Jeesus söi, joi, nukkui ja kuoli. Kuka hän oli?

Jeesus oli tavallinen ihminen joka kiersi ympäri Juudeaa saarnaamassa ja opettamassa juutalaisia juuri kristinuskon synnyn kannalta sopivaan aikaan. Siellä se Jeesus kiersi lähi-idässä hoitamassa rohdoilla sairaita ja opettamassa että tieto ja totuus on Jumala, hänen henkinen isänsä. Tuohon aikaan kärsittiin Juudeassa varsinaisesta torajyvä epidemiasta, josta seuranneista myrkytyksistä Jeesus paransi ihmisiä. Ei ollut yliluonnollisia ihmeitä. Jeesuksen lääke pussistaan löytyi varmasti aloeta, mirhaa ja cannabis pitoista öljyä. Jumala oli Jeesukselle henkinen isä ja Jeesus halusi olla hänen seuraajansa, isän poika. Jeesuksen Biologinen isä oli köyhä puuseppä Joosef Daavidin suvusta ja nuori Miriam Leevin heimosta. Heidän avioton lapsi Jeesus oli. Ja hän syntyi Betlehemissä, kaupungissa jossa Joosef oli kotoisin ja jossa hän asui. Siksi Joosefin oli lähdettävä Nasaretin työmaalta kun augustus oli määrännyt ylimääräisen censuksen keisarin valaa varten, sen hän tarvitsi jotta Rooman senaatti myöntäisi hänelle "kansakunnan isä" -arvonimen.
Me tiedämme että Jeesus opetti rakkauden sanomaa mutta sen ohella sen mikä on Jumalan valtakunta joka hänen päivinä saapuu. Hän puhui ettei kukaan voi tietää koska se tulee tai missä se on sillä Jumalan valtakunta on sisällä ihmisessä. Jeesus puhui että hänen päivänsä koittaa kun armeija piirittää Jerusalemin ja tuhoaa sen kivi kiveltä, ja niin myös kävi Juutalais sodassa. Juutalaissodalla oli myös merkittävä vaikutus kristinuskon leviä miseen kun sen painopiste siirtyi pois Jerusalemista. Mutta ne kristityt jotka vastustavat tiedettä ja herjaavat sitä kreatonismillä tai palvovat Jeesuksen ruumiinkuvaa kuin juutalaiset kultaista vasikkaa Siinain vuorella, tekevät näin väärin Jeesuksen Jumalaa kohtaan. Jeesus kuitenkin opetti kuin parhain filosofi ettei toista saa tuomita, sillä se joka tuomitsee tulee itse tuomituksi. Jeesus haluttiin tuomita sillä häntä pidettiin vääräoppisena ja silmänkääntäjänä. Hänet tuomitsivat Juutalaiset ylipapit kateudesta ja vihasta, ei prefektinä toiminut Pilatus joka sinetöi tuomion, ei juutalaisten kansa joka huuti ristiin naulitsemista ylipappien yllyttämänä. Niin kuin ei Pilatuksella ollut syytä syyttää Jeesusta, ei meilläkään ole syytä vainota juutalaisia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

NiinTahiNäin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu