Kuukausia vaivannut niskakipu poistui, katsottuani televisiosta Mika Yrjöjän puhetta. Tuo hänen saarna tuli alffa teeveestä noi viikko sitten. Hän kehoitti sinä paikalla olijoita ja television ääressä katsojia panemaan kätensä siihen sairaudensa kohdalle, makoilin katsoessani lähetystä ja laitoin käteni niskaani. Nyt on viikko mennyt ja tuo raastava hermokipu katosi. kipu oli että se nousi takaraivolle, Käytin kaiken mahdollisen niskatukea kokeilin voiteita särkylääkkeitä, osin ne autoivatkin mutta kivut ei lähteneen. Tuskaisia oloja, jokainen tietää mitä on hermopakotus kenelä niitä on ollut pitempiä aikoja. Mulla oli tilattu jo vastaanotto akakin ja kävinkin siellä viikolla. Tuolle vaivalle ei voida kuulema kuin leukkauksella joka tehdään kun on niin huonona että olisi pakko tehdä, mutta ei tässä vaiheesa vielä. En maininnut lääkärille tuosta tapahtumasta, peläten että onko kivut vielä ohi ja palaavat. No viikko on mennyt, hermokipu poissa, muuta en voi sanoa kuin KIITOS JEESUS!
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
On se hyvä että jeesukselle on paljon tärkeämpää poistaa niskakipusi kuin pelastaa muutama tuhat afrikkalaista lasta nälkäkuolemalta Minua tuollainen jumala lähinnä oksetuttaa....
Mulla parani paha allergia kun aloin ateistiksi. 20 vuotta sitä vaivaa kestikin.
Minulla oli lauantaina kurkku kipeä, mutta kipu lähti kun katsoin Muumi DVD:tä.
KIITOS MUUMIT!
Minä katselin televisiosta Huvila & huussia, kun yhtäkkiä koin voimakkaan erektion. Olen ollut kyvytön jo 10 vuotta. KIITOS REMPPAMIEHET!
Jeesus parantaa. Pilkkaajat ovat kohta avuntarpeessa, mutta apua ei löydy. Ilotse tomumaja, sillä on aika iloita.
Tuollaisia todistuksia tämä palsta kaipaa.
Sinusta siis On se jeesukselle on paljon tärkeämpää poistaa uskovan hihhulikin niskakivut kuin pelastaa muutama tuhat afrikkalaista lasta nälkäkuolemalta Minua tuollainen jumala lähinnä oksetuttaa....
Niin mutta eihän niillä afrikkalaisilla ole rahaa . Miksi siis auttaa heitä ? Eivät osta ensimmäistäkään Jeesus dvd kiekkoa. Jenkki evankalistat tarvitsee paljon rahaa.
David Herzogin tilaisuuksissa Helsigissä tapahtui vastaanlaisia parantumisia. Paljon nimenomaan kiputiloihin.
En halua enempää ruotia näitä, mutta tiedän David Hetzogin olevan eksyttäjä, joka ei puhut totuudenmukaista evankeliumia. Esim. Hertzog sanoi, että Jumala oli käskenyt hänen antaa autonsa ranskalaiselle papille (taisi olla katolinen). Neitsyt Marian ruokoilija ei ole koskaan Jumalan asialla. Helsigissä on katolisessa kirkossa rukoiltu lemmikkieläinten sairauksien poistumisen puolesta neitsyt Marian nimessä. Erään koiran karvanlähtö parani, kun olivat rukoilleet netsyt Mariaa. Sellaiset ovat paholaisesta, joita tehdään neitsyt Marian nimessä.
Kun tapahtuu ihmeitä, niin tulee tarkistaa millaista opetusta ja toimintaa on pastorilla. Jumala vahvistaa totuudenmukaisen sananjulistamisen voimateoilla. Mutta sitten on myös niitä taikatemppuja, jotka eivät ole Jumalasta. Sen tiedän, että Mika Yrjölä on levittänyt Saalemissa erästä väärä profetiaa siitä, että Jumala olisi antanut erään ameriikkalaisen menestysteologin johtaa auringonlasku. Tällainen puhe ei ole herrasta ja Yrjölä on tällaista väärää profetiaa levittänyt.
Jos jonkun papin käsien alla herää kuollut, niin se on aina Jumalasta. Jumala kertoo silloin, että tämä sananjulitaja on Jumalan asialla. Paholainen eikä mikään muukaan epäjumala pysty herättämään ketään kuolleista. Vain Raamatun Jumala pystyy herättämään kuolleen.
Näistä asioista opettaa hyvin Raamattu. Simon teki taikatemppuja Jumalan nimessä, mutta ei Jumalan voimalla. Sitten paikalle tuli Filippus, joka teki Jumalan nimessä ja Jumalan voimalla suuremmat ihmeet:
Ap.t. 8:
9. Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
10. ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
11. Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.
12. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
13. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
14. Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
15. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16. sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18. Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
19. ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
20. Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
21. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
22. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
23. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
24. Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet".
Huh miten raukkamaista kirjoittua siihen, kun toinen kertoo saaneensa parantua.
Kyllä olette raukkoja ihmisiä ja vastustatte Jumalaa.
Jumala parantaa kenet parantaa, mutta ei paranna pilkkaajiaan.
Mitä taikatemppuja tuo Simon teki, mutta ei hänen kerrota kynneen ketään parantamaan. Varmasti osasi hämmästyttää taikatempuilla kansaa ja niin tänääkin on tuollaisia taikatempun tekijöitä. Eivät ketään yritäkään parantaa, mutta tekevät muuten jos millaisia taikoja.
Sinusta siis jeesukselle on paljon tärkeämpää poistaa uskovaisen hihhulik niskakivut kuin pelastaa muutama tuhat afrikkalaista lasta nälkäkuolemalta Minua tuollainen jumala lähinnä oksetuttaa....
On todella tärkeää kiinnittää tarkka huomio siihen, miten pastori puhuu ja mitä opettaa. Taivaaseen eivät pääseet kaikki ne, jotka Jumalan nimessä tekivät voimatekoja. Sinne pääsevät ainastaan ne, jotka puhuvat totuutta ja tekevät Jumalan tahdon.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mika Yrjölä ei opeta oikein.
Raamatullistahan tuo on. Eri asia, kuka ja mikä parantaa!!
DoctorT, kuinka kauan olet ollut uskossa ja lukenut Raamattua. Jos sanot, että kauan, niin miksi et tiedä sitä, että Parantaja on Jeesus.
18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.
Jos valtakunta, kaupunki tai talo riitaantuu itsensä kanssa siitä tulee autio. Saa.tana vangitsee ihmiset sairauteen ja syntiin, eikä paranna ja pelasta.
Jeesus tuli pelastamaan Saa.tanan vangit, sillä Hänen voimansa on paljon suurempi kuin vastustajan voima.
Itse olen kokenut suuret ihmeet ja ne ovat Pyhän Hengen voimavakutuksesta, eli Jumalasta tulleita. Niitä ihmeitä on pilkattu erityisen paljon tällä palstalla, joten täällä on heitä, jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä.
Taikurit saavat tulenkin lankemaan taivaasta, mutta vapauttavaa ja parantavaa voima ei heillä ole, sillä se on Jumalan voima ja Jumalan hallussa.
Matteus 12
12 Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."
13 Sitten hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi!" Ja hän ojensi; ja se tuli entiselleen, terveeksi niinkuin toinenkin.
14 Niin fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet.
15 Mutta kun Jeesus huomasi sen, väistyi hän sieltä pois. Ja monet seurasivat häntä, ja hän paransi heidät kaikki,
16 ja hän varoitti vakavasti heitä saattamasta häntä julki;
17 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo:
18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.
19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.
20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.
21 Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa."
22 Silloin tuotiin hänen tykönsä riivattu mies, joka oli sokea ja mykkä, ja hän paransi hänet, niin että mykkä puhui ja näki.
23 Ja kaikki kansa hämmästyi ja sanoi: "Eiköhän tämä ole Daavidin poika?"
24 Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
25 Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.
26 Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?
27 Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
28 Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.
"Lähettiläs" kirjoitti tässä viesitssään seuraavaa:
-
" Jos valtakunta, kaupunki tai talo riitaantuu itsensä kanssa siitä tulee autio. Saa.tana vangitsee ihmiset sairauteen ja syntiin, eikä paranna ja pelasta.
Jeesus tuli pelastamaan Saa.tanan vangit, sillä Hänen voimansa on paljon suurempi kuin vastustajan voima.
Itse olen kokenut suuret ihmeet ja ne ovat Pyhän Hengen voimavakutuksesta, eli Jumalasta tulleita. Niitä ihmeitä on pilkattu erityisen paljon tällä palstalla, joten täällä on heitä, jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä.
Taikurit saavat tulenkin lankemaan taivaasta, mutta vapauttavaa ja parantavaa voima ei heillä ole, sillä se on Jumalan voima ja Jumalan hallussa. "
-
Tuo on pahasti väärä tulkinta !
Raamatun mukaan nuo valhe voimalla toimivat ajavat ulos riivaajia ja tekevät ihmetekoja !
Matt. 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
Ja sairaus voi välillä olla riivaajan aiheuttama, kuten olemme raamatusta lukeneet esim. sen kaatumatautisen pojan tapauksen, jossa Jeesus ajoi hänestä riivaajan !
17 Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: "Opettaja, minä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki.
18 Ja missä vain se käy hänen kimppuunsa, riuhtoo se häntä, ja hänestä lähtee vaahto, ja hän kiristelee hampaitaan; ja hän kuihtuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet."
19 Hän vastasi heille sanoen: "Voi, sinä epäuskoinen sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet minun tyköni."
20 Niin he toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään, ja hänestä lähti vaahto.
21 Ja Jeesus kysyi hänen isältään: "Kuinka kauan aikaa tätä on hänessä ollut?" Niin hän sanoi: "Pienestä pitäen.
22 Ja monesti se on heittänyt hänet milloin tuleen, milloin veteen, tuhotakseen hänet. Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä."
23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo".
24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani".
25 Mutta kun Jeesus näki, että kansaa riensi sinne, nuhteli hän saastaista henkeä ja sanoi sille: "Sinä mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde ulos hänestä, äläkä enää häneen mene".
26 Niin se huusi ja kouristi häntä kovasti ja lähti ulos. Ja hän kävi ikäänkuin kuolleeksi, niin että monet sanoivat: "Hän kuoli".
27 Mutta Jeesus tarttui hänen käteensä ja nosti hänet ylös. Ja hän nousi.
Joten kun "lähettiläs" viittasi jo siihen, että jos ja kun valtakunta riitaantuu itsensä kanssa, se on jo lähellä tuhoa, niin se tarkoittaa tässä lopun ajassa sitä, että saa-tanan viimeinen epätoivoinen eksytys on se, että näennäisesti hänen palvelijansa ajavat ihmisistä ulos jopa riivaajia ja siten parantavat sairaitakin.
24 Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.
25 Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä.
26 Ja jos saatana nousee itseänsä vastaan ja riitautuu itsensä kanssa, ei hän voi pysyä, vaan hänen loppunsa on tullut.
Eli tämä "saa-tanan riitaautumis" asia on yksi selvä merkki lopun ajasta !
Eli tässä ajassa emme voi arvioida julistajan oikeellisuutta edes ihmeiden ja merkkien kautta, sillä vihollisen palvelijat saavat aikaan samaa !
Joku voin nyt sanoa, että se on sama kenen kautta saa avun, mutta raamatun mukaan se ei sitä todellakaan ole !
Luetaan esim riivaajien ulos ajamisesta ja mitä siinä voi tapahtua:
24 Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
25 Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
26 Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset."
Siis jos vain joku vihollisen lapsikin ajaa riivaajia ulos, eli valtakunta riitaantuu siis itsensä kanssa, niin jos sitä "astiaa" ei täytetä Pyhällä Hengellä, eli jos se ihminen ei uudestisynny, niin se astia jää tyhjäksi siis, ja silloin se saastainen henki voi toimia juuri kuten tuossa sanotaan !
Jos luemme vähänkin kriittisesti parantumis ihmeistä, joita on tapahtunut monien selvästi harhaopettajien kautta, niin vaikka ihminen on hetkeksi saanutkin vapautuksen, niin se ei ole ollut pysyvää, ja tuon Sanankohdan mukaan on voinut käydä paljon pahemmin jälkikäteen.
Minun on pitänyt tästä asiasta kirjoittaa ja varoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi, mutta nyt koin kehoituksen sen kertoa.
Tutkikaa ja koetelkaa tämä, mutta itse tiedän sen opetuksen Herralta saaneeni, ja nytkin vain lyhykäisesti sen toin tietoonne !
Tomumaja, ilotse ja kiitä Jeesusta, Hän todella parantaa ja vapauttaa synnin orjuudesta ja sairaudesta. Itse olen kokenut suuret ihmeet ja ne ovat olleet pysyvän terveyden saamisia.
Terveisin Lähettiläs
Joudun ikävä kyllä ohittamaan luetaankosanaa2 viestit vastaamatta hänelle. Hän pilkaaa jatkuvasti Jumalan suuria tunnustekoja.
Jeesus totisesti kertoi, että se valtakunta, kaupunki ja talo riittaantuu itsensä kanssa jos tekee vastaisiaan tekoja.
Jeesus tarkoitti sillä, että moni luulee parantuneensa ja vielä useampi mainostaa olevansa parantaja, vaikka todellisuudessa parantumisia ei koskaan ole tapahtunut. Taikuri saa ihmisen luulemaan hetken verran, että tuo taikuri kykeni tekemään parantamisihmeen, mutta se on vain heki, kun totuus tulee esiin ja sairaus palaa.
Nuo ns. parantajat menevät Jeesuksen luokse ylpeillen teoistaan. He ovat Herra, Herra hokijoita, jotka Jeesus ajaa luotaan pois.
Taas ohitat selvän Sananpaikan:
Matt. 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
Siis ei noin voi sanoa, jos se ei silmin nähden ole myös tapahtunut !
Nuo eivät olleet Jumalan lapsia, eikä Herran omia, sillä Jeesus sanoo tuossa "EN OLE KOSKAAN" teitä tuntenut, eli EI KOSKAAN tarkoittaa sitä, että eivät ole koskaan olleet Jumalan lapsia !
Tämä on vakava asia, ja vakava varoituksen sana, eli älkää luottako ihmetekoihin ja parantumisiin tai jopa siis saastaisten henkien ulos ajamisiin, kaikki sellainen toiminta ei ole Jumalasta !
Ja kautta aikojen on ollut, ja yhä on, saa-tanan lapsia ihmeparantajina, joten on turhaa väittää toisin, mutta heidän "apunsa" on kyllä vaatinut veronsa, eli pahemmin ihmiselle käy sen parantamisen kautta ja vuoksi, kuin jos olisi ollut vain sairas.
Eli parempi on ihmiselle olla vaikka sitten sairas, kuin joutua vihollisen voimien sitomaksi tai muuta vastaavaa !
Mutta tuohonhan tämä saa-tanan eksytys perustuukin tässä lopun ajassa varsinkin, eli jos ihminen himoitsee vaikkapa terveyttä, eikä välitä siitä lähteestä mistä se tulee, niin sen kautta saadaan ihminen luopumaan Jumalasta ja Hänen avustaan.
Nyt oikeasti punnitaan ja seulotaan ihmisiä, eli kuka ottaa vastaan siunauksia, sen lähteestä yhtään välittämättä, ja kuka taas on vaikka ennemmin sairas, kuin menee noiden eksyttäjien autettavaksi ja käsien alle "siunattavaksi", ja sen kautta saadaan sitten jopa toinen henki, ja se on menoa sitten.
Varokaa nyky ajan parantajia ja ihmeiden tekijöitä ja riivaajien ulos ajajia, sillä paljon on eksytystä tässä ajassa ja tuollaisen toiminnan kautta ja avulla saa-tana pyrkii eksyttämään vilpittömätkin uskovat.
Siis jos uskova ei tiedä näitä asioita, niin hän voi ymmärtämättömyyttään eksyä pahastikin.
Siksi on tärkeää varoittaa ja kertoa se, että moni "hyvä" ja hyvältä näyttävä ja vaikuttava onkin samaa, kuin huumeiden välittäjien tarjoilemat ilmaiset karkit ja kokeilu maistiaiset !
>>>Nuo ns. parantajat menevät Jeesuksen luokse ylpeillen teoistaan. He ovat Herra, Herra hokijoita, jotka Jeesus ajaa luotaan pois.<<<
Ei Jeesus aja sairaiden parantajia pois luotaan. Hehän tekevät Jeesuksen tahtoa ja tekoja. Jeesus sanoi ajavansa pois laittomuuden tekijät. Ja synti on laittomuus. Siis, synnintekijät ajetaan pois, ei Jumalan tahdon tekijät.
Millä perusteella väität väärien, eli eksytyksen hengen aihauttamaa paranemista Jeesuksen tahdoksi ?
Siis ne väärät sanoivat ajaneensa ulos riivaajia !!!
Se siis on Jumalan tahto ?
Miksi sitten Jeesus sanoi, että menkää pois te laittomuuden tekijät ???
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Yritä nyt ensin selvittää edes itsellesi, tämän Sanankohdan sanoma !
Jotta et opettaisi taas ihan puuta heinää !
Jotta saisit hieman perspektiiviä tähän asiaan, niin miksi uskova joka on sairas ei parannu, vaikka hän kovasti anoo ja rukoilee ja parantuminen on kuitenkin Jumalan hyvä tahto ihmisen kohdalla ???
Mieti asiaa tarkkaan !
Siis minä tiedän omasta kokemuksesta sen, että jopa sairaus voi olla siunaus, jonka kautta Jumala opettaa ja kasvattaa ja jopa suojelee Rakasta lastaan.
Eli aina ja joka tapauksessa paraneminen ei olekkaan Jumalan tahto, vai miten sinä selität sen uskovan sairastamisen itsellesi ???
Lue Jobin kirja, se kertoo paljon Jumalan tutkimattomista Teistä, eikä Jobille siis voinut tapahtua mitään vastoin Jumalan tahtoa ja sallimusta, ja kaiken sen Tien läpi käytyään, pääsi Jumala siunaamaan yhä enemmän Jobia, ja Job, vaikka tunsi Jumalan paremmin kuin hänen "ystävänsä", sanoi lopulta seuraavaa:
Job 42:5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
1 Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.
3 'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.
4 Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua.
5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
6 Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."
7 Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.
Siis se Jobin kärsimysten ja sairauksien ja menetyksien Tie, vei hänet syvempään Jumalan tuntemiseen ja lisäksi osalliseksi suuremmista siunauksista !
Joten Jaikali, oliko Jobinkin sairaus Jumalan tahto ja osaksi Hänen suunnitelmaansa, siinä hetkessä Jobin elämässä vai ei ???
Eli sinäkö tiedät sen, onko esim sairaus tai sen paraneminen Jumalan tahto vai ei ???
Sinäkö sen siis tiedät varmasti ?
Hyvä Tomumaja! Kiitos Herralle saamastasi parantumisesta! Tuon yhden tekstejä ei lueta enää, joten ohita sinäkin hänet aina, kun hän tulee kommentoimaan. Niillä ei ole mitään painoarvoa lainkaan. Kiitos Herralle!
Sinusta siis jeesukselle on paljon tärkeämpää poistaa uskovan hihhulik niskakipu kuin pelastaa muutama tuhat afrikkalaista lasta nälkäkuolemalta Minua tuollainen jumala lähinnä oksetuttaa....
Muutaman tuhannen afrikkalaisen lapsen pelastaminen nälkäkuolemalta ja muu vastaava avustustyö on ihmisten tehtävä. Jeesus sanoi oppilailleen: "Antakaa te heille syödä". Ole siis sinäkin Jeesuksen opetuslapsi ja tartu osaltasi toimeen. SItten ei enää okseta eikä ole tarvetta arvostella Jumalan tekoja. Saat itse olla niissä mukana. Toivon sinulle todellista nälkää ja janoa. Ei leivän nälkää eikä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.
Jeesus pelastaa ja parantaa. Kiitos Isälle, että Hän on antanut Jeesukselle kaiken vallan sekä taivaassa että maan päällä.
Olen yleensä varsin kriittinen moniin "ihmeparantumisiin". Tämä on eksytysten aikaa ja haluan välttyä kietoutumasta niiden pauloihin. Jumalan teoista annan kuitenkin kunnian yksin Hänelle. Herra siunatkoon tomumajaa vastakin. Kiitos, kun kerroit kokemuksesi.
Jos Jeesuksella on valta, niin miksi ei auta afrikkalaisia aidsiin kuolevia lapsia?
Niin. Miksi halusi pitää nälän pois siellä arolla , mutta antaa kuolla nälkään nytkin kaikkialla? Onko Raamattu satua: uskovat voivat juoda myrkyllistä juomaa. Kuka uskoo?
Vois tässä olla vastausta http://www.jaikal.se/48683152
Jos asia ei selviä tuota kautta kunnolla, niin Sana vahvistaa itse itsensä, eli otan tähän toisen asian ja Sanan paikan, joka vahvistaa tuota edellistä:
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Siis saa-tana itse matkii valkeuden enkeliä, ja sillonhan hänen pitää todella olla samankaltaisen oloinen kuin valkeuden enkeli.
Tuossa sanotaan, että vihollisen palvelijat tekeytyivät jopa apostoleiksi, mitä sekin Raamatun muun ilmoituksen mukaan tarkoittaa:
2. Kor. 12:12 Onhan apostolin tunnusteot teidän keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla.
Eli tämäkin osaltaan vahvistaa vain sen, että ihmeet ja merkit pitää olla tuollaisella apostoliksi tekeytyvällä vihollisen palvelijalla, ei hän muuten voi olla uskottava !
Oletteko oikeasti näin sokeita sille, missä ajassa nyt elämme ja mitä ympärillämme tapahtuu ???
Täällä on taas "kaikenkarvaisia" vastaajia. Tuo umpihetero on kyllä erikoinen tyyppi?!
Jumala parantaa. Kiitos Jeesukselle.
https://www.youtube.com/watch?v=Bvd1Nl38PgQ
VPK ehti ensin palopaikalle ja sammutti palon. Myöhemmin vakinaisen palokunnan saapuessa tehtiin arvio: väärin sammutettu.
Mitäs lluulette lähettiläs ja tomu...miksi jumala paransi minut vaikka olen teidän mielestä niin paha?
Ihmisten mielipiteillä ei ole arvoa, kun on kyse Jumalan teoista. Hänen tekonsa eivät ole ihmisten selitettävissä.
Kirjoitettu on: "Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille".
"Hän antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
Hyvyytesi tähden et sinäkään ole parantunut, vaan Herramme sanomattamasta armosta. Usko se ja kiitä.
Miksi hän sitten unohtaa täysin viattomat nälkään kuolevat alle yksi vuotiaat lapset? Miksi tämä teko vuodesta toiseen? Huomaa että huomattava osa nälkään kuolevista lapsista on lähetyssaarnaajien jäljiltä kristittyjä.
Siellä missä mannerlaatat yhdistyvät on myös ihmiset vaarassa. Tulee tsunameja ja maanjäristyksiä.
Kaukana on kuitenkin se aika jolloin luonnon jumalia lepytettiin ja afrikkalaiset...pyysivät sadetta.
Me olemme luonnon armoilla.
JUMALA on luonut ne luonnonlait.
Afrikkalaisten nälkäkuoleman torjuminen kuuluu umpiheterokseille ,mieluummin niille jotka on siellä paikalla,etenkin niille jotka saattoi lapset maailmaan. Jeesusko kaikkeen syyllinen.
Kuule kun te puupääuskovaiset täällä hehkutatte että "kaikkea ohjaa jumala" niin hänkö ei nyt sitten ohjakkaan sitä, että tuhansia alle yksivuotiaita lapsia kuolee Afrikassa joka vuosi nälkään?
Jos hänellä kerran on "valta, voima ja kunnia" parantaa hihhulin niskakipu, niin miksi ihmeessä hänellä ei ole "valtaa, voimaa ja kunniaa" pelastaa täysin viattomia ja synnittömiä lapsia? Jos näin tapahtuisi niin minustakin tulisi heti hellari....
Tsunameja ja maanjäristyksiä... kaksipiippunen juttu. Miksi ihmiset asuvat lähellä tulivuoria?
Vulkaaninen maa on erittäin ravinteikasta, joten tulivuoria ympäröivät alueet ovat usein hedelmällistä ja maanviljelykseen hyvin sopivaa seutua.
Tsunameja syntyy mannerlaattojen reuna-alueilla. Ihmiset asuvat siellä vesien partailla piilevästä vaarasta huolimatta. Elämäntapa on usein välitöntä dolce vitaa, viattomat lapset leikkivät vesileikkejä, eikä puhettakaan, että heidät pitäisi pelastaa näiltä paratiisirannoilta, jonne moni suomalainenkin haikailee...
Aivan. Jumala ei ohjaa, kaiketi.
Tässä kaupungissa oli suuri maanjäristys 100 vuotta sitten, ja sellainen tulee jossain vaiheessa taas. Sen voi ajatella. Suomeen taas ei voi edes kuvitella.
>>>Tässä kaupungissa oli suuri maanjäristys 100 vuotta sitten, ja sellainen tulee jossain vaiheessa taas. Sen voi ajatella. Suomeen taas ei voi edes kuvitella.<<<
Vai ei voi kuvitella Suomeen maanjäristystä? Uskon että Suomessa oli maanjäristys viimeksi muutama viikko sitten. Meillä ainakin täällä rapakon toisella puolella oli maanjäristys. Se oli ihan koettavissa. Makasin sängyssä hereillä myöhään illalla kun sänky alkoi täristä. Sitä kesti ehkä puoli minuuttia.
