Paniikkihäiriöstä eroon

Kymmenen vuoden kokemus samoista oireista ja ei paniikkihäiriöstä ei voi parantua. Itse syön sepram 30mg, rivatril 4mg ja propral 40-120mg päivässä ja pystyn elämään melkein normaalisti.

Minulla alkoi paniikkihäiriö kohtaukset n. 4 vuotta sitten. Sain paniikkikohtauksia julkisissa kulkuvälineissä, hisseissä ja kaupoissa (kassajonossa). Lääkitykseksi sain escitalopramia 10 mg. Söin sitä n. kolme vuotta. Sitten ajoin lääkityksen omatoimisesti hitaasti ja kehoani kuunnellen alas.

Omakokemukseni lääkkeestä on hyvä. Kävin lisäksi psykologin kanssa juttelemassa sekä samalla tehtiin rentoutumisharjoituksia n. 6-8 kertaa. Lääke aiheutti n. 3 - 4 ensimmäistä viikkoa hieman pahenevia oireita, mutta sen jälkeen se alkoi toimimaan. Pystyin toimimaan ja liikkumaan normaalisti.

Nyt olen ollut n. 9 kk ilman lääkettä. Välillä tulee tunne paniikkikohtauksesta, mutta hetken päästä se menee ohitse.

Lääkkeen ja psykologin rentoutumisharjoitusten lisäksi lopetin alkoholin, kolajuomien ja kahvin käytön. Lisäsin liikuntaa. Näistäkin toimista tunsin saavani apua.

Olotilani on nyt hyvä ilman lääkkeitä ja olen toimintakykyinen.

Tässä linkissä juttua lääkkeen lopettamisestani (nimimerkillä "Escitalopram_actavis"):
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13642458/ssrit-lopettaneita

Kyllä voi parantua,mutta voi jäädä tavallaan ns.krooniseksi.Itse paranin ja lopetin samalla lääkkeet.On niin yksilöllistä,miten lääkkeet tehoaa eri ihmiisiin.Itselläni sairaus uusiutui ja nyt tuntuu,että mistään ei saa apua ja minäkin noin kerran pari kuussa näen joitakin kavereita.Kaupasssa käynti juuri tuota tuskaa,varssinkin kassalla. Minulle ei määrätä rauhoittavia,eikä mieliala ym.lääkkeitä edes ehdoteta,koska ne eivät toimi omalla kohdalla.Olen alkoholisti ja saanut vähennettyä sekä pientä rauhoittavaa päivytyksestä.Niitä nappeja sitten jemmailen ja pahan paikan tullen otan kyllä vaikka puolikkaan 10mg diapamin.(siis rauhoittavat,bentsot toimiii)Koukuttaa vaan ikävä kyllä.Kuitenkin mielestäni olisi parempi edes pieni määrä rauhoittavaa,kun jäädä kotiin eristäytyneenä.Yksityisellekkö tässä menisi? Olen sairastanut 18vuotta,niin tiedän,mitä helvettiä tämä on.En todellakaan itsekkään tiedä,mitä tässä neuvoksi.Joka päivä yksin pelossa eläminen ei enää naurata.Paljon traumaattisia asioita olen kokenut ja niillä varmaankin vaikutusta nykytilanteeseen. Ei voi muuta neuvoa,kun tämä on eräänlaista mielenhallintaa ja älä missään nimessä aloita neuroleptien,pyykelääkkeiden käyttöä,jos ei mielisairautta ole todettu.Meinasi pilata minun elämäni lopullisesti.Tämä vain minun neuvo.Tssemppiä kovasti ja muista,että et ole yksin!

Voi parantua tuollaisesta paniikista, ja täysin ilman lääkkeitä. Koettu on.
Mun ajatukseni ajoivat mut paniikkiin ekan kerran yhtäkkiä vaan leffateatterissa. Jostain tuli ajatus, etten saa happea. Ilmeisesti syy oli myös elokuvassa, joka stimuloi pelon tunnetta. No, kehoni tietysti reagoi säikähtäneeseen ajatukseeni hapen loppumisesta ja hirveä olo alkoi ajaa mua ulos katsomosta. Hämmennyin, mutta päätin sinnitellä, koska järki sanoi, ettei täältä lopu happi. Jälkeenpäin, kadulla kävellessäni, tunsin niin vahvan helpotuksen tunteen, että sekin rekisteröityi muistiin.
Uusi logiikka oli syntynyt.
Seuraava tilanne tuli kaupassa, sitten aina matkustaessani julkisissa, sitten jo istuessani matkustajana autossakin, jne jne. Päätin vältellä niitä tilanteita, koska ne tuntuivat ahdistavilta. Loogista sekin. Viimeinen niitti tuli sitten metrossa: sydän kurkussa, oksettaa, huimaa, ja joka kerta ovien avautuessa: en kestä enäää!!!!
Kunnes tajusin mitä itsekin itselleni sanoin: juokse tai kuole!
Sisuunnuin: on se nyt perkele, että ihminen kykenee ajamaan itsensä näin saatanalliseen tilaan vain ajattelemalla pelottavia ajatuksia! Ja kun se onnistuu ja mua ihan oikeesti pelottaa, niin täytyyhän sen sitten toimia toisinkin päin! Voin rauhoittaa itseni rauhoittavilla ajatuksillani, eikö niin?
Kyllä. Juuri niin se tapahtuu.
Eka vasta-ajatukseni oli, siinä metrossa, sydänääniä tarkkaillessani, että mitä sitten, vaikka nyt oksentaisin? Kyllä ihmiset ymmärtää ja auttaa mua, joten sen kun oksennat jos oksettaa, se on ihan okei.
Yllättäen ahdistus hellitti. Ovet aukesi, ihmiset tuli ja meni, ja meikä istuu paikallaan omalle pysäkille asti. Tajusin heti, että se oli käännekohta: selätin paniikin ihan ite!
Siitä lähtien olen kiitellyt itseäni aina kun huomaan olevani ihan tyyni tilanteissa ja paikoissa, joissa ennen panikoin. Mä olen nyt itseni tsemppaaja enkä pelottelija.
Ajatuksissa on voimaa - enemmän kuin haluamme uskoakaan. Jos alkaa uskoa lääkkeisiin ja niiden voimaan, ei tietenkään lähde mihinkään ilman niitä. Mutta onko sitä silloin mitenkään "parantunut"...?
Ota koira esikuvaksesi ja ala kyseenalaistamaan oma ajatusmaailmasi. Katso sitä eläintä: ei se pelkää ketään/mitään ellei joku käy sen turkkiin! Ota oppia siltä ja relaa. Ei sinuakaan uhkaa mikään eikä kukaan, paitsi omat ajatuksesi, jos itse sen sallit.
Mukavaa kevättä mielenhallinnan harjoittamisen parissa. :)

Sinulle "Ajatustenhallintaa".Todella hyvin kerroit oman kokemukesi.Minäkin siitä toivuin ja oikeesti lääkkeiden lopetus auttoi,mutta siihen meni puoli vuotta ja minulla oli tukea.Nyt on toisin ja jotenkin entisenä sairauden "selättäjänä"ihan tuntee itsensä nyt todella heikoksi.Että,miten nyt ei onnistu ja aiemmin onnistui? Ja tottahan se on.En usko,että lääkkeet parantaa,siirtää pahaa oloa ja tulee nopeasti ikävä noidankehä.Tämä on vaan niin pirullisen hankala sairaus,mutta periksi ei kannata antaa!Riippuu ihmisestä,elämänkokemuksista,elämäntilanteesta ym. Mutta mielenhallintaahan tämä sairaus vaatii ja mennä rohkeasti vain uudelleen tilanteisiin,missä paniikit on tulleet.Huomenna taas uusi päivä ja asioille mentävä kaupunkiin ja minähän menen,kun en minä sinne kuole.Se jo rauhoittaa,että ajattelee ettei tässä kuitenkaan mitään esitelmää olla menossa tekemään.Tsemppii vaan kaikille kanssaeläjille!Vertaistuessa on voimaa!

Häiriö on opittu asia.Siksi siitä voi myös oppia pois.

Jos käytät näitä, lopeta pysyvästi: kofeiini/piristävät tuotteet, alkoholi,tupakka

Huomionarvoista on että sinun pitää syödä säännöllisesti.Olen itse huomannut sen vaikuttavan paljonkin olooni ja normaaliahan se on.Syö terveellisesti ja monipuolisesti.Ei mitään ihmediettejä.

Liikunta auttaa myös.Kunnon fyysisen rasituksen jälkeen tuntuu olo vahvalta ja itsevarmalta.

Jos julkisessa tilassa vaikka linja-autossa iskee kohtaus, sulje silmäsi ja hengitä syvään, tai käytä meditaatioista tuttua hengitystekniikkaa kuten itse käytän.Tämä rauhoittaa.

Jo vuosikausia ilman lääkkeitä.Silti joskus tulee huono olo, mutta ymmärrän sen olevan normaalia ja yksinkertaisesti kävelen tunteen yli.Minulla ja jokaisella on oikeus joskus huonoon oloon eikä sitä tarvitse keneltäkään pyydellä anteeksi.

Tässä maailmassa ei olla olemassa siksi että jokaista muuta pitäisi miellyttää.Elä omaa elämääsi, keskity siihen.Moni jolla tämä häiriö on, miettii liikaa mitä muut ajattelevat.

Lääkkeistä ei ollut minulle kuin haittaa (söin vuosia).Toki tämä on yksilöllistä ja jokainen tekee omat ratkaisunsa.