Maatalouden tukeen yli 570 000 e joka tunti

kANSALLISET MAATALOUSTUET 2 MRD POIS!
127888
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 127

Vanhimmat

Yhteensä vuosittaiset maataloustuet (kansalliset Suomen valtion budjetista eli vero ja velkrahoistamme maksettavat ja EU maataloustuet jotka kierrätetään vero ja velkarahoistamme EU byrokratian kautta) ovat noin 6 MILJARDIA EUROA.

Äänestä
  • 6 miljardia euroa vuodessa on valitettavasti pahasti alakantissa. Lisäksi tulevat ympäristötuhot ja saasteet sekä erilaiset kaupan esteet. Tämän lisäksi taloyhtiön kokosille maalaiskunnille pidetään valtion varoin yllä kullekin omaa hallintoa johtajineen, lautakuntineen jne.

    Äänestä

  • Kokoomusloisten+maataloustuet+eli+siis+sosiaalituet+Ainakin+4+miljardia+euroa+vuodessa+++ympäristöhaitat+Maataloustuet+ovat+Suomessa+4+miljardia+euroa+vuodessa+eli+tuhansia+euroja+perhettä+kohden[1].+Toisen+laskelman+mukaan+ne+ovat+noin+5+miljardia+euroa+vuodessa.+Kummassakin+luvussa+olivat+mukana+vain+EU:n+tullimuurein+sääntelemä+ylihinta+sekä+veronmaksajien+valtion+ja+EU:n+kautta+maksamat+suorat+ja+epäsuorat+maataloustuet+Suomeen.+Päälle+on+siis+laskettava+tueksi+mm.+vesistöjen+saastuttamisen+maksuttomuus.Maataloustuet+olivat+4+miljardia+euroa++++ympäristöhaitat.++++ehkä+miljardi+euroa+epäsuoraa+hintatukea:++++Suomen+maksamat+maataloustuet+1100+miljoonaa+euroa+(suora+maataloustuki+555,+ympäristötuki+265,+luonnonhaittakorvaus+304+miljoonaa).++++EU:n+maksamat+tuet+766+miljoonaa+(541+++107+++118+miljoonaa+vast.).++++Luopumis-+ym.+tuet+260+miljoonaa,+maatalouden+kehittäminen+116+miljoonaa+euroa.++++STM:n+osuudet+maatalouseläkkeistä+531+ja+lomituksista+219+miljoonaa.+++++Maataloustuotteiden+hintatuki+(eli+tuontisuojalla+korotetut+hinnat)+maksaa+kuluttajille+ehkä+miljardi+euroa,+tästä+ei+ole+edes+olemassa+kunnon+selvitystä+[2].++++Näiden+4+miljardin+euron+päälle+tulevat+ympäristöhaitat+eli+puuttuvat+ympäristöhaittaverot+kuten+1990-luvulla+lakkautetut+lannoitehaittaverot.+Virossa+ruoka+oli+paljon+halvempaa+kuin+SuomessaRuotsissa+kansallista+maataloustukea+ei+makseta+lainkaan+Maatalousperheet+ovat+muita+rikkaampia!!!!!!!!!Tilastokeskuksen+mukaan+maanviljelijöiden+käytettävissä+olevat+tulot+olivat++jopa+49+prosenttia+korkeammat+kuin+keskivertokotitalouden.+Henkeä+kohti+laskettuna+tulot+olivat+17+prosenttia+korkeammat.++maatalousyrittäjäkotitalouden+käytettävissä+oleva+mediaanitulo+oli+51+753+euroa,+palkansaajaperheen+41+127+euroa,+ero+26+%+(työntekijäperheeseen+38+%).+Tulot+henkeä+kohden+ovat+samansuuntaisia.++Koska+maatiloja+on+63+000],+4+miljardin+tuki+tekee+tilaa+kohden+on+64+000+euroa,+siis+enemmän+kuin+tuo+tilan+mediaaninettotulo.+Maataloustyön+arvo+on+siis+negatiivista+kuten+eräiden+Neuvostoliiton+teollisuuskombinaattien.++Esimerkkejäviljatilan+tulos+on+hyvän+satovuoden+jälkeen+136+000+euroa,+mistä+suoria+tukia+106+000+euroa,+epäsuoria+tukia+ehkä+puolet+lisää.+Liikevaihdosta+maataloustukien+eli+tilatuen,+ympäristötuen+ja+LFA-tuen+osuus+oli+viime+vuonna+Taruman+laskelmien+mukaan+noin+55+%+eli+106+000+euroa"[6].+Päälle+tulevat+mm.+protektionistinen+hintatuki+(tullit,+tuontirajoitukset,+vientituet+ym.),+lomituskustannukset+(jotka+muiden+alojen+yrittäjät+ja+työntekijät+maksavat+työpanoksellaan)+jne.+sekä+puuttuvat+ympäristöhaittaverot,+lisäksi+maataloudella+on+verotuksellisia+etuoikeuksia+muiden+alojen+kustannuksella.++Niiden+tuotanto+johtuu+"ympäristöpolitiikasta"+(tässä+maataloustuen+piilomuoto),+vaikka+biopolttoaineiden+on+todettu+olevan+ympäristölle+perinteisiä+pahempia.+Tulisi+paljon+halvemmaksi+maksaa+nykyisille+maanviljelijöille+suoraa+sosiaaliturvaa+heidän+lopun+elämäänsä+ja+ostaa+säästyneillä+rahoilla+kaupasta+vaikka+paljon+kalliimpaa+ruokaa.+Silloin+viljelijät+tuottaisivat+sitä,+mistä+ihmiset+oikeasti+haluavat+maksaa,+siellä,+missä+mikin+tuote+olisi+järkevintä+tuottaa.Maanviljelijöiden+tulot+ovat+puolta+suuremmat+kuin+muiden+kotitalouksien,+ja+ero+on+kasvanut.+Lisäksi+tiedot+heidän+työtunneistaan+eivät+vaikuta+luotettavilta.+Jos+maataloustukiin+käytettävät+rahat+(4+miljardia+euroa+vuodessa)+jaettaisiin+veronalennuksina+suomalaisille+palkansaajille,+nousisi+keskivertopalkansaajan+nettotulotaso+n.+2000+euroa+vuodessa.+Haluatko+todella+ylläpitää+maataloustukea+vai+ottaisitko+mieluummin+2000+euron+veronalennuksen?+Tällä+rahalla+ihmiset+voisivat+esim.+käydä+useammin+ravintolassa+ja+elokuvissa,+ostaa+kirjoja,+matkustella+jne.http://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet

    Äänestä

  • unmnbg5fvc kirjoitti:

    Kokoomusloisten+maataloustuet+eli+siis+sosiaalituet+Ainakin+4+miljardia+euroa+vuodessa+++ympäristöhaitat+Maataloustuet+ovat+Suomessa+4+miljardia+euroa+vuodessa+eli+tuhansia+euroja+perhettä+kohden[1].+Toisen+laskelman+mukaan+ne+ovat+noin+5+miljardia+euroa+vuodessa.+Kummassakin+luvussa+olivat+mukana+vain+EU:n+tullimuurein+sääntelemä+ylihinta+sekä+veronmaksajien+valtion+ja+EU:n+kautta+maksamat+suorat+ja+epäsuorat+maataloustuet+Suomeen.+Päälle+on+siis+laskettava+tueksi+mm.+vesistöjen+saastuttamisen+maksuttomuus.Maataloustuet+olivat+4+miljardia+euroa++++ympäristöhaitat.++++ehkä+miljardi+euroa+epäsuoraa+hintatukea:++++Suomen+maksamat+maataloustuet+1100+miljoonaa+euroa+(suora+maataloustuki+555,+ympäristötuki+265,+luonnonhaittakorvaus+304+miljoonaa).++++EU:n+maksamat+tuet+766+miljoonaa+(541+++107+++118+miljoonaa+vast.).++++Luopumis-+ym.+tuet+260+miljoonaa,+maatalouden+kehittäminen+116+miljoonaa+euroa.++++STM:n+osuudet+maatalouseläkkeistä+531+ja+lomituksista+219+miljoonaa.+++++Maataloustuotteiden+hintatuki+(eli+tuontisuojalla+korotetut+hinnat)+maksaa+kuluttajille+ehkä+miljardi+euroa,+tästä+ei+ole+edes+olemassa+kunnon+selvitystä+[2].++++Näiden+4+miljardin+euron+päälle+tulevat+ympäristöhaitat+eli+puuttuvat+ympäristöhaittaverot+kuten+1990-luvulla+lakkautetut+lannoitehaittaverot.+Virossa+ruoka+oli+paljon+halvempaa+kuin+SuomessaRuotsissa+kansallista+maataloustukea+ei+makseta+lainkaan+Maatalousperheet+ovat+muita+rikkaampia!!!!!!!!!Tilastokeskuksen+mukaan+maanviljelijöiden+käytettävissä+olevat+tulot+olivat++jopa+49+prosenttia+korkeammat+kuin+keskivertokotitalouden.+Henkeä+kohti+laskettuna+tulot+olivat+17+prosenttia+korkeammat.++maatalousyrittäjäkotitalouden+käytettävissä+oleva+mediaanitulo+oli+51+753+euroa,+palkansaajaperheen+41+127+euroa,+ero+26+%+(työntekijäperheeseen+38+%).+Tulot+henkeä+kohden+ovat+samansuuntaisia.++Koska+maatiloja+on+63+000],+4+miljardin+tuki+tekee+tilaa+kohden+on+64+000+euroa,+siis+enemmän+kuin+tuo+tilan+mediaaninettotulo.+Maataloustyön+arvo+on+siis+negatiivista+kuten+eräiden+Neuvostoliiton+teollisuuskombinaattien.++Esimerkkejäviljatilan+tulos+on+hyvän+satovuoden+jälkeen+136+000+euroa,+mistä+suoria+tukia+106+000+euroa,+epäsuoria+tukia+ehkä+puolet+lisää.+Liikevaihdosta+maataloustukien+eli+tilatuen,+ympäristötuen+ja+LFA-tuen+osuus+oli+viime+vuonna+Taruman+laskelmien+mukaan+noin+55+%+eli+106+000+euroa"[6].+Päälle+tulevat+mm.+protektionistinen+hintatuki+(tullit,+tuontirajoitukset,+vientituet+ym.),+lomituskustannukset+(jotka+muiden+alojen+yrittäjät+ja+työntekijät+maksavat+työpanoksellaan)+jne.+sekä+puuttuvat+ympäristöhaittaverot,+lisäksi+maataloudella+on+verotuksellisia+etuoikeuksia+muiden+alojen+kustannuksella.++Niiden+tuotanto+johtuu+"ympäristöpolitiikasta"+(tässä+maataloustuen+piilomuoto),+vaikka+biopolttoaineiden+on+todettu+olevan+ympäristölle+perinteisiä+pahempia.+Tulisi+paljon+halvemmaksi+maksaa+nykyisille+maanviljelijöille+suoraa+sosiaaliturvaa+heidän+lopun+elämäänsä+ja+ostaa+säästyneillä+rahoilla+kaupasta+vaikka+paljon+kalliimpaa+ruokaa.+Silloin+viljelijät+tuottaisivat+sitä,+mistä+ihmiset+oikeasti+haluavat+maksaa,+siellä,+missä+mikin+tuote+olisi+järkevintä+tuottaa.Maanviljelijöiden+tulot+ovat+puolta+suuremmat+kuin+muiden+kotitalouksien,+ja+ero+on+kasvanut.+Lisäksi+tiedot+heidän+työtunneistaan+eivät+vaikuta+luotettavilta.+Jos+maataloustukiin+käytettävät+rahat+(4+miljardia+euroa+vuodessa)+jaettaisiin+veronalennuksina+suomalaisille+palkansaajille,+nousisi+keskivertopalkansaajan+nettotulotaso+n.+2000+euroa+vuodessa.+Haluatko+todella+ylläpitää+maataloustukea+vai+ottaisitko+mieluummin+2000+euron+veronalennuksen?+Tällä+rahalla+ihmiset+voisivat+esim.+käydä+useammin+ravintolassa+ja+elokuvissa,+ostaa+kirjoja,+matkustella+jne.http://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet

    Asiaa.

    Äänestä

  • MiljardiKuussaEiRiitä kirjoitti:

    6 miljardia euroa vuodessa on valitettavasti pahasti alakantissa. Lisäksi tulevat ympäristötuhot ja saasteet sekä erilaiset kaupan esteet. Tämän lisäksi taloyhtiön kokosille maalaiskunnille pidetään valtion varoin yllä kullekin omaa hallintoa johtajineen, lautakuntineen jne.

    Totta.

    Äänestä

  • Suomen suurin tukikuppari!..
    Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!

    Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.

    Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.

    Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.

    Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.

    Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.

    Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.

    - Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml

    eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!

    Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

    SINÄ MAKSAT NÄMÄKIN TUET!

    Äänestä

  • ytgtrfd kirjoitti:

    Suomen suurin tukikuppari!..

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • MiljardiKuussaEiRiitä kirjoitti:

    6 miljardia euroa vuodessa on valitettavasti pahasti alakantissa. Lisäksi tulevat ympäristötuhot ja saasteet sekä erilaiset kaupan esteet. Tämän lisäksi taloyhtiön kokosille maalaiskunnille pidetään valtion varoin yllä kullekin omaa hallintoa johtajineen, lautakuntineen jne.

    Totta.

    Äänestä

  • MiljardiKuussaEiRiitä kirjoitti:

    6 miljardia euroa vuodessa on valitettavasti pahasti alakantissa. Lisäksi tulevat ympäristötuhot ja saasteet sekä erilaiset kaupan esteet. Tämän lisäksi taloyhtiön kokosille maalaiskunnille pidetään valtion varoin yllä kullekin omaa hallintoa johtajineen, lautakuntineen jne.

    Näin se menee.

    Äänestä

Onko tosiaan noin paljon. Tänään radiouutisissa hehkutettiin, kun Kela on säästänyt kirjemaksuissa vuodessa kaksisataa tuhatta. Koska nykyään asiakkaan tarvitsee laittaa postimerkki kelakuoreen.

Äänestä
  • On. Valitettavasti.

    Äänestä

..diabetestä+sairastavien+omavastuu+nousi.+jne.+mutta,+maatalouden+tuet+jo+7+miljardia+euroa+vuosittain!Eikö+voitaisi+lopettaa+rahan+kanto+kepun+äänestäjille+ja+ainoastaan+EU+tuet+jäisivät.+Tarkoittaa,+että+maatalousyrittäjien+olisi+itse+maksettava+omat+eläkkeensä.+Palkansaajilla+nousee+Sipilän+hallituksen+toimesta+eläkemaksut+2%.+ovat+kohta+jo+10%!+palkasta.Palkansaajilla+on+maailman+korkein+verorasite.Velkaa+otetaan,+mutta+rakenteellisiin+ongelmiin,+kuten+maatalouden+tuet,+ei+puututa!Maksetaan+elokuvasäätiölle+60+miljoonaa,+puolueiden+lehdistötukiin+20+miljoonaa+jne.+verovaroja+vuosittain.Menoja+on+hillittvä...

Äänestä
  • Hyvä kommentti. KIITOS.

    Äänestä

  • OLET OIKEASSA KIRJOITTAJA. KIITOS SINULLE!

    Äänestä

  • Asiaa.

    Äänestä

Kamelintaluttajien hyyysäykselle loppu, säästö 2 miljardia euroa!

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Ja maataloustuet HETI LEIKKURIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Ruokaan lisähintaa, ei halvalla ruualla kukaan elä. Sairaat ei tosin tarvitsekaan normiruokaa, heille riittää lääketieteelisesti suunniteltu sapuska.
    Lopettakaa ruokakaupoissa juoksu, halpa ruoka on kehnoa valmisruokaa. On niin vaikeaa keittää munat ja perunat ihan itse. Se vaatii voimia.

    Äänestä

  • zxkcugtsz kirjoitti:

    Ja maataloustuet HETI LEIKKURIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Juuri näin.

    Äänestä

Tuet pois ja ruuan hinta ylös ja heti...emme halua tuettua halpaa ruokaa

Äänestä
  • Älä trollaa kepulainen.

    Äänestä

Kansallista maataloustukea on leikattava koska kaikista muistakin sosiaalituista on jo leikattu, osasta moneen kertaan.

Äänestä
  • Aivan.

    Äänestä

  • yerffcv kirjoitti:

    Aivan.

    Leikataa kyllä sitten, mutta vastikkeeton työttömyys turvan 100e/korotus /kk jonka jutta lehmä nosti poistetaan.

    Äänestä

  • Tuottajahinnat takaisin ja tuet pois on jokaisen viljelijän toive.Toisaalta halpuutukset lähtevät kovin sukkelaan kun pakotteet puretaan.

    Äänestä

minä maksan mielelläni maataloustukia koska jotain sitä on suuhunkin pantava. mutta työttömille lorvijoille ja muille pummeille en haluaisi maksaa mitään.

Äänestä
  • Sinä oletkin uuuninpankolla makaava tukiaisiakuppaava kepulainen.

    Äänestä

Sipilä kaivelee nenuaan.

Äänestä

Pistäkää aloitusta jakoon.

Äänestä

Vuodessa on 365 x 24h = 8760 tuntia.

Maataloustukea maksetaan vuodessa 320 miljoonaa euroa.

320 milj.€ / 8760h = 0,0365 milj.€/h

Eli 36500 euroa tunnissa.

Aloittaja valehteli siten 15-kertaisesti yläkanttiin. Jos aletaan tekemään yli kertaluokan kokoisia virheitä laskelmissa, niin ei ole mikään ihme että taloustaidot eivät ole suomalaisilla kovinkaan hyvällä mallilla.

Matematiikan opetusta tulisi lisätä.

Äänestä
  • Eli noin 70 senttiä tunnissa per maatila. Miettikää kuinka mitätön summa se on.

    Hyvä kotimainen laaturuoka ei maksa siten suomalaisille kuin 70 senttiä tunnissa per maatila!

    Äänestä

  • Älä VALEHTELE kepulainen. Sinua ei kukkan usko tällä palstalla.

    Äänestä

  • miettikääsitä kirjoitti:

    Eli noin 70 senttiä tunnissa per maatila. Miettikää kuinka mitätön summa se on.

    Hyvä kotimainen laaturuoka ei maksa siten suomalaisille kuin 70 senttiä tunnissa per maatila!

    Kpeulainen valehtelee notta korvat heiluu!!!!!

    Äänestä

  • KepuTROLLI vauhdissa.

    Äänestä

  • zsxodcuysd kirjoitti:

    Älä VALEHTELE kepulainen. Sinua ei kukkan usko tällä palstalla.

    Tuo on laskettu budjetissa olevan maataloustuen mukaan ja maatilojen määränä käytetty arviota 50000 kpl.

    Kun tuo 70 senttiä jaetaan vielä 5,5 miljoonan suomalaisen kesken, niin summa per maatila on häviävän pieni.

    70 snt / 5500000 = 0,000012727 snt

    Eli jokainen suomalainen "joutuu" maksamaan tunnissa per maatila maataloustukea huimat 1/100000 eurosenttiä.

    Maataloustuki ei siten maksa juurikaan per suomalainen, mutta maataloustuen hyödyt ovat erittäin tärkeät pienituloisille suomalaisille.

    Missään muualla maailmassa ei saa laaturuokaa niin halvalla kuin Suomessa.

    Äänestä

  • suomalaisten.eduksi kirjoitti:

    Lopeta trollaaminen kepuÄÄLIÖ koska sinua ei usko kukaan tällä palstalla.

    Äänestä

  • zsxodcuysd kirjoitti:

    Älä VALEHTELE kepulainen. Sinua ei kukkan usko tällä palstalla.

    Totta.

    Äänestä

  • zxicytzxc kirjoitti:

    Lopeta trollaaminen kepuÄÄLIÖ koska sinua ei usko kukaan tällä palstalla.

    KepuÄÄLIÖ vauhdissa.

    Äänestä

Kiitos aloittajalle!

Äänestä
  • Kiitos.

    Äänestä

TÄMÄ SAIRAS HALLITUS MAKSAA MAATALOUSTUKIA MONIMILJONÄÄREILLE.

NYKYINE MIELETÖN TUKIEN MAKSAMINEN TULEE HETI LOPETTAA!!

MAATALOUS ON YRITYSTOIMINTAA JONKA TULEE ITSE KANNATTAA ITSENSÄ!!

JOS EI OLE KANNATTAVAA SILLOIN LAPPU LUUKULLE!

Tämä idiootti hallitus on Suomen historian huonoin!

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Olet oikeassa. Kiitos sinulle!

    Äänestä

  • Mee kertoo se eduskuntaan ja EU:lle.

    Se raha näyttelee niin suurta roolia työllisyyden kannalta, jotta sitä ei ainakaan leikata, muuten SDP olisi poistanut tuet jo kauan sitten.

    Äänestä

  • vaietköuskalla kirjoitti:

    Mee kertoo se eduskuntaan ja EU:lle.

    Se raha näyttelee niin suurta roolia työllisyyden kannalta, jotta sitä ei ainakaan leikata, muuten SDP olisi poistanut tuet jo kauan sitten.

    Mikset itse mene vaan sysäät vastuun muille. Mene ja kerro ministereille miten asia on. Rohkeasti vaan.

    Äänestä

  • kxcvgtfrxdcf kirjoitti:

    Mikset itse mene vaan sysäät vastuun muille. Mene ja kerro ministereille miten asia on. Rohkeasti vaan.

    Eduskunnassa on nyt kepu ja kokoomus enemmistö apupuolueenaan kaikki käy PS.

    Äänestä

  • kxcvgtfrxdcf kirjoitti:

    Mikset itse mene vaan sysäät vastuun muille. Mene ja kerro ministereille miten asia on. Rohkeasti vaan.

    Totta.

    Äänestä

  • Kiitos hyvästä kommentistasi.

    Äänestä

  • kxcvgtfrxdcf kirjoitti:

    Mikset itse mene vaan sysäät vastuun muille. Mene ja kerro ministereille miten asia on. Rohkeasti vaan.

    Miksi? Hyödyn kauppiaana tuosta tuesta sekä työn tekijäni.

    Äänestä

  • enoleidiootti kirjoitti:

    Miksi? Hyödyn kauppiaana tuosta tuesta sekä työn tekijäni.

    Eli olet tukihuijari maajussien kimpassa. HÄPEÄ!!!!!!

    Äänestä

  • xdcviutsd kirjoitti:

    Eli olet tukihuijari maajussien kimpassa. HÄPEÄ!!!!!!

    Sanopa muuta.

    Äänestä

  • Sipilän hallitus suosii maanomistajia ja osakkeenomistajia eli pääomapiirejä.

    Äänestä

  • kvgbhgfxs kirjoitti:

    Olet oikeassa. Kiitos sinulle!

    Sitten kun on yhtymä tai yritystoimintaa jossa piskuinen maatalous hoituu samassa on taas parkuminen konekalustosta.

    Äänestä

Aloittaja on unohtanut ottaa lääkkeensä.
Diagnoosi: Vainoharhaisuus ja skitsofrenia.
Oireita ovat: Kuvittelee olemattomia ja keskustelee keskenään.

Äänestä
  • Puhut itsestäsi kepulainen. FAKTA.

    Äänestä

  • xcvjgxd kirjoitti:

    Puhut itsestäsi kepulainen. FAKTA.

    Oire: Näkee kepulaisia kaikkialla:)

    Äänestä

  • en.kommentoi kirjoitti:

    Oire: Näkee kepulaisia kaikkialla:)

    Älä viisastele kepulainen.

    Äänestä

  • dcfgkjhxd kirjoitti:

    Älä viisastele kepulainen.

    Oire: Jumiutuminen johonkin asiaan. Tässä tapauksessa maataloustukiin ja kepuihin.
    Ota nyt hyvä ihminen ne lääkkeesi!

    Äänestä

  • en.kommentoi kirjoitti:

    Oire: Jumiutuminen johonkin asiaan. Tässä tapauksessa maataloustukiin ja kepuihin.
    Ota nyt hyvä ihminen ne lääkkeesi!

    Älä huutele sieltä uuninpanklta mömmöissäsi kepukka.

    Äänestä

320000milj/570milj=561
365d/561=0,65d
0,65*24h=15,6h

Avauksen 570 tuhatta euroa maataloustukea kuluu siten 15 tunnissa ja 36 minuutissa.

Tarkastus:

570000 eur / 15,6h = 36500 eur/h

Eli sama luku, joka on jo aikaisemmin tässä ketjussa todistettu oikeaksi.

Äänestä
  • Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa, kun välilliset tuet kuten tullimuurilla korotettu hintataso huomioidaan ( Wikipedia)
    jaettuna 365 pv on 10,95 milj/pv ja jaettuna vielä 24 h on 456 621 € eli alottaja on oikeassa.

    Äänestä

  • hghyuyh kirjoitti:

    Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa, kun välilliset tuet kuten tullimuurilla korotettu hintataso huomioidaan ( Wikipedia)
    jaettuna 365 pv on 10,95 milj/pv ja jaettuna vielä 24 h on 456 621 € eli alottaja on oikeassa.

    Onko+siinä+summassa+myös+maanviljelijöiden+eläkkeet+joista+veronmaksajat+maksavat+77%+ja+niiden+kustannus+vuodessa+noin+600+miljoonaa+euroa?

    Äänestä

  • hghyuyh kirjoitti:

    Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa, kun välilliset tuet kuten tullimuurilla korotettu hintataso huomioidaan ( Wikipedia)
    jaettuna 365 pv on 10,95 milj/pv ja jaettuna vielä 24 h on 456 621 € eli alottaja on oikeassa.

    Kiitos tiedosta.

    Äänestä

  • velkaantumiseen on olemassa täsmälääke: tuet veks ja työttömät töihin!

    Äänestä

  • heti.töihin kirjoitti:

    velkaantumiseen on olemassa täsmälääke: tuet veks ja työttömät töihin!

    Myös kansallinen maatlaoustuki ja yritystuet leikkuriin koska ne maksetaan myös vero ja velkarahoista.

    Äänestä

  • xdpocfucfvg kirjoitti:

    Myös kansallinen maatlaoustuki ja yritystuet leikkuriin koska ne maksetaan myös vero ja velkarahoista.

    Ei sitä velkarahasta ainakaan makseta, koska maataloustukea on maksettu jo ennen valtion velkaantumista. Velkaantuminen johtuu liian matalasta pääomaverosta. Se alkoi Esko Ahon aikana.

    Äänestä

  • xdpocfucfvg kirjoitti:

    Myös kansallinen maatlaoustuki ja yritystuet leikkuriin koska ne maksetaan myös vero ja velkarahoista.

    yrittäjät ja viljelijät ovat jo töissä, joten heidän tukiinsa ei tarvitse puuttua. mutta laiskat työttömät sohvalla lorvijat saadaan töihin kun tukien maksut lopetetaan.

    Äänestä

  • haukkukaa-eskoa kirjoitti:

    Ei sitä velkarahasta ainakaan makseta, koska maataloustukea on maksettu jo ennen valtion velkaantumista. Velkaantuminen johtuu liian matalasta pääomaverosta. Se alkoi Esko Ahon aikana.

    Vero ja velkarahaa lapetaan maajusseille. Turha venkuloida.

    Äänestä

  • tuet.veks.lorvijoilta kirjoitti:

    yrittäjät ja viljelijät ovat jo töissä, joten heidän tukiinsa ei tarvitse puuttua. mutta laiskat työttömät sohvalla lorvijat saadaan töihin kun tukien maksut lopetetaan.

    Kansallista maataloustukea pitää mysö leikata koska kaikista muistakin sosiaalituista on jo leikattu, osasta jo moneen kertaan.

    Äänestä

  • dfjgsdf kirjoitti:

    Vero ja velkarahaa lapetaan maajusseille. Turha venkuloida.

    Jo pelkkä ruoan alv-kevennys on 4 kertaa suurempi kuin maataloustuki, joten ei sitä tukea millään velkarahalla makseta.

    Velkaa otetaan, jotta rikkaat rikastuvat. Maanviljelijät eivät kuulu näihin rikastujiin. 90-luvun alun jälkeen rikkaat ovat rikastuneet 150 miljardia euroa, joka on vähän reilu valtion nykyinen velka.

    Äänestä

  • eskon.syytä kirjoitti:

    Maataloustukia maksetaan vero ja velkarahalla eli FAKTA ei muutu miksikään vaikka kuinka kepulainen venkoilee asian kanssa.

    Äänestä

  • szxdkhgxsd kirjoitti:

    Maataloustukia maksetaan vero ja velkarahalla eli FAKTA ei muutu miksikään vaikka kuinka kepulainen venkoilee asian kanssa.

    Iske todisteet pöytään, äläkä venkoile jankkaamalla omiasi.

    Äänestä

  • szxdkhgxsd kirjoitti:

    Maataloustukia maksetaan vero ja velkarahalla eli FAKTA ei muutu miksikään vaikka kuinka kepulainen venkoilee asian kanssa.

    Ruuan tuonti on vuositasolla 4 miljardia euroa. Nämä eurot katoavat Suomesta ulkomaille ja ovat poissa kotimaan kulutuksesta. Siihen nähden 300:n miljoonan maataloustuki ei merkitse mitään.

    Kun ostat tuontiruokaa vaikkapa Lidlistä, niin se lisää valtion velkaa. Kymmenessä vuodessa tuonti on noussut noin 2 miljardia euroa. Jotain mätää siis Suomen maassa.

    http://rahamaailma.victoriamedia.org/uutiset/?p=8302

    "Elintarvikkeiden tuonti Suomeen kasvoi 2010-luvulla vakaasti 4-13 prosenttia vuodessa. Vuonna 2014 tuonti kääntyi lievään prosentin laskuun ja aleni hiukan alle 4,2 miljardiin euroon, mutta palasi jälleen nousuun vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla. Tuonti on suurentunut merkittävästi vuosikymmenessä: kymmenen vuotta sitten elintarvikkeiden tuonnin arvo oli vain 2,3 miljardia, kun se viime vuosina on ylittänyt jo neljän miljardin euron arvon."

    Äänestä

  • eipä-vakuuta kirjoitti:

    Iske todisteet pöytään, äläkä venkoile jankkaamalla omiasi.

    Hyvin yksinkertaista. Suomi maksaa EU:uulle miljardeja vuodessa, josta EU maksaa maatalous tukea Suomelle kaksimiljardia vuodessa. Löytyy EU:uun maksatus perusteista. Suomen maataloustuille.

    Äänestä

  • eipä-vakuuta kirjoitti:

    Iske todisteet pöytään, äläkä venkoile jankkaamalla omiasi.

    Valtio ottaa koko ajan lisää velkaa ja osa menee maataloustukiin. Se ei venkoilullasi muuksi muutu. Valtion vero ja velkaraha ei ole korvamerkittyä vaan ohjautuu jokaiseen valtion kustannusmomenttiin sisältäen siten myös maataloustuenkin yhtenä valtion menoeränä.

    Äänestä

  • HiemanVaivaa kirjoitti:

  • Kun Neuvostoliitto hajosi ja kolhoosit purettiin ,niin Suomesta vietiin innolla vanhoja maatalouskoneita Karjalaan, mutta ruostumaan jäivät sinne. Tuontiruoka oli niin paljon halvempaa, että ei edes venäläisten matalalla palkkatasolla, sitä kannattanut siellä harjoittaa, kun eivät saanneet niitä maataloustukia.
    Nytnemmin sitten pakotteiden vuoksi ovat opetellet uudestaan unholaan menneen taidon.

    Äänestä

  • HiemanVaivaa kirjoitti:

    Hyvin yksinkertaista. Suomi maksaa EU:uulle miljardeja vuodessa, josta EU maksaa maatalous tukea Suomelle kaksimiljardia vuodessa. Löytyy EU:uun maksatus perusteista. Suomen maataloustuille.

    Suomi ei maksa EU:lle mitään maatalousmaksuja, vaan pelkästään jäsenmaksun. EU päättää miten jäsenmaksu käytetään. Hyvä vaan, jos sieltä jotain saadaan takaisinkin, mutta nettomaksajiksi jäämme silti.

    Varsinainen maataloustuki on Suomessa vähän yli 300 miljoonaa vuodessa. Ei siis mikään suuri summa, jos ajatellaan vaikkapa tuota elintarvikkeiden tuontia ulkomaille, joka vie suomalaisilta jo yli 4 miljardia euroa.

    Tuontiruoka joudutaan maksamaan käytännössä ulkomaisella velalla. Suosikaa siksi kotimaista, jos haluatte Suomen velanoton vähenevän.

    Äänestä

  • sxljytrsdf kirjoitti:

    Valtio ottaa koko ajan lisää velkaa ja osa menee maataloustukiin. Se ei venkoilullasi muuksi muutu. Valtion vero ja velkaraha ei ole korvamerkittyä vaan ohjautuu jokaiseen valtion kustannusmomenttiin sisältäen siten myös maataloustuenkin yhtenä valtion menoeränä.

    Todisteet puuttuvat edelleen. Olet venkoillut samaa koko ajan, mutta mitään faktalukuja ei ole esittää. Lopeta venkoilu, tai esitä todisteita.

    Äänestä

  • todisteita-kiitos kirjoitti:

    Todisteet puuttuvat edelleen. Olet venkoillut samaa koko ajan, mutta mitään faktalukuja ei ole esittää. Lopeta venkoilu, tai esitä todisteita.

    Luepa uudelleen koska vaikuttaa että et ymmärrä lukemaasi ekalukemalta.

    Äänestä

  • zxdofuytxsd kirjoitti:

    Luepa uudelleen koska vaikuttaa että et ymmärrä lukemaasi ekalukemalta.

    Todistaa, että julkisella puolella todella on menoja, jotka rahoitetaan verovaroista.

    Äänestä

  • eri-mittaluokka kirjoitti:

    Suomi ei maksa EU:lle mitään maatalousmaksuja, vaan pelkästään jäsenmaksun. EU päättää miten jäsenmaksu käytetään. Hyvä vaan, jos sieltä jotain saadaan takaisinkin, mutta nettomaksajiksi jäämme silti.

    Varsinainen maataloustuki on Suomessa vähän yli 300 miljoonaa vuodessa. Ei siis mikään suuri summa, jos ajatellaan vaikkapa tuota elintarvikkeiden tuontia ulkomaille, joka vie suomalaisilta jo yli 4 miljardia euroa.

    Tuontiruoka joudutaan maksamaan käytännössä ulkomaisella velalla. Suosikaa siksi kotimaista, jos haluatte Suomen velanoton vähenevän.

    http://www.talouselama.fi/tebatti/suomessa-on-maailman-korkeimmat-maataloustuet-3435446 Näin se menee.

    Äänestä

  • huonot.lukemat kirjoitti:

    Ruuan tuonti on vuositasolla 4 miljardia euroa. Nämä eurot katoavat Suomesta ulkomaille ja ovat poissa kotimaan kulutuksesta. Siihen nähden 300:n miljoonan maataloustuki ei merkitse mitään.

    Kun ostat tuontiruokaa vaikkapa Lidlistä, niin se lisää valtion velkaa. Kymmenessä vuodessa tuonti on noussut noin 2 miljardia euroa. Jotain mätää siis Suomen maassa.

    http://rahamaailma.victoriamedia.org/uutiset/?p=8302

    "Elintarvikkeiden tuonti Suomeen kasvoi 2010-luvulla vakaasti 4-13 prosenttia vuodessa. Vuonna 2014 tuonti kääntyi lievään prosentin laskuun ja aleni hiukan alle 4,2 miljardiin euroon, mutta palasi jälleen nousuun vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla. Tuonti on suurentunut merkittävästi vuosikymmenessä: kymmenen vuotta sitten elintarvikkeiden tuonnin arvo oli vain 2,3 miljardia, kun se viime vuosina on ylittänyt jo neljän miljardin euron arvon."

    Miksi maajussit ostatte klementiinejä, banaaneja ja muita etelän hedelmiä, seitä, tonnikalaa ja muite kaloja...taitaa maistua monet muutkin ulkomaiset tuotteet vaikka vastaavia saisi kotimaasta. Miksi ostatte ulkomaisia työkoneita, autoja, moottorikelkkoja, mönkijöitä, elektroniikkaa, vaatteita...kaikkea mahdollista kerskakulutustavaraa mitä ilmankin pärjäisitte?

    Äänestä

  • miksiostat kirjoitti:

    Hyvä kysymys.

    Ei ne tjua mistään mitään.

    Äänestä

  • heti.töihin kirjoitti:

    velkaantumiseen on olemassa täsmälääke: tuet veks ja työttömät töihin!

    hyvin kommentoitu. juuri näin se on.

    Äänestä

  • työttömät.töihin kirjoitti:

    hyvin kommentoitu. juuri näin se on.

    Myös yritystuet ja kansalliset maataloustuet leikkuuriin HETI.

    Äänestä

  • zxciyxd kirjoitti:

    Myös yritystuet ja kansalliset maataloustuet leikkuuriin HETI.

    ei. tekevät tuottavaa työtä. työttömät ei tuota mitään. menevät töihin kun tuet lopetetaan.

    Äänestä

  • työttömät.heti.töihin kirjoitti:

    ei. tekevät tuottavaa työtä. työttömät ei tuota mitään. menevät töihin kun tuet lopetetaan.

    Valtio persaukinen joten yritystuet ja kansalliset maataloystuet myös LEIKKURIIN koska muitakin sosiaalitukia on jo leikattu.

    Äänestä

  • työttömät.heti.töihin kirjoitti:

    ei. tekevät tuottavaa työtä. työttömät ei tuota mitään. menevät töihin kun tuet lopetetaan.

    KepuTROLLI taas viisastelemassa.

    Äänestä

  • zxiyxdcf kirjoitti:

    Valtio persaukinen joten yritystuet ja kansalliset maataloystuet myös LEIKKURIIN koska muitakin sosiaalitukia on jo leikattu.

    Vasemmisto anarkistit on varastaneet polkupyörätelineet, niin pitäähän uusia saada tilalle

    Äänestä

  • paskomayksikkö kirjoitti:

    Vasemmisto anarkistit on varastaneet polkupyörätelineet, niin pitäähän uusia saada tilalle

    Anarkistit eiväy ole vasemmistolaisia vaan äärioikeistolaisia jotka haluavat vain rettelöidä ja loisia kuten rikkaat pääomapiirit.

