Skandaali Ruotsissa: Vihreiden huippupoliitikko-

kieltäytyy kättelemästä naisia.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001162634.html
Ruotsin hallituksessa istuvan ympäristöpuolueen ympärillä on kuohunut viime päivinä. Asuntoministeri Mehmet Kaplan joutui alkuviikosta eroamaan paikaltaan, koska hän oli esiintynyt yhdessä äärioikeistolaisten turkkilaisaktivistien kanssa sekä verrannut Israelin juutalaisia natseihin.
Täysin ymmärrettävää.
15184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eihän kaikki kätelleet Jenniä Suomenn synttärijuhlissa ja Ninni eikä Suomen hallitus ollut milläsinkään.

Kumminkin Jennin pitää vetää päähän huntu, kun menee noihin islamilaisiin maihin, joten eikö Suomessa tulisi toimia Suomen tavoin ?

Äänestä

Sika ja kuukautisia sairastava nainen on saastainen, en syö sikaa, enkä naista kättele.

Äänestä
  • en kättele koiraakaan

    Äänestä

Mites meidän muslimidemariedustaja. Suostuuko kättelemään. On muuten ihmeellistä, jos nuo äijät ei voi kätellä vääräuskoista naista, mutta voivat kuitenkin raiskaamalla koskettaa. Mutta eihän islamissa olekaan mitään järkeä.

Äänestä
  • Niinpä. Käsipäivää ei HERROILLE sovi sanoa, mutta sitten voivat puskahypätä jonkun täysin ventovieraan niskaan ja työtään makkaraan persreikiin. Kumpi on likaisempi käsi vai se tapola?

    Äänestä

Oli miten oli, mutta kyllä suomalaiset ämmät on vosuja.

Äänestä

..muslimi ei kättele naisia, mutta lampaan perä tuntuu hyvältä! muhametti sallii sen mutta ei naisten kättelyä! Myös lasten tappaminen tai akkuhapon heitto naamaan on muhametin sallimaa-mutta ei naisten kätteleminen.
Muslimin aatokset maailman menosta ja ainoa asia mitä nämä perskärpäset osaavat hokea on: taun, taun amerikkaaaa and Israel. Tämä muslimi osasi jopa verrata Israelia natseihin! noo, suomessa ovat SDP:n korkeasti oppineet samaa mieltä. Ja ruotsissa "amerikka taun,taun" on osa ruotsalaista identtiteettiä.

Mutta, jälleen osoitus siiitä, että kuvitteletteko suomalaiset ihmiset, että muslimi osaa ja pystyy olemaan koskaan kristityillä pelisäännöillä elävä sivistynyt länsimaiden kansalainen?....

Äänestä
  • Kätteleminen on kyllä ihan antiikin ajan peruja, eikä mikään kristillinen pelisääntö...

    Äänestä

Kuuluuko kuvassa ollut heppu ihmiskuntaan?

Äänestä

"Minut on kasvatettu niin, että fyysistä kosketusta toisen sukupuolen kanssa pidetään liian intiiminä," sanoo tämä spede. Miksi tämä tapa ei ole puskaraiskaajien tiedossa?

Äänestä

Kuinka raiskaaminen onnistuu koskettamatta tuntematonta naista?

Äänestä

..länsimaitten sivistys , demokratia ja hyvän etsiminen ovat kristillisen kasvatuksen tulosta.no joo teillä iskä usko punalippuun ja sorsan kuvaan jne. mutta tajuamattanne olette hyväksyneet kristilliset pelinsäännöt.
Te ette voi polttaa pikkutytön naamaa akkuhapolla, tai jos niin käy teidät viedään mielisairaalaan, ei edes vankilaan!
Muslimin mieli on sairas, omasta uskonnostaan!

Sveitsissä palautetaan muslimi takaisin kotomaahan, kun ei kättele naisopettajaa koulussa!

MIKSI me sallimme muslimien tulon tänne!! no se oli se laupias samarialainen, joka antoi apua ja jne." raamatun sirkushahmot", mutta sieltä me vaan olemme omineet kestävän kehityksen politiikan....

Äänestä

Hyvin on sopeuttaminen onnistunut, heh heh.

Älkää nyt päästäkö näitä politiikkaan. Tai ylipäänsä Suomeen. En ole rasisti, vaan realisti, muslimi on muslimi vaikka tervassa kierittäisi, uskokaa nyt!

Suomalaisten päättäjien valehtelu hädänalaisista tulijoistakin on vielä puimatta. Nyt alkaa kansan mitta täyttyä, hallitus pitäisi vaihtaa asap.

Ruotsin casen lisäksi Sveitsissä nuorukaiset eivät ole suostuneet kättelemään opettajaa. Hyvä että nämä tulevat ilmi, vaikka tuntuu että puupäitä riittää Suomessakin aivan liikaa.

Äänestä
  • Kansasta jos olisi ollut kiinni, tämä ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan. Politiikkaan pääsyä tulee olemaan vaikeaa estää, sillä tottahan vieraamme äänestävät samoin ajattelevia sitten kun äänestämään pääsevät. Toisinajattelijat ovat aina olleet vähemmistönä, kunnes jossakin vaiheessa on tullut aika jolloin on ollut pakko myöntää heidän olleen oikeassa. Suurin osa suomalaisista on neutraaleja, eivätkä varmasti edes seuraa tapahtumia mitenkään aktiivisesti. Siksi nämä keskustelut/kirjoitukset vaikuttavat niin kärjistyneiltä ajoittain.

    Äänestä

Tätäkin vaikea seurata, kun ei tainnut illan uutiset noteerata lainkaan . Sellainen media meillä-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuukautiset.saastainen kirjoitti:

kieltäytyy kättelemästä naisia.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001162634.html
Ruotsin hallituksessa istuvan ympäristöpuolueen ympärillä on kuohunut viime päivinä. Asuntoministeri Mehmet Kaplan joutui alkuviikosta eroamaan paikaltaan, koska hän oli esiintynyt yhdessä äärioikeistolaisten turkkilaisaktivistien kanssa sekä verrannut Israelin juutalaisia natseihin.
Täysin ymmärrettävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu