Surulla seuraan Ilmajoen kehitystä ja poliittista "keskustelua". Valtuuston kokoukset näyttää olevan showta, jota jotkut nimittävät kuntalaisten etujen ajamiseksi. Aiemmin tähän touhuun ryhtyneet ovat siirtyneet jo jäähdyttelemään mutta uusi innokas sukupolvi on noussut esiin. en ihmettele yhtään jos suuri osa valtuustossa istuvista turhautuu ja uusia fiksuja ihmisiä on erittäin vaikea saada ehdokkaiksi. Valtuuston kokousten videoita näyttää olevan YouTubessa. Sieltä voi käydä katsomassa ja itse kukin todeta onko toiminta järkevää.
Eikö kuntalaiset ymmärrä sitä miten paljon tämä valituksia toisensa perään tehtaileva porukka tulee veronmaksajille maksamaan? Mitä kummallisempien asioiden vatvominen vie kohtuuttomasti valtuutettujen ja virkamiesten aikaa sekä voimavaroja. Kuitenkin tärkeää olisi, että asioista saataisiin päätöksiä ja sitten voitaisiin todeta, että demokratia on puhunut ja siirtyä seuraaviin.
Itse olen Ilmajoelta lähtenyt maailmalle jo yli 20 vuotta sitten, mutta vihaksi pistää kun kotikunnan lehteä silloin tällöin selailen.
Eikö kuntalaiset ymmärrä sitä miten paljon tämä valituksia toisensa perään tehtaileva porukka tulee veronmaksajille maksamaan? Mitä kummallisempien asioiden vatvominen vie kohtuuttomasti valtuutettujen ja virkamiesten aikaa sekä voimavaroja. Kuitenkin tärkeää olisi, että asioista saataisiin päätöksiä ja sitten voitaisiin todeta, että demokratia on puhunut ja siirtyä seuraaviin.
Itse olen Ilmajoelta lähtenyt maailmalle jo yli 20 vuotta sitten, mutta vihaksi pistää kun kotikunnan lehteä silloin tällöin selailen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Totta haastat, en tiedä mikä on tarkoitus näillä suurelta osin turhanpäiväisillä valituksilla on. Ehkä henkilöillä on jonkinlainen pätemisen tarve ja onpakyllä vähän niinkuin koulukiusaamisen makua lapsellislla Facebook-päivityksillä, joita sivuillaan viljelevät mustamaalaten kunnan muita luottamushenkilöitä/viranhaltijoita.
Sivistyneempää olisi mustamaalata salaa tupailloissa.
Kunnalle tuli kuluja hävitystä lainvastaisesta päätöksestä, eikös nämä kulut tulisi periä niiltä jotka laitonta päätöstä oli tekemässä?
Ja samoin tulisi Mäenpään ja kumppanin hävityistä valituksista periä kulut heiltä?
Asiaa, taitais vaan poru ja itkupotkuraivat mv -lehdessä olla sitä luokkaa että puoli kylää kuolis myötähäpeään. Siis se persupuolikin
Muttakun ne on voittanu kaikki....
En nyt oikein ymmärrä, aloittajan mielestä äänestäjät ovat siis äänestäneet väärät henkilöt?
Ilmajoen kunnanhallituksen valmistelu on osoittautunut luokattoman heikoksi, ongelmat johtunevat enemmänkin virkamiesten ja kunnanhallituksen osaamattomuudesta.
Paula Sihto pettyi Ilmajokeen ja muutti pois. Heikko valmistelu syynä, turha syytella niitä jotka pyrkivät muuttamaan tilannetta paremmaksi.
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/paula-sihto-pettyi-ilmajokeen-lähtee-ehdokkaaksi-seinäjoella-1.1249864
Aloittaja kysyi myös? "Eikö kuntalaiset ymmärrä sitä miten paljon tämä valituksia toisensa perään tehtaileva porukka tulee veronmaksajille maksamaan"
Hiljattain Ilmajoen kunta sai tuomion hallinto-oikeudesta, noiltakin kuluilta olisi ollut mahdollisuus välttyä tekemällä heti lainmukainen päätös, valittajan vika ei voi olla jos kunta ei toimi lainmukaisesti.
http://ilmajoki.fi/ilmoitukset/?lang=fi&id=4115
Kotikunnan lehtihän on läheisessä sidoksessa kunnanhallituksen puheenjohtajaan, päätoimittaja ja kh,n pj ihan rotary-veljiä keskenään.
Uutisointia lukiessa kannattaa muistaa että Ilmajoki-lehti on saumattomassa yhteistyössä kunnan kanssa, huomattava osa lehden tuloista tulee kunnan maksamista ilmoituksista. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt-pätee tässäkin.
Jos jonku veisbuukkisivu ei miellytä, niin mikä helevetin pakko sitä on vahrata?
No kuule -saa nauraakkin paikka paikoon aika makiasti ihmisluonnon typeryydelle, kun vilkaisee noita hassulaisten sivuja ! Kai haluavat mielipiteitään ja kannanottoja esittää jo seuraavia vaaleja varten ? Pelkään kovettua äänivyöryä :)
Kuinkahan itseläsi? FB-sivu kukka ja kissakuvia täynnä, kylillä sitten juorutaan ja puhutaan paskaa minkä ehtii, samoin täälä nimettömänä.
Ihan erimieltä,en kyllä lukenut v(h)uoratuksia(ei kuksia) vieraita.Mutta taannoin nusasin aitoa afrikannaista(niggeri) ja palkaksi vuohia toivat kentälle Kinshahaan.Tuli kiire Keniaan.On se vaan ihme homma ku niillä on vinottain se värkki,vähäsen siis koilliseenpäin.Ei tämä asiaan liittynyt.en kommentoi.
Ilmajoen valtuuston paras puheenvuoro 20 vuoteen kuultiin 01.02.2016
https://www.youtube.com/watch?v=8YM9KfSL7s4
Oikein hienoa että nämä kokoukset on nähtävissä.
MIELETTÖMÄN kallis turha esikunta nykytekniikan aikana,
Uusi hallinto-talousjohtaja vaikuttaa palkkansa arvoiselta.
Vuodesta 2004 kunnan velka kasvanut 10 miljoonasta nykyiseen 45 mijoonaan.
Mitätitte
Kunta on saattohoidossa.
Kunnan kassa on tyhjä.
Viestiketjun aloitajan mukaan on tehty "turhia" valituksia?
Turhia valituksia oikeus ei edes käsittele, ja jos niin olisi, kulut määrättäisiin valittajan maksettavaksi.
Ongelmahan on siinä että Ilmjaoen kunnanhallituksella olisi ollut halutessaan mahdollisuus oikaista niin valtuuston kuin itsensäkkin tekemät virheet, jolloin valituksilta olisi vältytty.
Siinä mielessä ne valitukset ovat siis turhia, että kunnanhallitus olisi oikein toimiessan ne korjannut ennen valitusrumban alkua.
Viestiketjun aloittajan tarkoitus onkin mustamaalata niitä, joiden oikeutta on loukattu, ja hämärtää se tosiasia että kunnanhallitus vastaa valtuuston ja omien päätösten lainmukaisuudesta. Nyt ne kulut ovat lankeamassa kuntalaisille, tosin olen ymmärtänyt että aloite kulujen perimisestä laittomiin päätöksiin osallistuneilta on kunnanjohtajan pöydällä, kuten kymmenet muutkin valtuustoaloitteet.
juuri näin.
Lietteen ajo haisoo keskustassa.
Mitä sanoo kunnan haisupäällikkö ?
Valitettavasti en ole ehtinyt työkiireiden vuoksi seuraamaan keskustelua.
Hallinto-oikeudet käsittelevät kyllä valtavan määrän erilaisia valituksia vuosittain ja melkoinen osa niistä on minunkin mielestäni turhia. Jos valitus ei liity aiheeseen tai e myöhästyy ei sitä käsitellä lainkaan, muuten oikeastaan aina.
En ymmärrä lainkaan, että poliittiseksi päättäjäksi hakeutunut ihminen hakee muutosta demokraattisesti tehtyihin päätöksiin HO:sta. Mikä oli mm tuon tasa-arvokysymyksen merkitys ilmajokiselle veronmaksajalle, joita valtuutetut ovat siellä edustamassa. Onko tasa-arvo oikeasti lähellä sydäntä vai oliko takana kuitenkin kiusanteko? Päätös on aina lainvoimainen jos siitä ei valiteta. Näin olisi tässäkin tapauksessa käynyt.
Jokainen poliitikko joutuu tekemään kompromisseja ja hyväksymään asioita joista itse ajattelee ehkä toisin jos haluaa oikeasti viedä eteenpäin itselleen tärkeitä asioita. Tähän on joutunut PS myös hallitusvastuussa opettelemaan. Soinihan asian kyllä jo tiesikin ja siksi jäi edellisestä hallituksesta pois.
Toivoisin siis, että jokainen valtuutettu missä tahansa kunnassa vilpittömästi on ajamassa yhteisiä asioita ja kunnioittaa demokratiaa. Keskustelun aika on ennen päätöksentekoa. Jos ei ole kykyä yhteistyöhön on vaikea saada omia edes hyviä ehdotuksia läpi. Rähjäämällä ei asioita tänä päivänä hoideta.
Tuosta llkan jutusta joku oli poiminut vain osan... Siinähän puhuttiin myös aiheettomista valituksista ja tutkintapyynnöistä. Toki aina voi poimia vain ne sanat, jotka itseä miellyttää.
Toivotan kaikille työntäyteistä kevättä, sillä Suomi nousee, ei pykäliä tavaamalla. ;)
Maailman_matkaajan kannattaisi perehtyä asioihin mistä kirjoittaa, muutoin voi käydä niin että nolaa itsensä.
Kirjoitat että "En ymmärrä lainkaan, että poliittiseksi päättäjäksi hakeutunut ihminen hakee muutosta demokraattisesti tehtyihin päätöksiin HO:sta"
Demokraattisesti tehty päätös oli kuitenkin lainvastainen, jokainen poliittiseksi päätöksentekijäksi valittu, toimii myös virkavastuulla, jolloin täytyy toimia lainmukaisesti.
Kyseinen HO,n päätös ohjaa Ilmajoen päätöksentekoa jatkossa, onhan Ilmajoella kymmeniä eri työryhmiä.
Maailman matkaajaa askarrutti myös kysymys siitä "Onko tasa-arvo oikeasti lähellä sydäntä vai oliko takana kuitenkin kiusanteko?"
Kun oikeus hyväksyi valituksen, todeten Ilmajoen kunnanhallituksen rikkoneen tasa-arvolakia, kysymyksesi pitäisi osoittaa kunnanhallituksen niille jösenille jotka olivat valmiita rikkomaan lakia, ei valituksentekijön motiivin arviointiin.
Todennäköisesti tasa-arvo on lähellä sydäntä, onhan hän ison työpaikan luottamusmieheksikin valittu, ihmettelen sitä että tasa-arvolain vastaisessa kokoonpanossa istui JHL,n pääluottamusmies (SDP), heillä ainakin puheissa on usein tasa-arvo, teot ovatkin sitten jotain muuta.
Maailman_matkaajan tulisi osoittaakseen suoraselkäisyyttä, vaatia niitä kh,n jäseniä korvaamaan Ilmajoen kunnalle aiheutetut kulut, jotka osallistuivat lainvastaisen päätöksen tekoon.
Kun maailman_matkaaja on demokratiasta huolissaan, hänen kannattaa kuunnella Ilmajoen kunnanvaltuuston kokous 22.06.2015 jossa voit huomata mitä demokratia Ilmajoella on.
Kukas sen kissin hännän nostaa, jonsei kissi itte?
" Todennäköisesti tasa-arvo on lähellä sydäntä, onhan hän ison työpaikan luottamusmieheksikin valittu"
Luulen että se joka nolaa itsensä en ole minä. Minulla ei ole tapana lähteä änkkäämään. Toivottavasti jatkossa Ilmajoen toimintakulttuuri paranee ja voitte yhdessä viedä asioita eteenpäin. Äänestäjät päättävät ketkä heitä edustavat, voi kuitenkin olla että ehdokaslistoille ei kovin paljon ole tunkua.
Onneksi muuten HO:een valittaminen maksaa nyt aiempaa enemmän. ;)
Päätän osaltani tähän..
Toimintakulttuurissa olisikin parantamisen varaa, onhan Ilmajoella kärsitty samasta ongelmasta vuodesta toiseen, monet päättäjät ovat vaihtuneet mutta kulttuuri jatkunut samana. Silloin olisi syytä katsoa myös virkamiesten toimintatapoja ja asioiden valmistelua.
Yhteisten asioiden hoitoa ei edistä se että ei kunnioiteta muiden puolueiden omia valintoja luottamustehtäviin.
Edelleen maailman_matkaajan kannattaa muistaa että ennenkö yhtäkään valitusta on HO,n käsiteltäväksi viety, on kunnanhallituksella ollut mahdollisuus korjata lainvastaiset päätökset.
Kerrot myös "Eikö kuntalaiset ymmärrä sitä miten paljon tämä valituksia toisensa perään tehtaileva porukka tulee veronmaksajille maksamaan?"
Kerro nyt kenen ne kulut pitäisi korvata, niiden jotka ovat laittomia päätöksiä tehneet, vai ne jotka eivät niitä ole hyväksyneet, vai kunnan veronmaksajien?
Kunnanjohtajan pöydällä on aloite, jossa esitetään että kulut peritään niiltä henkilöiltä jotka ovat lainvastaisia päätöksiä tehneet.
Käsi sydämmellä, mitä sinä olet tehnyt, että kulttuuri paranisi? Ei se valittamalla parane tai levittämällä valheellista tietoa kunnanjohtajasta.
Ottakaa persut mallia vaikka Vimpelin poliisista, hän on valtiomies ja käyttäytyy sen mukaan. Arvostan.. Täytyy ymmärtää miten saada mahdollisimman moni omien ajatustensa taakse. Mutta sekin on ymmärrettävää, että tähän ei kaikilla kyky riitä... Kaikilta ei vaan voi vaatia..
Kaikilta ei tosiaan voi vaatia, ei edes kunnanjohtajalta asiallista käytöstä.
Naisten ahdistelija, hyi hitto.
Salattu ja suojeltu enemmänkin.
Vedä se esitys pois.. Minä en ainakaan osallistu, pitkään aikaan enää ole Ilmajoella asunut enkä ole takaisin muuttamassa. Kuten sanoin en jatka enää, olen asiani ilmaissut. Hyvää jatkoa sinulle valitsemallasi tiellä...
Mikähän se sinunkin asiasi oli? Jäi pahasti epäselväksi, valitit että kunnalle tulee kuluja mutta sitten kuitenkaan et halua että niitä perittäisiin niiltä jotka ne ovat toiminnallaan aiheuttaneet.
Hienoa kuitekin että olet viitsinyt kommentoida ja avata keskustelua poliittisesta kulttuurista, siitä olisikin hyvä käydä paikkakunnalla enemmänkin keskustelua.
Kun seuraat mm, kunnanvaltuuston kokouksia youtubesta, voitaisiin seuraava keskustelu käydä siitä onko kunnanvaltuustolle valehteleminen ja väärän tiedon antaminen hyvää poliittista kulttuuria?
https://www.youtube.com/watch?v=1JuaWZ3O_90 kohdassa 21min 10s kunnanhallituksen pj, Tuomikoski laskee luikuria siitä että kunnan lainat olisivat lyhentyneet. Tilinpäätös osoitaa että lainamäärä kasvoi.
Kuka tuollaisia kokouksia jaksaa seurata, on se niin lapsellista touhua!
Satoja katselukertojahan noilla on, joten näyttää kiinnostavan.
Normaalistihan kunnat avoimuutta lisätäkseen palvelevat kuntalaisia tuottamalla suorat lähetykset kuntalaisten katsottavaksi, Ilmajoella sekin aloite on edelleen käsittelemättä.
Itse lähinnä hämmästelin menoa! Voi niitä, jotka siellä joutuvat kuuntelemaan ja kuluttamaan omaa vapaa-aikaansa turhaan p**anjauhamiseen... Aikuistukaa, eihän kukaan täysijärkinen jaksa tuollaista, edes nämä kaverit itse..
Kunta on saattohoidossa.
Kassa on tyhjä.
Mä annan Moloille tikkarin, niin tapelkaa :)
Yhyren vilimin lopus molo marajaa ku häjyyset kakarat. Valtuuston pj. sanoo siinä kohtaa napakasti :) Muut valtuutetut jo väsyneetä tähän itkupotkuraivarisankarihi ja lähtivät kotio.
En ajatellutkaan, että tämä mitään muuttaisi. Lue oikein ajatuksella vielä kirjoitukset niin ehkä, ehkä löydät siitä jotain ajatusta, tai sitten et...
Ettei vaan tulisi Muukkosenkin valituksesta kunnalle kuluja?
Pitäis varmaankin laskuttaa se työaika mikä kuluu facebookissa ja suolipalstoilla työaikana.
Tulee ihan varmasti, eiköhän tohtori osaa pykälät Seppoa paremmin
Noiden kokousvideoiden perusteella osalla valtuutetuista ei valitettavasti ole kaikki postit laatikossa.
Niin, julkaiseekohan molo niitä ihan piruuttansa ? Tekee lisää hallaa hupsuille.... vois ihan säälittävimmät itkupotkuraivarit poistaa videoista....
Kuinkahan paljon kuntalaisille on tullut maksamaan Jari Mäen kaavamuutos, kun sitä on jo 10 vuotta väännetty ja tien nimi on edelleen lasipajantie.
Nyt Mäen hommana onkin väännella liikennemerkkejä kieroon, mahtaa harmittaa.
Samallaasta se on ympäri maan.
Toivottavasti Ilmajoki on pian osa Seinäjokea. Loppuu tuollaanen joutava vääntäminen asioista. Kehtaavat vielä nostaa palkkioita tuollaasesta vänkyttämisestä.
Paljonkohan ne oikein saa? isojakin hilloja?