Näitä palstoja kun enempi lukee, niin helposti sitä alkaa tuijottelemaan parisuhteensa epäkohtia. En tiedä, millainen on keskivertosuhde, mutta pikaisen yhteenvedon perusteella minun pitäisi vastaanottaa mies töistä pitsihepenissä kynttiläillallisen kera, seksiä pitäisi harrastaa huomattavasti useammin, pitäisi keskustella henkevästi iltaisin ja tarjota ties mitä elämyksiä, ettei itse tai kumppani kyllästy (2000 -luvun esimerkillinen ohjelmapalveluyritys). Ja se ei vielä riitä, kun pitää olla varuillaan, ettei se petä, varasta, valehtele, juopottele, salaile tai mitään muutakaan. Tietysti harrastaa, huolehtia itsestään, olla tasa-arvoinen ja mielenkiintoinen. Muuten tulee se paha toinen nainen ja vie miehen mennessään.
Kaikki eroaa, eikä kenenkään pinna riitä. Mihin on kadonnut se ihan tavallinen arkinen elämä ja ne ihmiset, jotka oikeasti nauttivat siitä??? Kuka oikeasti elää sellaista elämää, jonka mallia meille kaikkialta tuputetaan?
Minä en ole missi, pepussa on vähän ylimääräistä, vatsakin pömpöttää ja aina en jaksa kotonakaan laittautua. Miehellä on kaljamahan alku eikä tuo ole yhtään sen enempää Pittin tai Banderaksen näköinen kuin itse muistutan Lopezia ja Cruzia. Mutta ei minua hotsita muut miehet, kun tiedän ettei ruoho ole aidan takana sen vihreämpää. Olen löytänyt itselleni aarteen, vaikka kaikki eivät sitä osaisikaan arvostaa ja minulle se riittää!
Seksi ei maistu jokapäivä, ei edes joka toinen. Silti on ihana kölliä toisen vieressä ja vaikka silitellä sitä pömppömahaa. Välillä on enempi sutinaa ja välillä ei. Semmoista se elämä on; kaikki ei mene niinkuin naisten lehdissä kirjoitetaan. Seksi ei ole hyvän rakkauselämän mittari.
Joskus tapellaan, mutta yleensä ei. Riitoihin ei ole oikein syytä, mutta sovintoon on. Isot ja pienet pahat puhutaan yhtälailla halki, eikä kumpaisellekaan näytetä ovea edes tiukoissa paikoissa. Ei ennenkuin asia on pohjia myöten selvitetty. On välillä pidempiäkin aikoja, niin että toisen naama suoraan sanottuna vituttaa, mutta silloin pitää vain kärsivällisesti odottaa. Se vitutus menee nimittäin ohi.
Mustasukkaisuudesta on selvitty sille nauramalla. Vakavistakin asioista pitää osata vitsailla, niin ei ne niin vakavia olekaan! Ja puhua pitää. Aina kun mieli mustuu ja synkentyy, niin reippaasti luukku aukia ja ajatukset ulos. Ja jos toinen vielä osaa kuunnella, niin aina parempi. Oikea luottamus on sitä, että uskaltaa avautua ja sanoa ne kipeätkin asiat ja näyttää, että tämmöinen minä olen karvoineni päivineni. Ja se toinen rakastaa silti. Ihan pirusti.
Ja rahat on useinmiten loppu, mutta aina yhdessä selvitään. Ei meidän elämä on kiiltokuvaa, paremminkin voimapaperia tai aaltopahvia, mutta juuri sellaista kun tykkäänkin. Saa hengittää ja huoahtaa, jättää turhat murheet pois, unohtaa pingottamisen ja tarjota miehellekin mahdollisuuden olla ihminen (ei mikään superadonis). Kun ei jaksais stressata turhista. Parisuhteen pitäisi olla luonnollinen osa elämää, ei sen keskeinen sisältö ja päämäärä. Se on valinta siitä, että elämäni mukavat asiat ovat vielä mukavempia tuon toisen kanssa ja ikävyydet on helpompi kestää yhdessä. Elämyskeskeisyys alkaa kyllästyttää.
Kaikki eroaa, eikä kenenkään pinna riitä. Mihin on kadonnut se ihan tavallinen arkinen elämä ja ne ihmiset, jotka oikeasti nauttivat siitä??? Kuka oikeasti elää sellaista elämää, jonka mallia meille kaikkialta tuputetaan?
Minä en ole missi, pepussa on vähän ylimääräistä, vatsakin pömpöttää ja aina en jaksa kotonakaan laittautua. Miehellä on kaljamahan alku eikä tuo ole yhtään sen enempää Pittin tai Banderaksen näköinen kuin itse muistutan Lopezia ja Cruzia. Mutta ei minua hotsita muut miehet, kun tiedän ettei ruoho ole aidan takana sen vihreämpää. Olen löytänyt itselleni aarteen, vaikka kaikki eivät sitä osaisikaan arvostaa ja minulle se riittää!
Seksi ei maistu jokapäivä, ei edes joka toinen. Silti on ihana kölliä toisen vieressä ja vaikka silitellä sitä pömppömahaa. Välillä on enempi sutinaa ja välillä ei. Semmoista se elämä on; kaikki ei mene niinkuin naisten lehdissä kirjoitetaan. Seksi ei ole hyvän rakkauselämän mittari.
Joskus tapellaan, mutta yleensä ei. Riitoihin ei ole oikein syytä, mutta sovintoon on. Isot ja pienet pahat puhutaan yhtälailla halki, eikä kumpaisellekaan näytetä ovea edes tiukoissa paikoissa. Ei ennenkuin asia on pohjia myöten selvitetty. On välillä pidempiäkin aikoja, niin että toisen naama suoraan sanottuna vituttaa, mutta silloin pitää vain kärsivällisesti odottaa. Se vitutus menee nimittäin ohi.
Mustasukkaisuudesta on selvitty sille nauramalla. Vakavistakin asioista pitää osata vitsailla, niin ei ne niin vakavia olekaan! Ja puhua pitää. Aina kun mieli mustuu ja synkentyy, niin reippaasti luukku aukia ja ajatukset ulos. Ja jos toinen vielä osaa kuunnella, niin aina parempi. Oikea luottamus on sitä, että uskaltaa avautua ja sanoa ne kipeätkin asiat ja näyttää, että tämmöinen minä olen karvoineni päivineni. Ja se toinen rakastaa silti. Ihan pirusti.
Ja rahat on useinmiten loppu, mutta aina yhdessä selvitään. Ei meidän elämä on kiiltokuvaa, paremminkin voimapaperia tai aaltopahvia, mutta juuri sellaista kun tykkäänkin. Saa hengittää ja huoahtaa, jättää turhat murheet pois, unohtaa pingottamisen ja tarjota miehellekin mahdollisuuden olla ihminen (ei mikään superadonis). Kun ei jaksais stressata turhista. Parisuhteen pitäisi olla luonnollinen osa elämää, ei sen keskeinen sisältö ja päämäärä. Se on valinta siitä, että elämäni mukavat asiat ovat vielä mukavempia tuon toisen kanssa ja ikävyydet on helpompi kestää yhdessä. Elämyskeskeisyys alkaa kyllästyttää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Juuri tällainen teksti piristää päivää.
Näin meilläkin on, yksityiskohtia huomioonottamatta. Ja toivottavasti monella muullakin!
Olipas mainio juttu. Kun jaksaisi aina noin ajatella, ja vaimo toivottavasti ainakin joskus ajattelee noin. Oikein hyvä ja virkistävä juttu näin viikonlopun aluksi.
Ihanaa kun joku osaa pukea sanoiksi sen mitä olen itse ajatellut. Nykyään on niin masentavaa kun kaikki eroaa ja luovuttaa liian helpolla.
Olen aivan samaa mieltä. Joitakin kohtia haluan vielä korostaa:
"Mihin on kadonnut se ihan tavallinen arkinen elämä ja ne ihmiset, jotka oikeasti nauttivat siitä???"
"eikä tuo ole yhtään sen enempää Pittin tai Banderaksen näköinen kuin itse muistutan Lopezia ja Cruzia. Mutta ei minua hotsita muut miehet, kun tiedän ettei ruoho ole aidan takana sen vihreämpää."
"Olen löytänyt itselleni aarteen, vaikka kaikki eivät sitä osaisikaan arvostaa ja minulle se riittää!"
"Seksi ei maistu jokapäivä, ei edes joka toinen. Silti on ihana kölliä toisen vieressä ja vaikka silitellä sitä pömppömahaa. Välillä on enempi sutinaa ja välillä ei."
"Isot ja pienet pahat puhutaan yhtälailla halki, eikä kumpaisellekaan näytetä ovea edes tiukoissa paikoissa."
"Ei meidän elämä on kiiltokuvaa, paremminkin voimapaperia tai aaltopahvia, mutta juuri sellaista kun tykkäänkin."
VANESSA - Todella Viisaita Sanoja :)
Hyvää viikonloppua kaikille!
Mukavaa luettavaa, vaikka itse ja exäni emme tuohon pystyneet ! Toivoisin, että olisimme pysyneet yhdessä. Nyt molemmat tahoillaan vielä enemmän onnettomia.
Juu näinhän se on. Luulen, että asiasta meteliä pitävät ne, jotka ovat tyytymättömiä itseensä tai omaan elämäänsä ja haluavat saada muutkin epäilemään josko paratiisia onkaan. Ja sitten on katkeroituneita tai todellakin ongelmien keskellä yksin kamppailevia ihmisiä. Niillä joilla asiat ovat hyvin, harvoin uhravat aikaa tällaisten palstojen käyttöön. Paitsi jos on jotain painavaa sanottavaa. Niihin sitten saadaan todella ammattimaisia ja rakentavia vastauksia tyyliin "jätä se mies, ei siitä mitään tule". Tuntemattomat ihmiset kategorioidaan - ja aina negatiivisesti.
Mukavaa viikonloppua kaikille omankullan vieressä köllöttelaville kuin myös niille joilla sellaista ei ole: elämässä on muutakin!
Tervehdys.
Oman avopuolison kans elämä etenee kuvailemaasi tyyliin.
Näiden palstojen kirjoitusten perusteella ei kannata liikoja johtopäätöksiä vetää.
Veikkaisin, että 95% elelee kuvailemaasi "normaalia arkea" ja loppu 5% sitten jotain muuta + kirjoittelee kommentteja näille palstoille.
No just tollastahan se pitää olla ja on täällä meidänkin päässä.Eli ei pienet asiat kaada eikä suuret kuohauta, sitä tavallista arkea vaan ja tyytyväisiä ollaan siihen!Olet löytänyt varmasti sen oikean elämänkumppanin elämääsi kuten myös uskon itse löytäneeni, hienoa kuulla etten ole se ainoa näiden asioiden kanssa. Etten ole se ainoa joka ajattelee kuten sinä ajattelet!
Itse olen saanut pidettyä kropan suht hyvässä kunnossa urheilemalla, mutta en tee sitä kenenkään miesten takia vaan oman itseni takia. Miehellä tuota pömppöä on ollut mahan päällä alusta asti, mutta on se kerrassaan niin pirun seksikäs pitkä kölliäinen joka tapauksessa, en minä muiden masun päälle haluaisikaan istuskella;)Exä oli käskenyt laihduttamaan (hmm.pinnallista kun mies on muuten terve ja pitkä lihaksikas mies, mitä nyt masusta on kärsinyt aina ja laihdutus ei siihen ole juurikaan auttanut)Minä sentään hyväksyn kumppanini tasan tarkalleen sellaisena kuin hän nyt on. Tuli vaan mieleeni kun näin tuon naisen kaupungilla jonkin aikaa sitten, oli itse lihonnut varmaan 15kg!Nooh, mitäpä noista..
Tässä maailmassa kaikkien pitäisi muka olla täydellisiä, mutta kukaan ei oikein meinaa arvostaa ihmisiä sellaisena kuin nämä ovat. Minusta jokainen ihminen on tässä maailmassa omalla tavallaan kaunis ja ihana persoona.(En nyt tarkoita tällä mitään pedofiileja jne, heitä en ihanaksi sanoisi mistään hinnasta, mutta tervettä järkeä käyttäen...)
Onneksi olkoon, tässä maassa on sentään yksi normaalisti ajatteleva ihminen minun mittapuuni mukaan...!;)
Tunnustan kyllä, tuota se elämä on. Ja niin kivaa sellaisenaan.
Tunnustan myös, että ensin pitää kuitenkin löytää "se oikea". En usko, että niitä on jokaiselle vain yksi. Mutta uskon, että määrätyn määrän jälkeen ei enää vaihtamalla parane. Peiliinkin pitää katsoa jossain välissä ja miettiä onko minulla itsellä nyt kaikki niin ok, että voin löytää hyvän ja tasapainoisen suhteen.
Vaikka itsekin tässä hymistelin, saanen vielä huomauttaa, että jos elämä on tuollaista 20-30 vuoden yhdessäolon jälkeen, kirjoituksella on enemmän arvoa kuin vaikka viiden vuoden tuntemisen jälkeen. No, jotkut eivät kestä viittä vuottakaan ;-).
Ei kaikilla ole onnea puolison valinnassa.
Voi alussa mennä ihan hyvin.Sitten tuli puolisolle mieliala-häiriöitä ja alkoholin väärinkäyttöä.
Varsinkin alkoholi on nykyisin suuri ongelma miehillä ja myös naisilla yhä enemmän.
Silloin ei voi puhua turvallisuudesta tai luottamuksesta.
Olette molemmat onnekkaita, sinä ja miehesi.
Toivotan kaikkea hyvää edelleenkin.
mukavaa luettavaa. Elämänne kuulostaa kovasti samanlaiselta kuin meilläkin. Keski-ikäisinä mieheni kanssa olemme ottaneet tavaksemme töitten jälkeen kölletellä vierekkäin ja se tuntuu upealta. Seksi maistuu sitten joskus, muttei läheskään niin usein kuin nuorempana. Se ei silti haittaa mitään: lähekkäinolo on upeaa ja toisen silittely ja suukottelu. Harrastamme yhdessä liikuntaa ja kieltenopiskelua. Kuljemme taidenäyttelyissä ja esitelmiä kuuntelemassa, oman aviopuolison kanssa on todella kiva käydä kaikkialla. Olen silti huomannut, että se herättää toisissa lähes paheksuntaa, muttemme välitä siitä. Olemme rakastuneet toisiimme yhä enemmän monien vuosikymmenten aikana. Ei arkemme silti ole aina juhlaa, välillä vähän riitelemme ja sitten on kiva sopia. Sanoisin, että tämä on täyttä elämää ja sitä toivon muillekin.
Tätä juuri parisuhde on.Olen kanssasi samaa mieltä. Hyvää jatkoa ja nauttikaa toisitanne näin se homma etenee myös meillä.
Juuri tuota olen aina toivonut!Tähän 9 vuoden suhteeseen on mahtunut yksi pesäero, uudelleen yhteenmeno, lapsi, avioliitto , abortti, puolison mielialahäiriöitä (miun diagnoosi!),miun hermoromahdusparras,erolla uhkailuja yms, mukavaa...Silti ne hetket mitä kuvailit viestissäsi antavat aiheen yrittää jatkaa taivallusta yhdessä.Kenenkään muun kuin oman miehen kanssa ei voi kun haaveilla noista kirjoittamistasi asioista!!Kiitos!!
Tuntuu että kyllä toi oma muija on ilmeisesti viettänyt liikaa aikaa lukiessaan näitä palstoja.
En arvosta, en välitä, en kuuntele....
Pitäs olla aina jotain muuta kuin tavallista arkea.
Kirjoittamasi juttu oli juuri sitä "unelmaa", jonka toivon itselleni joskus tapahtuvan. Olen vielä melko nuori (20v) ja juuri erosta "selvinnyt". Toivon löytäväni sen itselleni sopivan ihmisen, jonka kanssa voisin kuvailemasi kaltaista elämää elää. Ei suhteen tarvitse joka hetki olla mitenkään erikoista...tavallinen arki pienine iloineen/suruineen riittää tai riittäisi. Eikä sen miehenkään tarvitsisi olla esim. hyvä kroppainen, korkeasti koulutettu jne...ei mikään "joka" naisen ihannemies.
Ihmiset elävät monenlaisissa suhteissa:
(a)toiset ovat löytäneet sen "oikean" rakkauden ja sellaiset liitot/suhteet kestävät eikä niitä pienet tai isommatkaan vaikeudet riko,
(b)toiset taas elävät suhteissaan jotenkin kuin velvollisuudentunnosta, kerran luvattujen asioiden vuoksi, haluavat saavuttaa elämässään (mielellään vielä ajallaan) yhteiskunnan normit (avioliitto, lapsia jne.) tai muista tämän kaltaisista syistä. Tietenkin sitä itselleen toivoo a-kohdassa kuvailtua suhdetta, joka perustuu puhtaasti rakkauteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen sitä tiettyä ihmistä kohtaan. Tässä vaiheessa elämää kuitenkin ajattelen, että jos itselläni ikää alkaisi olla jo lähemmäs kolmeakymmentä eikä sellaista ihmistä olisi vastaan tullut (siis jonka alusta asti tietäisi olevan loppuelämäni kumppani) niin ehkä toista sitten voi myös ajanmittaan oppia rakastamaan.
Ja luulen, että onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä voi olla molemmilla tavoilla.
(Tää voi jonkun mielestä kuulostaa tyhmältäkin, mutta johtuu kai siitä, että mulla on vielä jonkinlainen aikuistuimisprosessi meneillään...ja nää on vaan mun nyt mielessä liikkuvia ajatuksia.)
Olkaa onnellisia siitä, mitä teillä on. Kaikki ei koskaan onnistu saavuttamaan sitä...
Pitäkää kumppanianne hyvänä, olkaa avoimia (näyttäkää tunteitanne), ymmärtäkää toisianne ja puhukaa kaikista mahdollisista asioista (toi viiminen on paljon luultua tärkeämpi taito)!
Vielä vähän itsestäni: Vaikka nyt olenkin yksin, luottavaisin mielin odotan huomista ja tulevaisuutta...unelmaani siitä "tavallisesta" arjesta, josta kerroitte :).
"Seksi ei ole hyvän rakkauselämän mittari."
Sinä voit vilpittömästi olla tuota mieltä. Silti on mahdollista, että miehesi ei sisimmässään ole tuota mieltä.