Kuolema,kaikkialla

samaa mietin itsekin,pelottava ajatus ja sanakin.Mun ystävä sanoi illalla että -ei sitä täälläkään ikuisesti jaksa olla ja että kuolema ei kannata pelätä,puhuimme aiheesta kun on ikää tullut ja sairauksia alkaa tulemaan.Siinä on se puoli että emme tajua ympäristöä ym tietoisuutta,eli turhaa pelätä sinänsä,Nukkuessa olemme toisella tasolla,emme täällä,emme tiedosta asioista ennenkuin heräämme.Eletään päivä kerrallaan,nautitaan pienistä asioista ,olkaamme ihmisinä parempia läheisillemme.

En ymmärrä miten ihmiset pelkäävät kuolemaa niin paljon. Minusta kai se tuntuisi helpottavalta ja lahjalta saada kuolla

No, monet vaan pelkää. Mä pelkään sen takia koska en tiiä minne mä joudun kuoleman jälkeen. Mut kuitenkin pelottavsmpaa on se kun läheinen ihminen kuolee tai että jättää trakkaat ihmiset tänne ilman minua esimerkiksi mun vanhemmat.

Pelkäsin kuolemaan eka kertaa hieman päälle kymmenen, ehkä noin 13- 14-vuotiaana. Kaikki alkoi siitä kun äidin serkku kuori yllättäen rajuun aivoverenvuotoon. Hän oli suorastaan huutanut kivusta ja kohtauksen sattuessa ja vielä ambulanssissa oli houraillut mustista olennoista, ettei halua niiden matkaan.
Tulin 15-vuotiaana uskoon ja sain rauhan ja pelko loppui. Jälleen keski-iässä alkoi ajatus kuolemasta kammottaa, ei niinkään että mitä sen jälkeen vaan kuoleman "tekninen puoli". Kuvittelin, että mitä on nähdä itsensä sitten lojumassa jossain riutuneena sängyssä tai verisenä möykkynä onnettomuuden uhrina.
Näin sitten äitini poisnukkuneena yövuoteella ja kammo kuolemaa kohtaa hälveni.
Olen nyt jo yli 60 vuotta ja tätä ajallista on jäljellä parhaimmassakin enneuseessa enää kolmannes. Kyllä se usein käy mielessä, kun sukulaisia ja tuttuja poistuu jatkuvasti ja jopa nuorempana kuin nyt olen.
Kyllä se vastenmielinen juttu on, vaikka en enää pelkää. Minulla on edelleen voimakas halu elää ja nauttia tästä ajallisestakin.
Ihan rehellisesti sanon, että ilman turhaa ja luottamusta Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, en riskeeraisi elää päivääkään. Ei sitä sillai koko aikaa tarvitse ajatella, että olenko valmis, entäpäs jos vaikka tänään... Tietoisesti en lähde uhmaamaan Jumalan tahtoa vastaan ja yritän olla sovussa ihmisten kanssa.
Ei minua kyllä mitenkään auttaisi filosofiat, Maan saastuminen, kuolema on luonnollinen osa elämää, ym, höpinät. Vain usko ja luottamus Jumalaan ja hänen johdatus ja luottamus, että kaikki on sittenkin Korkeimman kädessä vapauttaa kuoleman pelosta.
PS Noin reilu kolme vuotta sitten sain TIA-kohtauksen ja odotin muutaman minuutin, että mitä tuleman pitää. Oli valtava rauha ja lepo. rukoilin siinä vain että Jeesus jos aika on lähteä tai menen kuntoon, että fyysinen kunto romahtaa etten enää tiedosta oloa täällä, anna synnit anteeksi ja ota minut huomaasi. Olisi ollut helppo lähteä.
Uskon että lähtöhetkellä Jumala valmistaa siihen.

kaunista teksiä ja todella helpottavaa itsellekin k-pelossa elävälle

Kuolema on helppo juttu, etukäteispelko on vaikeinta. Selvännäkijät, kuolleista palanneet, humanoidit ja kaukokatsojat jne kertovat että kuoleman jälkeen ihminen kokee mitä odottaa. Ei kai ne kaikki voi olla väärässä. Kannattaa ajatella positiivisesti mitä kuoleman jälkeen, vaikkakin helvetin pelkokaan ei johda ikuiseen helvettiin. Aikansa voi olla pimeetä ja yksinäistä, mutta sitten auttajat tulee. Elämä jatkuu toisessa olomuodossa. Lue lisää niin ehkä pystyt voittamaan pelkosi. http://www.disclose.tv/news/although_death_sets_us_free_suicide_is_not_any_solution/130535

Mä oon pelännyt kuolemaa 35 vuotta ja olen 45-vuotias.Kiittää tästä pelosta saa elämäni ekaa ja pahinta paniikkikohtausta. Jos oisin tiennyt että kyse on paniikkikohtauksesta niin tuskin oisin mennyt silloin päivystykseen.Mutta se tunne kun ei saa henkeä jäi kyllä takaraivoon muistiin.