http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041421416421_uu.shtml
Olemme tottuneet, että ei olekaan, että tuollainen raiskaaja onkin niin usein mamu tai matu Lähi-idästtä taikka Afrikasta. Pitää muistaa myös, että moni ulkomaalaistaustainen on saanut suomen kansallisuuden ja uutisissa kerrotaan usein, että tekijä oli suomalainen.
Pitäisi olla epätodennälöistä suhteutettuna heidän väkimäärään, joka on 2% koko väestöstä
Hehän ne suorastaan ovat rasisteja, jotka kiihottavat vihaan, käyvät sotaa kansalaisia vastaan Euroopassa !
Vihaiset puhee syntyvät noiden rikollisuudesta ja taloudellisesta taakasta. Vihainen puhe on luonnollinen, puolustuksellinen reaktio.
Suvakit koittavat olla noiden rikollisten puolella ja saatanallisesti alkavat puhumaan rasismista, jos tuollaista paskasakkia arvostelee tai vaikka nimittelee. tai sitten he keksivät kuvitteellisen syyttelyn kantaväestöä vastaan: "Kyllä suomalaisetkin, mutta niistä ei ilmoitella". Kyllähän tuokin taitaa kääntyä ulkomaalaisia vastaan todellisuudessa.
On niitä oman kansan hörhöjäkin kirottu ja saa kirotakin !
Rikollisuus maksaa veronmaksajille miljardeja vuodessa !

Vastaukset 2
Vanhimmat
jalkapallonpelaajako ?
Toi on christitty, koska toinen nimi on christopher. Eläköön raiskausjeesus!!