    Äänestä

  • eipä-vakuuta kirjoitti:

    Iske todisteet pöytään, äläkä venkoile jankkaamalla omiasi.

    Kepuli venkoilee tapansa mukaan.

    Äänestä

  • ytrxc kirjoitti:

    Anarkistit eiväy ole vasemmistolaisia vaan äärioikeistolaisia jotka haluavat vain rettelöidä ja loisia kuten rikkaat pääomapiirit.

    Totta.

    Äänestä

  • paskomayksikkö kirjoitti:

    Vasemmisto anarkistit on varastaneet polkupyörätelineet, niin pitäähän uusia saada tilalle

    Älä kepukka sekaannu asioihin joista et mitään tiedä.

    Äänestä

  • ghfdsd kirjoitti:

    Älä kepukka sekaannu asioihin joista et mitään tiedä.

    Anarcomarko näkee taas päiväunia hevostenhakkaamisista vappumarssilla.

    Äänestä

Kiitos+aloittaja+kirjoitat+täyttä+asiaa,+voisiko+kerrankin+joku+pankkomakaaja+tai+lumensulamisen+katsoja+kertoa+kun+n.10+000+maatilaa+tekee+maatalouden+tuotannosta+n.70%:tia,mitä+tekee+ne+loput+n.45+000+tilaa?ja+tässä+valossa+mitä+tarkoittaa+huoltovarmuudesta+huolehtiminen?+Maatiloja+pitää+saada+lopettamaan+vähintään+30+000+tilaa+ja+nopeasti,jokainen+niiden+elättämiseen+joutuva+työssäkäyvä+voi+edes+auttaa+sitä+suosimalla+mahdollisimman+paljon+ulkomaisia+elintarvikkeita+ja+siinä+samalla+tuetaan+oikeaa+viljelyä+eikä+suomessa+esim.+keinovalossa+ja+keinolämmössä+väkisin+kasvatettuja+vihanneksia,muutenkin+suomalaiset+viljat+on+glyfosaatilla+kyllästettyjä+ja+euroopan+suurimpia+elohopeapitoisuuksia+sisältävää+moskaa.vielä+kerran+yhteiskunnan+sosiaaliavustuksilla+elävät+latopakoloiset+kertokaa+mitä+tekee+ne+n.45+000+tilaa???????

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • OK.

    Äänestä

  • Asiaa.

    Äänestä

Jättisumma vero ja velkarahaa.

Äänestä

Järkyttävää vero ja velkarahan hassausta.

Äänestä

Maatalous on musta aukko johon uppoaa rahaa loputtomasti.

Äänestä

Hyvä aloitus.

Äänestä

.........................

Äänestä

Aloittaja puhuu kokoomuksesta maataloustukien maksajana. Eihän se niin ole. Kyllä kai se on Keskustan intresseissä nuo tukirahat.

On siinä sekin puoli, että jos ei tukia maksettaisi, kuluttajat maksaisivat maataloustuotteista monin verroin enemmän. Kuinkahan moni pieneläkeläinen pystyisi ostamaan maitotuotteita?

Äänestä
  • Aloittaja on lievästi sekaisin oleva vähä poika, jonka tila lunastettiin juomisen takia.

    Äänestä

  • Kepulainen valehtelee.

    Äänestä

  • surullinenkohtalo kirjoitti:

    Aloittaja on lievästi sekaisin oleva vähä poika, jonka tila lunastettiin juomisen takia.

    En usko.

    Äänestä

Nälkä tekisi terää koirille jotka purevat omiaan. Se tulee vielä. Kuoputtakaa itse ryytimaanne, sillä ei ole kirkossa kuulutettu että ulkomainen, siinä tilanteessa kallis ruokahuolto pelaa aina ja iankaikkisesti.

Äänestä
  • Kepulainen tukijulli länkyttää.

    Äänestä

  • Älä trollaa.

    Äänestä

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Olisi jo aika saada stoppi tälle hulluudelle.

Äänestä
  • Oikeassa olet.

    Äänestä

Vaietut laskelmat paljastavat: Eläkkeitäkin olisi varaa korottaa.

Äänestä
  • Miksi Sipilän hallitus vaikenee asiasta?

    Äänestä

  • Sipilän hallituksen pitää nostaa pienimpiä eläkkeitä HETI.

    Äänestä

Mitä tolls rshslls saadaan?
- antibiootti vapaa liha kasvatus (saksassa käytetään liha karjassa 100 kertaa enmmän sntibiotteja kuin suomessa)
- eettisemmätolot lihakarjatiloilla (euroopassa on yleistä että sijoita leikataan saparot)
- vähä myrkky jäämisemmät kasvikset (saksassa käytetään 3 kertaa enemmän/hehtaari kasvimyrkkyjä kuin suomessa, välimeren maissa 10 kertaa)

Äänestä
  • Liika on liikaa maataloustuessakin varsinkin kun valtio on jo persaukinen.

    Äänestä

  • Linkki "tietoosi".

    Äänestä

ok. mutta oletko jo opetellut olemaan syömättä?

Äänestä
  • Saa sitä safkaa muualtakin ja edukkaasti kun joku muu on maksanut tuet.

    Äänestä

  • Tummanheppa kirjoitti:

    Saa sitä safkaa muualtakin ja edukkaasti kun joku muu on maksanut tuet.

    Kyllä.

    Äänestä

Maataloustuet leikkuuriin heti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

TGFVB4 kirjoitti:

kANSALLISET MAATALOUSTUET 2 MRD POIS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu