja 21
1 Mutta saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.

"-" Pietari oli aloillaan pysymätön reissumies!

Job 1
7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".

"-" Se oli Pietari joka kiusasi Jobia!

Job 1
12 Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä.

Sakarja 3
2 Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?"

"-" Ja niin tapahtui, toteaa varmaankin Jaikali!

Matteus 16
23 Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

"""""Tai sitten he tiesivät että Isän ja Pyhän Hengen nimi on Jeesus ja kastoivat siihen yhteen nimeen. Jeesus kun puhui yhdestä nimestä lä'hetyskäskyssä. Isällä ja Pyhällä Hengellä ei siis ole eri nimeä kuin Jeesuksella. Apostolit tiesivät että se yksi nimi on Jeesus. """""

"-" Pietari, saatana, se vanha kehno vihtahousu? Jaikali tietää "että se yksi nimi on" Pietari! Niinkö Jaikali?

Äänestä

Jaikal: "Tai sitten he tiesivät että Isän ja Pyhän Hengen nimi on Jeesus ja kastoivat siihen yhteen nimeen. Jeesus kun puhui yhdestä nimestä lä'hetyskäskyssä. Isällä ja Pyhällä Hengellä ei siis ole eri nimeä kuin Jeesuksella. Apostolit tiesivät että se yksi nimi on Jeesus. "

"Isän ja Pyhän Hengen nimi on Jeesus"
"kastoivat siihen yhteen nimeen."
"Jeesus kun puhui yhdestä nimestä lä'hetyskäskyssä."
"Isällä ja Pyhällä Hengellä ei siis ole eri nimeä kuin Jeesuksella."
"Apostolit tiesivät että se yksi nimi on Jeesus. "

"-" Mielestäni mieletön, täysin Raamatun vastainen selitys Jaikalilta!

Jaikal: "Sitten se toinen kysymys: Jeesuksella oli enemmän opetuslapsia kuin ne yksitoista. "

Matteus 28
16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.

"-" Kyse on vain niistä yhdestätoista opetuslapsesta, ei niistä viidestäsadasta, joihin Jaikali varmaankin yrittää viitata! Niistä viidestä sadasta ei puhuta tuossa mitään! He eivät olleet noiden yhdentoista mukana!

16 Ja NE YKSITOISTA OPETUSLASTA vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun HE näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat EPÄILIVÄT.

"-" Oli vain ne yksitoista ja muutamat heistä, niistä yhdestätoista, epäilivät!

Äänestä

Kolminaisoppi, jota jaikal kannattaa muiden ohella tekee näin; Jeesus=Jumala. Kaikkivoipaista Jumalaa eivät alemman tasoiset henget kykene määräämään mitenkään. Jaikal osoittaa evankeliumeissa olevia väärennöksiä, joissa Jumala olisi muiden määräysvallan alla ja kumoaa aivan oikein väärennökset. Eikö totta? Jos Jeesus olisi ollut ihminen, silloin evankeliumit kertoisivat totta tai olisivat ainakin loogisesti järkeviä.

Jaikal on tarttunut todelliseen ongelmaan. Raamatulliset tekstit ovat ristiriidassa teologisten määritelmien kanssa ja yrittää paikata epäloogisuuksia.
Jos Jeesus oli Jumala, jaikalin kritiikki on oikea. Jos Jeesus oli ihminen UT:n lauselmat ovat oikein ja jaikal väärässä.
Joka tapauksessa ristiriitaisuudet ovat ihmisten tekoa. Kaikkitietävä ei kirjaisi ristiriitaisuuksia. Voidaan olettaa että ehkä koko raamattu on täynnä ihmisten miettimiä seikkoja eikä ristiriidoilta ole voitu välttyä.

ps. jaikalilta muuten teräviä huomioita.

Äänestä
  • JEESUS oli, ON ja tulee olemaan JUMALA.

    Äänestä

  • KuitenkinIlmanSyntiä kirjoitti:

    JEESUS oli, ON ja tulee olemaan JUMALA.

    Silloin Uusi Testamentti on monessa kohdassa väärässä. Jeesuksen kaikkivaltiaana Jumalana ei olisi tarvinnut nöyristellä kenenkään edssä. Ruoan syöminen olisi irvokasta hengelle puhumattakaan viinin maistelu.
    Mikäli Jeesus oli Jumala niin jättipä heppu tuhansia onnettomia oman onnensa nojaan eikä lähimmäisen rakkauden puolesta tarvitse puhua.

    Äänestä

  • trivia kirjoitti:

    Olemme tällä palstalla keskustelleet hengellisistä asioista vuosikausia. Sinä olet myös melko aktiivinen palstalainen ja ymmärtääkseni normaaliälyinen tai vähän viisaampi. Sinun pitäsi tätä taustaa vasten tietää ja ymmärtää enemmän hengellisiä asioita kuin mitä tässä viestissä annat ymmärtää.
    Hengelliset asiat ovat tietenkin uskosta osattomalle vaikeita ymmärtää kun kaikki uskovatkaan eivät ymmärrä kovinkaan paljon. Mutta kyllä sinä ymmärrät enemmän. Miksi kirjoitat niin kuin nämä kristinuskon perusteetkin olisivat sinulta hukassa?

    Jeesus oli Jumalas Sana taivaassa. Jumalan Sana on Jumala ja yksi Isän kanssa. Jumalan Sana ts. Jumala tuli lihaksi Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa. Taivaassa Hän oli ja on Jumala; Henki; Pyhä Henki.

    Tämä näkymätön Jumala (Sana ja Henki) tuli ihmiseksi. Se edellytti Häneltä Hänen asemansa Jumalana jättämistä ja Jumalan kirkkaudesta ja vallasta luopumista. Hän tuli tavalliseksi ihmiseksi, sellaiseksi kuin sinä ja minä, Kuitenkin sillä erotuksella että Hän siksi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyestä. Sinä ja minä olemme siinneet miehen siemenestä ja syntyneet naidusta naisesta.

    Jumalan ja ihmisen Poikana Jeesus eli synnittömän täysin Jumalalle kelpaavan Jumalan tahdon mukaisen elämän. Näin Hän täytti Jumalan pyhän lain vaatimukset meidän puolestamme. Jumalan vanhurskaus tuli meille taivaasta Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa meidän omaisuudeksemme Jumalalta.

    Me saamme tämän Jeesuksen ansion lahjaksi Jumalalta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen kun uskomme Hänet syntiemme sovittajana ja Vapahtajanamme ja otamme Hänet vastaan. Silloin meillä on myös ikuinen elämä ja Jumalan armo ja rakkkaus ja kaikki, kaikki, kaikki mitä me tarvitsemme elämään ja jumalasuhteeseemme ja pelastukseen. Kaikki on Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi se, joka hylkää Jeesuksen eikä usko Häneen eikä ota Häntä vastaan, menettää KAIKEN. http://www.jaikal.se/48683141

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MinäOlenOletkoSinäkin kirjoitti:

"-" Jaikalin opetuksista voi vetää useitakin eri johtopäätöksiä, varsinkin tuosta tuolla alla olevasta! Tässä vain muutamia:

Matteus 4
1 Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
"-" Jeesus itse vei itsensä
"-" Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. [Jaak. 1:13 ]
"-" Jumala ei ole pahan kiusattavissa, mutta Jeesus oli!

Markus 1
12 Kohta sen jälkeen Henki ajoi hänet erämaahan.
"-" Jeesus itse ajoi itsensä

Luukas 4
1 Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa,
"-" Jeesus itse kuljetti itseään

Luukas 12
12 sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
"-" Jeesus itse seuraa mukana

Johannes 7
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
"-" Jeesus ei vielä ollut tullut

Johannes 14
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
"-" Jeesuksen toinen tuleminen tapahtui jo "apostolien teoissa"

Luukas 3
22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
"-" Jeesus laskeutui itsensä päälle

Johannes 20
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
"-" kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja 11 opetuslapsen nimeen

jaikalii91

8.4.2016 13:40

MinäOlenOletkoSinäkin kirjoitti:

Apostolit eivät käyttäneet Matt 28:19 kastesanoja! Siitä on nyt kyse! Ja miksi eivät niitä käyttäneet? Siksi etteivät olleet niistä ikinä kuulleetkaan! Jos Jeesus olisi heidän käskennyt niitä käyttää, niin he olisivat ilman muuta sen tehneet!

Tuohon jakeeseen Matt. 28:17 et ottanut minkäänlaista kantaa?! Oletko sitä mieltä että muutamat (siis vähintäänkin kolme!) opetuslapset niistä yhdestätoista todellakin epäilivät Jeesusta? Löydätkö sinä tukea muualta Raamatusta tuon väitteen tueksi? Minä en! Sekin jae on Raamattuun jälkeenpäin lisätty!

Kenen näistä yhdestätoista opetuslapsesta epäilet epäilleen (kuten Matt.28:17 väittää) Jeesusta: Simon, toiselta nimeltä Pietari; hänen veljensä Andreas; Jaakob Sebedeuksen poika; Johannes Sebedeuksen poika; Filippus; Bartolomeus; Tuomas; publikaani Matteus; Jaakob Alfeuksen poika; Taddeus; Simon Kananeus?

Keitä heidän epäiltiin/epäillään, käymissäsi raamattukouluissa, olleen?

Ja kuten jo sanoin, minä itse en usko yhdenkään noista yhdestätoista opetuslapsesta epäilleen Jeesusta!

Matteus 28

17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.

- vaikka ei niistä yhdestätoista opetuslapsesta yksikään itse epäillyt, vaan heidän yksitoista epäuskoista naapuriaan epäilivät. -
Näytä lisää

>>>>Apostolit eivät käyttäneet Matt 28:19 kastesanoja! Siitä on nyt kyse! Ja miksi eivät niitä käyttäneet? Siksi etteivät olleet niistä ikinä kuulleetkaan! Jos Jeesus olisi heidän käskennyt niitä käyttää, niin he olisivat ilman muuta sen tehneet!<<<

Tai sitten he tiesivät että Isän ja Pyhän Hengen nimi on Jeesus ja kastoivat siihen yhteen nimeen. Jeesus kun puhui yhdestä nimestä lä'hetyskäskyssä. Isällä ja Pyhällä Hengellä ei siis ole eri nimeä kuin Jeesuksella. Apostolit tiesivät että se yksi nimi on Jeesus.

"-" Jaikalin seli...seli...selitys ei selitä sitä, että mikseivät apostolit kastaneet siten, kuten Matt. 28:19 käski heitä kastamaan!

"-" SeliSeli-Jaikali se muistaakseni kai oli, tai sitten joku Toivosen Usko, joka muutama vuosi sitten väitti, että Jeesus vanhempineen matkusti kyllä Egyptiin, mutta palasivat jo viikon päästä takaisin Jerusalemiin, Jeesusta ympärileikkauttamaan! Selitteli siten, miten Matteuksen ja Luukaksen jutut niin paljon erosivat toisistaan! Kova poika tuo Jaikali omasta päästään keksimään ja selittelemään Raamattua mieleisekseen! Ja aina päin mäntyä! Kevyiksi raamatunvastaisiksi ovat Jaikalin nuotiotarinat vaa`alla punnittu! Ymmärtää yhtä paljon Raamatusta kuin sika tekohampaista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu