Olen vähän yli 30-vuotias mies. Ennen nykyistä suhdettani uskoin vahvasti, etten tule koskaan haluamaan naimisiin ja saada lapsia. Tapasin sitten kuitenkin ihanan tytön, ja homma alkoi kehittyä suuntaan, minkä en uskonut olevan itselleni todennäköistä...
Seurustelin nykyisen vaimoni kanssa reilun neljän vuoden ajan ja muutimme yhteen tämän puolivälissä. Avosuhteemme aikana oli useita kriisejä ja minä tunsin useaan otteeseen oloni sellaiseksi, ettei suhteemme tule pitkällä tähtäimellä onnistumaan, joten pitäisi erota. Muun muassa arvomaailmamme ovat hyvin erilaiset, mikä johtaa helposti konflikteihin.
Ehdotin eroa avosuhteen aikana tosissani kaiketi noin 5 kertaa, joka johti aina siihen, että naisella pimahti täysin ja hän alkoi käyttäytyä itsetuhoisesti ja uhata itsemurhalla jos jätän hänet (koska hän on silloin arvoton eikä hänellä ole elämässään mitään, joten hän haluaa kuolla). Tiedän, että hän on ennen tapaamistamme yrittänyt niin tosissaan itsemurhaa, että on joutunut sen vuoksi sairaalahoitoon. Annoin näissä tilanteissa kuitenkin sitten aina periksi, ja lupasin, että yritetään nyt vielä (VIRHE!). Välillä oli sitten taas oikein mukavaa yhdessä ja rakkaus oli molemminpuolista.
Reilu vuosi sitten alkoi nainen vihjailla aluksi lievästi, myöhemmin hyvin suoraan, että meidän pitäisi mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Jostain syystä aloin uskoa tähän, että yhteiselämä tulisi silloin lopullisesti onnelliseksi (VIRHE!). Hankittiin iso yhteinen asunto, johon mahtuisi lapsiakin. Oli oikein hienot häät ja kivaa oli.
Parin kuukauden kuluttua häiden jälkeen naimisiinmenohuuman kadottua alkoi kuitenkin tuntua siltä, että tuli tehtyä virhe. Ei tästä ollutkaan tulossa ikuista onnea. Aloin painaa jarrua. Tunteeni tuoretta vaimoani kohtaan olivat "todella hyvä ystävä"-tasolla, eikä intiimit asiat kiinnostaneet (vaimoni ei osin tästä syystä ehtinyt tulla onneksi raskaaksi). Vaimoni kuitenkin rakastaa minua ja haluaisi toteuttaa suunnitelmaa eteen päin. Itselläni on kehittynyt vahva mielihalu palata näiden viiden vuoden jälkeen sinkuksi (luultavasti loppuelämäkseni?) ja muuttaa elämääni muiltakin osin (erota nykyisestä turvallisesta työpaikasta ja ryhtyä toteuttamaan riskaabelia yrityshanketta -- mikä ei asuntovelkojen kanssa onnistu). Lähdin vaimoni suureksi mielipahaksi yksin monen viikon lomalle tunnustellakseni tunteitani (kokeilemaan tuleeko erossa olon aikana häntä ikävä -- ei tullut).
Olen pettänyt vaimoani useaan otteeseen ulkomailla matkustellessani maksullisten naisten kanssa, kun on ollut tilaisuus. Heidän kanssaan on seksi kyllä maistunut, mutta ei enää vaimoni. Vaimoni kyllä varmasti aavistaa pettämiseni.
Ehdotin vastikään vaimolleni avioeroa ja homma meni siihen mihin aina ennenkin: vaimo uhkasi tekevänsä itsemurhan ja suostutteli minut yrittämään vielä, kun kerran häissä lupasin, että sekä myötä- ja vastoinkäymisissä.
Itse olen kuitenkin varma, että suhteemme päätyy ennemmin tai myöhemmin eroon, vaikka nyt vähän vielä jatkettaisiinkin. Minusta olisi sen vuoksi molempien osapuolien kannalta mielekästä erota niin pian kuin mahdollista, ettei tuhoon tuomittu suhde enää pitkity, ja vaimollakin olisi vielä mahdollisuus yrittää ja hankkia lapsia jonkun toisen kanssa, ennen kuin hän on siihen liian vanha. Omia lapsia en luonnollisesti tähän suhteeseen halua, kun ennuste on tämä.
Yhtenä lisäaspektina tässä on vielä se, että vaimoni on ulkomaalainen, joten häneltä puuttuu täältä kaikki turvaverkostot, joihin tukeutua. Ja hänen omassa kulttuurissaan avioero on paljon pahempi juttu kuin täällä. Joten hän haluaisi jatkaa "kulissiliittoa" jopa vain siitä syystä, ettei saisi "hylätyn" naisen leimaa otsaansa.
Välitän kuitenkin vaimostani paljon, ja haluaisin saada aikaan eron, joka menisi molemminpuolisesti hyvässä yhteisymmärryksessä ja että optimitapauksessa voisimme aina joskus kysellä kuulumisia eron jälkeenkin jos siltä tuntuu. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos pistän eron vireelle, vaimo ottaa joko hengen itseltään tai jos ei niin tee, aiheuttaa vähintäänkin sellaisen shown, että sen jälkeen molemmat vihaavat toisiaan loppuelämänsä.
Nyt olisi hyvät neuvot kalliit.
Miten suhtautua itsemurhauhkauksiin (jotka ovat aiemmin johtaneet periksiantamiseen)?
Miten yrittää saada aikaan tällaisessa tilanteessa hyvin sujuva ero, jonka jälkeen toista ei tarvitsisi vihata?
Seurustelin nykyisen vaimoni kanssa reilun neljän vuoden ajan ja muutimme yhteen tämän puolivälissä. Avosuhteemme aikana oli useita kriisejä ja minä tunsin useaan otteeseen oloni sellaiseksi, ettei suhteemme tule pitkällä tähtäimellä onnistumaan, joten pitäisi erota. Muun muassa arvomaailmamme ovat hyvin erilaiset, mikä johtaa helposti konflikteihin.
Ehdotin eroa avosuhteen aikana tosissani kaiketi noin 5 kertaa, joka johti aina siihen, että naisella pimahti täysin ja hän alkoi käyttäytyä itsetuhoisesti ja uhata itsemurhalla jos jätän hänet (koska hän on silloin arvoton eikä hänellä ole elämässään mitään, joten hän haluaa kuolla). Tiedän, että hän on ennen tapaamistamme yrittänyt niin tosissaan itsemurhaa, että on joutunut sen vuoksi sairaalahoitoon. Annoin näissä tilanteissa kuitenkin sitten aina periksi, ja lupasin, että yritetään nyt vielä (VIRHE!). Välillä oli sitten taas oikein mukavaa yhdessä ja rakkaus oli molemminpuolista.
Reilu vuosi sitten alkoi nainen vihjailla aluksi lievästi, myöhemmin hyvin suoraan, että meidän pitäisi mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Jostain syystä aloin uskoa tähän, että yhteiselämä tulisi silloin lopullisesti onnelliseksi (VIRHE!). Hankittiin iso yhteinen asunto, johon mahtuisi lapsiakin. Oli oikein hienot häät ja kivaa oli.
Parin kuukauden kuluttua häiden jälkeen naimisiinmenohuuman kadottua alkoi kuitenkin tuntua siltä, että tuli tehtyä virhe. Ei tästä ollutkaan tulossa ikuista onnea. Aloin painaa jarrua. Tunteeni tuoretta vaimoani kohtaan olivat "todella hyvä ystävä"-tasolla, eikä intiimit asiat kiinnostaneet (vaimoni ei osin tästä syystä ehtinyt tulla onneksi raskaaksi). Vaimoni kuitenkin rakastaa minua ja haluaisi toteuttaa suunnitelmaa eteen päin. Itselläni on kehittynyt vahva mielihalu palata näiden viiden vuoden jälkeen sinkuksi (luultavasti loppuelämäkseni?) ja muuttaa elämääni muiltakin osin (erota nykyisestä turvallisesta työpaikasta ja ryhtyä toteuttamaan riskaabelia yrityshanketta -- mikä ei asuntovelkojen kanssa onnistu). Lähdin vaimoni suureksi mielipahaksi yksin monen viikon lomalle tunnustellakseni tunteitani (kokeilemaan tuleeko erossa olon aikana häntä ikävä -- ei tullut).
Olen pettänyt vaimoani useaan otteeseen ulkomailla matkustellessani maksullisten naisten kanssa, kun on ollut tilaisuus. Heidän kanssaan on seksi kyllä maistunut, mutta ei enää vaimoni. Vaimoni kyllä varmasti aavistaa pettämiseni.
Ehdotin vastikään vaimolleni avioeroa ja homma meni siihen mihin aina ennenkin: vaimo uhkasi tekevänsä itsemurhan ja suostutteli minut yrittämään vielä, kun kerran häissä lupasin, että sekä myötä- ja vastoinkäymisissä.
Itse olen kuitenkin varma, että suhteemme päätyy ennemmin tai myöhemmin eroon, vaikka nyt vähän vielä jatkettaisiinkin. Minusta olisi sen vuoksi molempien osapuolien kannalta mielekästä erota niin pian kuin mahdollista, ettei tuhoon tuomittu suhde enää pitkity, ja vaimollakin olisi vielä mahdollisuus yrittää ja hankkia lapsia jonkun toisen kanssa, ennen kuin hän on siihen liian vanha. Omia lapsia en luonnollisesti tähän suhteeseen halua, kun ennuste on tämä.
Yhtenä lisäaspektina tässä on vielä se, että vaimoni on ulkomaalainen, joten häneltä puuttuu täältä kaikki turvaverkostot, joihin tukeutua. Ja hänen omassa kulttuurissaan avioero on paljon pahempi juttu kuin täällä. Joten hän haluaisi jatkaa "kulissiliittoa" jopa vain siitä syystä, ettei saisi "hylätyn" naisen leimaa otsaansa.
Välitän kuitenkin vaimostani paljon, ja haluaisin saada aikaan eron, joka menisi molemminpuolisesti hyvässä yhteisymmärryksessä ja että optimitapauksessa voisimme aina joskus kysellä kuulumisia eron jälkeenkin jos siltä tuntuu. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos pistän eron vireelle, vaimo ottaa joko hengen itseltään tai jos ei niin tee, aiheuttaa vähintäänkin sellaisen shown, että sen jälkeen molemmat vihaavat toisiaan loppuelämänsä.
Nyt olisi hyvät neuvot kalliit.
Miten suhtautua itsemurhauhkauksiin (jotka ovat aiemmin johtaneet periksiantamiseen)?
Miten yrittää saada aikaan tällaisessa tilanteessa hyvin sujuva ero, jonka jälkeen toista ei tarvitsisi vihata?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen käynyt tuon kaiken saman läpi.
Avovaimoni oli myös ulkomaalainen.
Nainen saattaa ajatella joutuvansa kadulle jos jätät hänet. Hän on kasvanut kotimaassaan ympäristössä jossa mies on elinehto. Täytyy muistaa, että rakkautta ei voi vaatia, se on täysin vapaaehtoinen juttu.
Kun olet lusikkasi soppaan laittanut, niin ota se sieltä pois harkiten. Minun tyttöni toteutti itsemurhayrityksensä, mutta epäonnistui siinä kun aavistin asian ja olin nopea liikeissäni. Se ei olut hämäystä vaan hän todellakin olisi kuollut ja kysymys oli sekunneista. Tyttöni oli Thaimaalainen. Hän on kiva tyttö, mutta ei oikea minulle elämänkummppaniksi.
Älä anna mahdollisuutta hänelle riistää itseltään henkeään. Hän tarvitsee turvaverkoston. Teillä on varmasti yhteisiä ystäviä joille voit puhua luottamuksella suunnitelmastasi. Muista silti, että ystävilläkin on rajansa kuinka paljon he voivat auttaa. Yksi luottohenkilö, se voi olla mies tai nainen. Sovussa et saa eroa hänestä, etkä kanna omaisuuttasi ulos rauhassa. Hän ei myöskään lähde kuin kantamalla. Ikävää jos hän jää oven taakse nukkumaan viluissaan.
Hän ei ehkä osaa hakea asuntoa. Paperisota ja kielimuuri, sekä vieraan maan tavat voivat kasvaa liian suureksi vastukseksi kriisitilanteessa.
Pohdi rauhassa ja tee suunnitelma. Tee myös varasuunnitelma. Yhteinen asunto on vaikea.
Keksi hyvä syy myydä se, sano ettei rahat riitä tai jotain. Tai kerro uudesta asuntokaupasta ja joudutte väluiaikaisesti muuttamaan johonkin pieneen kerrostaloasuntoon kunnes uusi talo valmistuu. Käykää vaikka hämäykseksi asuntonäyttelyssä. Käytä hänen tietämättömyyttään hyväksi, sillä käyttäähän hänkin sinun hyväntahtoisuuttasi. Vuokraa varasto ja vie kamasi sinne.. ole muuttavinasi hänen kanssaan väliaikaiseen asuntoon. Voit vuokrata sen molempien nimiin, mutta tee vain muuttoilmoitus hänenstä. Selvitä hänelle vuokranmaksusysteemit, koska olet lähdössä työmatkalle jne..
Kun hänellä on asunto jonka pystyy hoitamaan, ei ole hätää. Joka tapauksessa haluat myydä asuntosi, niin miksi et teksi sitä näin.
Lähdet työmatkalle, etkä palaa koskaan.
Voit ottaa yhteyttä, mutta vasta kun suurempi kohu on laantunut. Järjestä tuttavapiiristäsi tukihenkilö joka pitää sinut ajantasalla.
Suurin piirtein noin minä pääsin itsetuhoisesta naisestani eroon. Ei ollut helppoa, mutta kuitenkin. Nykyään ollaan puheväleissä.
Tämä on vaihtoehto silloin kun kaikki puheet on puhuttu, eikä sovussa ero onnistu.
Minun tapauksessa ero ilman näitä temppuja olisi ollut verinen ja aiheuttanut kaaoksen.
Eroa ei kannata sanoa silloin vasten kasvoja.
Se pitää sanoa ajan kanssa, silloin kun toinen on jo sopeutunut uuteen tilanteeseen.
Tämä kaikki vain sen takia.
Nämä itsemurhayritykset tulevat voimakkaan tunnekuohun seurauksena, siksi pitää erota varovasti ja antaa toisen rauhoittua.
Itsemurhalla uhkailu on tyypillistä vielä eronkin jälkeen. Välit on katkaistava kokonaan aluksi.
Todella käytännölliset ja koetellut neuvot! Miksi muuten menitte naimisiin sen ulkolaisen kanssa? Heillä todella on erilainen kulttuuri näissä eroasioissa. Kantakaa vastuunne miehet.
ei tuu sympatiaa täältä!
yhtäällä kehutaan kuinka ihania ulkkariakat on,
ja suomalaiset ämmät paskoja femakkoja, ja sit
kehdataan nyyhkii ku huomattaan et hullujahan
nekin. kannatasko olla ostamatta privaattihuoraa,
ku pää ei kestä niiden temppuja
Viestisi oli trolli, mutta vastataan nyt kuitenkin:
En minä sympatiaa kaipaakaan. Itsehän minä itseni olen tähän soppaan lusikkani laittanut, joten itse sen myös joudun hanskaamaan.
Ja todettakoon vielä, että tämä vaimoni ei ole mikään köyhästä maasta rahalla houkuteltu tytönhupakko vaan korkealintasoisesta maasta tänne rekrytoitu oman alansa asiantuntija, joka työpaikallaan (suomalainen pörssiyritys) hoitaa firman vientiä entiseen kotimaahansa. Ole hyvä ja huorittele jotain muuta kuin minun vaimoani (vaikka olisikin kohta ex-, sillä ei ole tässä merkitystä).
Tuhannet kiitokset kaikille muille asiallisista vastauksista! Söör Willylle ei kyllä kiitoksia heru.
Palkkaa itsellesi asianajaja raha-juttuja varten. Varaa aika perhe-neuvolaan, ja kerro siellä kaikki, mikä sua huolestuttaa. Kerro, että Suomessa avio-ero on hyvin yleinen, ei maailmanloppu,kerro, ettei hänen tarvitse kitua lapsettomassa liitossa sun kanssasi, lirkuttele kuinka hyvä hänen on ilman sua ja sun oikkujas, liioittele! Maalaile kauniita kuvia sinkun elämästä, ja niin edelleen, kyllä sä osaat. Vie ulos, jotta hän tapaisi muitakin miehiä, tutustuta uusiin ihmisiin, jos sieltä löytyisi ystäviä hänelle, työnnä harrastuksiin, en keksi enempää. Voi sen eron näinkin hoitaa.
Hei Jani! Kirjoitan sinulle muutaman rivin, toivottavasti saat tämän viestini.
On erittäin raskasta kestää kuvailemasi kaltainen käytös, eli että konfliktitilanteessa toinen ei suostu asiallisesti keskustelemaan tilanteesta vaan uhkaa itsemurhalla, mikä on äärimmäisen raju reaktio.
Tilanne:
a:Haluan erota
b:tapan itseni jos eroat minusta, en jaksa elää, olen arvoton,sinun on PAKKO olla kanssani tai tapan itseni,varmasti sen teen...(itkee)
a: Jos joudun jatkamaan tätä elämää missä en ole onnellinen, todennäköisesti MINÄKIN TAPAN ITSENI,sitäkö haluat?
b:Minä kyllä olen aikaisemminkin saanut tahtoni perille uhkaamalla itsemurhalla, saan siis nytkin. Et sinä minua jätä, etkä tapa itseäsi sillä MINÄ TODELLAKIN TAPAN ITSENI jos minut jätetään, koska sitten olen arvoton,jne....(jatkaa samaa mantraa)
a: Tilanne on se, että en ota vastuuta kenenkään hengestä. En voi vahtia tai estää ketään tappamasta itseään.Voin ottaa vain vastuun omasta elämästäni, jossa en voi tässä tilanteessa hyvin. Haluatko että molemmat ahdistumme? Haluatko todella että uhraudun ? Sitäkö rakkaus Sinulle on? Että pitää rankoin uhkauksin toista itsellään syyllistäen toista vastuuttamalla hänet oman henkensä riistämisestä?
b: Minä tapan itseni, varmasti tapan,saatpa nähdä jos hylkäät....
a: Se on sinun valintasi.
Nyt sinun on aika hyväksyä minun valintani.
Ja alkaa kuuntelemaan ja kunnioittamaan myös minun näkemystäni asiassa.Älä enää koskaan alista minua uhkailuillesi (suuttuu viimeinkin)!!
Onnea Jani valinnoissasi. Ole jämäkkä. Älä koskaan alistu uhkailuihin tunnetasolla tai muutenkaan.
Olen saanut kuulla pitkäaikaiselta avovaimoltani itsemurhauhkauksia muutaman kerran. Minulle kertomansa mukaan hän esitti niitä myös entisessä elämässään. Hän on kertonut minulle, että sillä tavoin hän usein ajoi tahtonsa läpi tai sai häntä arvostelleet säikähtämään.
Yhtään itsemurhayritystä hän ei ole koskaan tehnyt. Tosin kerran hän oli ilmeisesti ryhtymässä johonkin. Eliminoin silloin kaikki mahdollisuudet uhkauksen toteuttamiseen. Selvittyään - monet uhkauksista hän muuten on tehnyt jonkinasteisessa humalassa, vaikka ei ole minusta alkoholisti - hän peräti kiitti minua.
Koska välitän hänestä, huolestun, kun kuulen noita uhkailuja. Myöhemmin hän kuitenkin vähättelee uhkailujaan sanoen, ettei hän "oikeasti" sellaista tekisi.
Minusta lievempi muoto noista uhkailusta ovat kuolemantoiveet, joita hän alituisesti esittää. En tiedä, mistä on kysymys, kun aivan terve ihminen toivoo saavansa kohtauksen tai tappavan taudin.
En tiedä, onko kysymys hillittömästä vihamielisyydestä, dramatisoinnista, valtapelistä vaiko lievästä masennustilasta.