Neulasotkun tekijä salataan, eli poliisi ei tutki!

Valvira ei tee Huslabin neulasekaannuksesta tutkintapyyntöä poliisille.


Huslabin neulasekaannuksesta ei ole syytä tehdä tutkintapyyntöä poliisille, sanoo sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valvira.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016041221405578_uu.shtml


---

Kyllä nyt pitää jonkun likaisella neulalla pistetyn tehdä rikosilmoitus ja näin pistää tutkinta käyntiin.

Tällä toimenpiteellä esitutkintamateriaalia (julkista tietoa yleensä) ei tietenkään synny ja tekijä pysyy piilossa vaikka hän vaaransi parinkymmenen ihmisen terveyden ja pahimmillaan jopa hengenkin.

Huvittavaa on kuinka ns. valehoitajia jahdataan aina rikosvastuuseen saakka, vaikka heidän tekemisissään ei olisi ollut mitään vikaa, paitsi muodollinen pätevyys.
54550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Nyt haisee pahasti tämä juttu ketä nyt oikein suojellaan ? Mamua vai jonkun
" Ylilääkärin akkaa ". Että silleen.

Äänestä

"Valvira selvitti tarkastuksessaan neulojen uudelleenkäyttöön johtaneet syyt. Tapahtumaketjussa ei voitu tunnistaa yhtä yksittäistä virhettä, vaan kyse oli pikemminkin usean virheen kokonaisuudesta, Valvirasta kerrotaan."
Onko juttu nyt sitten selvitetty ja tämä on sitten kaikki mitä on selvinnyt? Yhtä omituista lööperiä kuin alun alkaen on kuultu.
Ilokaasukätilöt (neljä!) lensi välittömästi vaikka mitään vastaavaa vaaraa kuin tartunta saastuneista neuloista ei ilmeisesti edes aiheutettu.
Vahva peittelyn maku tässä valviran selittelyssän on,. "Virheketjun" virheet peitetään ehkä vielä mullalla.

Äänestä
  • Hussista leviää voimakas mädäntyneen moraalin löyhkä.

    Äänestä

  • "Tapahtumaketjussa ei voitu tunnistaa yhtä yksittäistä virhettä,..."

    Tapahtumaketjussa tunnistin oleellisen virheen. Nimittäin sen, että käytti yön yli huoneessa lojunutta paketista poistettua neulaa.
    Ammattietiikalla varustettu näytteenottaja ei lepuuta avattua neulaa pöydällä ei liioin muuallakaan epästeriileissä paikoissa.

    Äänestä

  • vampyr kirjoitti:

    "Tapahtumaketjussa ei voitu tunnistaa yhtä yksittäistä virhettä,..."

    Tapahtumaketjussa tunnistin oleellisen virheen. Nimittäin sen, että käytti yön yli huoneessa lojunutta paketista poistettua neulaa.
    Ammattietiikalla varustettu näytteenottaja ei lepuuta avattua neulaa pöydällä ei liioin muuallakaan epästeriileissä paikoissa.

    Siis nämä 19 paskasilla neuloilla uhreiksi joutunutta ovat vain jäävuoren huippu?!

    Äänestä

  • Kauanko ko. piikittäjä ehki käyttää niitä vanhoja neuloja, ennen kuin jäi kiinni???
    Milloin rysähtää???
    Mitkä ovat AIDS-, hepatiitti- ym. muiden tautien tartunta-ajat???

    Äänestä

  • FucckkSomaliliitto kirjoitti:

    Kauanko ko. piikittäjä ehki käyttää niitä vanhoja neuloja, ennen kuin jäi kiinni???
    Milloin rysähtää???
    Mitkä ovat AIDS-, hepatiitti- ym. muiden tautien tartunta-ajat???

    Hyvä kysymys.
    Jäikö vain 19 vai oliko yhden vuoron saalis.

    Kauanko hoitsut ollut töissä ottamassa kokeita?

    Äänestä

Kaikki oli päin persettä paskaista neulaa myöten.

Äänestä

Jos yksikään asiakas ei vaadi poliisitutkimusta, kaikki jäävät ilman vakuutuskorvausta.

Äänestä
  • Kenties etno.

    Äänestä

  • Jospa Husulab on ostanut "uhrit" hiljaiseksi. En ihmettelisi nyky-Suomessa yhtään. Asia pitäisi saada tutkintaan. Sama kuin Stubbin valehtelut.

    Äänestä

Ehkä myös valvirasta on kanneltava stm:ään?
Mihin stm:stä voi kannella, ihmisoikeustuomioistuimeenko?

Äänestä
  • Molotohville

    Äänestä

Oliko siis ehkä vajaan kielitaidon omaava hoitaja.? Vai mistä salailu?

Äänestä
  • Näitä on huslab täynnä. Huslab leikki potilasturvallisuuden kanssa.

    Lääkärikunnan puolella kommunikointi lääkäreiden kesken toimii englanninkielellä, mutta hoitopuolen ulkomaan tulijat kun eivät osaa edes sitä. Ts. Heikosti homma hoituu. Hiono kieli huono artikulaatio

    Äänestä

noloa, kun amnattitaidoton kuraturpa osottautuu syylliseksi.

Äänestä

"Kyllä nyt pitää jonkun likaisella neulalla pistetyn tehdä rikosilmoitus ja näin pistää tutkinta käyntiin."
Eiköhän ne vaitiololaput ole heti ensimmäisinä tässä tapauksessa eteen lyöty ja nimet alle uhkailemalla vaadittu.
Kerrankin MV:n "pilakuva" osui ja uppos:
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/04/1459966742810screensave.png
Eiköhän tää tapaus ole sitten tällä selvä, nyt viimeistään kaikki tietää matun kyseessä olevan.

Äänestä
  • Osui ja upposi. Että silleen.

    Äänestä

Ei kait näitä mahdollisia uhreja voida vaientaa millään, ellei ole rahalla maksettu hiljaiseksi.

Äänestä
  • Jospa uhriksi joutunut nostaa metelin vasta sitten, kun todetaan, että tauti on tullut käytetysta neulasta? On vähän vaikea nostaa syytettä, jos mitään seuraamuksia ei olekaan!

    Äänestä

  • eimuuta kirjoitti:

    Jospa uhriksi joutunut nostaa metelin vasta sitten, kun todetaan, että tauti on tullut käytetysta neulasta? On vähän vaikea nostaa syytettä, jos mitään seuraamuksia ei olekaan!

    HUSlab pyrkii välttymään korvauksilta pienen piirin sisäisellä tutkimuksella ja asettamalla asiakkaat vain puolen vuoden tehoseurantaan. Tämän jälkeen ilmenevien sairastumisten väitetään tulleen jostakin muualta. Poliisin on tutkittava asia heti asiakkaiden oikeusturvan ja vakuutuskorvausten vuoksi.

    Äänestä

Somaliterroristi oli asialla.

Äänestä

KUULKAAS nyt, jokainen asiasta huolestunut kansalainen niin oman kuin omaistensa terveydestä huolissaan oleva ja toki myös asianomistaja eli kyseisessä labrassa asioinut ja toimenpiteessä kohteena ollut henkilö voi tehdä tutkintapyynnön asiassa poliisille!
Se ei ole mitenkään suojatyöläisten virkamiesten suojeluun erikoistuneen Valviran etuoikeus!
Myöskään minnekään AVI:n kaltaisiin virastoihin ei kannata energiaansa ja aikaansa tuhlata oman kokemukseni mukaan ihan ilmiselvissä tutkimuksen ja sanktioiden aiheisissa reklamaatioissa joita on esiin tullut!

Suomen valvonta-yms. valtion viranomaiset ovat tämän sankan virkamiesjoukon suoranaisia suojelijoita, joilla on virkaa kunnissa tai valtion toimissa joihin ikävä kyllä myös poliisi toimintoineen kuuluu!

Mutta oikaisu suoraan poliisiin ilmoittaen voi tuoda tulosta - siis voi, jos heitä kiinnostaa tarpeeksi!
Suomen oikeusvaltio on viranomaisten suojelulaitoksia, on tosiasia ja hävyttömän kallista hakea tai saada laki teitse oikeutta mutta kun vihjaisee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen valittamisella viimeisenä oikeutenaan saattaa olla asialle tehdään jotain!

Suomen oikeusvaltio käsitys on monessa yksityisen kansalaisen ja oikeudenhakijan osalta murentunut, mutta virkamiesten mahdollisuus päästä syyteistä ja sen kaltaisista sanktioista on lisääntynyt!

Tämän voi ihan päivittäistä uutistarjontaa seuraamalla todeta, mukana on poliisista muihin viranomaisiin!

Äänestä

Onko 19 "paskasten neulojen erikoisosaajahoitsun" pistämiksi joutuneet viattomat uhrit vaiennettu rasismikortin esiin vedolla?!
Älkää nyt, herra jumala, siihen alistuko vaan voimia tulla esiin vakavassa oman terveyden saastuttamisella ja uskolla suomalaisterveydenhoidon romahtamiseen. Olkootkin pistäjäeukko somppuloinen tai vastaava matu!

Äänestä

Jos salailu ei lopu asian ympärillä, ei myöskään kansalaisten luottamus palaudu Suomen terveydenhoitoon. Että silleen.

Äänestä
  • Puolen vuoden sisällä maamme johtavalla (ainakin itse pitää sellaisena) yliopistosairaala HUSilla tapahtunut kolme vakavaa mogaa: työterveyshoitaja pistää väärillä rokotteilla 14 asiakastaan, ilokaasukätilöt hurvittelvat öisellä työpaikallaan synnytysosastolla ja kaiken huippuna tämä paskasilla neuloilla 19 pistänyt somppuhoitsu!
    Ei hyvin mene HUSsilla todellakaan!
    Muuten HUS ei ole enää sairaalani luottamus meni!

    Äänestä

  • Ketä ja keitä suojellaan poliisitutkimukselta jossa nimet tekijät tulisivat julki ?
    Että silleen.

    Äänestä

Vaarallisen piikin saaneiden on itse tehtävä rikosilmoitus. Vastaavan ministerin on myös ymmärrettävä erota. Muitakin vastuuttomuuksia kun on ilmaantunut. Valvira on huuli pyöreänä; ei se kuitenkaan hyssyttelyyn saa loppua tämä skandaali.

Äänestä
  • No sitähän tässä yritetään tehdä haudata koko sotku unhon yöhön. Että silleen.

    Äänestä

  • Jos työpaikalla sattuu työtapaturma, esimies on vastuussa siitä, onko työturvallisuutta vaarannettu tai ei. Luulisi esimiesten tässä tapauksessa joutuvan vastuuseen siitä, että potilasturvallisuus vaarantui. Taisi esimies itse sähliä piikkien kanssa? No, hänelläkin on esimies. Ja ylinnä vastaava ministeriö.

    Äänestä

  • Potilasturvallisuutta säätelevät ihan eri lait kuin mainittua työturvallisuutta, mutta toki esimies vastaa siitä, että potilasturvallisuus on korkealla tasolla kaikessa hoitotyössä.

    Äänestä

  • Osuit asian ytimeen joku vastuu, se on esimiehilläkin työtapaturmissa. Että silleen.

    Äänestä

Tapaus on salattu hyvästä syystä: jotta rasistivajakit eivät pääse öyhöttämään sillä, että pistäjä oli tai ei ollut maahanmuuttaja. Tapaukseen osalliset ovat todennäköisesti allekirjoittaneet vaitiolovelvollisuuspaperit ja HUS on maksanut jonkin suuruisen korvauksen likaisella neulalla pistetyille. Se nyt ei teille rasistivajakeille muutenkaan kuulu oliko pistäjä ehkä maahanmuuttotaustainen vai kantaväestöön kuuluva, yksityisyydensuojalaki ja salailulait velvoittavat pitämään tuon tiedon terveydenhuollossa salaisena. Rasistisen vihapuheen torjunta oikeuttaa tietojen salaamisen suomalaisilta.

Äänestä

"Kyse on usean virheen kokonaisuudesta" tarkoittaa, että huslab on VAARALLINEN paikka, missä on rikottu/rikotaan työturvallisuuslakia ja potilasturvallisuutta! Koska uhreja on näin paljon (onko kaikki edes selvillä), se on rikospoliisiasia, mikä pitää selvittää poliisin toimesta ja syyllisiä on rangaistava! Syyllisiä on USEAMPIA!

Jos Valviran ämmä ei näin selvää poliisiasiaa ymmärrä, hänet pitää EROTTAA. Hän on itsekin silloin rikollinen (virkavirhe). Myös huslabin johtajalle kuuluisi POTKUT.

Äänestä
  • Ja kaikki tämä on tapahtunut jo ennen kuin on tullut voimaan hallituksen esityksen mukainen mahdollisuus työskennellä näytteeksi ilman palkkaa.

    Äänestä

Kyse oli siis usean virheen kokonaisuudesta. Mistä paljastuu seuraava vastaava tapaus, ydinvoimalastako? Salataanko vastaavat virheet jatkossakin? Ei kotouttaminen ole mikään syy käyttää oikopolkuja perehdyttämisessä.

Äänestä
  • Ei kantasuomalaista tarvitse kotouttaa. Näytteenottaja on kantasuomalainen, Suomessa sairaanhoitajan koulutuksen saanut, vaalea nainen.

    Äänestä

  • Ihan sama, onko kantasuomalainen vai ei, työturvallisuuslaki vaatii, että esimies näyttää/perehdyttää mikä on turvallinen työtapa työssä, esim uusien koneiden/ työkalujen käyttöönotto pitää kouluttaa (monella alalla vaaditaan tekijöiltäkin työturvallisuuskoulutus/kortti). Varsinkin tässä työssä se on ihan ehdoton vaatimus. Tämä on laiminlyöty ja seurauksena potilaille aiheutettu vahinkoa. Uhrien oikeusturvan kannalta poliisitutkinta ja sen pöytäkirjat on välttämättömiä. Ja joka tapauksessa syyllisille kuuluu rangaistus.

    Äänestä

  • Esimies delekoi perehdytyksen jollekin alaiselleen, jossain paikoissa he ovat lähi ja sairaanhoitajia, jotka näyttää miten temppu tehdään (tekninen vaihe).
    Kysyvä ja perusteluita vaativa oppilas on näiden prehdyttäjien kiusaaja.

    Äänestä

Ullatus ullatus. Valvira ja avi on kyllä vaatimassa yrittäjiä oikeuteen pienestäkin työturvallisuusrikoksesta.

Hussi kun piikittää potentiaalisilla myrkkyneuloilla ihmisiä niin "ei siinä mitään". Sitä sattuu. Kun ei osaa lukea.

Äänestä

Eiköhän nyt, se " Yleinen etu " vaatisi kunnollista puolueetonta poliisitutkintaa ?
Että silleen.

Äänestä

Suojaväri toimii aina!

Äänestä
  • No onko pakko käyttää HUSin palveluita ? Että silleen.

    Äänestä

  • No mitä kauemmin, se totuus salataan sitä isompi vahinko tulee kun asia selviää lopulta. Että silleen.

    Äänestä

Vastaavan ministerin on ehdottomasti vaadittava poliisitutkintaa! Hän on sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä PS.

Äänestä
  • Suomalainen sananlasku " Ei kaks kolmatta, Eikä kolme neljättä " tyräystä.
    Että silleen.

    Äänestä

  • Ja painotus on kahdella kirjaimella PS , se on se juttu.

    Äänestä

Ei ne potkut riitä.
HusuLabin johtajalta ja piikittäjältä on tässä rikoksessa perittävä takaisin VUODEN PALKKA.
Johan saatana sitten loppuu virkavirheet ja laittomuudet ja puhtaiden neulojen varastamiset.
Nämä pellet ymmärtävät vain rahan päälle, oman rahan rahanmenetyksen päälle.

Äänestä
  • Jospa se neulojen "uusiokäyttö" olikin vain tämän Husulabsin vakiintunut "käytäntö" kokonaiskustannusten säästössä ja profiitin lypsämisessä.

    Äänestä

jenkkilässä olis napsahtanu 35v istumista

Äänestä

Luin teorian somalitrokarista. Niin että käytettyjä neuloja pestiin. Puhtaat avaamattomat lähettiin Somaliaan.

Äänestä

Tällaisen tapauksen uhriksi joutunut voi pelätä ettei häntä jatkossa hoideta, tai ettei hänen omaisia hoideta, jos hän rupeaa hankalaksi.

Äänestä

Älyvapaata toimintaa....
Ei mulla muuta.,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RikollistaSuojellaan kirjoitti:

Valvira ei tee Huslabin neulasekaannuksesta tutkintapyyntöä poliisille.


Huslabin neulasekaannuksesta ei ole syytä tehdä tutkintapyyntöä poliisille, sanoo sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valvira.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016041221405578_uu.shtml


---

Kyllä nyt pitää jonkun likaisella neulalla pistetyn tehdä rikosilmoitus ja näin pistää tutkinta käyntiin.

Tällä toimenpiteellä esitutkintamateriaalia (julkista tietoa yleensä) ei tietenkään synny ja tekijä pysyy piilossa vaikka hän vaaransi parinkymmenen ihmisen terveyden ja pahimmillaan jopa hengenkin.

Huvittavaa on kuinka ns. valehoitajia jahdataan aina rikosvastuuseen saakka, vaikka heidän tekemisissään ei olisi ollut mitään vikaa, paitsi muodollinen pätevyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu