KATI TEIRIKKO: TYÖTTÖMÄT "KOKOPÄIVÄLUUSERIT"

YLE25000eKK

7

305

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopeutusrahaluuseri

      Olisiko niitä työpaikkoja enemmän jos pienennettäisiin virkamiesten, johtajien, poliitikkojen, sopeuttamiseläkkeellä ja sopeuttamisrahalla olevien palkkioita. Uskoisin näin.Ei kukaan esim postin johtaja tarvitse 50.000t kuukausipalkkaa. Täältä se löytyy suurin syy ja näitä on paljon. Nyt suunnitellaan 36 maakuntajohtajan suuripalkkaista virkaa taas. Hallitusko säästää, kyllä se säästää kaikesta muusta,muttei kalliista hallintokuluista. Elikkä on otettu käyttöön vanhat tavat ylimystö elää toisten kustannuksella, eivätkä häpeä yhtään. Työväen tulisi olla perustuslain mukaan hallituksen suojelussa, mutta SSS hallitus suojelee työnantajia ja EK:ta, onko oikein.

      • miksiliikaa

        saisi tuonne halvemmallakin johtajan palkattua. Suurin osa johtajista tienaa vähemmän kuin tuo


    • Kilippainen

      Voisin sanoa että melkoisen leimaava termi tuo "kokopäiväluuserit."

      Joku voisi tuostapa vaikka loukkaantua.

      Työttömyys on pitkälti seurausta huonosta päätöksenteosta jota tehdään kovapalkkaisten politiikkojen toimesta. On puoluetuet, on ministerilimusiinit, on hulppeat eläke -edut edessä, jne.

      Palkansaajat, maanviljelijät ja muut eivät vastusta työttömien karensseja ja etujen leikkauksia, kunhan heidän etuisuuksiinsa ei kosketa.

      Tämä tietää lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassamme. Nyt karenssit paukkuu. Suomessa 3kk ilman tietää luottotietojen menetämisiä, perintätoimia, ulosottoja... lisää hajonneita perheitä jne.

      Julkisen sektorin ylimmistä palkoista ja turhista kiinteistökuluista tulisi leikata niin että perusturva säilyisi Suomen Kansalaisilla.

      • Niinpäs_niin

        Toivottavasti tämä lasti menee Kemin ohi ja lujaa!


    • nöyryytetään

      http://www.hs.fi/tiede/a1419912434653

      NÖYRYYTYS on mekanismi, jolla ihmiseltä viedään itsekunnioitus. Nöyryyttäminen tapahtuu sulkemalla ihminen ryhmän ulkopuolelle. Koulukiusattu suljetaan kaveripiirin ulkopuolelle; työttömät työmarkkinoiden ulkopuolelle; vammaiset lähes kaiken ulkopuolelle. Rasistit sulkevat kohteensa jopa ihmisyyden ulkopuolelle. Viesti on, että ulos suljetut ovat vähempiarvoisia niiden silmissä, jotka heidät ulos sulkevat.

      Työttömän tuska ei tule siitä, että hän on menettänyt elämänsä tarkoituksen. Jos työ on latoa kännyköitä pakkauksiin, miten se voi olla elämän tarkoitus?

      TYÖTTÖMÄN tuska tulee siitä, että työttömänä hän on toisen luokan kansalainen. Hän ei tunne olevansa oikeutettu samaan kunnioitukseen kuin työssäkäyvät, ja hänen itsekunnioituksensa –miten hän näkee oman arvonsa toisten silmien kautta –alkaa murentua. Mitä enemmän hän sitä menettää, sitä vähemmän hän tietää minkä "arvoinen" hän on, eli mitä hän ansaitsee. Kun hän ei enää tiedä, mitä hän voi itselleen pyytää, mihin hän tarvitsisi moraalista rohkeuttakaan?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      627
      1332
    2. 96
      1118
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      190
      842
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      312
      791
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      215
      733
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      693
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      224
      614
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      551
    Aihe