Jippii!

Ihanaa, olen laihtunut vuoden alusta kokonaista kaksi (2) kiloa. Eihän se ole paljon, mutta olo on kuitenkin paljon parempi (muka). Eikä ole ollut nälkäkään.
7726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mulla vielä edessä 5 kilon matka. :s

Äänestä
  • on matkaa vielä aika paljon. Mutta alku se on tämäkin.

    Äänestä

Kaksi kiloa voi olla ihan normaalia painonvaihtelua yhden vuorokauden aikanakin. Riippuen nestetasapainosta. Kaksi kiloa laihtuu helposti esim. rankassa liikunnassa tai saunassa hikoillessa. Rasvapainoa ei voi pudottaa kuin puoli kiloa viikossa ja sekin vaatii todella tiukkaa ruokavaliota, ja jää pysyväksi vain jos todella muuttaa pysyvästi ruokailutottumuksiaan. Kannattaa todella miettiä miten nopeasti niitä pysyviä muutoksia oikein tehdään. Yleensä mitä tiukempi dieetti, sitä enemmän niitä kiloja tulee takaisin kun "sorrutaan" tai "palkitaan". Tarkoitus ei ole masentaa, vaan tuoda tosiasioita esille, tsemppiä vaan jatkoon, mutta muista silti että laihtuminen ja tavoitteessa pysyminen on elämänpituinen juttu!

Äänestä
  • Kiitos vaan ilonpilaajalle; en ole pudottanut vuorokaudessa tuota painoa. Eikä muuten minun painoni tähänkään mennessä ole vuorokaudessa tuollaista heittoa tehnyt.

    Ellet tiedä, kuinka olen kiloni "kadottanut", älä myöskään tuomitse.

    Onnea vaan sinullekin "kadotuksen" tiellä.

    Äänestä

  • Kiitos vaan ilonpilaajalle; en ole pudottanut vuorokaudessa tuota painoa. Eikä muuten minun painoni tähänkään mennessä ole vuorokaudessa tuollaista heittoa tehnyt.

    Ellet tiedä, kuinka olen kiloni "kadottanut", älä myöskään tuomitse.

    Onnea vaan sinullekin "kadotuksen" tiellä.

    Äänestä

olen saanut vuoden alusta 5 kiloa ja 5 senttimetriä
pois. olen syönyt täytekakkua ja pikkuleipiä, mutta
olen katsonut mitä muuta syön. kannattaa kysyä lääkäriltä sellaista pientä vihkoa jossa kerrotaan paljonko missäkin ruuassa on rasvaa. esimekiksi
jos syön Riisiä, Purkkitonnikalaa VEDESSÄ ja Papuja tomaattikastikkeessa. lisäksi Näkkileipää ILMAN VOITA tai muita levitteitä ja Jälkiruuaksi Omenan. sillä saan 3,7g rasvaa,kun minä saisin syödä päivässä 74g.

Äänestä
  • Kysymys sulle: miten pitkään jaksat syödä riisiä/tonnikalaa/näkkäriä/omenoita? Aika askeettistahan tuo on, ja johtaa helposti juuri siihen että sorrutaan mässäilyyn ennemmin tai myöhemmin. Tottakai on hyvä ymmärtää miten helposti saa rasvaa vähennettyä pienillä valinnoilla, mutta henk. koht. mielipiteeni on se, että itselleen pitää sallia kaikki ruoka mitä mieli tekee, järkeä käyttäen tietysti, mutta ennenkaikkea määrä on se mitä voi pienentää. Eli rasvaista ruokaa syö pienemmän määrän ja rasvatonta sitten taas saa syödä huoletta enemmän. Rasvaa ei kuitenkaan pidä kokonaan poistaa ruuasta, se on elintärkeää mm. hormonitoiminnalle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olivia kirjoitti:

Ihanaa, olen laihtunut vuoden alusta kokonaista kaksi (2) kiloa. Eihän se ole paljon, mutta olo on kuitenkin paljon parempi (muka). Eikä ole ollut nälkäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu