Kapi, jos osaat, siinä koordinaaatit keskipiste

Sitten kapi ihmettelee oikeaa tietoa
"Mistä ihmeestä tuo vastaväittäjäni on tuollaisen keskipisteen saanut? Ilmeisesti sieltä, mistä niin paljon muutakin, mm. aikamatkojaan, kansanedustajaehdokkuuksiaan ja majurin arvonsa, eli siis omasta päästään."
VIELÄ KUN "OMENAVARAS" OPE OULUSTA VIISASTELEEN PERÄSSÄSI.

Suomen keskipiste siirtyi etelämmäksi

Monet matkailijat ovat pitäneet tapanaan pysähtyä nelostiellä Piippolan kohdalla tutkimaan Suomen maantieteellisestä keskipisteestä kertovaa kivipaasia. Pysti jää, mutta paikka on vaihtunut. Uusi keskipiste on siirtynyt Kärsämäelle.

Selitys uuteen keskipisteeseen ovat aluerajavesirajat, jotka laajenivat vuonna 1995 annetun lain voimalla. Maanmittauslaitoksen sentilleen laskema uusi keskipiste siirtyi 24,5 kilometriä entistä etelämmäksi.

Uuden keskipisteen maantieteelliset koordinaatit ovat 63 astetta 57 minuuttia 46,7 sekuntia pohjoista leveyttä ja 25 astetta 44 minuuttia 54,4 sekuntia itäistä pituutta.

Uusi keskipiste Kärsämäellä. Vastapäätä nousee paanukirkko vuonna 2004 ja sen vieressä toimii vanha pappila kahvilana, joten Kärsämäki saa tuplavetonaulan yhdellä kertaa turisteille. Uudelle keskipisteelle on jo noussut merkiksi tervattu puuteline.
6423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Enköhän minä entisen topografinakin, 7,5 vuotta Topografikunnassa palvelleena ja aina kesäisin kartoituksen maastotöissä olleena tienne koordinaateista sen verran kuin sinäkin, luultavasti enemmän. Ja minuakin paremmin ne varmaan tuntevat nuo, jotka ovat tuo keskipisteen laskeneet. Eli ne tahot, jotka ilmenevät näistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maantiede

http://www.haapavesi-siikalatva.fi/sivu/fi/suomen_keskipiste/

Olet sinä ihmeellinen janttautuja johonkin uskomukseesi, jolle et nytkään ole esittänyt mitään todistetta, etkä koskaan aiemminkaan millkään muulle uskomuksellesi.

No joo, jos kerran se Suomen keskusta on Kärsämäki, samastukoon sitten kepu siihen. Vielä pienempi se on kuin Siikalatva:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kärsämäki

Äänestä
  • Hohhohhohohohoooooooooo

    Lattapoika ja nollapään pitäjä ei maastonmittauksesta ymmärrä edes sitä mitä sika tuulimyllyistä.

    Kerroppa vaikka periaate siitä, miten suljettu monikulmiojono lasketaan, sehän on niitä perusasioita joita topografit tekevät. 7,5 vuodessa paljon muutakin oppii, mutta tuo nyt on sellainen jonka jokaisen topografina työskennelleen (niinhän väität tehneesi) täytyy osata.

    No, et sinä edes tuota perusjuttua osaa, joten taas kerran jäit valheesta kiinni, et sinä ole topografina työskennellyt. Lattapoikana vain.

    Äänestä

  • VoiSinuaKapi kirjoitti:

    Hohhohhohohohoooooooooo

    Laskehan "majuri" koordinaatit mistä moinen juttu lähtöisin

    Tuleva senaattori?
    21.3.2014 18:13
    Vihervasurille tulee pää pipiksi kun aletaan oikein puhumaan energiasta.

    Jotenkin se sähkökin pitää sinne pistorasiaan tehdä.

    Vihervasurit on ulkona energia asioista kuin lumiukot-.

    Seuraava hallitus paneutuu kyllä asiaan.

    Jos itsenikin valitaan kansanedustaksi ( olen ehdolla )

    Takaan että asiaan paneudutaan ja asia panna vireille, ei jää puheeksi vain.

    Äänestä

  • PaneuduhanAsiaan kirjoitti:

    Mulla on taksikortti plakkarissa.

    Äänestä

  • No, ei ryhdytä kinaamaan asiasta tuon Kärsämäen pojan kanssa asiasta enempää, kun muilla laskentaperusteilla tehdyt mittaukset tuntuvat ottavan niin kovasti hänen itsetuntonsa päälle.

    Muistelisin että Kärsämäen kunta otti aikoinaan tuohon aluevesirajojen siirtymiseen perustuvan mittaustuloksen yhtä vakavasti. Taisivat suorastaan valmistautua siihen, että tuosta merkiksi pystytetystä tervatusta puutelineestä tulee vähintään valtakunnallinen turistirysä. Joku järkevämpi epäili, ettei se ehkä riitä ja niinpä onneksensa arkkitehti Panu Kaila sai paremman idean. Puuteline sai unohtua.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kärsämäen_Paanukirkko

    Äänestä

  • Ovat Kärsämäellä laittaneet ihmiset kiertämään sitä keskipistettä varmuuden vuoksi monessa kohtaa.

    On meinaan pykätty nelostielle ympyröitä ympyrän perään siinä Kärsämäen kohdalla.

    Koko kylää tuskin muuten huomaisikaan, mutta joutuu niissä ympyröissä etelän mies hiljentämään matkalla pohjoiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Osaaminen.pikkase.heikko kirjoitti:

Sitten kapi ihmettelee oikeaa tietoa
"Mistä ihmeestä tuo vastaväittäjäni on tuollaisen keskipisteen saanut? Ilmeisesti sieltä, mistä niin paljon muutakin, mm. aikamatkojaan, kansanedustajaehdokkuuksiaan ja majurin arvonsa, eli siis omasta päästään."
VIELÄ KUN "OMENAVARAS" OPE OULUSTA VIISASTELEEN PERÄSSÄSI.

Suomen keskipiste siirtyi etelämmäksi

Monet matkailijat ovat pitäneet tapanaan pysähtyä nelostiellä Piippolan kohdalla tutkimaan Suomen maantieteellisestä keskipisteestä kertovaa kivipaasia. Pysti jää, mutta paikka on vaihtunut. Uusi keskipiste on siirtynyt Kärsämäelle.

Selitys uuteen keskipisteeseen ovat aluerajavesirajat, jotka laajenivat vuonna 1995 annetun lain voimalla. Maanmittauslaitoksen sentilleen laskema uusi keskipiste siirtyi 24,5 kilometriä entistä etelämmäksi.

Uuden keskipisteen maantieteelliset koordinaatit ovat 63 astetta 57 minuuttia 46,7 sekuntia pohjoista leveyttä ja 25 astetta 44 minuuttia 54,4 sekuntia itäistä pituutta.

Uusi keskipiste Kärsämäellä. Vastapäätä nousee paanukirkko vuonna 2004 ja sen vieressä toimii vanha pappila kahvilana, joten Kärsämäki saa tuplavetonaulan yhdellä kertaa turisteille. Uudelle keskipisteelle on jo noussut merkiksi tervattu puuteline.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu