Miksi maahanmuuttajat menee suomalaisten edelle

Miksi Suomessa maahanmuuttajille järjestetään asunnot, mutta asuttomat palelee kaduilla. Suomessa maaseudulla on paljon tyhjiä asuntoja. Miksi näitä ei voisi valtio ottaa haltuun ja antaa mahdollisuus ihmisille saada edes paikka missä ei kastu ja voisi peseytyä. Itkettää, kun näkee maahanmuuttajila hienot vaatteet ja suomalainen kulkee haisevissa resuissa
21297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Viinapullot vain pois, niin eivät voi enää millään puolustella valtiovallan ja avustusjärjestöjen tunteettomuutta omia kansalaisia kohtaan!

Äänestä
  • Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


    Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna 2016 lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

    Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

    Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

    Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
    https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

    SINÄ MAKSAT!

    Äänestä

"Suomi leikkii edelleen humanitaarista suurvaltaa ja jakaa turvapaikkoja parempaa elintasoa hakeville, vaikka rahalaari on jo tyhjä ja velka senkuin kasvaa. "
Tuossa erittäin hyvin kiteytettynä koko tämän hetkisen touhun ydin. Vaikka se rahalaari on jo tyhjä, edelleen toimitaan matuturhakeloisijoiden kohdalla niin kuin joskus 15 vuotta sitten, kyhäillään lisää tekaistuja perusteita millä matuturhake lisäloisisia voidaan lappaa sisään maahan sisäruokintaan täysin vastikkeetta. Ylenpalttinen sosiaaliturva näille tulijoillekin takaa sen.
Se vaan kun jokainen tulija nostaa sitä lisävelanoton tarvetta, nämä ei tule tänne töihin vaan loisimaan sosiaaliturvalle, niin kauan kuin sellainen on nykyehdoin niille tarjolla. Tuottava työnteko ei ole sitä, että palkataan hyysäämään lisätulijoita tänne lyhyehköksi ajaksi ja sitten istutaan enimmäkseen loisimassa. Tämä nykymatu touhu vaan on juuri tuollaista täysin tuottamatonta, maan perikatoon ajavaa lisäloisijoiden tänne rahtaustouhua. Sen nyt jaksais vielä jotenkin ymmärtää, että pidettäis omista kansalaisista huolta vaan ei ainakaan yhtään enää lisää matuturhakkeita samalle sapluunalle. Edelleen pitää vaan leikkiä jotain helkkarin humanitaarista suurvaltaa, rahat vaan on loppu ja kansakunnan käytettävissä olevat tulot eivät anna siihen varaa.
Kunhan vaan suvakki vajakistisessa hengessä saadaan leikkiä jotain niin humaanitaarista henkilöä - sehän se pääasia on ja eihän niitä nyt ite tartte maksaa, hyvä palkka juoksee hyysiessä, ainahan se on tipahtanut kuin manulle illallinen.
Tulevien sukupolvien pitäisi laittaa nämä erityisesti johtotason suvakkiset hyysääjät jostain maanpetoksesta tiilenpäitä lukemaan aiheuttamistaan vahingoista kansakunnalle, ynnä kaikki muutkin riittävästi asiaan sotkeutuneet.

Äänestä
  • Hesarin jutussa oli tänään monta osuvaa mielipidettä, kuten nämäkin:

    Suomen ja Ruotsin välillä isot erot turvapaikan myöntämisessä – Suomi kiristämässä somalialaisten oleskeluluvan saantia
    Kotimaa 13.4.2016 10:44 Päivitetty: 13.4.2016 17:32
    http://www.hs.fi/kotimaa/a1460512614025?ref=hs-prio-4-1

    1.
    "Näitä uutisia lukiessa sitä usein miettii, hahmottaako joku maahanmuuttoviraston virkamies sitä, että hän on käyttämässä meidän kaikkien julkisia varoja eikä omiaan. Vaikka kyseinen virkamies kuinka rakastaisi vaikkapa somaleita, hänen tulisi tuntea virkavastuunsa, jättää omat tuntemukset ideologioineen syrjään ja noudattaa lakia."

    2.
    "Ei ymmärrä miksi osallistua kansainvaellukseen, mikä tuhoaa yhteiskuntarauhamme. Emme ole syypäitä afrikkalaisten tai arabien eriarvoon tai sotaan. Näitä ei tule / saa levittää Pohjolaan !
    Emme voi alkaa eläimiksi jälleen kun "sivistys" on jo pääsyt leviämään. Edes paluu 1800-luville ei tunnu herkulliselta.
    Jokainen käyköön vapaustaistelunsa itse - ei toinen sitä voi tehdä !"

    Ensimmäisessä lainauksessa on ajatus, josta tuli mieleen, että vaikka poliitikko kuinka ihastuisi työhönsä ja rakastaisi paikkaansa vaikka EU-parlamentin jossain johtotehtävissä, ei hänen siltikään tulisi tehdä päätöksiä sillä perusteella, että ko. poliittinen aate ja "viritys" on hänelle kaikki kaikessa ja sellainen, jota koko ikänsä havitteli.

    "Vaikka kyseinen virkamies kuinka rakastaisi vaikkapa somaleita, hänen tulisi tuntea virkavastuunsa, jättää omat tuntemukset ideologioineen syrjään ja noudattaa lakia."

    Äänestä

Maa jossa sotaveteraanitkin elävät kansalaiskeräysten varassa osoittaa miljardeja elintasopakolaisille on todella sairas. Ensin omien asiat kuntoon ja sitten vasta maailmaa parantamaan.

Äänestä
  • Niillä on kaikilla osuus jossain vok-majoituksessa tai jos ei siellä, niin sitten pankin sijoitusten kautta. Urpo on ollut harvinaisen kova "löysäilijä", pidettiin rajaa auki länteen, että sisään pääsi plus 30 000 yksilöä. Kenellä sellaisen määrän elättämiseen on varaa? Tuostahan seuraa heti, että pitää ottaa sosiaaliturvaan jne. Aivan katastrofi, ettei ajatella tätä viikkoa pitemmälle.

    Jos Urpo, Migri, stupido, Sipilä & Co. joutuisivat yhdenkin viikon ottamaan lainaa tuon sakin ylläpitoon, voisi miehille tulla kova stressi, kalpea naama ja hätä käteen. Sitä taustaa vasten, pitäisi tajuta tekojensa seuraukset, se alkaa ennen pitkää vaikuttaa eläkkeisiin ja muiden ihmisten sossuturvaan, mm. lääkärissäkäyntiin ja ihan kaikkeen. Jepeillä ei olisi varaa hommaan edes yhdeksi päiväksi, mutta silti ne menivät tekemään tuollaisen päätöksen.

    Urpon muija tekee tiliä lakitoimistossa (?), joka palvelee mamutusta. Lauslahti, Iivari, Nyzimyaaari, sen kollega, sitten kokkareitten puolisot. "Burgula.pimpelon" isäntä on mukana luomassa niin ikään. Kaikilla on jotain sidoksia, sitten paljastuu Banaman paperit.

    https://twitter.com/PanamaPapers

    Äänestä

Suomen päättäjät ovat sairaita.
Ihmisillä pitäisi olla edes joku kommuuni jossa viettää turvallista elämää,
ei ole paljoa vaadittu.
Asunnottomalla pitäisi olla oikeus turvapaikkaan toisesta maasta.

Äänestä
  • Ne työllistää tällä touhulla itseään ja kavereitaan, toiset tienaa majoittamisella, vuokraamisella ym.

    Kommentti:
    "Eliitti tekee kansainvälisiä sopimuksia itsensä työllistämiseksi ja rahvas maksaa.
    Selvä työnjako. Kaaos kasvaa."

    Suomen ja Ruotsin välillä isot erot turvapaikan myöntämisessä – Suomi kiristämässä somalialaisten oleskeluluvan saantia
    Kotimaa 13.4.2016 10:44 Päivitetty: 13.4.2016 17:32
    http://www.hs.fi/kotimaa/a1460512614025?ref=hs-prio-4-1

    Äänestä

Hyi, jotain paskalle ja viinalle haisevia pultsareita ei jää kukaan kaipaamaan.

Äänestä
  • Tosi suvaitsevainen joo :D Oman sarjansa natsi, joka voisi joskus katsoa peiliin.

    Äänestä

"Ensin omien asiat kuntoon ja sitten vasta maailmaa parantamaan."

Ei näin!
Ensin omien asiat kuntoon ja sitten laskemaan veroja. Kyllä löytyy yrittäjyyttä ja innovaatioita, kun tiedetään, että jotain voi saada itsekin, ettei kaikki mene matujen virkistysrahastoon ja Afrikan diktaattorien tileille Panamaan ja sinne.

Äänestä

Omat asiat pitää hoitaa hyvin Suomessa! Samalla voidaan auttaa myös muita Suomen ulkopuolella!

Ongelmia ei pidä tuoda tänne. Tämä selvä. Pakolaispolitiikan on LOPUTTAVA. Apu on vietävä, eikä ongelmia (= ihmisiä) saa tuoda Suomeen!

Siirtotyöläiset ovat sitten kokonaan ei juttu, mutta ei heillekään saa myöntää Suomen kansalaisuutta sen helpommalla kuin suomalaiselle Ahvenanmaan kansalaisuutta.

Äänestä

Asunnottomien kannattaisi hakea asylymia ruotsista ja perusteella hakemuksensa sillä että suomen poliitikot vainoavat heitä.

Äänestä

Ihan sama lastensuojelussa ja terveydenhuollossa, mukaan lukien mielenterveyshuolto.

Jokaisella sos.tt:llä lastensuojelutehtävissä on hirveä määrä kantasuomalaisia lapsia kontollaan jo muutenkin ja resursseja menee nyt paljon maahan tulleille/tuleville lapsipakolaisille, kaipa ne kohta antaa yhden sos. työnterkijän per yksi pakolaislapsi, henkilökohtainen "avustaja" 24/7?

Äänestä

Se on vain niin, että suomalainen ei haise pahalle edes ollessaan rappiolla. Sulotuoksuinen suomalainen on aina kunnioituksen arvoinen. Aivan kauheaa, että zysse on lausunut pahoja sanoja maahanmuutosta. Miten hänkään sellaista kehtaa.

Äänestä

Kysymysessä on hallituksen kärkihanke, oikea unelmien unelma, nii ihan vaan siksi

Äänestä

Titenkin menevät suomalaisten edelle. Hehän ovat hädänalaisia, joita meidän pitää kaikin keinoin auttaa. Omat kansalaiset sen sijaan saavat olla miten hädänalaisia hyvänsä, ei se ketään päättäjää kiinnosta. Eikä somekansaa.

Äänestä

Hyvä kysymys. Ehkä kyseessä on rasismi omaa heimoa kohtaan. Jos suomalaisella menee huonosti, niin hänen elintavoistaan on aina pakko löytää jotain vikaa. Ystäväni kirjoitti kehoituksestani kirjeen yleisönosastolle, ja sai vastaukseksi pelkän paskasuihkun. Hän on ATK-osaamiseltaan erittäin lahjakas ja koulutettu mutta koko hänen sisäinen maailmansa on murskana. Työkokeiluja ja muuta ilmaistyötä yrityksille jo monta vuotta. Sossutätejä, työkkäritätejä, psykiatreja... Pikavippikirous. Pompottelua pompottelun perään. Kuitenkin ystäväni on raitis, nuhteeton ja luotettava.

Neuvot jotka hän sai, oli tyyliin: syö juureksia ja kalasta. Valmista mahdollisimman paljon itse. Mihin tarvitset uutta tietokonetta? Kymmenen vuotta vanhalla myllyllä tulee toimeen ja kirjaston koneilla. Ongelma on siinä, että me koulutamme nuorista ATK-neroja vaikka meidän pitäisi nykyelämän tilanteessa kouluttaa heistä kalastajia ja eränkävijöitä, ihmisiä jotka pystyvät hankkimaan ja ehkä kasvattamaan oman ruokansa itse. Tuollainen korkeakoulutettu on hukassa siinä vaiheessa kun sitä palkkatyötä ei todellakaan löydy. Hän tietää kaiken koodauksesta, mutta ei tiedä, miten juureksista tekee makoisaa ruokaa, ei tiedä miten kala pyydetään ja valmistetaan, ei tiedä, miten valmistetaan maukkaita sämpylöitä, ei tiedä miten polkupyörän kumi paikataan.

Eräs ystäväni on VOK:issa vapaaehtoistyössä. Hän kuvaa työtään erittäin antoisaksi ja saa siitä iloa ja energiaa. Samaan aikaan hänen dementoitunut äitinsä istuu pyörätuolissa palvelutalossa. Hän käy katsomassa tätä kerran viikossa ja sanoo, että 15min on maksimiaika, että hän kestää höperöjä ahdistuneita vanhuksia. Hän tuntee olevansa aivan lopussa käyntien jälkeen. siksi vanhukset ovat heitteillä, kun heidän seuraansa ei kestä. Ystäväni on mielestäni myös rasisti, koska hän suvaitsee arabi-miehiltä sellaista käytöstä ja mielipiteitä, mitä hän ei ikimaailmassa suvaitsisi kantasuomalaisilta. Ehkä sen takia, hän näkee ja löytää rasismia kaikkialta, koska se on hänessä itsessään. Ehkä hän ajattelee, että valkoinen rotu on ylempänä muita rotuja ja meidän velvollisuus on holhota tummaa rotua kuin pikkulapsia.

Äänestä

Kansan inho sosiaalimatuja kohtaan kasvaa!

Äänestä

Somppu on siitä erikoinen otus että kutsuu vuokraakin sallaryksi, kokemusta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opel72 kirjoitti:

Miksi Suomessa maahanmuuttajille järjestetään asunnot, mutta asuttomat palelee kaduilla. Suomessa maaseudulla on paljon tyhjiä asuntoja. Miksi näitä ei voisi valtio ottaa haltuun ja antaa mahdollisuus ihmisille saada edes paikka missä ei kastu ja voisi peseytyä. Itkettää, kun näkee maahanmuuttajila hienot vaatteet ja suomalainen kulkee haisevissa resuissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu