Henkisen ja fyysisen väkivallan uhri

Kohta 9v elänyt suhteessa jossa henkinen ja fyysinen väkivalta ollut mukana kuviossa. Meillä on kaksi lasta, esikoinen erityis lapsi.

Tähän meidän perhe elämään on myös avomieheni vanhemmat sekantuneet, pahasti!

Avomies ja hänen vanhemmat syyttävät minua monesta asiasta.Aivan järjettömiä syytöksiä moneen suuntaan.

Eivät myöskään hyväksy eikä ymmärrä esikoisen eritys tarpeet tai ongelmat.

Olen lasteni kanssa kerran jo aikasemmin muuttanut pois. Hakin asunnon salaa ja muutin pois. Oli semmonen tunnemyrsky koko asia, lastensuojeluun olin silloin ollut yhteydessä.

Meni 5kk ja uskoin ja myös näon muutoksen avomiehessäni, palasin takaisin.

Alkoholinkäyttö nyt isompi, alistumista, väkivalta ja koko ikävä puoli rajumpi nyt.

Myös esikoisemme kohtaan näen että samaan suuntaan menossa kohtelu.

Olen asunnon jälleen käynyt kattomassa ja huomenna täytyy päättää hyväksynkö vuokrasopimukse.

Pelkään lähteä koska tiedän millainen henkinen väkivalta helvetti se minulle ja lapsilleni tulee olemaan, mieheni äitin suunnasta. Pelkään etten jaksa ja romahda. Pelkään miten käytännössä pystyn tämän toteuttamaan, salaa en enää muuta. Pelkään miten tulen toimeen rahallisesti ja pelkään teenkö virheen kokonaisuudessaan, pitäisikö minun vielä yrittää saada mieheni ymmärtämään ongelmansa ja kohdata niitä!! Piha ja puutarha, luonto ovat olleet minun henkireikä ja apu jaksamaan. Asunto jonka saan vuokrata on iso kerrostalo asunto. Miten pärjään ilman puutarhatouhut?

Olisin kiitollinen jos joku samankaltaista läpikäyneenä voisi rohkaista minua tai kertoa rehellisen mielipiteen, miten pärjää?
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko ihme että lapsillasi on henkisiä (tai ellei vielä ole, niitä 100% varmuudella tulee) kun sinä huolellisesti ja harkiten pakotat heidät elämään tuossa kuvailemassasi kauhujen pesässä!!

Miten aikuiset riitelevät, mukiloivat ja pahoinpitelevät toisiaan, on heidän asiansa. Heillä AINA on valta muuttaa tilanne. LAPSILLA EI. Sinun velvollisuutesi vaatii että sinun täytyy saada heidät rauhalliseen ja turvalliseen kotiin.

" pitäisikö minun vielä yrittää saada mieheni ymmärtämään ongelmansa ja kohdata niitä!! " Mitä maailmassa sinä enää voit jauhaa tuolle pedolle mitä se ei ole jo kuullut, nähnyt ja kokenut?! Et yhtään mitään?

älä nyt taas pakoile velvollisuuttasi vaan vie lapset turvaan. Tai anna heidät adoptioon ja mene itse yksin tuon pedon pahoinpideltäväksi!
Lapsiasi sinä ET SAA enää sille näyttää!!!! Etkä laskea lähelle.!

Puutarhatouhuja saat enemmän kuin tarpeeksi, mene vapaaehtoisena hoitamaan kaupunkisi puistoja ja istutuksia! siellä aina tarvitaan apua ja tyo ei koskaan lopu! Lapset mukaan pienten tyokalujen kanssa.

Avomiehen vanhemmat eivät laillisesti kuulu lainkaan kuvioihin. Heidät sinä voit täysin unohtaa - olla vastaamatta viesteihin, puhelinsoittoihin jne. tiedät kyllä miten katkaista yhteydenpito.
Avomiespeto joutuu lain mukaan taloudellisesti maksamaa lapsistaan. (ovako lapset sen siittämiä?) Tai kuka tahaansa on nuo pienokaiset siittänyt , on laillisesti vastuussa ainakin taloudellisesti.


JA PYSY hyvä nainen MIEHISTA EROSSA!!!!

Äänestä
  • Lisäyksenä: ota yhteyttä seurakuntasi (ei ole väliä uskotko mihinkään - se todella on täysin yhdentekevää!) sielunpaimeniin. Heiltä saat nyos tukea jaksamiseen. Sinä tarvitset sitä (ehkä et itsestäsi välitä) LASTESI TAKIA.

    Äänestä

Todellakin, avoanoppi on täysin ulkopuolinen. Kilttinä ihmisenä nyt kovetu, kova kovaa vastaan. Älä vastaa puheluihin miehen äidin suunnalta, blokeeraa saapuva numero (se on mahdollista, kysy operaattorilta jos tarvis). Miehenkin voi kehottaa hoitamaan asiat asianajajan tai lastenvalvojan kautta (vaihda puhelimesi numero salaiseksi, esim. prepaid). Poliisiin ja lastensuojeluun yhteys heyti pienimmästäkin. sinua autetaan, sosiaalitädit ottavat siipiensä suojaan kun itse autat itseäsi ensin. Turvakotiin voit ensin mennä hyvinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autz kirjoitti:

Kohta 9v elänyt suhteessa jossa henkinen ja fyysinen väkivalta ollut mukana kuviossa. Meillä on kaksi lasta, esikoinen erityis lapsi.

Tähän meidän perhe elämään on myös avomieheni vanhemmat sekantuneet, pahasti!

Avomies ja hänen vanhemmat syyttävät minua monesta asiasta.Aivan järjettömiä syytöksiä moneen suuntaan.

Eivät myöskään hyväksy eikä ymmärrä esikoisen eritys tarpeet tai ongelmat.

Olen lasteni kanssa kerran jo aikasemmin muuttanut pois. Hakin asunnon salaa ja muutin pois. Oli semmonen tunnemyrsky koko asia, lastensuojeluun olin silloin ollut yhteydessä.

Meni 5kk ja uskoin ja myös näon muutoksen avomiehessäni, palasin takaisin.

Alkoholinkäyttö nyt isompi, alistumista, väkivalta ja koko ikävä puoli rajumpi nyt.

Myös esikoisemme kohtaan näen että samaan suuntaan menossa kohtelu.

Olen asunnon jälleen käynyt kattomassa ja huomenna täytyy päättää hyväksynkö vuokrasopimukse.

Pelkään lähteä koska tiedän millainen henkinen väkivalta helvetti se minulle ja lapsilleni tulee olemaan, mieheni äitin suunnasta. Pelkään etten jaksa ja romahda. Pelkään miten käytännössä pystyn tämän toteuttamaan, salaa en enää muuta. Pelkään miten tulen toimeen rahallisesti ja pelkään teenkö virheen kokonaisuudessaan, pitäisikö minun vielä yrittää saada mieheni ymmärtämään ongelmansa ja kohdata niitä!! Piha ja puutarha, luonto ovat olleet minun henkireikä ja apu jaksamaan. Asunto jonka saan vuokrata on iso kerrostalo asunto. Miten pärjään ilman puutarhatouhut?

Olisin kiitollinen jos joku samankaltaista läpikäyneenä voisi rohkaista minua tai kertoa rehellisen mielipiteen, miten pärjää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu