Matkailusivusto listasi Suomen kamalimmat kaupungit - mukana myös "varsinkin öisin vaarallinen" Kani
Sivuston matkailuosion listalle ovat päässet Kajaani, Jyväskylä, Vaasa, Turku - ja erikoinen paikkakunta Kani. Syitä kaupunkien karmeudelle on useita: niiden liikenne voi olla kamalaa, niissä voi olla turvatonta liikkua tai ilmasto voi olla huono.
About.com:in artikkelin on kirjoittanut Terri Mapes. Listalla toisena oleva Kani on hänen mukaansa yksi turvattomimmista paikoista Suomessa, erityisesti öisin. Varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena tehtyjä rikoksia tehdään paljon. Lisäksi kaupunki on yksi saastuneimmista koko Suomessa.
Kani-nimistä paikkakuntaa ei Suomessa kuitenkaan ole. Sen sijaan Kaneja on esimerkiksi Burmassa, Iranissa ja Japanissa.
Listalla ykkösenä olevan Kajaanin karmeus taas tulee rasismista ja työttömyydestä. Kolmantena olevassa Jyväskylässä ongelmia aiheuttavat muun muassa pyöräilijät, jotka tekevät liikkumisesta vaarallista. Lisäksi kaupungissa on paljon aseellisia ryöstöjä.
Vaasassa, joka on listalla neljäntenä, taas ei ole ollenkaan puistoja ja muita vihreitä alueita, ja ehkä siksi kaupungissa on niin paljon alkoholisteja.
Viidenneksi päässyttä Turkua taas kuvaillaan "ikivanhaksi" kapeine teineen ja kujineen. Turussa sattuu sivuston mukaan myös eniten onnettomuuksia pyöräilijöille ja moottoripyöräilijöille.
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2016042421465762_ma.shtml

Vastaukset 7
Vanhimmat
On se varmaan kamala paikka kun en tunne ketään joka siellä asuisi!
Kemi on Kani? Touhuaako kemiläiset kuin kanit?
Siellä naidaan kuin kanit!
Yksikään nainen ei selviä sieltä ilman revennyttä revaa!
Tätäkö tarkoitat?
http://i54.tinypic.com/s0xt08.jpg
Mistä saumasta se yleensä repeää?
Se repeää yleensä tuosta ylälaidasta. Tosin alalaidan repeämiäkin ajoittain nähdään.
Välillä kun menee huonosti, niin voi viedä tavaroita kaniin ja saada niistä rahaa heti käteisenä. Kuulostaa kieltämättä aika epäilyttävältä paikalta.
Eli taas mutakuonojen ansiosta saatiin Kajaani kamalimmaksi kaupungiksi.