Muistan myös vuosilta 2003 - 2004 kun täällä oli vielä voimakkaampi maanjäristys. Talomme kattolistojen ja seinän ja katon väliin tuli halkeamia ja muutamassa nurkassa myös. Olin silloin vaimon kanssa naapurikylällä kyläilemsssä. Istuimme talon isännän keittiössä ja keskustelimme. Muistaakseni oli syksy ja pimeä ilta. Yhtäkkiä kuului sellainen ääni jota en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Kuului voimakas kummallinen jyrinä niin kuin olisi ollut ukkosenilma mutta tiesin että se ei ollut ukkonen. Talo alkoi tärähdellä. Minä ensimmäisenä ajattelin että matkustajakone on pudonnut maahan talon lähettyvillä. (Meidän päältä lentelee matkustajakoneet). Katsoimme ihmeissämme toisiimme muutaman sekunnin ja sitten mitään toisillemme sanomatta juoksimme kaikki kolme ulos talosta rappusille katsomaan. Minä etsin katseella tulipatsasta. Olin varma että lentokone oli tullut alas. Niin kova oli se ääni ja tärinä.
Myöhemmin kotona huomasin edellä mainitsemani vahingot talossmme. Läheinen naapurimme kertoi myöhemmin, kun asia tuli puheeksi, että hän oli kotona maanjäristyksen aikana. Hän oli ollut keittiössä tiskaamassa kun hän kuuli kovan selittämättömän jysäyksen. Hän sanoi olleensa varma että rekka oli ajanut hänen talonsa seinään. Niin emme puhu mistään mitättömästä maanjäristyksestä. Ja minä en asu kovin kaukana Suomesta. Asun Ruotsissa. Nämä molemmat maanjäristykset ovat mitattu myös Suomessa.
Meillä oli maanjärjistys täällä muutama viikko sitten. Tuolit, pöytä ja kaapit heiluivat. Ihmisisiä juoksi ulos katsomaan peloissaan kysymys huulillaan tapahtumasta. Suomessa oli maanjäristys ja meidän alueella aivan tuntuvana.
juttusi kuvitelmat? et ikinä siihen pysty. ihmeitä tapahtuu,mutta aina niihin on joku todellinen...maallinen järkisyy,vaikka ne ei aina selviä. ei taivas auta ketään,maailma on ihmisen helvetti liian monella tavalla.
Niskakivun poistuminen nyt mikään ihme ole lapsellista höpinää. Kipuja tulee kipuja menee. Sitten kun amputoidun jäsenen tilalle kasvaa uusi syntymästä sokea saa näkönsä tetra nousee pyörätuolista näistä esim. videot niin puhutaan ihmeistä.
yksilähimmäinen:
Vastaan:
Helmikuussa tuli 50 vuotta täyteen siitä hetkestä, kun lasken tielle astuneeni.
SANAA luen päivittäin.
Se Henkilökohtainen Jumalankoulu,jota nämä vuosikymmenet käynyt olen, ovat antaneet jonkinlaisen taidon arvioida oikeaa ja väärää. Mika Yrjölä on ollut väärässä jo kauan!
Eräs täällä melskaa, miksi Jumala ei ruoki Afrikan nälkäisiä!
Miksi jumalaton maailma ei mm hoida malariaa Afrikassa, vaikka keinot ovat?? Miksi?
Siksi koska sun kaltaises laitalahkolaiset ei välitä edes palestiinalaisista saatika kauempana asuvista ihmisistä!
KTS!!
Sinäkö teet jotain palestiinalaisten hyväksi? Sinäkö olet arvostellut ja ollut kiukkuinen siitä, että miljardit Gazaan ja palehallinnolle, eivät tavoita kansan tarpeita? Sinäkö olisit asiasta jotain sanonut,et!!
Mielenkiintoista oli, että YLEn uutisissa parisen vkoa sitten mainittiin palestiinalaisten alkavan kyllästyä Hamasin tapoihin!!! Mikähän viiraus YLEssä silloin kävi!!!
Palet ovat täysin itse syyllisiä oloonsa ja kurjuuteensa. Siihen ei kenelläkään muulla ole osaa eikä arpaa. Lukutaidottomia,joutilaita hyväksikäyttävät Hamas ja Fatah,nämä KTS:n suuret rauhantekijät!
Oi miten yksinkertaista!!!