Poliisin tehostettu ulkomaalaisvalvonta joutuu selvitykseen – etnistä profilointia ei saisi tapahtua
Helsingin poliisi joutuu selvittämään yhdenvertaisuusvaltuutetulle, onko ulkomaalaisia valvottu väärin perustein.
Helsingin poliisi
Helsingin poliisi on tarkastanut ulkomaalaisia ydinkeskustassa.
Poliisi ja rajavartiolaitos ovat järjestäneet lyhyen ajan sisällä neljä ulkomaalaisiin kohdistunutta tehovalvontaiskua Helsingin ydinkeskustassa. Viranomaiset ovat puhutelleet ulkomaalaisia henkilöitä ja tarkistaneet heidän henkilöllisyystodistuksiaan.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto aikoo vaatia Helsingin poliisilta selvitystä sen toimista ulkomaalaisten valvonnassa. Toimisto on saanut ilmoituksia ulkomaalaisten tarkastuksista, ja monet ovat kokeneet, että heidät on profiloitu etnisin perustein.
Poliisilla on oikeus tarkastuksiin
Lain mukaan poliisilla on oikeus tarkastaa, onko ulkomaalaisella henkilöllä oikeus olla maassa. Viime aikojen intensiivinen ulkomaalaisvalvonta on kuitenkin herättänyt paheksuntaa sosiaalisessa mediassa.
Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, että hänet valitaan tarkastukseen ihon värin vuoksi.
– Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms
– Poliisin täytyy huolehtia siitä, ettei etnistä profilointia tapahdu. Tämän päivän Suomessa on täysin vanhanaikaista tehdä päätelmiä ihonvärin perusteella. Meillä on Suomen kansalaisia, joilla on kaikenlaisia ihon värejä, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms.
Kun poliisi tekee ulkomaalaisvalvontaa, sen pitäisi tapahtua avoimesti ja tarkan suunnitelman mukaan. Valvontatoimet pitäisi myös dokumentoida, jotta jälkeenpäin voidaan näyttää toteen, etteivät ne liity etniseen profilointiin.
– Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, että hänet valitaan tarkastukseen ihon värin vuoksi. Jos näin on käynyt, se on vakava rikkomus ja virkavirhe, Harms sanoo.
Ovatko tarkastukset tehokkaita?
Harms pohtii, kuinka tehokas menetelmä ulkomaalaisten tarkastaminen ylipäätään on.
– Vaikuttaa siltä, että tähän on käytetty paljon resursseja ja tätä on tehty aika monissa paikoissa, mutta tarkastetuista vain kourallisella on ilmennyt jonkinlaisia ongelmia maassa oleskelun suhteen.
Helsingin poliisin komisarion Henri Helmisen mukaan ulkomaalaisvalvontaa tehdään yleensä muiden tehtävien yhteydessä. Joissakin tapauksissa poliisi voi kuitenkin tehdä kohdennettuja tarkastuksia henkilöille, jotka vaikuttavat olevan ulkomaalaisia.
– Silloin näiltä yksinkertaisesti kysytään, ovatko he ulkomaalaisia. Tarkastukset perustuvat yleistietoon ja analyysiin siitä, että kyseessä saattaa olla ulkomaalaisia henkilöitä, sanoo Helminen.
Henkilöllisyystodistusta ei tarvitse pitää mukana
Jne....jne...
Koko uutinen:
http://yle.fi/uutiset/poliisin_tehostettu_ulkomaalaisvalvonta_joutuu_selvitykseen__etnista_profilointia_ei_saisi_tapahtua/8826698

Vastaukset 18
Vanhimmat
"– Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, että hänet valitaan tarkastukseen ihon värin vuoksi. Jos näin on käynyt, se on vakava rikkomus ja virkavirhe,"
Millä perusteella poliisi yleensä saisi valita tuntemattomien joukosta ketään? Sukkien värin perusteella? Ihonväri nyt vaan paljailta kohdilta näkyy. Sama kuin jos valitettaisiin kun poliisi rattijuoppoja valvoessaan pysäyttää vain autoja eikä myös polkupyöriä ja jalankulkijoita.
Niinkuin rasismin näkemisessä, tässäkin näyttää olevan kriteerinä se miten joku kokee asioita tai toisten tekemisiä. Rasisimia siis voi olla mikä tahansa jos joku kokee sen rasismiksi.
Ja ihanko tosissaan tuo joku venkoilee että: "Tämän päivän Suomessa on täysin vanhanaikaista tehdä päätelmiä ihonvärin perusteella. Meillä on Suomen kansalaisia, joilla on kaikenlaisia ihon värejä" Ja saa siitä vielä palkkaa...
Täysin turhan toimiston vielä turhempi erityisasiantuntija tekee selvityspyynnön vain jotain tehdäkseen, ja kuvittelee näin palkkansa ansainneen.
Olisi vain määrännyt tuon mainitsemasi sukkien värin poliisille ainoaksi kriteeriksi rikollisten löytämiseksi, niin olisi säästytty turhilta selvityksiltä.
Kun hallitusohjelmassa yhtenä tavoitteena lienee turhan byrokratian purkaminen, tuo toimisto erityisasiantuntijoineen tulisi olla yksi kärkihankkeista.
Kuka tai mikä IDIOOTTI tätä arvostelee, kun Eurooppa ja Suomi pullistelee laittomista siirtolaisista ja terroristeista. Rehellisesti maassa olevalla ei pitäisi olla mitään valittamista. Voi Luoja tätä typeryyttä!!!!!!!!!
Älä muuta viserrä.
Jo on typerää jos poliisille annetaan tehtäväksi tunnusmerkkinä etsiä hoikkaa ja pitkää rikollista, niin ei kai se ole rasisimia jos jättävät lihavat pätkät tutkimatta.
Ja jotkut ei sustu kättelemään toista ssukupuolta, niin se ei ole rasismia.
Tähän on menty viherpunikkirkp seurueen oainostuksesta.
Poliisilla on oikeus tutkia onko henkilöt maassa luvatta. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on kadonnut, poliisin tehtäviin kuuluu etsiä ko.henkilöt.
Siksi siis ihonvärin mainitseminen on kielletty kun kerrotaan tuntomerkkejä.
Kaikki muut tuntomerkit käyvät, mutta ihonväri on tabu.
Eikö tämä nyt ole hulluutta. Ei ainakaan loogista ajattelua ja yhdenvertaisuutta.
....turhaa niitten papereita tarkistelee...kivipaino jalkaan ja mereen...tulee kaloille ruokaa.
Kun kantaväestön naisetkin on islamisoitu ja yleisin asuste on burkha tai niqab niin tulee poliisille tuntomerkeiksi pelkästään kaapu ja tummat silmät. Siinä sitä on pähkinää purtavaksi.
Laittomasti maassa olevat pitää saada kiinni. Suomessa se on onneksi helppoa, kun voi erottaa kantaväestöstä niin helposti. Tänne tuli syksyllä tuhansittain ihmisiä, joista ei tiedetä yhtään mitään ja jotka voivat olla vaarallisia, etsintäkuulutettuja sotarikollisia ja terroristeja. Minua ainakin pelottaa nämä arabimiesjoukot ihan todella. Hyvä, että ratsataan ja tarkistetaan henkilöllisyydet.
En voi kertakaikkiaan käsittää, miten kukaan tai mikään voi arvostella tätä yleisen turvallisuuden takia tehtävää työtä. Kyllä on aikoihin eletty !
Hyvä Suomen poliisi, jatkaa vähintään samaan malliin. Alkaa pata kiehua kohta yli tämän saakelin valittamisen ja valittamisen takia. Lähtisivät pois, jos ei kelpaa sopeutua meidän yhteiskuntaan ja turvallisuuden takia suoritettaviin toimiin.
Kuka muuten on vähemmistövaltuutettu ja mikä instanssi on vastuussa tästä järjettömästä arvostelusta, hävetköön!
Täysin samaa mieltä.
Joka on sitä mieltä, ettei laittomia siirtolaisia pidä karkoittaa maasta, on varmaan valmis hylkäämään kaikki muunkin Suomen lainsäädännön ja säännöt. Olemmeko siihen valmiit?
Ei me sillai voida elää, ei tää maailma sillai pyöri!
Ei kansalaisuuteen perustuva profilointi ole etnistä profilointia. Onhan suomalisetkin etniseltä taustaltaan monenkirjavaa. Poliisin tehostetussa valvonnassahan on kyse käytännössä jaottelusta suomalaiset ja ulkomaalaiset (ei-suomalaiset). Jos Suomessa oleskeleva henkilö ei kykene esittämään todistusta kansalaisuudestaan tai ulkomaalainen henkilö oleskelee luvatta Suomessa, kyseessä on selkeä rikos. Poliisilla täytyy olla aivan samanlainen oikeus kysyä passeja, siinä missä tullilla tai muilla maahantuloa valvovilla viranomaisilla. Miksi yhdenvertaisvaltuutettu ja muut huolestuneet tahot eivät ole hyökänneet tullia tai muita maahan tuloa valvovia viranomaisia vastaan?
TYPERYYS HUIPUSSAAN! Pidetäänkö oikeasti tuollaisia valtuutettuja yllä verorahoilla????
Idioottikin tajuaa sen, että POLIISI MENEE KYSYMÄÄN HENKILÖLTÄ JOTAIN JA JOS HENKILÖ EI VASTAA SUOMEKSI TAI RUOTSIKSI, NIIN ON SYYTÄ EPÄILLÄ!
Mitä lakia verorahoilla ylläpidetty valtuutettu näkee rikotun kysymyksellä "Anteeksi paljonko kello on?"
Ai kamalaa, tullissakin ne profiloi. Pankissa profiloi. Veroviranomainenkin profiloi.Luottokorttifirma profiloi. Kaikille vaan sanktioita kun vähäjärkinenvaltuutettu taas itkee.
Näinhän se menee.
Eipä normaalit ihmiset ihonväriä pidä sen kummenpana asiana, mutta näytään se joidenkin taholta nostettavan esiin. Ettei pääsisi unohtumaan. Kysymys on vain tosiaan vaan aivan ilmeisimmästä tuntomerkistä.
Ei taida tässä hyysäyssuomessa olla oikeita tasa-arvo-ongelmia.