Miehen pituus

Keskustelufoorumeilla näkee aika usein lyhyiden miesten hakevan vahvistusta murtuneelle itsetunnolleen kyselemällä ovatko he tarpeeksi pitkiä. Tämän viestin tarkoitus ei ole yrittää pönkittää jälleen yhden lyhyen miehen itsetuntoa. Tarkoitus on vaan pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja siitä, kuinka raadollisena tällainen mies tämän asian kokee.

Mielestäni miehen ehdottomasti tärkein yksittäinen ominaisuus naismarkkinoilla on pituus. Itse olen 172cm ja näin lyhyenä jään auttamatta pitempien miesten varjoon – kirjaimellisesti.

Kerronpa kuitenkin deitti-ilmoituksen tavoin lisää itsestäni, jotta viestin mahdolliset lukijat saisivat paremman kokonaiskuvan viestin kirjoittajasta. Toivon ettei kukaan tulkitse mitään seuraavista leuhkimisena, koska se ei ole tarkoitus.

Ulkonäköä voisin kuvata kahdella esimerkillä. Taannoin Miamissa eräs nainen kysyi minulta, että olenko malli. Hiljattain keskusteltiin ihmissuhdeasioista erään naispuolisen tuttavani kanssa ja hän kommentoi ulkonäköäni seuraavasti: ”jos baarissa sinua katsoo niin ajattelee että onpa v**un hyvännäköinen mies, JA se myös tietää sen itse”.

Olen fyysisesti tiukassa kunnossa. Juoksen paljon ja harrastan muutenkin liikuntaa mm. pallopelejä ja salilla käyntiä.

Olen sosiaalinen, keskustelutaitoinen ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Huumonrintaju ja nokkeluus komiikassa on toisinaan vertaansa vailla. Osaan olla kohtelias ja huomaavainen mutten ole kuitenkaan mikään nössö. Itsevarmuutta, tulisuutta ja myös itsepäisyyttä tarvittaessa löytyy eli kynnysmattoa minusta ei saa eikä minun tarvitse katsoa ketään ylöspäin (muuten kuin fyysisesti). Olen täysin itsenäinen ja minulla on hyvä toimeentulo. Matkustelen paljon. Osaan pukeutua hyvin ja tyylikkäästi. Ammatiltani olen lääkäri. Toisinaan tulee mökkeiltyä ja käytyä pohjoisessa kalareissuilla. Muutenkin tykkään liikkua luonnossa ja nuotion sytyttäminen onnistuu. Olen jalat-maassa -tyyppiä ja elitistiset ihmiset saavat minut näkemään punaista. Olen eläinrakas. Tulen toimeen hyvin sukulaisten ja tuttavieni lasten kanssa. En tupakoi. Alkoholia käytän kohtuudella.

Minulla ei ole mitään tiettyjä kriteereitä, jotka naisen kuuluisi täyttää. Ulkonäöllä on merkitystä mutta mikään missi ei tarvitse olla. Jo se, että kantaa kehonsa itsevarmasti ja hymyilee tekee naisesta kauniin. Toki kemioiden täytyy myös kohdata. Naisen tulo- ja/tai koulutustasolla ei ole mitään merkitystä, jos Hän vaan on itsenäinen ja osaa huolehtia omista asioistaan.

Mielestäni siis voin sanoa, että pituutta lukuun ottamatta omat speksit pitäisi olla kunnossa eikä kriteerit naistenkaan suhteen ole mitkään liian mahdottomat. Silti olen päätynyt elämään elämääni yksin. Jos ”vastassa” on pitkä mies niin silloin noilla muilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä. Ei edes silloin jos tällä pitkällä miehellä olisi muut ominaisuudet, sanotaan vaikka täysin päinvastaiset, kuin minulla.

Baareissa en enää käy, koska rehellisesti sanottuna siellä tulee paha mieli, kun naiset katsoo vaan niitä pitkiä miehiä. Eräänkin kerran yökerhossa porukassa tanssiessa pitkien kavereiden kanssa yksi tyttö työnsi minut siitä ringistä pois. Aika loukkaavaa. Entäpä voisiko nettideittailu tuottaa tulosta? Ei voi. Valtaosa naisista sielläkin hakee profiileissaan pitkiä miehiä. Näin myös, vaikka itse olisivat lyhyitä. Joskus toiveenkipinä syttyy hetkeksi vain sammuakseen, kun ilmoituksen 155cm pitkälle tytölle täytyy olla vähintään 175cm pitkä mies.

Tässäpä tulikin tekstiä kerrakseen ja tarkoitus oli siis vain pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja aiheesta. Tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai sympatiaa tai ylipäätään herättää keskustelua siitä, että onko tämän mittainen mies riittävän pitkä. Vastauksen jo tiedän.

Väärinkäytösten välttämiseksi tähdennän, että tämä on ainoa viesti jonka aion tähän nyt kirjoittaa enkä siis kommentoi jatkossa mitään.

Joka tapauksessa iloista uutta vuotta niin pitkille kuin lyhyillekin ihmisille.
63749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

up! up! up! up! up! up! up up up

Äänestä

En kyllä edelleenkään tajua tätä pituusjuttua. Olen 170 cm pitkä nainen ja mulle kävisi vallan mainiosti esim. 172 cm pituinen mies. Itseäni lyhyempi mies ei olisi myöskään ongelma eikä muuten pienikokoisempi. Riittää jos mies on fiksu, ihana ja hänellä on jokin kiva juttu ulkonäössä, esim. kauniit silmät, kiva hymy tms. Toivottavasti löydät jonkun ihanan naisen joka tykkää sinusta juuri tuollaisena.

Äänestä

Tietysti on totta että pitkät naiset haluavat pitkän miehen koska ovat itsekin pitkiä, ja suuri osa lyhyistä naisista haluaa pitkän miehen koska he ovat itse lyhyitä. Keskimääräinen naisen haluama pituusero on vajaat 20cm, ja mitä lyhyempi nainen on, sitä suuremman pituuseron hän haluaa.

Mutta jos kaikki muu on noin hyvällä tolalla ja pituutta löytyy kuitenkin 172cm, tilanteen ei pitäisi olla mahdottoman huono. Totta kai kymmene senttiä pidempänä suosiosi kymmenkertaistuisi, mutta kysyntää pitäisi olla nytkin. Vaativinta on huomion herättäminen kun naiset tuijottelevat pitkiä miehiä, mutta jos onnistut siinä, olet muuten hyvän ulkonäkösi ja kohtuullisen statuksekkaan ammatisi ansiosta vahvoilla.

Äänestä

Jos olet hyvännäköisellä naamalla varustettu ja vielä lääkärin koulutuksella niin aivan takuuvarmasti saat naisia. 172 cm ei ole edes kovin lyhyt..
et kai vaan valehtele meille?

Äänestä

Netis ei tarvi olla ihan rehellinen. Jos on vaik 178cm niin laittaa et on 180-190 välil....tai 180cm jos luku pitää laittaa. Kukaan ei huomaa niitä kahta senttiä ja voi rakastua luonteeseen. Treffeille pääsee varmaan helpommin jos 178cm =180cm. Mulle ainakin 2cm on yks helvetin hailee mut vastaisin silti vaan yli 182 senttiselle.

Äänestä
  • Mun puolison pituus on lyhentyny peräti 4cm täs avoliiton aikana mut ei pituus oo syy miks oon sen kans enkä pituuden takia häntä jättäis.

    Äänestä

Pituus ei ole syy sinkuuteesi.

Äänestä

Jostain syystä pitkät miehet ovat usein pienen naisen perään, itsellä se "maaginen pituus " tuntuu olevan 188, moni on ollut sen 31cm itseäni pidempi. Mielestäni se on kuitenkin ehkä vähän liikaa. Pari on ollut 170 (tai pikkasen allekin), ja viihdyn itse niin paremmin. Toinen kuulostaa aivan samalta kuin sinä, aloittaja, ja toinen aivan tavallinen, mutta omalla tavallaan karismaattinen. Kummallakin ollut pitkiä suhteita ennen minua. Ja varmasti tulee olemaankin.
Jossain muualla on kynnyksesi?

Äänestä
  • Kertoo paljon että 157cm nainen korostaa miten hänellä on ollut niinkin lyhyt mies kuin 170cm, tai jopa sitäkin lyhyempi (!!!), pituuseron ollessa suorastaan käsittämättömän mitätön eli 13cm.

    ...mikä on muuten aika tarkkaan miesten ja naisten keskimääräinen pituusero.

    Ja sitten kysytään miksi lyhyet miehet "tekevät pituudestaan ongelman"?

    Äänestä

  • 12121212 kirjoitti:

    Kertoo paljon että 157cm nainen korostaa miten hänellä on ollut niinkin lyhyt mies kuin 170cm, tai jopa sitäkin lyhyempi (!!!), pituuseron ollessa suorastaan käsittämättömän mitätön eli 13cm.

    ...mikä on muuten aika tarkkaan miesten ja naisten keskimääräinen pituusero.

    Ja sitten kysytään miksi lyhyet miehet "tekevät pituudestaan ongelman"?

    Korostaa? Olin siinä käsityksessä, että siitä suurinpiirtein keskustellaan.

    Äänestä

  • "Jostain syystä pitkät miehet ovat usein pienen naisen perään"

    Jostain syystä aivan varmasti ne lyhyemmätkin miehet ovat olleet sinusta kiinnostuneita mutta jostain ihmeen syystä ne pisimmät miehet ovat kelvanneet sinulle parhaiten.

    Jostain ihmeen syystä.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    "Jostain syystä pitkät miehet ovat usein pienen naisen perään"

    Jostain syystä aivan varmasti ne lyhyemmätkin miehet ovat olleet sinusta kiinnostuneita mutta jostain ihmeen syystä ne pisimmät miehet ovat kelvanneet sinulle parhaiten.

    Jostain ihmeen syystä.

    "Jostain syystä aivan varmasti ne lyhyemmätkin miehet ovat olleet sinusta kiinnostuneita mutta jostain ihmeen syystä ne pisimmät miehet ovat kelvanneet sinulle parhaiten" Päinvastoin. Kerroinhan, että omasta mielestäni parempi on tuollainen itseäni lähempänä oleva pituus. Heillä muut naiset olleet itsensä mittaisia tai pidempiä, eli he ovat preferoineet pidempiä, minä olen ollut heille se "haksahdus".

    Äänestä

  • old_profile_96501 kirjoitti:

    Joo, uskon varmasi aivan kaiken kirjoittamasi ;)

    Nainen sanoo mitä sanoo, ainoastana teot ratkaisevat.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Joo, uskon varmasi aivan kaiken kirjoittamasi ;)

    Nainen sanoo mitä sanoo, ainoastana teot ratkaisevat.

    No, täällä ei ole muuta kuin sanoja. Mutta en koe myöskään todistamisen taakkaa, uskot tai et.
    Muut asiat kuin pituus ovat kuitenkin miehessä tärkeämpiä. En voi tietenkään kaikkien puolesta puhua, jokaisella omat mieltymyksensä. Halusin vain tuoda oman näkökulmani asiaan.

    Äänestä

  • old_profile_96501 kirjoitti:

    No, täällä ei ole muuta kuin sanoja. Mutta en koe myöskään todistamisen taakkaa, uskot tai et.
    Muut asiat kuin pituus ovat kuitenkin miehessä tärkeämpiä. En voi tietenkään kaikkien puolesta puhua, jokaisella omat mieltymyksensä. Halusin vain tuoda oman näkökulmani asiaan.

    "Muut asiat kuin pituus ovat kuitenkin miehessä tärkeämpiä."

    Naisilta kysyttäessä miehen täkeimpiä ominaisuuksia ovat mm. rehellisyys, kiltteys, huumorintaju yms. hyvät luonteenpiirteet.

    Todellisuudessa naisten mielestä tärkeimpiä ja ratkaisevimpia ominaisuuksia ovat miehen pituus, kokemus, kullin koko, kasvojen komeus, raha ja itsevarmuus.

    En voi tietää, mitä muut naiset aivan oikeasti haluavat, mutta varmasti ainakin jokin hyvä piirre on kiva olemassa. Niin miehessä kuin naisessa. Kuka mitenkin asiat arvottaa, on hyvin henkilökohtaista.

    "Todellisuudessa naisten mielestä tärkeimpiä ja ratkaisevimpia ominaisuuksia ovat miehen pituus, kokemus, kullin koko, kasvojen komeus, raha ja itsevarmuus."
    Pituus- olen itse pieni, en ole kohdannut itseäni lyhyempää miestä, joten jos haluaisin vain itseäni pidemmän, kaikki kävisi.
    Kokemus- en halua "tuhannen pillun katsetta".
    Kullin koko- ei määrää millään tavoin sitä, ovatko petipuuhat tyydyttäviä.
    Kasvojen komeus- hyvin henkilökohtainen mieltymys. Komea alkaa näyttämään rumalta, jos luonne on huono. Ruma alkaa näyttää vetävältä, jos mukava luonne.
    Raha- en ole maksullinen.
    Itsevarmuus- mieluummin terve itsetunto, niin ettei ole tarvetta lytätä ketään.
    Rehellisyys, kiltteys, huumorintaju yms. hyvät luonteenpiirteet- yleisiä sosiaalisia normeja ja taitoja noudattava ihminen siis.

    En tiedä, millaisten naisten kanssa olet ollut tekemisissä, jos kokemuksesi, ja ennakko-odotuksesi naisista ovat kertomiasi. He eivät kuitenkaan ole kaikki naiset.

    "En voi tietää, mitä muut naiset aivan oikeasti haluavat"

    Hahahahha :D Olet huumorituulella.

    Tottakai uskon että sinä, niin kuin jokainen muukin nainen on yksilö, jolla on ihan omat ja ainutlaatuiset mieltymykset miesten suhteen. Niinhän se tietysti on, kyllä.

    Tiedän sen verran, että toiset painottavat urheilullisuutta, toiset samoja harrastuksia/elämäntapaa, toiset uskontoa, jotkut jopa taloutta. Esimerkiksi urheilullisella naisella voi olla muutoin hyvin erilaisia kumppaneita, ainoa yhdistävä tekijä on urheilullisuus, jotta pysyvät perässä. Uskonnollisella arvot jne. Moneen junaan. Itselle esim. urheilullisuus ja talous ovat toissijaisia asioita. Ovatko miehet kaikki samanlaisia toiveineen ja odotuksineen?

    Ai nyt tiedät jo vähän muiden naisten mieltymyksistä vaikka äsken et vielä tiennyt ollenkaan :) Jopas vaihtelee.

    Yrität miellyttää selityksilläsi, mutta samalla osoitat olevasti melko tekopyhä jeesustelija.

    Nettitreffeillä, baareissa, juhlissa, kouluissa, työpaikoissa ja missä tahansa yhteisöissä muutama korkeimman tason miestä vie naisten kaiken huomion ja suosion. Se osoittaa sen, ettei naisilla ole mitenkään toisistaan poikkeavia mieltymyksiä miesten suhteen. Jos näin olisi, niin jokainen mies olisi yhtä suosittu ja kaikki saisivat naisia yhtä helposti/vaikeasti.

    Puhut kuin jostain ihannefanatasiasta, joka on täysi mahdottomuus ja joka ei toteudu todellisuudessa millään tavalla.

    En voi mennä vannomaan kuin omista ajatuksistani.
    Se että jos joku jossain vie useimpien huomion, tarkoittaa ainoastaan sitä, että heissä on jotain huomioitavaa, party trickejä tms. Ei se muista miehistä arvottomia tai huonompia tee. Onhan naisten kanssa asia samoin, pari suosittua, loput taaplaa tyylillään.
    Aina kun ero tulee, johtuu se siitä, etteivät luonteet ja/tai arvot mätsää, ei siitä ettei naama mätsää. Kun aikuisista puhutaan. Tottakai on aina ihmisiä, jotka menevät peppu edellä puuhun, so what.
    Olemme puhuneet tästä aiemminkin?

    "Se että jos joku jossain vie useimpien huomion, tarkoittaa ainoastaan sitä, että heissä on jotain huomioitavaa, party trickejä tms."

    Ainoastaan, ok :) Miehen ulkonäöllä, pituudella ja varakkuudella ei ole siis mitään merkitystä. Tämä selvä.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Ai nyt tiedät jo vähän muiden naisten mieltymyksistä vaikka äsken et vielä tiennyt ollenkaan :) Jopas vaihtelee.

    Yrität miellyttää selityksilläsi, mutta samalla osoitat olevasti melko tekopyhä jeesustelija.

    Nettitreffeillä, baareissa, juhlissa, kouluissa, työpaikoissa ja missä tahansa yhteisöissä muutama korkeimman tason miestä vie naisten kaiken huomion ja suosion. Se osoittaa sen, ettei naisilla ole mitenkään toisistaan poikkeavia mieltymyksiä miesten suhteen. Jos näin olisi, niin jokainen mies olisi yhtä suosittu ja kaikki saisivat naisia yhtä helposti/vaikeasti.

    Puhut kuin jostain ihannefanatasiasta, joka on täysi mahdottomuus ja joka ei toteudu todellisuudessa millään tavalla.

    Tuossa on kyse naisten itsepetoksesta, jota palstalle joskus kirjoitellut nimim. ATMaisteri kuvasi todistamalla ettei tasoteoriaa voi kumota negatiivisilla esimerkeillä (mistä nainen EI pidä).

    Kaikissa piireissä muodostuu tasot komeuden, rahan ja statuksen perusteella. Nainen 1 pitää ytmistä A mutta vihaa ytmiä B, nainen 2 pitää ytmistä B mutta vihaa ytmiä A. Jne.

    Näin poikkeavat mieltymykset ovat vaikutukseltaan näennäisiä. Lopputulos on että ytmeille riittää paljon naisia valittaviksi, ketmit saavat jonkun, ätmit eivät saa mitään.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    "Se että jos joku jossain vie useimpien huomion, tarkoittaa ainoastaan sitä, että heissä on jotain huomioitavaa, party trickejä tms."

    Ainoastaan, ok :) Miehen ulkonäöllä, pituudella ja varakkuudella ei ole siis mitään merkitystä. Tämä selvä.

    Pitää olla puhdas ja siisti, omata samantyyppiset arvot, hoitaa asiansa normaalisti, ja on kohtuullisen tasapainoinen, kohtelee ihmisiä pääsääntöisesti hyvin ja kohteliaasti. Ei tarvitse olla hyvässä ammatissa, tai hurjan älykäskään. Kovin varakastakaan en haluaisi, koska en itse ole. Jos on liian hyvännäköinen, herättää muidenkin huomiota, ja olen mieluummin itse se "kauniimpi osapuoli" . Rumissa ihmisissä voi olla paljon hyveitä. Ilkeys ja ylimielisyys taas ovat sellaisia, että ne helposti jättävät mahdolliset hyvät ominaisuudet alleen ja huomaamattomiin. Ne arvot siis ovat itselleni tärkeitä.
    Ehkä mainitsemasi asiat ovat tärkeitä pinnallisille ihmisille.

    Äänestä

  • 12121212 kirjoitti:

    Tuossa on kyse naisten itsepetoksesta, jota palstalle joskus kirjoitellut nimim. ATMaisteri kuvasi todistamalla ettei tasoteoriaa voi kumota negatiivisilla esimerkeillä (mistä nainen EI pidä).

    Kaikissa piireissä muodostuu tasot komeuden, rahan ja statuksen perusteella. Nainen 1 pitää ytmistä A mutta vihaa ytmiä B, nainen 2 pitää ytmistä B mutta vihaa ytmiä A. Jne.

    Näin poikkeavat mieltymykset ovat vaikutukseltaan näennäisiä. Lopputulos on että ytmeille riittää paljon naisia valittaviksi, ketmit saavat jonkun, ätmit eivät saa mitään.

    Kukapa nainen totuuden myöntäisi. Osa ei ehkä ymmärrä, mutta en usko että kovin moni nainen on niin yksinkertainen ettei ymmärtäisi omaa ja toisten naisten primitiivistä laumakäyttäytymistä. Toisaalta ihan sama vaikka myöntäisi. Rehellinen olisi, mutta itse asiaa se ei muuttaisi mitenkään.

    ATMaisteri on kirjoittanut tänne harvoin, mutta sitäkin parempia kommentteja. Missä lienee nykyään. Lukeeko palstaa ollenkaan.

    Äänestä

  • old_profile_96501 kirjoitti:

    Pitää olla puhdas ja siisti, omata samantyyppiset arvot, hoitaa asiansa normaalisti, ja on kohtuullisen tasapainoinen, kohtelee ihmisiä pääsääntöisesti hyvin ja kohteliaasti. Ei tarvitse olla hyvässä ammatissa, tai hurjan älykäskään. Kovin varakastakaan en haluaisi, koska en itse ole. Jos on liian hyvännäköinen, herättää muidenkin huomiota, ja olen mieluummin itse se "kauniimpi osapuoli" . Rumissa ihmisissä voi olla paljon hyveitä. Ilkeys ja ylimielisyys taas ovat sellaisia, että ne helposti jättävät mahdolliset hyvät ominaisuudet alleen ja huomaamattomiin. Ne arvot siis ovat itselleni tärkeitä.
    Ehkä mainitsemasi asiat ovat tärkeitä pinnallisille ihmisille.

    Mukavat tätiohjeet miehille :) Käy pesulla, pidä puhtaita ja ehjiä vaatteita, kampaa hiuksesi ja ole kohtelias ja kiltti naisia kohtaan. Kyllä sellaista miestä arvostetaan :)

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Mukavat tätiohjeet miehille :) Käy pesulla, pidä puhtaita ja ehjiä vaatteita, kampaa hiuksesi ja ole kohtelias ja kiltti naisia kohtaan. Kyllä sellaista miestä arvostetaan :)

    Hyvät lähtökohdat, niin miehille kuin naisillekin.
    Mihin olet naisessa kiinnittänyt huomiota/ihastunut?

    Äänestä

  • old_profile_96501 kirjoitti:

    Hyvät lähtökohdat, niin miehille kuin naisillekin.
    Mihin olet naisessa kiinnittänyt huomiota/ihastunut?

    "Hyvät lähtökohdat, niin miehille kuin naisillekin."

    Naisille hyvä lähtökohta. Niin myös miehille, jos tahtoo päätyä nuorena kaverimieheksi ja vanhempana aisuriksi.

    "Mihin olet naisessa kiinnittänyt huomiota/ihastunut?"

    Siihen ettei naisella ole toisen miehen äpärälapsia hoidettavana.

    Hyvää yötä sullekin :)

    Äänestä

  • old_profile_96501 kirjoitti:

    En voi tietää, mitä muut naiset aivan oikeasti haluavat, mutta varmasti ainakin jokin hyvä piirre on kiva olemassa. Niin miehessä kuin naisessa. Kuka mitenkin asiat arvottaa, on hyvin henkilökohtaista.

    "Todellisuudessa naisten mielestä tärkeimpiä ja ratkaisevimpia ominaisuuksia ovat miehen pituus, kokemus, kullin koko, kasvojen komeus, raha ja itsevarmuus."
    Pituus- olen itse pieni, en ole kohdannut itseäni lyhyempää miestä, joten jos haluaisin vain itseäni pidemmän, kaikki kävisi.
    Kokemus- en halua "tuhannen pillun katsetta".
    Kullin koko- ei määrää millään tavoin sitä, ovatko petipuuhat tyydyttäviä.
    Kasvojen komeus- hyvin henkilökohtainen mieltymys. Komea alkaa näyttämään rumalta, jos luonne on huono. Ruma alkaa näyttää vetävältä, jos mukava luonne.
    Raha- en ole maksullinen.
    Itsevarmuus- mieluummin terve itsetunto, niin ettei ole tarvetta lytätä ketään.
    Rehellisyys, kiltteys, huumorintaju yms. hyvät luonteenpiirteet- yleisiä sosiaalisia normeja ja taitoja noudattava ihminen siis.

    En tiedä, millaisten naisten kanssa olet ollut tekemisissä, jos kokemuksesi, ja ennakko-odotuksesi naisista ovat kertomiasi. He eivät kuitenkaan ole kaikki naiset.

    Nykyään naiset ovat tulleet erittäin vaativiksi. Hieman kärjistäen vo isanoa ettei heille enää tahdo riittää mikään. Mistä tämä johtuu? se johtuu siitä että meitä miehiä on liikaa naisiin nähden. Esim. sätissä jos lähestyy naista sillä on jo seuraa. Kuulemma ruutu ihan punainen. Sen sijään mies voi roikkua sätissä vaikka miten kauan ei saa seuraa.

    Mutta suurin ongelma on jos mies on vaikka 175s pitkä vain. Helvetti ei sillä pituudella naIsta saa vaikka olisi miten komea ja hyvä ulkonäkö. Mikä helvetti nykynaisia oikein vaivaa? Mitä ne näkee pitkissä miehissä? Kuulemma pitäisi olla 190s pitkä sillä pituudella kuulemma jo alkaa pärjätä.

    Äänestä

  • Itselläni on pituutta juurikin tuo 188cm ja kieltämättä itsekin tykkään juuri lyhyistä naisista (160cm tai allekin). Ei se pituus ole este ja olen tapaillut yli 180cm naisiakin, mutta eniten tunnen vetoa keskivertoa lyhyempiin naisiin.

    Äänestä

Alle 180-senttinen ei ole mies.

1Äänestä
  • Lihava nainen ei ole nainen.

    Äänestä

  • Eikä vanha nainen

    Äänestä

Lyhyt nainen kokee suurena loukkauksena, jos häntä lähestyy lyhyt mies.

Äänestä
  • Ethän sinä ole ollenkaan mikään lyhyt mies. Ihan olet sopivan mittainen. Tietysti joku pitkä nainen haluaisi itseään vähän pitemmän miehen mutta suurin osa naisista on jotain 160-165 cm ja silloin olet heitä pitempi ja ihan sopiva. Pää pystyyn vaan ja hakeudut rohkeasti naisten seuraan. Jo ammattisikin puolesta sinulla on korkeat pisteet ja aivan varmasti monikin nainen haluaisi tutustua sinuun.

    Äänestä

Korkkareiden verran eroa

Äänestä

Nainen sanoi minulle kerran että alkaisi seurustelemaan kanssani jos olisin pidempi eli 180 cm kun hänenn ihannemies on pitkä.

Äänestä
  • No olipas riipaiseva menetys sulle.

    Äänestä

Hei onhan niitä kääpiönaisiakin meille kääpiöille. Ja niiden parran voi ajaa, jos se nyt on se kyrpää lerpauttava tekijä. Naisten parranajo on muotia.

Äänestä

Naiset pelkää lyhyitä miehiä! :D

Äänestä

Kumma juttu. Minulle tuli heti mieleen kolme kaveriani, jotka ovat noin 170 senttisiä. Kaksi niistä on nainisissa ja niillä on lapsia. Kolmaskin on seurustellut elämänsä aikana useamman kerran, vaikkei häntä komeaksi kehuisi kuin äitinsä.

Äänestä

Voisiko sanoa niin että tämän viestiketjun aloittaja puhuu meidän lyhyiden miesten suulla. Olen itsekin noin 170s pitkä. ei tällä pituudella pärjää naismarkkinoilla alkuunkaan. Ei vaikka olisi mikä. Minulla on ok ulkonäkö. Monesti on sanottu että olen todella komea ja sharmikas. En polta enkä käytä alkoholia. Vartalo on timmissä kunnossa. Painoa 70 kg Olen huumorintajuinen sympaattinen. Mutta se pituus se ei todellakaan riitä naisille. Koomilllisinta on se että mitä luhyempi nainen sitä pitemmän miehen hän haluaa. Moni nainen on sanonut että olisit edes 185s pitkä.

Äänestä

Nainen halua itseä 30 cm pidempä miestä korkareiden takia.
Mies on vähintään 10cm naista pidempi, vaikka naisella on korkarit.
Ei hyvältä näyttä, kun mies on naista lyhyempi, kun naisella on korkarit.

Äänestä
  • Ihan sama se on mille näyttää, jos TUNTUU hyvälle :)

    Äänestä

Taidat puhua puuta heinää. Itse olen 173cm enkä ole koskaan ole hävinnyt kilpailua naisesta itseäni pidemmälle ja naamaltaan rumemmalle miehelle. Tosin en ole mikään mallin näköinen neitipoika vaan kasvoiltani ihan miehen näköinen

Äänestä

Aloittajalla on alemmuuskompleksi pituudesta ja se heijastuu hänen käytökseensä niin, että hän saa sitä mitä uskoo. Usein kun ihmisellä on joku kompleksi, niin ihminen ajattelee sitä muiden seurassa jollain tasolla ja se heijastuu negatiivisesti käytöksessä. Nainen, joka häpeää pieniä rintojaan ja on varma, ettei kukaan halua pienirintaista naista.. niin on sulkeutunut ja ei säteile ja iloitse kuin toinen nainen, joka tuntee itsensä kauniiksi.

1Äänestä

Kukaan lääkäri ei koskaan kirjoittele tuollaista skeidaa.

Äänestä

Minä ihastuin ensisilmäyksellä itseni pituiseen mieheen, noin 160 cm. Myöhemmin rakastuin. Kun se kipinä iskee niin ei ne sentit kiinnosta. Jos jotain pitää sanoa, niin pussailu on helpompaa.

Äänestä

Minulle kelpaat juuri tuollaisenaan. Tarvitsen hoitoa.

Äänestä
  • Todellakin tarvitset. Olethan kirjoittanut palstalla että miehen tulee olla vähintään 184cm.

    1Äänestä

  • 121212121212 kirjoitti:

    Todellakin tarvitset. Olethan kirjoittanut palstalla että miehen tulee olla vähintään 184cm.

    182cm riittää.

    Äänestä

Pituudella ei ole mitään merkitystä jos naama on ruma. Itse olen 180cm mut silti en koskaan naista saanut.

1Äänestä

"Ulkonäköä voisin kuvata kahdella esimerkillä. Taannoin Miamissa eräs nainen kysyi minulta, että olenko malli. Hiljattain keskusteltiin ihmissuhdeasioista erään naispuolisen tuttavani kanssa ja hän kommentoi ulkonäköäni seuraavasti: ”jos baarissa sinua katsoo niin ajattelee että onpa v**un hyvännäköinen mies, JA se myös tietää sen itse”."

=> kuulostat niin ätmiltä kuin vain voi mies kuulostaa.

1Äänestä

Voin tunnustaa, että itse viehäty(i)n pitkistä miehistä. Siis ennen kuin olin sellaisen kanssa suhteessa. Mies oli 193 cm, mutta yläpää aivan tyhjää täynnä. Todennäköisesti ne aivot oli valahtaneet jonnekin muualle, mutta ei se alapääkään ihan toivotusti toiminut. Nyt seurustelen alle 180 cm, erittäin fiksun miehen kanssa. Ja aion elää näin myös jatkossa. Eli ei se pituus vaan se mitä on korvien välissä.

Äänestä
  • Mulkkujen kanssa on usein niin että mitä suurempi muna, sen pienemmät aivot. Jännä juttu.

    1Äänestä

  • Niin. Ja välttämättä miehen pituus ei kyllä ole verrannollinen mulkun kokoon. Todennäköisesti kaikki energia menee pituuskasvuun, munan koko ja älykkyys jäävät toiseksi... Tällä tuntemallani miehellä ei se mulkun koko mikään kehuttava ollut..ja varsinkin kun sitä ei osannut käyttää :D

    Äänestä

Pakko myöntää, että pituus merkkaa mulle aika paljon... ja toinen on koulutus.

Äänestä

No johan kuulostaa olevan speksit kunnossa paperilla, tuota pituutta lukuunottamatta. Eikä tuo pituus nyt mahdottomuus ole. Itse olen pitkä, joten 172cm on minimi. Kerran olen seurustellut 2 vuotta tämän pituisen miehen kanssa.

Ehdottomasti arvostan sitä, että olet lääkäri. Olet tehnyt kovan duunin saavuttaaksesi nykyisen ammatin. Teet todennäköisesti tärkeää työtä ja sinulla lienee ainakin keskimääräisesti enemmän matemaattisia lahjoja ja loogista päättelykykyä, joita itse arvostan korkealle.

Luonteesta on vaikea sanoa mitään. Se merkkaa itselläni kuitenkin sen suurimman osan. Jos mies on todella komea, hyvässä fyysisessä kunnossa ja lääkäri, hänet melkeinpä viedään käsistä. Jokin tässä ei täsmää.

Äänestä
  • Sillä pilkottaa pippeli shortsinlahkeesta?
    Hyvin kirjoitettu aloitus mutta liekö lääkäri lainkaan tai sitten on psyykkisesti sairas lääkäri. Naiset haistaa hullut kilometrin päästä vaikka muutoin "täydellisiä" olisivatkin.

    Äänestä

  • Cobj8v7vov kirjoitti:

    Sillä pilkottaa pippeli shortsinlahkeesta?
    Hyvin kirjoitettu aloitus mutta liekö lääkäri lainkaan tai sitten on psyykkisesti sairas lääkäri. Naiset haistaa hullut kilometrin päästä vaikka muutoin "täydellisiä" olisivatkin.

    Mielestäni aloitus oli myös hyvä. Enkä siitä mitään sairasta löytänyt. Haluaisin tietää hänestä hieman enemmän, jotta osaisin vastata paremmin, mutta hän ei näköjään enää kommentoi.

    Äänestä

Me pitkät miehet ei olla lyhyiden naisten perään..

Ne lyhkäset naiset tulee itte puhumaan.

Äänestä

Vitut siihen mitään pituutta tarvita vaan helvetin hyvä ittetunto!!!! Ja se että osaapi olla viehättävä jota vaan ei voi ohittaa ;) Ja se ittetunto pitää olla muuten niin hyvä että voi tehdä oikeastaan ihan älyttömiäkin tempauksia ja silti se emäntä pysyy rinnalla ;) Kokemuksen syvällä rintaäänellä, tosi on!

Äänestä

Aloitus kuulostaa erittäin feikiltä, mutta jos kuvitellaan sen olevan tositarina niin ei se ongelma ole pituudessa vaan jossain ihan muualla. Tuollaisilla spekseillä oleva mies olisi halutessaan jo suhteessa, vaikka sitä pituutta ei olekaan siunaantunut kauheasti. Eiköhän isompi ongelma ole luonteessa tai muuten vaan persoonassa.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

ettäsellaista kirjoitti:

Keskustelufoorumeilla näkee aika usein lyhyiden miesten hakevan vahvistusta murtuneelle itsetunnolleen kyselemällä ovatko he tarpeeksi pitkiä. Tämän viestin tarkoitus ei ole yrittää pönkittää jälleen yhden lyhyen miehen itsetuntoa. Tarkoitus on vaan pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja siitä, kuinka raadollisena tällainen mies tämän asian kokee.

Mielestäni miehen ehdottomasti tärkein yksittäinen ominaisuus naismarkkinoilla on pituus. Itse olen 172cm ja näin lyhyenä jään auttamatta pitempien miesten varjoon – kirjaimellisesti.

Kerronpa kuitenkin deitti-ilmoituksen tavoin lisää itsestäni, jotta viestin mahdolliset lukijat saisivat paremman kokonaiskuvan viestin kirjoittajasta. Toivon ettei kukaan tulkitse mitään seuraavista leuhkimisena, koska se ei ole tarkoitus.

Ulkonäköä voisin kuvata kahdella esimerkillä. Taannoin Miamissa eräs nainen kysyi minulta, että olenko malli. Hiljattain keskusteltiin ihmissuhdeasioista erään naispuolisen tuttavani kanssa ja hän kommentoi ulkonäköäni seuraavasti: ”jos baarissa sinua katsoo niin ajattelee että onpa v**un hyvännäköinen mies, JA se myös tietää sen itse”.

Olen fyysisesti tiukassa kunnossa. Juoksen paljon ja harrastan muutenkin liikuntaa mm. pallopelejä ja salilla käyntiä.

Olen sosiaalinen, keskustelutaitoinen ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Huumonrintaju ja nokkeluus komiikassa on toisinaan vertaansa vailla. Osaan olla kohtelias ja huomaavainen mutten ole kuitenkaan mikään nössö. Itsevarmuutta, tulisuutta ja myös itsepäisyyttä tarvittaessa löytyy eli kynnysmattoa minusta ei saa eikä minun tarvitse katsoa ketään ylöspäin (muuten kuin fyysisesti). Olen täysin itsenäinen ja minulla on hyvä toimeentulo. Matkustelen paljon. Osaan pukeutua hyvin ja tyylikkäästi. Ammatiltani olen lääkäri. Toisinaan tulee mökkeiltyä ja käytyä pohjoisessa kalareissuilla. Muutenkin tykkään liikkua luonnossa ja nuotion sytyttäminen onnistuu. Olen jalat-maassa -tyyppiä ja elitistiset ihmiset saavat minut näkemään punaista. Olen eläinrakas. Tulen toimeen hyvin sukulaisten ja tuttavieni lasten kanssa. En tupakoi. Alkoholia käytän kohtuudella.

Minulla ei ole mitään tiettyjä kriteereitä, jotka naisen kuuluisi täyttää. Ulkonäöllä on merkitystä mutta mikään missi ei tarvitse olla. Jo se, että kantaa kehonsa itsevarmasti ja hymyilee tekee naisesta kauniin. Toki kemioiden täytyy myös kohdata. Naisen tulo- ja/tai koulutustasolla ei ole mitään merkitystä, jos Hän vaan on itsenäinen ja osaa huolehtia omista asioistaan.

Mielestäni siis voin sanoa, että pituutta lukuun ottamatta omat speksit pitäisi olla kunnossa eikä kriteerit naistenkaan suhteen ole mitkään liian mahdottomat. Silti olen päätynyt elämään elämääni yksin. Jos ”vastassa” on pitkä mies niin silloin noilla muilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä. Ei edes silloin jos tällä pitkällä miehellä olisi muut ominaisuudet, sanotaan vaikka täysin päinvastaiset, kuin minulla.

Baareissa en enää käy, koska rehellisesti sanottuna siellä tulee paha mieli, kun naiset katsoo vaan niitä pitkiä miehiä. Eräänkin kerran yökerhossa porukassa tanssiessa pitkien kavereiden kanssa yksi tyttö työnsi minut siitä ringistä pois. Aika loukkaavaa. Entäpä voisiko nettideittailu tuottaa tulosta? Ei voi. Valtaosa naisista sielläkin hakee profiileissaan pitkiä miehiä. Näin myös, vaikka itse olisivat lyhyitä. Joskus toiveenkipinä syttyy hetkeksi vain sammuakseen, kun ilmoituksen 155cm pitkälle tytölle täytyy olla vähintään 175cm pitkä mies.

Tässäpä tulikin tekstiä kerrakseen ja tarkoitus oli siis vain pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja aiheesta. Tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai sympatiaa tai ylipäätään herättää keskustelua siitä, että onko tämän mittainen mies riittävän pitkä. Vastauksen jo tiedän.

Väärinkäytösten välttämiseksi tähdennän, että tämä on ainoa viesti jonka aion tähän nyt kirjoittaa enkä siis kommentoi jatkossa mitään.

Joka tapauksessa iloista uutta vuotta niin pitkille kuin lyhyillekin ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu