Islamistit soluttautuneet Ruotsin Vihreisiin!

Ympäristöpuolueen ministeri joutui eroamaan islamistiyhteyksiensä vuoksi, ja tukholmalaispoliitikko kieltäytyi kättelemästä naistoimittajaa televisiossa. "Merkki islamismista", sanoo entinen valtiopäiväedustaja.
Islamistit ovat voineet soluttautua ympäristöpuolueeseen, arvioi Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun pitkäaikainen tutkija Lars Nicander Ruotsin TV4:n uutisille. Nicander tutkii maanpuolustuskorkeakoulussa vaikuttamisoperaatioita ja terrorismia.

Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että islamistista muslimiveljeskuntaa lähellä olevat henkilöt ovat saaneet vankan aseman ympäristöpuolueessa.

He esiintyvät tietyissä yhteyksissä veljeskunnan asialla, toisissa yhteyksissä ympäristöpuolueen asialla. Sitä hän pitää tyypillisenä soluttautujille.

– Näen yhtäläisyyksiä siihen, miten kommunistinen Neuvostoliitto kylmän sodan aikana yritti soluttautua eri demokraattisiin puolueisiin ja siihen, miten ihmiset, jotka ovat lähellä muslimiveljeskuntaa – islamistista puoluetta – ovat saaneet tukevan jalansijan puolueessa, sanoi Nicander TV4:lle.
Käyttävät veljeskunnan tervehdystä

Tutkija Lars Nicander huomauttaa lisäksi, että useat ympäristöpuolueen jäsenet käyttävät muslimiveljeskunnan tervehdystä: neljää sormea ilmassa. Aftonbladetin mukaan muun muassa alkuviikosta eroamaan joutunut ministeri Mehmet Kaplan on käyttänyt merkkiä.

Kaplan joutui eroamaan, kun hänellä todettiin yhteyksiä äärioikeistolaiseen turkkilaiseen Harmaat sudet -järjestöön ja islamistiseen Milli Görüs -järjestöön.
Toinenkin kohu tällä viikolla

Ympäristöpuolueen hallitukseen ehdolla ollut tukholmalaispoliitikko Yasri Khan puolestaan kieltäytyi kättelemästä naistoimittajaa televisiossa.

Entinen valtiopäiväedustaja Nalin Pekgul huomauttaa TV4:lle, että se on islamistinen tapa. Hänen mukaansa islamistien ideologiaan kuuluu, että naista ei kätellä.

Pekgul sanoo jo vuosia varoittaneensa ympäristöpuoluetta islamisteista. Hänen mielestään puolue erehtyy monikulttuurisuutta kannattaessaan antamaan tilaa henkilöille, jotka haluavat islamille poliittista valtaa.

Tutkija Lars Nicander on samoilla linjoilla.

– Ympäristöpuolue syntyi rauhanliikkeestä ja muista yhden asian liikkeistä. Se ei ole oppinut, että jäsenten arvomaailma on tutkittava. Se on naiivi, sanoo Nicander.
http://yle.fi/uutiset/kohuvaite_tutkijalta_islamistit_ovat_voineet_soluttautua_ruotsin_ymparistopuolueeseen/8832291
Eikös Suomessakin ole näitä ählämeitä jo puolueissakin?
(Noniin, eli asiasta ei saanut keskustella, tässä siis uusi aloitus aiheesta.)
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomen Eduskuntaan on soluttautunut myös esim Nussima Nasu(sd), mutta se haudataan vaientaa rasismikortin taakse samoin poliisin suut ovat tukittu.

Äänestä

Miksi asioista ei saa keskustella? Tästäkin oli ihan asiallista keskustelua ja juttu on jopa YLE:n uutisissa, mutta täältä poistuu keskustelut??

Äänestä
  • Hys hys, ei saa puhua...

    Äänestä

Eiköhän Suomenkin punavihreisiin ole soluttautunut vaikka minkälaista matumurjaaniterroristikarvakouraa.

Äänestä
  • Todennäköisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IdiootitEurooppalaiset kirjoitti:

Ympäristöpuolueen ministeri joutui eroamaan islamistiyhteyksiensä vuoksi, ja tukholmalaispoliitikko kieltäytyi kättelemästä naistoimittajaa televisiossa. "Merkki islamismista", sanoo entinen valtiopäiväedustaja.
Islamistit ovat voineet soluttautua ympäristöpuolueeseen, arvioi Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun pitkäaikainen tutkija Lars Nicander Ruotsin TV4:n uutisille. Nicander tutkii maanpuolustuskorkeakoulussa vaikuttamisoperaatioita ja terrorismia.

Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että islamistista muslimiveljeskuntaa lähellä olevat henkilöt ovat saaneet vankan aseman ympäristöpuolueessa.

He esiintyvät tietyissä yhteyksissä veljeskunnan asialla, toisissa yhteyksissä ympäristöpuolueen asialla. Sitä hän pitää tyypillisenä soluttautujille.

– Näen yhtäläisyyksiä siihen, miten kommunistinen Neuvostoliitto kylmän sodan aikana yritti soluttautua eri demokraattisiin puolueisiin ja siihen, miten ihmiset, jotka ovat lähellä muslimiveljeskuntaa – islamistista puoluetta – ovat saaneet tukevan jalansijan puolueessa, sanoi Nicander TV4:lle.
Käyttävät veljeskunnan tervehdystä

Tutkija Lars Nicander huomauttaa lisäksi, että useat ympäristöpuolueen jäsenet käyttävät muslimiveljeskunnan tervehdystä: neljää sormea ilmassa. Aftonbladetin mukaan muun muassa alkuviikosta eroamaan joutunut ministeri Mehmet Kaplan on käyttänyt merkkiä.

Kaplan joutui eroamaan, kun hänellä todettiin yhteyksiä äärioikeistolaiseen turkkilaiseen Harmaat sudet -järjestöön ja islamistiseen Milli Görüs -järjestöön.
Toinenkin kohu tällä viikolla

Ympäristöpuolueen hallitukseen ehdolla ollut tukholmalaispoliitikko Yasri Khan puolestaan kieltäytyi kättelemästä naistoimittajaa televisiossa.

Entinen valtiopäiväedustaja Nalin Pekgul huomauttaa TV4:lle, että se on islamistinen tapa. Hänen mukaansa islamistien ideologiaan kuuluu, että naista ei kätellä.

Pekgul sanoo jo vuosia varoittaneensa ympäristöpuoluetta islamisteista. Hänen mielestään puolue erehtyy monikulttuurisuutta kannattaessaan antamaan tilaa henkilöille, jotka haluavat islamille poliittista valtaa.

Tutkija Lars Nicander on samoilla linjoilla.

– Ympäristöpuolue syntyi rauhanliikkeestä ja muista yhden asian liikkeistä. Se ei ole oppinut, että jäsenten arvomaailma on tutkittava. Se on naiivi, sanoo Nicander.
http://yle.fi/uutiset/kohuvaite_tutkijalta_islamistit_ovat_voineet_soluttautua_ruotsin_ymparistopuolueeseen/8832291
Eikös Suomessakin ole näitä ählämeitä jo puolueissakin?
(Noniin, eli asiasta ei saanut keskustella, tässä siis uusi aloitus aiheesta.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu