Ydinvoima ei tule milloinkaan olemaan historiaa

Ydinvoima ei tule milloinkaan olemaan historiaa. Uskon tuon olevan totta. Vaikka lopettaisimme nyt kaiken ydinvoiman kanssa seikkailun, jo tuottamamme ydinjätteet ja ympäristöön päästetyt radioaktiiviset aineet säilyvät jopa satoja miljoonia vuosia. On oletettavaa, että siihen mennessä koko sivilisaatiomme on jo tuhonnut itsensä.

Ydinjäte onkin ainoa, mikä ydinvoimassa on kestävää.
457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Historia on ihmisten päässä, kultturissa ja yhteiskunnassa. Se on aina tulkinta. Fysikaalista historiaa ei ole.

Ydinvoima unohtuu muutamassa sadassa vuodessa. Tulevat sukupolvet eivät ehkä ihmettele, miksi lapsikuolleisuus on niin korkea, älyllinen kehittyminen on jotenkin vaurioitunut ja syöpä on normaali poistumistie jo 40-vuotiailla. Tätä tullaan pitämään normalina, standardina.

Tai sitten ollaan hyvin tietoisia. Perimätieto atomihulluuden aikakaudesta on säilynyt ja jälkeenpäin tiedetään, ettei ydinvoimaloita, eikä ydinjätteiltä voitu suojata suurilta sodilta. Silloin mietitään, missä voi tehdä lapsia, missä on turvallista elää. Köyhät asuvat radioaktiivisesti saastuneilla alueilla.

Atomikaudesta voi tulla jälkeenpäin mytologiaa, tarusto aikakaudesta, jolloin muinaiset sankarit, jumalten jälkeläiset pystyivät polttamaan kokonaisen miljoonakaupunkin yhdessä hetkessä. Kuinka jumalten kirous lankesi valtaville alueille, joissa ihmiset sairastuivat jumalten vihaan.

Äänestä

"Ydinvoima unohtuu muutamassa sadassa vuodessa"

K.Late on tänään hauskalla mielellä, huumoria riittää vaikka muille jakaa. Tuokin tokaisu käy jonkinlaisesta vitsistä, mutta totta se ei tietenkään ole.
Ydinvoimatietous säilyy ja kehittyy niin kauan kuin ihmisiä on. Ydinvoima on fysiikan ydintietoa, kirjaimelisesti!

Äänestä

Se on historiaa jo nyt. Taannoin televisiossa Loviisan voimalan veteraanit kertoivat historiaa 70-luvulta, kun he alan pioneereina olivat ensin opiskelemassa voimalan käyttöä Neuvostoliitossa ja sitten Suomessa käyttämässä niitä. Siinä samalla opettivat uudet polvet alan ammattiin. He olivat ja ovat edelleen niitä todellisia tietäjiä, joita arvostetaan alan piireissä ja keskusteluissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oleva ei ole historiaa. Kun ydinvoiman käyttö loppuu ja kaikki ydinlaitokset suljetaan, ydinvoiman sivutuotokset ovat vielä olemassa hyvin pitkään ydinenergiana ('voima'-sanaa käytetään yleensä sähköntuotannossa jollain energialla).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stuxnet kirjoitti:

Ydinvoima ei tule milloinkaan olemaan historiaa. Uskon tuon olevan totta. Vaikka lopettaisimme nyt kaiken ydinvoiman kanssa seikkailun, jo tuottamamme ydinjätteet ja ympäristöön päästetyt radioaktiiviset aineet säilyvät jopa satoja miljoonia vuosia. On oletettavaa, että siihen mennessä koko sivilisaatiomme on jo tuhonnut itsensä.

Ydinjäte onkin ainoa, mikä ydinvoimassa on kestävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu