Oon 7 luokalla ja haluaisin alottaa 8 meikkaamisen. Meikki pitäis olla hyviä, mutta aika halpoja. Varsinkin meikkivoidetta olen miettinyt. Haluaisin jonkun joka peittää punoitusta, sillä oma ihoni on todella punainen. Mikä ois hyvä meikkivoide?
Vastaukset 8
- gagargrgae
LUMENE on kotimainen, edullinen ja perusmeikkaajalle riittävän hyvä meikkisarja. Lumene kertoo sivuillaan, että: "Tuotteitamme ei testata eläinkokein, vaan näiden sijaan käytämme vaihtoehtoisia menetelmiä tuotteidemme turvallisuuden takaamiseksi."
Lumenen tuotteita lyötyy suomalaisista marketeista. Kotimaisia tuotteita ja palveluita on näinä päiviä suositeltavaa suosia, sillä työpaikat ovat vuosi vuodelta vähentyneet ja siirtyneet halpamaihin (esim. Kiina). Vaikka töihin meno ei ole vielä sinulle ajankohtainen, joskus se on ja tulet huomaamaan miten vaikea Suomessa on saada töitä.
Lumenea halvempiakin meikkejä löytyy, mutta ne on tehty huonoista raaka-aineista ja voivat helpommin aiheuttaa esim. allergisia reaktioita.
Punaisuuden peittämiseen sopii vihertävät/kellertävät värisävyt peitevoiteessa. Jos peitevoide tekee ihosta kiiltävän, taputtele päälle pieni määrä puuteria. Voimakkaita meikkejä ei kannata nuorella iällä käyttää sillä ne vanhentavat helposti. Myös meikkirajat esim. peitevoiteesta ja luomiväristä on syytä häivyttää huolella.
Tärkein asia mikä saa ihmisen kuin ihmisen kauniiksi on leveä hymy. :)- meikitostin
Tokmannilta saatta löytyä hyviä ja aika halpoja meikkejä, koska kun ostin oman kulmanrajauskynän ja luomivärin sieltä, niin ne eivät ole olleet ainakaan minun mielestä huonoja.
- opiskelijabudjetilla
Yks aika halpa laadukas sarja on We care Icon. Löytyy ainakin sokoksilta ja todennäköisesti emotioneista myös. Ei kannata pelätä ihan esim sokoksen meikkiosastolle menemistä, sieltä löytyy toki kaallitakin merkkejä, mutta kysymällä näyttävät edullisia.
- Bellando.fi
Bellando.fi myy Make Up Factorya: https://www.bellando.fi/tuotemerkit/make-up-factory.html
- 15v
Käytän itse Lumenen Natural Code meikkivoidetta. Maksaa noin 9€ ja peittää aika hyvin. Suosittelen!
- LumeneNaturalCode
Käytän itse Lumene Natural Code meikkivoidetta. Maksaa noin 9€ ja peittää aika hyvin. Suosittelen!
- meikkilady
Huomasin kirjoituksesi vasta nyt. :D
Alla linkit tuotteisiin joita suosittelen:
http://www.anttila.com/shop/fi/netanttila/kauneus-ja-terveys/meikit-ja-hajuvedet/natural-code-lumene-nc-skin-perfector-matta-7095102
http://www.anttila.com/shop/fi/netanttila/natural-code-lumene-nc-skin-perfector-matta-7095300?nosto=productpage-nosto-2
https://www.sokos.fi/fi/sokos/we-care-icon-magnetic-eyes-true-eye-shadow-luomivari-2-g
http://www.pretty.fi/elf-essential-cover-everything-concealer-corrective-yellow-peitevari
http://www.anttila.com/shop/fi/netanttila/maybelline-maybelline-baby-lips-huulivoid-7368897?nosto=productpage-nosto-2
http://www.pretty.fi/wet-n-wild-color-icon-brow-pencil-blonde-moments-kulmakyna-ja--harja
Tuossa edullisia tuotteita, joita itse käytän. - Kesähattu22
NYX hyvä ja laadukas edullinen sarja jota saa Sokoksilta, suosittelen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891398Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43923- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40818- 91720
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27657- 58648
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 66633
- 43611
- 10578
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505