Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Odotamme ja tarvitsemme toisten hyväksymistä teoillemme ja ratkaisuillemme. Mitä epäitsenäisempiä olemme, sitä enemmän muut voivat meihin vaikuttaa. Jos taas elämäämme ohjaa jokin selvä periaate, olemme vapaampia muista ihmisistä. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Itsenäiset ihmiset jäävät usein yksin. He saattavat maksaa mielipiteistään vapaudellaan. Monet ovat menettäneet henkensä.
Raamatun sananlaskuissa sanotaan: "Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa"(29:25) Vanhassa käännöksessä asia ilmaistaan näin: "Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu." Paula tarkoittaa ansaa. Ne, jotka ojentavat elämänsä muiden mielipiteiden mukaan, astuvat ansaan kuin jänis. He menettävät vapautensa ja ovat toisten vallassa. Ansaan joutunut eläin menettää lopulta henkensä. Miten käy niille, jotka pelkäävät ihmisiä enemmän kuin Jumalaa?
Tämän viikon aamuina otan Raamatusta esille ihmisiä, joita revitään kahteen suuntaan. Ratkaisut ovat erilaisia, niin myös seuraukset.
Ensimmäisenä tapaamme ylimmäisen papin, Aaronin, joka oli Israelin kansan johtaja Mooseksen poissa ollessa.
Kansa oli erämaassa matkalla Luvattuun maahan. Mooses oli Jumalan käskystä noussut Siinain vuorelle, jossa hän sai lain taulut. Hän viipyi vuorella neljäkymmentä päivää. Raamattu kertoo: "Kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kansa kokoontui Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: 'Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.'" (2.Moos. 32:1)
Tosiasiassa Aaronia vaadittiin myöntämään, ettei näkymätön Jumala ollut mitään. Aaron joutui kovan paikan eteen: uskoiko hän todella siihen Jumalaan, johon hänen esi-isänsäkin olivat uskoneet? Uskoiko hän niin, että hän voi seisoa koko kansan tahtoa vastaan? Mooses oli kenties kuollut. Aaron koki olevansa yksin ja turvaton.
Raamattu kertoo, että Aaron taipui kansan painostuksen edessä. Hän taipui uskaltamatta uskoa ja luottaa Jumalaan, joka oli tuonut heidät pois Egyptin orjuudesta. Kun Mooses oli paikalla, Aaron voi nojata häneen, veljeensä, mutta yksin ollessaan hän oli heikko. Kansan painostuksesta hän teki kultaisen sonnipatsaan. Sitä juhlittiin jumalana.
Luultavasti ymmärrämme Aaronia, sillä yllättävän helposti taivumme ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan ympäristömme mukaan: työtoverien, sukulaisten, perheenjäsenten tai joidenkin muiden. Jokainen meistä joutuu jollakin tavalla Aaronin kiusaukseen, jossa testataan uskomme ja luottamuksemme Jumalaan.
Mooses palasi vuorelta, kun kansa juhli sonnipatsaan ympärillä. Vihastuksissaan hän murskasi saamansa lain taulut ja myös epäjumalanpatsaan. Aaronille hän sanoi: "Mitä tämä kansa on tehnyt sinulle, kun olet saattanut heidät näin suureen syntiin?"
Pappi siis saattoi kansan syntiin, kun hän ei seisonut lujana Jumalaan uskoen ja häneen luottaen. Vastuu oli Aaronin, mutta hän pelkäsi ihmisiä enemmän kuin Jumalaa. Aaron oli kuin aikamme kansanjohtajat ja sananjulistajat, jotka peloissaan tai suosion saamiseksi tarjoavat kansalle sitä, mitä se tahtoo.
Aaron yritti vierittää syyn kansan niskoille. Hän ei ottanut vastuuta teostaan, vaan antoi ymmärtää, ettei hän voinut toimia toisin.
Mitä ajattelet Aaronista? Mitä olisit tehnyt, jos olisit ollut hänen sijassaan? Mitä sanot hänen puolusteluistaan? Mitä kansalle olisi tapahtunut, jos Mooses ei olisi tullut takaisin?
Mikä on meidän tilanteemme tänä aamuna? Kuka tai mikä määrää meidän elämäämme?
Raamatunopettattaja L.Jokiranta.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Amen.
Todella typerää toimintaa taas kerran. Niin mukavaa kuin Sinusta epäilemättä onkin nostella esille näitä erilaisten uskonnollisten opettajien ja julistajien tekstejä, se ei ole keskustelufoorumin tarkoitus. Tämä paikka on keskustelemista varten ja jatkuvat aihetta vain hieman sivuavat kirjoitukset eivät oikeasti tänne kuulu.
Jos avauksesi herättäisivät keskustelua, niille olisi paikkansa. Se, että itse tuet omia tekstejäsi aamenilla tai numerosarjoilla, ei ole keskustelua. Lisäksi et ilmeisesti itsekään pidä tekstejäsi arvokkaina, koska nostelet jatkuvasti esiin vain uusia samankaltaisia juttuja.
Se ihmetyttää, ettei Sinulla myöskään näytä itselläsi olevan halua edes keskustella aiheesta. Keskityt lainaamaan muiden sanomisia ja kumma kyllä myös sellaisiakin tekstejä, joissa Sinua itseäsi kritisoidaan! Se on kummallista toimintaa.
Kunnia Herralle
Hyvä aloitus! Ihmisiä ei hyödytä mielistellä, koska heihin joutuu pettymään. Jeesus on ainut ystävä, joka on uskollinen ja joka ei petä.
Normaali, ystävällinen ja auttavainen suhtautuminen kanssaihmisiin riittää.
Lähimmäisenrakkautta ei tietysti sovi unohtaa.
Suurin kaikista on rakkaus.
1. Korinttolaiskirje 13
Hyvä aamunavaus. Keskustelua syntyy tai ei synny. Ajattelua ja mietiskelyä syntyy varmasti. Ei se mietiskely aina profetiapalstalla näy.
Näkyvä lukijalaskuri olisi hyvä olla olemassa. Uskon, että lukijoita ja asioita syvällisemmin pohdiskelevia riittää. Kaikki eivät keskustele eikä kaikilla välttämättä ole tekstinkäsittelytaitoa.
Ei mitään laskureita ateisteille ja solvaajille, sillä Herra näkee sydämet.
Taannoin Jumala puhui, että laita palstalle Minun sanaani, sillä siellä on monia nälkäisiä sieluja.
Se riittää.
Evankeliumia kansalle ja raamatusta profetiaa.
Tapahtukoon Herran tahto.
Tarkemmin ajateltuna, oikeassa olet.
rwerwer
Ihmeellisesti sitä yksikin ihminen saa "keskustelun" aikaan.
Tarkoitatko itseäsi?
Tietenkin ateisti korottaa itseään.
Entä sinä?
Mieliksi ihmisille vai Jumalalle?
Vaikea sanoa. Jumala ei mitään puhu, joten jäljelle jäävät vain ihmisten väitteet hänen tahdostaan. Kun uskova väittää toimivansa Jumalan tahdon mukaan, hän ensisijaisesti toimii toisten samoin uskovien tahdon mukaan.
Ei tietenkään paatuneelle Herransa kieltäjälle Jumala puhu.
VOIKO IHMINEN OLLA NOIN TYHMÄ?
On ilmeisen helppoa väittää, että kuulee Jumalan puhuvan. Uskoisin väitteeseen, jos kaikki kertoisivat Jumalan puhuvan samaa sanomaa. Näin kuitenkaan ei näyttäisi olevan.
Tästä seuraa se, että epäilen näitä juttuja. Edes tämän palstan profeerat eivät näytä saavan Jumalalta samaa sanomaa.