Monesti mulla itku lähellä, vaikka peitän kyyneleeni.
Tää on pitkä tosi tarina ja ei ehkä ihan herkimmille.
Mä tiedän, että moni on kokenut tosi kovia ja ei ole kellään helppoa tai ainakin elämä on kovaa hyvin monella, mutta itse voi vaikuttaa ja teen parhaani.
Täytyy silti myöntää, että mä olen nyt lopen uupunut ja tosi väsynyt, vaikka joskus on energiaa ja nauran vauvalleni ja vanhemmalle tytölleni oon mä silti ihan helvetin väsyny ja surullinen myös.päivittäin. Mä mietin mun kuollutta isosiskoa joka päivä oon käyny sururyhmän lääkärissä ja seurakunnalla, mutta kun en saa soskoani takas eikä mulla oo täällä uiessa paikkakunnalla pahemminystäviä tai ketää melko voeras paikka ja mä oon kohta 30 ja mä ujostelen ku mikäki vitun pelkuri,vaikka oon sosiaalinen ja iloinen ollu lähes aina. Se mitä mä oon kokeny mun elämässä on sekä vahvistanu mua, että satuttanu mua ja hajoittanut kertoo miksi oon tällainen. Oon lähes maalta kotoisin.Mun äiti on antanu meiän lapsena tulla ja mennä leikkiä vapaasti pihalla enkä oo äitille hyppiny silmille lapsena ja kun muutettiin pääkaupunkiseudulle jäi lapsuudenystävät noin vajaa 8vanhana. Olis 4v kun Äiti ja isä erosivat. Olin 6v kun äiti tapas yhen miehen ja ne seurusteli aika pitkään5-6v ja sitte olin 11 vavanha se murskas äitin kylkiluun ei ollu tahallinen se murskaud, mutta lyönti kyllä. Riiteli paljon. Mutta mä en nähny niitä riitoja siks oli paljo hyvää mun lapsuudessa. Mun oma isä on lestadiolainen ja mun nähen lyöny nyrkillä mun veljiä mun nähden ja huutanut, kurkkusuorana niille mun nähden ihan siitä asti ku oon syntyny ja varmaan ennenki. Painostanu uskonnolla lukinnu ne huoneeseen lapsesta asti ja sanonu, että ulos et pääse, ellet usko tähän uskontoon mä oon nähny kaiken ja pelänny nykyään mun veli asuu yksin omassa kämpäs ja toinen on vankimielisairaalassa, vaikka ei ole.tehnyt paljo pahaa ei oo tappanu ketää, mutta on ollu.10 v sitte nii sekasin, ku isä.käyttäny henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsesta asti ja mun mummi on henkisesti ja fyysisesti sairas manipuloinu tän mun veljen niin, että äiti ei jaksa ja kasvatti sen mun veljen ku oman lelli sen pilalle ja sillo mun veli.sekos ja joutu hullujehuoneelle nyt siitä on koht 20 v ja se on tosi rauhallinen ja ihana ihminen kirjoittaa runoja laulunsanoja korjoittaa joka päivä ihania juttuja soittaa mulle.välillä usein, mutta pääsee vain 1 kerran vuodessa lomille yhdeksi päiväksi.näin viimeksi veljeni 2015. Tammikuun alussa siskoni hautajaisissa :,( tuntuu niin pahalta. Minulla on pieni vauva en pysty matkustamaan täältä 6h tapaamaan häntä enkä omista autoa eikä miesystäväni jaksa ajaa 15h työpäivien jälkeen. Tosi rankkaa välillä. Mä silti jaksan hymyillä.
Lapsuudessani on niin paljon kaikke, että, vaikka jaksan hymyillä ja tehdä asioita on esim työelämään meno stressi. Mä en voi hakea esimerkiksi diaknoosia masennukseen ynm oon koittanu sillo lääkäri on vaa sanonu. Että mee osastolle lapses kans, ku oon puytäny jotai pillereitä, että jaksaisin ja haluan jaksaa, niin en enää viiti ees lääkäriin mennä pyytää.apua.noin 8v sitte vaitiollavelvollisuus petettiin niin pahasti, että sain paskaa niskaan ja tappelin yksinhuoltajuudesta pitkään. Oli vitun kovaa elämää silloin.
Sain pitää lapseni jouduin näyttää/todistamaan paljon mun arkielämää, jotta uskois lapsen isä, että jaksan ja pärjään no palataan nyt meneeseen mun lapsuuteen/nuoruuteen pikkuhiljaa
Vaikka mua on potkittu päähän ku olin12v 3 vuotta hakattu päätä seinää ynm kamalaa mun äitin exä joka tapas mun äitini siis kun mä olin 12. Niin kärsin 3v pahoinpitelystä ja se teki kaikki salaa en saanu kertoa niistä tai se uhkas tappaa meiän perheen muute. Jouduin lopuks lastenkotiin koska meinasin tappaa itteni ku vähä kilahti päässä kaikki paksa, mutta Mä kasvoin ihmiseksi mä oon nyt äiti ja rakastan mun lapsia ja musta on koitettu 3exää leimata nut hulluks tämän mun rankan menneisyyden vuoksi.
Tiedän, etten oo ainoo, joka kokenut kovia ja harmi, että moni kokee paskaa. Oon.tänäpäivänä niin yksinäinen ja tahtoisim.ystäviä ja mä ihan tosi tahtoisin vain luotettavaa seuraa kuunnella ja tulla kuunnelluksi ja oon kuullu ja kokenu kovia ja mä todellaki ymmärrän ihmisiä ja vituttaa, että ihmiset on nii helvetin töykeitä tänäpäivänä mutta on niitä iha vitun hyviä tyyppejä jotka osaa arvostaa ja kuunnella ku sais täältä uudelt paikkakunnalta luotettavia hyviä ystäviä tai kavereita ihan tosi siinä jaksais itse kukin.
Mä teen kaikkeni ja aion löytää ystäviä en aio luovuttaa, mutta välim tuntuu ihan vitun paskalta ja oon iham romuna välil ja niin yksin jos en saa ketää kii. Pliis oikeesti miten voi saada ystäviä jos ihmiset ei anna siimaa tutustua ja mä tiiän oon erilainen
Tää on pitkä tosi tarina ja ei ehkä ihan herkimmille.
Mä tiedän, että moni on kokenut tosi kovia ja ei ole kellään helppoa tai ainakin elämä on kovaa hyvin monella, mutta itse voi vaikuttaa ja teen parhaani.
Täytyy silti myöntää, että mä olen nyt lopen uupunut ja tosi väsynyt, vaikka joskus on energiaa ja nauran vauvalleni ja vanhemmalle tytölleni oon mä silti ihan helvetin väsyny ja surullinen myös.päivittäin. Mä mietin mun kuollutta isosiskoa joka päivä oon käyny sururyhmän lääkärissä ja seurakunnalla, mutta kun en saa soskoani takas eikä mulla oo täällä uiessa paikkakunnalla pahemminystäviä tai ketää melko voeras paikka ja mä oon kohta 30 ja mä ujostelen ku mikäki vitun pelkuri,vaikka oon sosiaalinen ja iloinen ollu lähes aina. Se mitä mä oon kokeny mun elämässä on sekä vahvistanu mua, että satuttanu mua ja hajoittanut kertoo miksi oon tällainen. Oon lähes maalta kotoisin.Mun äiti on antanu meiän lapsena tulla ja mennä leikkiä vapaasti pihalla enkä oo äitille hyppiny silmille lapsena ja kun muutettiin pääkaupunkiseudulle jäi lapsuudenystävät noin vajaa 8vanhana. Olis 4v kun Äiti ja isä erosivat. Olin 6v kun äiti tapas yhen miehen ja ne seurusteli aika pitkään5-6v ja sitte olin 11 vavanha se murskas äitin kylkiluun ei ollu tahallinen se murskaud, mutta lyönti kyllä. Riiteli paljon. Mutta mä en nähny niitä riitoja siks oli paljo hyvää mun lapsuudessa. Mun oma isä on lestadiolainen ja mun nähen lyöny nyrkillä mun veljiä mun nähden ja huutanut, kurkkusuorana niille mun nähden ihan siitä asti ku oon syntyny ja varmaan ennenki. Painostanu uskonnolla lukinnu ne huoneeseen lapsesta asti ja sanonu, että ulos et pääse, ellet usko tähän uskontoon mä oon nähny kaiken ja pelänny nykyään mun veli asuu yksin omassa kämpäs ja toinen on vankimielisairaalassa, vaikka ei ole.tehnyt paljo pahaa ei oo tappanu ketää, mutta on ollu.10 v sitte nii sekasin, ku isä.käyttäny henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsesta asti ja mun mummi on henkisesti ja fyysisesti sairas manipuloinu tän mun veljen niin, että äiti ei jaksa ja kasvatti sen mun veljen ku oman lelli sen pilalle ja sillo mun veli.sekos ja joutu hullujehuoneelle nyt siitä on koht 20 v ja se on tosi rauhallinen ja ihana ihminen kirjoittaa runoja laulunsanoja korjoittaa joka päivä ihania juttuja soittaa mulle.välillä usein, mutta pääsee vain 1 kerran vuodessa lomille yhdeksi päiväksi.näin viimeksi veljeni 2015. Tammikuun alussa siskoni hautajaisissa :,( tuntuu niin pahalta. Minulla on pieni vauva en pysty matkustamaan täältä 6h tapaamaan häntä enkä omista autoa eikä miesystäväni jaksa ajaa 15h työpäivien jälkeen. Tosi rankkaa välillä. Mä silti jaksan hymyillä.
Lapsuudessani on niin paljon kaikke, että, vaikka jaksan hymyillä ja tehdä asioita on esim työelämään meno stressi. Mä en voi hakea esimerkiksi diaknoosia masennukseen ynm oon koittanu sillo lääkäri on vaa sanonu. Että mee osastolle lapses kans, ku oon puytäny jotai pillereitä, että jaksaisin ja haluan jaksaa, niin en enää viiti ees lääkäriin mennä pyytää.apua.noin 8v sitte vaitiollavelvollisuus petettiin niin pahasti, että sain paskaa niskaan ja tappelin yksinhuoltajuudesta pitkään. Oli vitun kovaa elämää silloin.
Sain pitää lapseni jouduin näyttää/todistamaan paljon mun arkielämää, jotta uskois lapsen isä, että jaksan ja pärjään no palataan nyt meneeseen mun lapsuuteen/nuoruuteen pikkuhiljaa
Vaikka mua on potkittu päähän ku olin12v 3 vuotta hakattu päätä seinää ynm kamalaa mun äitin exä joka tapas mun äitini siis kun mä olin 12. Niin kärsin 3v pahoinpitelystä ja se teki kaikki salaa en saanu kertoa niistä tai se uhkas tappaa meiän perheen muute. Jouduin lopuks lastenkotiin koska meinasin tappaa itteni ku vähä kilahti päässä kaikki paksa, mutta Mä kasvoin ihmiseksi mä oon nyt äiti ja rakastan mun lapsia ja musta on koitettu 3exää leimata nut hulluks tämän mun rankan menneisyyden vuoksi.
Tiedän, etten oo ainoo, joka kokenut kovia ja harmi, että moni kokee paskaa. Oon.tänäpäivänä niin yksinäinen ja tahtoisim.ystäviä ja mä ihan tosi tahtoisin vain luotettavaa seuraa kuunnella ja tulla kuunnelluksi ja oon kuullu ja kokenu kovia ja mä todellaki ymmärrän ihmisiä ja vituttaa, että ihmiset on nii helvetin töykeitä tänäpäivänä mutta on niitä iha vitun hyviä tyyppejä jotka osaa arvostaa ja kuunnella ku sais täältä uudelt paikkakunnalta luotettavia hyviä ystäviä tai kavereita ihan tosi siinä jaksais itse kukin.
Mä teen kaikkeni ja aion löytää ystäviä en aio luovuttaa, mutta välim tuntuu ihan vitun paskalta ja oon iham romuna välil ja niin yksin jos en saa ketää kii. Pliis oikeesti miten voi saada ystäviä jos ihmiset ei anna siimaa tutustua ja mä tiiän oon erilainen
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pahoillani, että olet kokenut kovia lapsuudestasi asti. Kun kerroit yrittäväsi/jaksavasi silti hymyillä, ajattelin siinäpä vasta tomera naisen alku. Tiedätkö kaikkea ei tarvitse tehdä heti. Tarkoitan, että et voi saada elämääsi järjestykseen kerralla. Ja elämässäsi tulee aina olemaan vaikeuksia, minä tiedän sen, koska vaikeudet kuuluvat elämään. Toimi siitä missä olet nyt. Kun juttelet pihalla muille ihmisille, siitä VOI ajan myötä muodostua ystävyys. Ensin vain ehkä nyökkäät, sitten katsot päin ja nyökkäät, sitten hymyilet jne lopulta tervehdit ääneen ja sanot jotain "Kiva kun aurinko paistaa" tai muuta vastaavaa. Kokeile. Huomaat, että vastaantulijat tulevat vastaan. Siis kun hymyilet hekin hymyilevät. Viimein he odottavat kohtaamistasi. Sinulla on suuri tehtävä lasten kanssa. Se minkälaisen arjen heille pystyt antamaan, vaikuttaa heidän koko elämäänsä. Sinusta riippuu kuinka he pärjäävät arjen pyörityksessä ja vaikeuksien keskellä. Tiedät itse kuinka vaikeaa on kun ei ollut hyvää mallia kasvaa aikuiseksi. Ihmiset pettivät, pahoinpitelivät, hylkäsivät ja eivätkä auttaneet. Ja olisi pitänyt olla luotettava, pitää hyvänä, ei hyljätä vaan auttaa. Kirjoittamasi avunpyyntö oli askel kohti muutosta. Jatka eteenpäin, kyllä muutos tulee kun lähdet siihen omasta itsestä käsin. Pian huomaat, että elämällä on kuin onkin sinulle ihania yllätyksiä varattuna. Halaus.
Kiitos annahmaaria ihana kirjoitus kiitos kauniista sanoista kiitos paljon
Hyvä AP. olet todella kokenut kovia ja selviytynyt niistä. Muista kuitenkin että mennyt on historiaa ja elät nyt tätä päivää ja tulevaisuutta varten.
Sinulla on perhe, ihanat kaksi lasta jotka antavat iloa elämääsi, saat heiltä paljon. He luottavat sinuun, jo sekin antaa aihetta ylpeyteen ja positiiviseen ajatteluun. Olet menossa niin hyvään suuntaan kun tiedostat millaisen kasvatuksen annat heille.
Voisitko osallistua seutusi henkiseen toimintaan. Vaikka alussa vain passiivisesti kuuntelemalla ja , tuntiessasi seuraavilla kerroilla olosi kodikkaammaksi, ottamalla osaa ja pikkuisen avata sanaista arkkuasi.
Vielä kun otat lapset mukaan, heistä AINA riittää jutustelua muiden kanssa. Siitä ystävystyminen pikkuhiljaa alkaa.
Onkohan seudullasi mitään päiväkerhoa tai kirjastossanne "lapsille-luku-tuokiota"? On hyvin todennäkoistä että on muitakin äitejä jotka kaipaavat seuraa ja ystäviä aikuisista.
Mene vain rohkeasti tapahtumiin mukaan, sieltä ne kontaktit muihin loytyvät.
Aina kun apeus iskee, tee kaikkesi vaihtaessasi ajatustesi kulkua huomioimaan kaikkea hyvää mitä sinulla jo on. Tuo on ehkä vaativinta tyotä mitä koskaan elämässäsi olet tehnyt, mutta palkkio siitä on vaivan arvoinen!
Iso halaus ja positiivia ajatuksia!
Ystävien saaminen uudelta paikkakunnalta on tosi vaikeaa pienten lasten äitinä, kun pääasiassa viettää aikansa kotona. Minulla on siitä paljon kokemusta. Kotiäitinä asiaan auttoi paljon se, kun kävi lasten kanssa seurakuntien perhekerhoissa, pyhäkouluissa ja muissa lapsille suunnatuissa tapahtumissa. En kuulu mihinkään seurakuntaan, vaikka uskossa olenkin, mutta kaikilla on avoimet ovet ja vastaanotto tosi ystävällistä. En ole vieläkään varsinaisia ystäviä saanut, joille voi soitella ja viettää enemmänkin aikaa yhdessä. Kuitenkin se, että pääsee silloin tällöin vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa, niin se jo tuntuu tosi hyvältä. Nyt on muutosta kulunut n. 6,5 vuotta, enkä ole enää kotiäitinä, joten lasten tarhakavereiden kautta on muodostunut uutta tuttavaverkostoa ja lapsia kutsutaan synttäreille ym., joten kyllä ne verkostot pikkuhiljaa laajenee ajan myötä ja moikkaukset vaihtuvat keskusteluiksi. Minulla on onneksi kaksi vanhaa tosiystävää, jotka asuvat kaukana, mutta ovat silti läheisiä. Olisiko sinulla mahdollista ottaa yhteyttä joihinkin vanhoihin ystäviin ja ystävystyä heihin uudelleen? Olen itsekin tosi ujo, enkä helposti kerro itsestäni henkilökohtaisia asioita.
Nyt kyllä olen lukenut kertomuksen tosi sellaisen johon ei paljon muuta voi kun toivoa että pääset vähän vapautumaan.Mieskin tekee 15h pitkiä työpäiviä ettei sekään apuna,lie tuo jo laitonta ja väsyttävää kaikille. Jaksamista toivon todella että nuo aiemat kirjoittajat kirjoittaisit sinulle vaikka sähköpostiin suoraan tuntuivat reiluilta.
Kiitos kyllä ymmärtäviä ihmisiä kaivataan
terve täällä olisi yksi ystävä sinulle , joka myös paljon maailman ojia nähnyt , ymmärrän sua todella hyvin .. nakkaa mulle viestiä niin jutellaan ei täällä ihan yksin olla vaikka siltä välillä tuntuu [email protected]