Jari Sarasvuo erosi, mutta liittyi uudestaan

51751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kohtahan, ensi vuonna kun uusi avioliittolaki tulee voimaan, kirkko on taas laittomuuden tilassa kun se kieltäytyy vihkasemasta samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Eroaaakohan Sarasvuo silloin taas kirkosta?

"Eronneiden määrän laskun trendi on vuositasolla voimakas" kirjoittaa toimittaja, sen perusteella, että v. 2014 kirkosta erosi lähes 80 000 jäsentä, ja viime vuonna 2015 erosi n. 45 000.

Enpä tuota vielä voimakkaaksi laskutrendiksi nimittäisi. Tomi Auremaan on ilmeisen evl.kirkkomielinen toimittaja.

Äänestä
  • Sairaus saa ajatukset muuttumaan, mutta Sarasvuo voisi erota myös EKokoomusmafiasta eli kokomustasta riistosta.

    Äänestä

Jutun pääviesti joka kerrataan kolmeen kertaan tulee varmasti kaikille selväksi.

"SUOMEN evankelis-luterilaisesta kirkosta on eronnut IS:n Kirkon keskushallinnosta saamien tietojen mukaan vuoden 2016 tammi-huhtikuun aikana 8 804 jäsentä. Samaan aikaa siihen on liittynyt 5 505 henkilöä.

Vuoden 2015 aikana kirkosta erosi yli 45 000 ihmistä ja liittyi lähes 18 000. Eronneiden määrän laskun trendi on vuositasolla voimakas. Vuonna 2014 kirkosta erosi lähes 80 000 jäsentä. Liittyneitä oli silloin noin 15 700."

Äänestä

Sarasvuolla sama tilanne kuin muillakin menneisyyden "tähdillä". Business ei enää tahdo tuottaa ja ripattavaksi jää se vähälahjaisin ryhmä, uskovaiset, joiden lompakolla on kiva käydä.

Äänestä

Kirkkoon liittynyt yli kymmenen vuotta peräjälkeen joka vuosi ennätysmäärä ihmisiä, kun taas eroaminen on selvässä laskussa.
Laskennallisesti jo muutaman vuoden kuluttua kirkkoon kuuluvien määrä on kasvamaan päin.

Äänestä
  • On matematiikkaa ja sitten on kristillistä matematiikkaa. Kristinusko perustuu maailman historian suurimpaan valheeseen. Millainen aate, sellainen kannattaja.

    Äänestä

  • Kyseessä on ihan sörsselin oma matematiikka kuten on myös vaparikiimansakkin :) Kirkon jäsenmäärä on laskenut kiihtyvällä tahdilla ja loppua ei näy, tämä on kiistaton tosiasia, valitan :)

    Äänestä

  • Mitä ihmeen katkeruutta :) Voi sörrseli, sinulle ja avuttomalle itsekseen puhelullesi minä olen naureskellut jo vuosikaudet :)

    http://personal.inet.fi/private/bucket/evl/evl_1970-2012.png

    Mitä sitten sörsselin matematiikkaan tulee niin tästä vähän faktaa pöytään miten kirkon % osuus väestöstä on kehittynyt sitten 70luvun. Kiemurtele kimmo, kiemurtele :)

    Äänestä

  • Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Alkaako sörsseli lepsuilemaan? Copypastelinjalla? :D Etkai sörsseli tosissaki luule jonkun lukevan noita aivopierujasi :D

    Äänestä

  • Voi sörsseli. Etkai oikeasti kuvittele jonkun lukevan noita? Varmaan kannattaa tarkistaa se lääkitys :)

    Äänestä

Kirkkoon liittyjistä lähes kaikki on sylivauvoja. Yli puolet kirkon kaikista jäsenistä on alle 18v, jotka eivät voi omasta tahdostaan erota kirkosta.

Miksi kirkko ei kerro koko totuutta? Paljonko kirkolla on yli 18v jäseniä ja niitä jotka yli 18v ovat omasta tahdostaan liittyneet kirkon jäseniksi.

Äänestä

Tällaisia uutisia kun saadaan lisää, niin kirkosta eroamiset nousevat taivaisiin (pun not intended). Sarasvuo on niin vastenmielinen ihminen, että osa ihmisistä eroaa varmasti kirkosta tämän julkkisluuserin liityttyä siihen.

Äänestä
  • Sörsselillä näköjään taas maaninen vaihe päällä :) Juttu luistaa sörsselillä itsensä kanssa ja hetula lentää :)

    ps: Voisin sulle sörsseli joskus opettaa trollauksen alkeet. Sopivaan hintaan tottakai.

    Äänestä

  • tervetuloaoppiin kirjoitti:

    Sörsselillä näköjään taas maaninen vaihe päällä :) Juttu luistaa sörsselillä itsensä kanssa ja hetula lentää :)

    ps: Voisin sulle sörsseli joskus opettaa trollauksen alkeet. Sopivaan hintaan tottakai.

    Semmoinen maniac- sösse Mäntysalo tosiaan on :-)

    Äänestä

  • tästäolemmeyhtämieltä kirjoitti:

    Semmoinen maniac- sösse Mäntysalo tosiaan on :-)

    Sörsylän itsensäkanssa keskustelut <3

    Äänestä

Suurin osa kirkon jäsenistä on alle 18v jotka eivät ole omasta tahdostaan kirkkoon liittyneet. Tälläisillä jäsenillä kirkko paukuttaa henkseleitään.

Kirkon pitäisi hävetä toimintaansa. Kirkko suorastaan riistää lasten uskonvapauden ja raiskaa lasten mielen.

Jos minulla olisi valta, niin lopettaisin kirkon välittömästi ja vapauttaisin kaikki lapsen kirkon vainoista ja kahleista. Emme tarvitse kirkkoa mihinkään.

Äänestä
  • Jännä juttu että ihmiset haluavat pysyä kirkossa, mutta esim. uskonnottomista yhdistyksistä kuten vapaa-ajattelijoista halutaan joukolla pois.

    Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmäärähän on laskenut viidessä vuodessa kolmanneksen.

    Äänestä

  • Nykysuunta kirjoitti:

    Jännä juttu että ihmiset haluavat pysyä kirkossa, mutta esim. uskonnottomista yhdistyksistä kuten vapaa-ajattelijoista halutaan joukolla pois.

    Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmäärähän on laskenut viidessä vuodessa kolmanneksen.

    Jännä juttu kun kirkon jäsenmäärä vähenee joka vuosi kiihtyvällä tahdilla. Suurin osa kirkkoon kuuluvistakin ovat ateisteja. Tosin kun miettii vaikkapa Mäkisen ja Askolan mielipiteitä, niin ihmettelen, että joku täyspäinen vielä kehtaa kuulua kirkkoon.

    Äänestä

  • Kaikilta kirkonjäseniltä on riistetty aikanaan uskonvapaus ja liitetty heidän tahtomatta ev.lutku lahkon jäseniksi. Yli puolet näistä on vielä alle 18v ja heille ei ole annettu oikeutta erota tästä lahkosta.

    Nyt täällä kehutaan että miten paljon kirkolla on jäseniä. HEH HEH HEH ......

    Kirkon jäsenyydelle pitäisi olla 18v ikäraja, niin nähtäisiin vähän rehellisimpiä lukuja niistä jotka ihan oikeasti haluaa olla kirkon jäsen ja maksaa siitä.

    Se on varmaa että vapareihin liitytään vain jokaisen omasta tahdosta. Vaparit ovat saaneet myös paljon hyvää aikaiseksi.

    Äänestä

  • Terv.Mirka kirjoitti:

    Kaikilta kirkonjäseniltä on riistetty aikanaan uskonvapaus ja liitetty heidän tahtomatta ev.lutku lahkon jäseniksi. Yli puolet näistä on vielä alle 18v ja heille ei ole annettu oikeutta erota tästä lahkosta.

    Nyt täällä kehutaan että miten paljon kirkolla on jäseniä. HEH HEH HEH ......

    Kirkon jäsenyydelle pitäisi olla 18v ikäraja, niin nähtäisiin vähän rehellisimpiä lukuja niistä jotka ihan oikeasti haluaa olla kirkon jäsen ja maksaa siitä.

    Se on varmaa että vapareihin liitytään vain jokaisen omasta tahdosta. Vaparit ovat saaneet myös paljon hyvää aikaiseksi.

    2010: 1983

    2011: 1802

    2012: 1815

    2013: 1577

    2014: 1380

    2015: 1265

    "Tuloslaskelman mukaan varainhankinnan tuotot olivat 13.906,65 euroa, joista liittomaksuja oli toimintakertomuksen mukaan 13.800 euroa. (Talousarvio oli 18.000 euroa.) Liittomaksutulon täsmällinen määrä ei ilmene tuloslaskelmasta. Vuonna 2012 liittomaksutulo oli 18.180,00 euroa ja vuonna 2013 15.770,00 euroa. Jos 13.800 euroa pätee, pudotusta tuli taas 12,5 prosenttia.

    Kun liitto tammikuun lopussa 2015 raportoi vuoden 2014 jäsenmääränsä (Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmäärä polki paikallaan vuonna 2014 (3.2.2015)), jäsenmääräksi kerrottiin 1 576 jäsentä. Tilasto laaditaan liitolle tilitettyjen liittomaksujen (10 euroa/jäsen) perusteella. Kuinka on mahdollista, että liittomaksutulo alittaisi määrän 10x1 576=15.760 euroa? Voidaanko liiton raportoimiin jäsenmäärälukuihin enää luottaa?"

    Vuoden 2014 oikea jäsenmäärä 1380, vaikka valheellisesti ilmoitettu 1576.

    Lähde:

    http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti150621.html

    Äänestä

  • VapareidenMääräSyöksyy kirjoitti:

    Älykäät ihmiset kuuluvat kirkkoon.

    Äänestä

Nyt lasten erottamislomake kuntoon.

Äänestä

Mielenkiintoinen keskustelu Vapaa-ajattelu- palstalta:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14217626

Johtuisiko siitä että vaparit ovat epäonnistuneet tavoitteissaan?

Petri Karisma totesi ylen Battle-ohjelmassa että tosiuskovaisia on alle miljoona. Silti yhä neljä miljoona ihmistä kuuluu kirkkoon, vaikka kirkosta eroaminen on ollut helppoa jo reilut kymmenen vuotta.

Karisma lisäksi erittäin huono TV-esiintyjä. Kun Battle-ohjelmassa kysyttiin pitäisikö kirkko erottaa valtiosta, oli ohjelman alussa luvut 80% puolesta 20% vastaan, ja ohjelman lopussa enää 60% puolesta 40% vastaan.

Ja kun tietää esimerkiksi Jori Mäntysalon olevan vieläkin huonompi esiintyjä (on jopa itse myöntänyt tämän ja tämä näkyy myös some-keskusteluissa) ei ihme että ovat katkeria kun eivät osaa tuoda asiaansa esille ja viestiään perille.

Ja kaupan päälle bonuksena mitä enemmän avaavat suutaan sitä enemmän jäseniä eroaa kotipesästään Vapaa-ajattelijain liitosta.

- eli kaikesta huolimatta - jostain syystä - suomalaiset haluavat edelleen kuulua kirkkoon ja erota uskonnottomista yhdistyksistä

Äänestä
  • Valitettavasti enemmistö on taas väärässä. Se, että vajaa neljä miljoonaa kuuluu vielä kirkkoon ei kerro sitä tosiasiaa, että he olisivat oikeassa. Valistunut ihminen ei kuulu kirkkoon.

    Äänestä

  • Tarapappa kirjoitti:

    Valitettavasti enemmistö on taas väärässä. Se, että vajaa neljä miljoonaa kuuluu vielä kirkkoon ei kerro sitä tosiasiaa, että he olisivat oikeassa. Valistunut ihminen ei kuulu kirkkoon.

    "Valitettavasti enemmistö on taas väärässä. Se, että vajaa neljä miljoonaa kuuluu vielä kirkkoon ei kerro sitä tosiasiaa, että he olisivat oikeassa."

    -väärässä ja oikeassa missä asiassa?

    "Valistunut ihminen ei kuulu kirkkoon."

    - hauskaa luokittelua, Jari Sarasvuo muuttui siis yht`äkkiä valistumattomaksi liittyessään kirkkoon :D

    Äänestä

  • mahtavia-argumentteja kirjoitti:

    Sarasvuo leikkii suurta saarnamiestä ja rahastaa hölmöiltä heidän viimeiset roponsa.

    Äänestä

  • mahtavia-argumentteja kirjoitti:

    "Valitettavasti enemmistö on taas väärässä. Se, että vajaa neljä miljoonaa kuuluu vielä kirkkoon ei kerro sitä tosiasiaa, että he olisivat oikeassa."

    -väärässä ja oikeassa missä asiassa?

    "Valistunut ihminen ei kuulu kirkkoon."

    - hauskaa luokittelua, Jari Sarasvuo muuttui siis yht`äkkiä valistumattomaksi liittyessään kirkkoon :D

    Jossain vaiheessa kristikunta ja sen uskonnot hävitetään. Myös silloin luterilainen kirkko tullaan hävittämään tyystin pois.

    Äänestä

  • SynkkäTulevaisuusKirkoll kirjoitti:

    Jossain vaiheessa kristikunta ja sen uskonnot hävitetään. Myös silloin luterilainen kirkko tullaan hävittämään tyystin pois.

    Päinvastoin - kirkkoon liittyy joka vuosi ennätysmäärä ihmisiä, kun taas eroamiset selvässä laskusuunnassa.

    Sen sijaan esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden määrä on vähentynyt viidessä vuodessa yli 30%.

    Äänestä

  • Nykysuunta kirjoitti:

    Päinvastoin - kirkkoon liittyy joka vuosi ennätysmäärä ihmisiä, kun taas eroamiset selvässä laskusuunnassa.

    Sen sijaan esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden määrä on vähentynyt viidessä vuodessa yli 30%.

    Eroamiset ovat olleet koko alkuvuoden jyrkässä nousussa. Liittyneiden määrä on selvästi laskussa. Samoin kuollet/kastetut tulee 10 000 jäsentä tappiota kirkolle tänä vuonna.

    Tämä on totuus eikä muuksi muutu, vaikka Nykysuunta nimimerkki valehtelee sen minkä ehtii.

    Äänestä

  • mahtavia-argumentteja kirjoitti:

    "Valitettavasti enemmistö on taas väärässä. Se, että vajaa neljä miljoonaa kuuluu vielä kirkkoon ei kerro sitä tosiasiaa, että he olisivat oikeassa."

    -väärässä ja oikeassa missä asiassa?

    "Valistunut ihminen ei kuulu kirkkoon."

    - hauskaa luokittelua, Jari Sarasvuo muuttui siis yht`äkkiä valistumattomaksi liittyessään kirkkoon :D

    Jari Sarasvuo on oma lukunsa ja sinäänsä. Kaikkea sitä ihminen joutuu tekemään kun ei ole enää julkisuudessa. Kirkkoon liittyminen vain kertoo epätoivoisesta yrityksestä saada takaisin sitä, että voisi taas olla edes jollain tavalla julkisuudessa.

    Todella säälittävää, ja lapsellista toimintaa pelleltä nimeltä Jari Sarasvuo.

    Äänestä

Voi kunpa Sarasvuo tietäisi kuinka paljon häntä on saarnapöntöissä vuosien varrella arvosteltu. Ei yleensä kyllä suoraan ja nimellä, vaan epäsuorasti pilkattu. On puhuttu tuhat kertaa miten "sisäiset sankarit" ja omavoimaiset... Sarasvuota on pidetty vahvojen sankarina.

Ja nyt sitten kirkko ratsastaa Sarasvuolla! Tämä on ironiaa jos mikä.

Äänestä
  • Ei kirkko mitenkään Sarasvuolla ratsasta.

    Päinvastoin - Sarasvuohan tuossa kirkkoa kehuu.

    Jotkut eivät ymmärrä lukemaansa - tai eivät tahdo ymmärtää.

    Kirkosta muuten erotaan ylivoimaisesti eniten taloudellisista syistä, joten noin viisi miljoonaa suomalaista haluaisi edelleen kuulua kirkkoon.

    Äänestä

  • Kirkko-on-haluttu kirjoitti:

    Ei kirkko mitenkään Sarasvuolla ratsasta.

    En minä ainakaan halua kuulua kirkkoon vaikka kirkkollisveroa ei olisi lainkaan. Kirkon harhaoppi, ja Raamatun vastainen opetus ovat jo riittävä peruste pysyä kaukana kirkosta.

    Uskon Jumalaan ja Raamattuun, mutta en kirkon sikamaisiin valheisiin. Kirkko tullaan lähitulevaisuudessa hävittämään kokonaan, ja lopullisesti aivan kuten Raamattu on sen ennustanut.

    Äänestä

  • Kirkko-on-haluttu kirjoitti:

    Ei kirkko mitenkään Sarasvuolla ratsasta.

    Päinvastoin - Sarasvuohan tuossa kirkkoa kehuu.

    Jotkut eivät ymmärrä lukemaansa - tai eivät tahdo ymmärtää.

    Kirkosta muuten erotaan ylivoimaisesti eniten taloudellisista syistä, joten noin viisi miljoonaa suomalaista haluaisi edelleen kuulua kirkkoon.

    Sarasvuohan ei usko. Se pitää nyt muistaa. Hän ei usko yliluonnollisiin, ei uskomushahmoihin.

    Kirkkoon liittymisellään hän näyttää haluavan osoittaa tukensa homoille ja kirkon nykyaikaiselle ajattelulle kuten homous ei ole synti ja homot tulee vihkiä.

    Mutta miksi hän tekee liittymisestä julkisuus tempun? Ensinnäkin, että saa julkisuutta. Muuten hänet unohdetaan. Toiseksi nyt hänen business hyväksytään jessepiireissä, ja niissä riittää hölmöjä höynäytettäväksi. Jari on yrittäjä ja rahan perään. Omien oppiensa mukaan hyvänteväisyys on ihmiselle hyväksi, joten hän ostaa itselleen parempaa oloa liittymällä.

    Maallisia ovat Jarin perusteet liittymiselle. Mutta siitä vaan. Täähän on vapaa maa.

    1Äänestä

  • Juuri noin. Jari liittyi koska liiketoiminta sitä vaati tai siitä oli etua liiketoiminnalle.

    Jari on uskomaton. Hän ei usko yliluonnollisiin eikä jumalaan. Hänellä on hyvät monologit aivopesusta ja uskonnoista ihmisten hallitsemiseen. Suosittelen.

    Äänestä

Jari on järkimiehiä.

Äänestä
  • Aina ollut.

    Äänestä

  • Niin on ja yrittäjä joka haluaa lisää rahaa itselleen.

    Jari ei usko pätkääkään uskontojen tarinoita, eikä yliluonnolliseen. Tiesithän sen?

    Kuuntele vaikka monologi Yle Puheella aivopesusta.

    Äänestä

Jari teki järkiratkaisun.

Äänestä
  • Totta. Helvetti odottaa Sarasvuota.

    Äänestä

Samaan aikaan kun vapaa-ajattelu ja muut uskonnottomat ryhmittymät näivettyvät nopeasti, on kirkkoon liittynyt ennätysmäärä ihmisiä jo 12 vuotta peräjälkeen.

Äänestä

Rationaalinen ihminen tietää että Jumala on totta.

Äänestä
  • Niinpä, Jari Sarasvuo pn jutellut fiksuja Yle Puheessa.

    Äänestä

  • Kuuntelijalta kirjoitti:

    Niinpä, Jari Sarasvuo pn jutellut fiksuja Yle Puheessa.

    Samoja kuunnellut

    Äänestä

Paluumuutto on nyt kuuminta hottia.

Äänestä
  • Mitä julkimot edellä, sitä kansa perässä

    Äänestä

Jari on aina ollut suunnannäyttäjä.

Äänestä
  • Totta. Jari on suunnannäyttäjä. Suuntana kadotus ja helvetti. Samalla kun perseaivo liittui kirkkoon, niin Minä erosin siitä. Moni muu myös erosi kun kuuli suurisuu Sarasvuon liittyneen kirkkoon.

    Todellinen suunnannäyttäjä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

T_r_e_n_d_i kirjoitti:

kirkkoon:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001159572.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu