Jo on aikakin puhua JHL:n touhusta suoraan, alla pari lainausta hyvästä artikkelista. Kenen atua JHL ajaa?
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/kilpailukykysopimus-tyrm-tt-v
”Valitettavasti Eloranta on yhdessä liiton muun johdon kanssa sitoutunut ideologisesti oikeistolaiseen talouspolitiikkaan.”
”Kaikki hallituksen ja EK:n toimenpiteet ovat heikentäneet julkisen sektorin asemaa. Esimerkiksi työnantajamaksuja on kevennetty ja palkankorotuksia on korvattu veronkevennyksillä. Toimenpiteet ovat heikentäneet julkisen sektorin asemaa ja kohdistuneet matalapalkkasektorille rankalla kädellä. JHL ei ole halunnut nähdä asiaa ongelmana. – JHL ei myöskään ole lainkaan esittänyt kritiikkiä EU:n sanelemaa talouskuripolitiikkaa kohtaan. Sisäinen devalvaatio, jota nyt ajetaan vientiteollisuuden hyväksi, on liitossa hyväksytty. – Se että esimerkiksi terveydenhuolto tuotetaan julkisena palveluna, ei tarkoita tehottomuutta. Suomessa julkiset terveydenhuoltokustannukset ovat EU:n keskiarvoihin verrattuna kolmanneksi matalimmat suhteessa bruttokansantuotteeseen.”
” Kilpailukykysopimusneuvottelut ovat aiheuttaneet tuohtumusta työntekijäosapuolen kohdalla.– JHL:ssä ei ole kysytty kentän mielipidettä siitä, tulisiko neuvotteluihin ottaa osaa. Tällaista käytäntöä ei ole koskaan ollut, mutta sellainen pitäisi olla ja samalla se olisi hyvä tapa selvittää, kuinka tyytyväisiä liiton jäsenet ovat sen toimintatapoihin. ”
” Lopullisesti neuvottelutuloksen hyväksyttävyydestä JHL:n osalta ottaa kantaa liiton edustajisto toukokuun lopussa. – Sopimus pitäisi ehdottomasti kaataa. On outoa, että käytetään nimitystä kilpailukykysopimus, koska kyse on Sipilän leikkauslistasta, joka hyväksytetään. Mitä pienemmässä piirissä päätöksenteko tapahtuu, sitä heikompia sopimuksia ollaan valmiita tekemään. – Hallitus pyrkii kaikin mahdollisin keinoin kaventamaan ay-liikkeen asemaa ja se on mielestäni ottanut aivan liian aktiivisen roolin työmarkkinakysymyksissä. ”
Kenen etua JHL ajaa?
NaistenKustannuksella
0
101
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san621841- 541166
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661107Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182980Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 92911
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu116908